Maarit Hurmerinta: ”Olen saanut käsiteltyä äitini alkoholismin”

TUNNUSTAN, että aamuni alkaa aina kahvilla sekä tuijottelulla ja taistelulla voileivän kanssa, joka pitäisi syödä. En ole aamuvirkku, olen matalaverenpaineihminen. Tarvittaessa pärjään kyllä jopa kahden, kolmen tunnin yöunilla. Vapaailtoina yritän liikkua. Jumppaan ja poljen kuntopyörällä, johon minulla on viha-rakkaussuhde. Soitan pianoa, luen kirjoja ja yritän mennä nukkumaan säälliseen aikaan. Siis yritän.

TUNNUSTAN, että musiikin valtionpalkinto merkitsee minulle valtavan paljon. Olen todella ylpeä ja otettu. Se on usein myönnetty klassisen musiikin edustajalle. Siksi palkinto ei ole tunnustus pelkästään minulle vaan myös populaarimusiikille. En ole vielä edes miettinyt miten käytän palkintosumman. Ehkä hankin itselleni jotakin pientä.

TUNNUSTAN, että minun ja Samin 40 vuotta pitkä avioliitto perustuu paitsi rakkauteen ja kunnioitukseen, myös ehdottomasti tahtoon. Olemme tahtoihmisiä. On myös äärettömän tärkeää saada tehdä spesiaalityötä yhdessä: Matkustaa yhdessä, kohdata yleisö yhdessä, jakaa hiljaiset ja muuten niin yksinäiset hotellihuoneet. On hienoa, kun toinen on vieressä jakamassa tunnetilat ja ymmärtää.

Olemme onnellisia, vaikka kyllä meillä nahistellaan silloin tällöin. Olemmehan kuitenkin kaksi erilaista ihmistä. Niistä nahisteluista oppii itsekin, saa sopivasti tarkistettua omia näkemyksiään. Emme vielä ole kertaakaan joutuneet tilanteeseen, että olisimme vakavissaan halunneet harkita eroa. Kerran olen ”lähtenyt lätkimään”, tosin lähdin vaan ajamaan autolla, ja palasin kiltisti takaisin.

ENNUSTAN, että muusikkotyttärellämme Jannalla ovat ammatillisesti palaset loksahtaneet hyvin kohdalleen. Hän suhtautuu työhönsä riittävällä vakavuudella, lähtökohdat ja asenne ovat lähtökohtaisesti terveet ja oikeat. On ollut hienoa seurata hänen koulutuksensa ja kokemuksensa tuomaa varmuutta. Musiikintekijöiden ammatillisuus on nousussa. Tosin ei pelkkä koulu opeta. Täytyy olla lahjakkuutta, näkemystä, määrätietoisuutta ja täytyy olla valmis tekemään työtä. Lahjakkuuksien kärki on melko kapea, mutta kannatan ehdottomasti kaikkien lasten musiikkiharrastusta. Musiikki on voimaannuttava harrastus ja se vahvistaa ihmisen emotionaalista puolta.

TUNNUSTAN, että olen läpikäynyt ja käsitellyt lapsuuden ja varhaisteini-iän rankat kokemukset, kuten äidin alkoholismin. Olen oppinut ymmärtämään asioita ja antamaan anteeksi. Ikäviin asioihin ei saa jäädä kiinni. Voin sanoa puhtaalla omallatunnolla, että no hard feelings. Minulla ei ole kenellekään mitään hampaankolossa. Minua on auttanut syntymälahjaksi saatu positiivinen asenne. Pyrin aina kaivamaan jostakin iloa. Yksikään ihminen ei selviä elämästä ilman vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, isompia tai pienempiä.

TUNNUSTAN, että omia lapsiani olen pyrkinyt kasvattamaan niin, että he muistaisivat kunnioittaa ja suvaita toista ihmistä, koska me emme ole täällä yksin. Olemme Samin kanssa pyrkineet olemaan kasvatuksessa aikuisia. Toinen saattaa välillä pehmentää toisen tiukempaa linjaa.

Nykyisen pakolaiskeskustelun negatiivisuus ei tunnu hyvältä, koska periaatteessa kukaan ei jätä kotiaan kuin pakosta. Meitä suomalaisia tuli aikanaan paljon evakkoon Karjalasta ja meidän lapsiamme lähetettiin sotaa pakoon Ruotsiin. Outo tilanne on aina vieras ja pelottava, mutta senkin kanssa pitäisi pystyä elämään. Meidän kaikkien pitää mahtua tänne maailmaan.

ENNUSTAN, että jos minulla olisi paljon rahaa ja määrättömästi aikaa niin matkustelisin enemmän. Tosin ei minulla ole suuria haaveita. Minulla on riittävästi varaa ostaa ruokaa, vaatteita silloin tällöin ja ehkä joskus jotain pientä luksusta, vaikka upea huulipuna itselleni. Enempää en kaipaa.

Olen varmaan tylsä ihminen, mutta viihdyn arjessa ja arkiaskareiden parissa. Tapaan mielelläni ystäviä ja nautin pitkistä keskusteluista. Myös biisien tekeminen tai niiden soittaminen on ihanaa. Tykkään rennosta oleilusta siinä kuin puutarha- ja lumitöistä.