Laulaja Sonja Lumme kuvaa itseään realistiksi: ”En ikinä ajattele, miksi juuri minä – miksi en yhtä hyvin minä?”
Kun stressi uhkaa uuvuttaa Sonjan Lumpeen, hänen miehensä tulee avuksi. Arne rentouttaa Sonjan luettelemalla kalakeiton ainekset leveällä suomenruotsin murteella.
Sonja Lumme seuraa mielellään elämän kiertokulkua luonnossa. ”Kaikki kasvaa tiettyyn pisteeseen, kaatuu ja maatuu. Näin sen kuuluu mennä vuodesta toiseen.”
Kun maailma uhkaa kaatua päälle, Sonja Lumme turvautuu pikaterapiaan. Hän lukee katkelmia Veikko Huovisen kirjasta Lyhyet erikoiset, nauraa ääneen ja unohtaa murheensa hetkeksi.
Nauru vapauttaa endorfiineja, onnellisuushormoneja, ja on väylä fyysiseenkin rentoutumiseen.
”Tarvitsen puhdistavaa naurua vähintään kerran päivässä.”
Vankin hyvinvoinnin perusta on luonto, jota Sonja oppi rakastamaan jo lapsena. Esimerkin antoi äiti, joka on ollut esikuva monessa muussakin asiassa.
Luonnon kasvatti
Kotitalon takana oli metsä. Seitsemästä lapsesta toiseksi nuorimpana Sonja sai leikkiä ja kiipeillä puissa poikatyttönä.
Tuulisillakin keleillä hän oli isän mukana nostamassa kalaverkkoja. Äidin kanssa samoiltiin metsässä sienestämässä ja marjastamassa sekä hoidettiin puutarhaa.
Äiti ei pakottanut puutarhatöihin, vaan niitä sai harrastaa oman kiinnostuksen mukaan. Suolaheinän makuun tykästyneenä Sonja päätti kylvää sen siemeniä kasvimaalle. Olihan hän nähnyt äidin aloittavan samoin muiden itujen kasvatuksen.
”Äiti joutui kitkemään sitä vielä kymmenen vuotta sen jälkeen, kun olin jo muuttanut pois kotoa.”
Rakkaus luontoon ja puutarhanhoitoon juurtui Sonjaan yhtä lähtemättömästi. Nykyään hän voi samoilla Nuuksion kansallispuistossa aamusta iltaan, marjastaa ja sienestää intohimoisesti heinäkuusta hankikeleihin.
”Luonto on pysyvästi syvällä minussa. Sen keskellä kaikki aistini ovat avoinna.”
Sonja tunnetaan erityisesti tomaateista, joita hän kasvattaa joka kesä noin viittäkymmentä eri lajia. Viehtymys niihin syttyi niin ikään jo lapsuudessa äidin kasvihuonetouhuja seuratessa.
Valitessaan kuluvan kesän kasvatteja Sonja löysi siemenlaatikostaan pusseja, joihin äiti oli kauniilla käsialallaan merkinnyt sisällön.
”Ymmärsin olevani lopullisesti aikuinen vasta, kun vanhempani olivat poissa.”
Metsässä ei ole tilaa turhille huolille. ”Samoilu on myös parasta mahdollista liikuntaa. Epätasaisessa maastossa on etsittävä tasapainoa koko ajan.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Kuoleman koulima
Kun Sonjan äidillä todettiin syöpä vuoden 2003 vaihteessa, hän kieltäytyi hoidoista.
”Ehkä äiti halusi jo luovuttaa. Hän ei koskaan toipunut veljeni kuolemasta rahtilaivan haaksirikossa vuonna 1968. ”
Äidin elinajaksi ennustettiin 1,5 vuotta. Se toteutui.
”Kun menin käymään pääsiäisenä, hän ei tullut tapansa mukaan ovelle halaamaan. Silloin tiesin, ettei aikaa ole paljoa jäljellä.”
Äiti ei halunnut sairaalaan, vaan Sonjan luokseen. Siitä alkoivat Sonjan elämän rankimmat kolme viikkoa.
Yöllä rukoillessaan hän ei ollut varma, mitä pyytää:
”Rukoilenko sitä, että äiti tulisi parempaan kuntoon vai sitä, että hän pääsisi pois.”
Päällimmäisenä oli voimattomuuden tunne.
”Yritin tehdä parhaani, auttaa ja parantaa oloa. Eniten olisin halunnut ottaa edes puolet hänen tuskistaan.”
Hoitovastuu oli ympärivuorokautinen. Äidin keuhkoihin kertyi nestettä, jonka poistamiseen hän tarvitsi apua tunnin välein.
”Viimeiset yöt nukuin nojatuolissa hänen huoneensa oven ulkopuolella.”
Kun Sonja vei äidin sairaalaan, yhteistä aikaa oli jäljellä vain muutama tunti. Hän muistaa sairaanhoitajan sanat:
”Et varmasti tänään, mutta jonain päivänä olet kiitollinen siitä, että olet kulkenut tämän tien äitisi kanssa.”
Se oli viisaasti sanottu.
Mikä auttoi jaksamaan?
”Tahdonvoima. Ja ajatus siitä, että jakso on lyhyt verrattuna aikaan, jonka äiti hoiti minua ja kuutta sisarustani.”
Huumorintajuaan äiti ei kadottanut.
”Kerran hän alkoi suunnitella erään uutuuskasvin kasvattamista seuraavana kesänä. Sitten hän tokaisi: ’Ai, mutta en voikaan. Olen silloin jo kuollut.’ Sitten nauroimme yhdessä.”
Kaikella on syynsä. Niin Sonja uskoo.
”Täytyy mennä asioita läpi, jotta myöhemmin pystyy auttamaan jotain toista.”
Sairaanhoitajan sanat äidin kuoleman hetkellä ovat osoittautuneet todeksi. Sonja on selvinnyt aiempaa paremmin niin isänsä kuin monen muun rakkaan menetyksestä.
Hän on kiitollinen myös siitä, että on pystynyt olemaan läheistensä tukena näiden suruissa.
Itsensä hyväksynyt
Sonja ja muusikko Matti Auranen menivät naimisiin vuonna 1992 lähes kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Toiveista huolimatta perheeseen ei syntynyt lapsia. Adoptioon Sonjan 18 vuotta vanhempaa puolisoa pidettiin liian iäkkäänä.
”Oli pakko ajatella, että niin on tarkoitettu. Henkinen hyvinvointi on sitä, että hyväksyy itsensä ja eteen tulevat tosiasiat. Itsesääli on surkeinta, mitä voi olla.”
Liitto päättyi eroon 18 yhteisen vuoden jälkeen, mutta suhde on jatkunut läheisenä ystävyytenä ja työkaveruutena.
”Ero on luopumista ja tuskaa. Se on miettimistä, miksi ja mitä sitten. Kun aikaa kului, opimme uudestaan kunnioittamaan toisiamme. Rakkaus säilyi, mutta muutti muotoaan. Jos on rakastanut, tunne ei häviä, tai se ei ollut oikeaa rakkautta alunperinkään.”
Kun Matin äiti kolme vuotta sitten oli kuolemaisillaan, Sonja järjesti aikaa olla miehen tukena. Kahden viikon ajan he istuivat yhdessä sairaalavuoteen vierellä. Äidin kuoltua Sonja ja hänen nykyinen puolisonsa, laulaja-näyttelijä Arne Nylander hoitivat hautajaisjärjestelyt ja antoivat Matille aikaa surra.
Matti ja Arne ovat niin ikään hyvät ystävät keskenään.
”Olen hyvin onnekas nainen. Elämässäni on kaksi suurta rakkautta ja tukenani kaksi hienoa miestä.”
Rakkaudesta ammentanut
Sonja tutustui Arneen työn parissa vuonna 2002.
”Jossain vaiheessa tajusin, että hän on ihminen, joka on ollut minulle tarkoitettu koko ajan.”
Eronsa jälkeen Sonja oli päättänyt, ettei enää mene naimisiin. Kun Arne kosi kerran toisensa jälkeen, hän havahtui:
”Minun on luotettava ja uskottava, että tämä rakkaus kantaa.”
Heidät vihittiin Bengtskärin majakan rantakalliolla vuonna 2006.
”Arne on paras ystäväni. Valitsisin hänet ensimmäisenä minne tahansa, kanssani teatteri-iltaan tai autiolle saarelle. Hyvin onnellinen parisuhde on hyvinvointini perusta.”
Arne tunnistaa Sonjan hyvinvoinnin kompastuskivet. Kun työpaineet kiristävät pinnaa eikä suorittaminen lopu, hän pakottaa Sonjan metsään tai katsomaan Monty Pythonin elokuvaa.
Takuuvarma keino saada Sonja nauramaan on myös, kun hän esittää rehevällä suomenruotsin murteella kalakeiton reseptin.
”Arne tietää, että huumori ja nauru ovat oivallisia vastamyrkkyjä stressille. Tulen kipeäksi, jos en naura kunnolla joka ikinen päivä.”
”En ikinä ajattele, miksi juuri minä. Miksi en yhtä hyvin minä?” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Asenteen omaksunut
Sonja päätti jo 11-vuotiaana, että hänestä tulee laulaja. 14-vuotiaana hän uhmasi äidin kieltoa ja osallistui laulukilpailuun.
”Äiti ei uskonut minun pärjäävän eikä halunnut, että petyn.”
Sonja voitti, sai palkinnoksi levytyssopimuksen ja kiinnityksen Kirkan kesäkiertueelle. Siitä alkoi mittava ja moniulotteinen ura musiikin parissa.
”Äiti oli monitaitoinen ja kiinnostunut kaikesta. Häneltä opin, että voin tehdä ihan mitä tahansa. Ja niin olen tehnytkin.”
Musiikin tekemisen lisäksi Sonja on tuottanut ja juontanut television puutarhaohjelmia, luennoinut ja kirjoittanut puutarha-alan kirjoja. Syksyllä ilmestyy tuorein, yhdessä Anneli Rautiaisen kanssa toimitettu teos Lempeän joogan voima. Se kertoo iyengarjoogasta, yrteistä ja vähän hengittämisestäkin.
Sonja pääsi harrastamaan rakastamaansa joogaa vuosien tauon jälkeen, kun lähes kaksikymmentä vuotta vaivannut ankara närästys ja nielemisvaikeudet diagnosoitiin refluksitaudiksi ja hän sai siihen lääkityksen.
Pitkään hoitamattomana ollut tauti oli ehtinyt aiheuttaa Barrettin oireyhtymän, joka puolestaan lisää syöpäriskiä. Sen vuoksi hän käy mahalaukun tähystyksessä joka toinen vuosi.
Tulosten odottaminen hermostuttaa.
”Sitten ajattelen, että monilla asiat ovat paljon pahemmin. Heillä on vakava sairaus, ja silti he jatkavat elämäänsä. Kun asialle ei voi mitään, se on paras hyväksyä.”
Sonja kuvaa itseään realistiksi, jolla on jalat maassa polvia myöten.
”En ikinä ajattele, miksi juuri minä. Miksi en yhtä hyvin minä?”
Elämänasenne on keskittyä siihen, kuinka hyvin asiat lopulta ovat. Elämässä on paljon onnen aiheita, jotka on hyvä muistaa:
”Count your blessings.”
Juttu on julkaistu Kotilääkärissä 7/18.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti
Sonja Lumme paljastaa hyvinvointinsa salat
1. Uskallus tehdä
Tarvitsen monimuotoista tekemistä; kirjoittamista, puutarhanhoitoa, luennointia sekä musiikissa iskelmää, jazzia ja lauluyhtyettä. Pöytälaatikossa odottaa tuorein uskallus, aloittamani novellikokoelma.
2. Luonto
Luonto on henkireikäni. On suuri onni, että olen löytänyt puolisokseni miehen, joka arvostaa kanssani samoja asioita.
3. Nauraminen
Henkinen hyvinvointi korreloi fyysiseen. Jos voin huonosti sisäisesti, alkaa uuvuttaa, särkeä niskaa ja päätä.