Mainosmies Jari Peltonen teki elämänmuutoksen: ”Olen sen ikäinen, että jos vain pystyn, teen vain sitä, mitä haluan”
Jari Peltonen lenteli aikansa matkapuhelinyhtiö Nokian mainosmiehenä maailman metropoleissa. Nyt hän nauttii elämästä Kirkkonummen Kylmälässä, joka on myös hänen sarjakuvatarinoidensa miljöö.
Jari Peltonen on sijoittanut sarjakuvadekkarinsa Kylmälän kylään. Hän on edelleen kirjoilla Helsingissä, mutta Kylmälästä on tullut hänelle mainosuran jälkeen entistä tärkeämpi paikka.
Kun Jari Peltonen astui ulos neuvotteluhuoneesta matkapuhelinyhtiö Nokian Salon tehtaalla 1990-luvun alussa, hänestä tuntui, kuin hän olisi juuri vieraillut jollain toisella planeetalla.
Pyöreässä neuvotteluhuoneessa oli ollut koolla Nokian väkeä ja maineikkaan mainostoimisto SEK&Greyn tiimi. Ympärillä muu Suomi oli syöksymässä historiansa pahimpaan lamaan, mutta huoneessa oli vallinnut aivan ihmeellinen innostus ja yhteishenki.
Se oli outoa siksikin, että useimmiten asiakkaat tuntuivat pitävän mainostoimistoa rahaa kuppaavana pakkopullana.
”Jumalauta ne tyypit oli täynnä happea. Se oli huima kokemus! Ne sanoivat, että me ei osata tätä kansainvälistä hommaa ettekä osaa tekään, mutta nyt me ruvetaan yhdessä opettelemaan sitä”, SEK&Greyn suunnittelijana työskennellyt Peltonen muistelee.
Yhteinen opettelu tuotti tuloksia: parhaimmillaan Nokia oli maailman arvokkaimpien brändien kärkikymmenikössä.
Koulu oli järkytys
Nuorena Jari Peltonen oli jäädä kokonaan ilman koulutusta. Oudolle ahdistukselle ei ollut aluksi nimeäkään.
Ekaluokkalaisena Peltoselle tuli koulussa aina vaan huono olo. Syytä tutkittiin sairaalassakin monta päivää, tuloksetta.
Jyväskylässä syntynyt ja kasvanut Peltonen arvelee nyt, että pakkotahtinen koulumaailma oli hänelle yksinkertaisesti järkytys. Hän oli tottunut rauhalliseen menoon, koska hänen äitinsä hoiti lapsiaan kotona näiden kouluikään saakka.
Ahdistus meni kuitenkin pian ohi, ja seuraavan kerran ongelmia ilmeni vasta lukiossa.
Peltosen koulunkäynti osui siihen vaiheeseen 1970-luvulla, kun Suomessa tehtiin peruskoulu-uudistus. Kun Jyväskylän lyseo muuttui poikakoulu-oppikoulusta lukioksi, luokat olivat aluksi jättisuuria, yli neljänkymmen oppilaan kokoisia.
Peltosen keskiarvo romahti yhden lukukauden aikana kahdella numerolla.
”En jaksanut opiskella. Puoli vuotta kärvistelin ja sanoin vanhemmille, etten enää pysty.”
Peltonen oli lapsesta asti tykännyt piirtää ja lukea kirjojen sijasta sarjakuvia. Hän olisi halunnut opiskella kuvataiteita, mutta lukion jäätyä kesken tie esimerkiksi Ateneumiin oli tukossa.
Niinpä Peltonen meni litografilinjalle ammattikouluun, opiskelemaan kuvanvalmistajaksi. Kun hän alkoi ammattikoulun toisella luokalla jälleen ahdistua ja oireilla, äiti huolestui toden teolla.
”Varmaan äidillä oli jo pelko, että tekeekö se kohta itselleen jotain. Kävin juttelemassa psykologin kanssa, ja kyllähän se oli ihan hyvä juttu. Ehkä se oli aika harvinaista siihen aikaan.”
Myöhemmin Peltonen sai diagnoosin: paniikkihäiriö. Se on ikuinen seuralainen, vaikka pysyisi piilossa vuosikymmeniä.
Nuoren mainosmiehen hiusmuotia 1980-luvulla.
Kadulta töihin
Parikymppisenä Jari Peltonen seikkaili Helsingin keskustassa mukanaan kartta ja Mainostoimistojen liiton vuosikirja. Sen hän oli saanut armeijakaveriltaan asepalveluksessa, jonka hän suoritti ilmavoimien valokuvaaja-apumekaanikkona Tikkakoskella.
Armeijan jälkeen Peltonen päätti pyrkiä mainostoimistoon ja matkusti Helsinkiin.
Hotelli Tornin vieressä silmään sattui mainostoimisto Tehomainoksen kyltti. Peltonen avasi vuosikirjan ja huomasi, että Tehomainos teki Tupla-patukoiden ja Jenkki-purkan mainoksia. Se kuulosti hyvältä, joten Peltonen marssi sisään.
Nuorenmiehen papereiden ja työnäytteiden pohjalta työsopimus tehtiin saman tien, ja Peltosesta tuli toimiston assistentti.
Tehomainos oli Huhtamäki Oy:n mainososastosta erilleen kasvanut mainostoimisto. Peltonen työskenteli siellä kuusi vuotta ja eteni visuaaliseksi suunnittelijaksi. Samasta toimistosta löytyi rinnalle vaimo, jonka vanhemmatkin olivat aikanaan tavanneet Huhtamäen mainososastolla.
Vaikka mainosmaailmassa meni lujaa 1980-luvun lopulla, palkoissa se ei niin näkynyt. Peltoset asuivat kolmiossa Herttoniemessä ja saivat kaksi poikaa. Perheeseen kuuluu lisäksi vaimon tytär edellisestä liitosta.
Entinen työkaveri pyysi Peltosen SEK&Greyhin tekemään Shellin mainontaa. Sitten toimisto päätti osallistua kilpaan Nokiasta.
Mainoksia taviksille
Nokian brändistä puhuessaan Jari Peltonen korostaa useasti, että sen luominen oli tiimityötä.
Joka tapauksessa Peltonen oli alusta asti mukana siinä, miten Nokiasta luotiin kuva inhimillisenä, tavallisen kansan tuotteena.
Se oli oivallus, sillä matkapuhelimia oli siihen asti markkinoitu teknisesti ja eliittimielikuvilla.
Jari Peltonen Nokian kuvauksissa Pinewood-studioilla lähellä Lontoota. Pinewoodissa kuvataan myös esimerkiksi James Bond -elokuvien studiokuvat. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
”Sellaista hirveetä teknologiapaukutusta, ja äijät käveli yksityiskoneesta punaista mattoa pitkin puku päällä puhumassa matkapuhelimeen.”
Aluksi SEK&Greylta teki Nokiaa yksi kolmen hengen tiimi. Ensimmäinen tv-mainos tehtiin tukholmalaisessa studiossa. Kun mainos oli leikattu, siihen etsittiin musiikkia. Peltonen soitti yhden ehdotuksista Nokian Anssi Vanjoelle lankapuhelimen välityksellä.
Kappale oli Francisco Tárregan Gran Vals, josta pätkäistiin sittemmin Nokian tunnussoittoääni.
Mainosalalla palkinnot ovat tärkeitä, mutta Nokia piti mainoksiaan kilpailukiellossa, jottei mainoksia tehtäisi kilpailuja varten vaan myynnin edistämiseksi.
”Se sopi mulle, koska olin samaa mieltä. Moni mainos saattoi olla hauska, mutta ei niillä ollut tuotteen kanssa mitään tekemistä.”
Koko 1990-luvun ja 2000-luvun alun Peltonen matkusti ympäri maailmaa Nokian palavereissa ja lanseerauksissa. Menestyksen myötä niissä alkoi olla tungosta. Peltosen omasta mainostoimistostakin mukana oli useita kilpailevia tiimejä eri maista.
”Se rupesi olemaan ihan kauheaa taistelua rahasta. Ei ollut enää merkitystä, millaisia mainokset olivat, vaan että paljonko tästä tulee rahaa ja kuka tämän saa.”
Viidentoista vuoden rupeaman jälkeen Peltonen siirtyikin Nokian mainostiimistä muihin hommiin. Pari vuotta myöhemmin SEKissä oli jälleen kerran yt-neuvottelut, ja Peltonen aiottiin lomauttaa kolmeksi kuukaudeksi.
”Menin sitten sanomaan pomolle, että mitä jos antaisitte kenkää saman tien.”
Enää Jari Peltonen ei osaa ajatella lähtevänsä päivätöihin. ”Eikä ainakaan mainostoimisto tulisi kyseeseen. En tiedä mitä siellä nykyään tehdään.” © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Maailmalta metsään
Sää on kuin puujalkavitsi: Kylmälässä on helle.
Jari Peltonen, 57, seisoo tienlaidassa ja katsoo tuleentuneen viljapellon yli pienellä mäellä sijaitsevaa koulua. Se on vastikään laajennettu, Pohjois-Kirkkonummen alueen ainoa ruotsinkielinen alakoulu.
Muuten Kylmälä on varsin uinuva kylä. Ei ole kauppaa, ei baaria.
Peltonen viettää vaimoineen mahdollisimman paljon aikaa Kylmälän huvilalla, jonka hankkivat alun perin appivanhemmat.
Kun Peltonen oli ottanut lopputilin ja ryhtynyt täysipäiväiseksi sarjakuvapiirtäjäksi, elämänmuutoksen tunsi koko painollaan nimenomaan Kylmälässä.
”Olihan se huima muutos. Siitä Nokia-maailmasta varsinkin, kun oli 80 matkapäivää vuodessa, Lontoota ja New Yorkia ja Sidneytä ja Kapkaupunkia… Ja sitten tuli tänne Kylmälään metsän keskelle, missä talvella ei näy yhtään valoa, kun katsoo ikkunasta.”
Muutos oli huima myös lompakossa. Peltonen naurahtaa, että hänen palkkansa laski suunnilleen 95 prosenttia.
”Kun ei ole velkoja, tämä on suurin piirtein mahdollista. Kuitenkin se on vaan pään sisällä, paljonko fyrkkaa tarvitsee.”
Kylmälän kylä uhkuu maalaisromantiikkaa. Sarjakuviinsa Jari Peltonen haluaa kuitenkin myös ajankohtaisuutta. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Lainattua maisemaa
Jo ennen mainostoimistosta lähtöään Peltonen oli alkanut piirtää La Table -nimistä yhden kuvan sarjakuvaa Helsingin Sanomiin. Sarja syntyi Peltosen rakkaudesta Provenceen, jossa hänen perheensä vietti kesiä 1980-luvun lopulta lähtien. La Table ilmestyy nykyään Viini-lehdessä.
Viime vuosien isoin ponnistus on kuitenkin ollut kokonaisen sarjakuva-albumin piirtäminen. Kylmälän murhat -sarjasta ilmestyi elokuussa toinen osa, Kyläkauppias katoaa.
Katoava kauppias on tähän mennessä Kylmälä-kirjojen henkilöistä ainoa, jolla on todellinen – ja luvan kanssa käytetty – esikuva. Muutoin Peltosen Kylmälä on sekoitus oikeaa ja lainattua maisemaa. Hän tykkää ajella seudulla ja valokuvata paikkoja piirrettäväksi. Esimerkiksi albumeihin piirretty Kylmälän poliisitalo on todellisuudessa Veikkolan kirjasto.
Kylmälän murhien idea syntyi tuttavapariskunnan kanssa iltaa istuessa. Peltonen oli jo pyöritellyt mielessään pitkän albumin tekemistä, ja elämänmakuisen, inhimillisen ja hauskan sarjakuvadekkarin sijoittaminen juuri Kylmälään tuntui hyvältä ajatukselta.
”Tämä Kylmälä on mulle kuitenkin niin tärkeä paikka.”
Peltosen arki kuluu piirtämisen lisäksi kokkaillen ja koiria hoitaen. Yksi lapsenlapsikin on jo siunaantunut.
”Olen sen ikäinen, että jos vain pystyn, teen vain sitä, mitä haluan.”