Mediapersoona Janni Hussi: ”Sairastuin syömishäiriöön ja teen sen kanssa edelleen töitä”

Fitnessmalli Janni Hussi, 25, myöntää yhä kamppailevansa syömishäiriön kanssa. Näyttelijän töitäkin tekemään päässyt Janni aikoo pian muuttaa Espanjaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Fitnessmalli Janni Hussi, 25, myöntää yhä kamppailevansa syömishäiriön kanssa. Näyttelijän töitäkin tekemään päässyt Janni aikoo pian muuttaa Espanjaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Linda Martikainen

Rakastan

elämää ihan hirveästi. Elämääni on löytynyt uudenlainen ilo ja tatsi. Olen löytänyt uudelleen myös liikunnan riemun. Sairastelin paljon vuodenvaihteessa, minkä jälkeen olen ollut hyvin kiireinen työkeikkojen takia. Liikkumisesta tulee minulle jälleen hyvä olo, ja huomaan tarvitsevani sitä voidakseni hyvin. Kroppani on tottunut liikkumaan konttausiästä lähtien, joten treenaaminen viisi kertaa viikossa on minulle ihan rutiinia. Kehoni vaatii sitä.

Työnkuvani on muuttunut pikkuhiljaa yhä enemmän treeni- ja liikuntapuolelta juontohommiin. En myöskään laittaisi hanttiin, jos näyttelijän töitäkin tulisi lisää. En voinut uskoa todeksi, kun pääsin mukaan Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset -elokuvaan. En ollut ennen edes ajatellut näyttelemistä.

Itsevarmuuteni on muovautunut kantapään kautta. Olin teininä hyvin epävarma, ja koulukiusaamisen vuoksi jouduin vaihtamaan koulua yläasteella. Peittelin omaa epävarmuuttani kovaäänisyydellä ja olin tietyllä tapaa kovis.

Tunnustan,

että minua suututtaa se, jos naista kehutaan esimerkiksi vahvaksi tytöksi hieman lapsellisesti hämmästellen. Naissukupuolta erikseen korostavat kehut tuntuvat aliarvioivilta. Viihdealalla tällaista on jonkin verran, mutta uskon sen ylittävän kaikki ammattikunnat.

Olen aina ollut feministi eli kannattanut sukupuolten välistä tasa-arvoa. Se johtuu kai siitä, että olen ollut pienestä asti poikatyttö ja tehnyt pitkälti samoja asioita kuin pojatkin. Olen harrastanut jalkapalloa ja pelailin myös joskus lätkää ulkojäillä poikien kanssa. Olen yrittänyt asennekasvattaa myös pienempiä sisaruksiani. Hilma-siskoni menee nyt neljännelle luokalle, ja olen yrittänyt kannustaa häntäkin seuraamaan omaa intohimoaan pianonsoittoa.

Sairastuin

yläasteella syömishäiriöön ja teen sen kanssa edelleen töitä. Kaikki alkoi siitä, että aloin vähentää ruuan määrää ja skippasin kouluruokailut. Lopulta seisoin öisin sänkyni vieressä, koska se kulutti enemmän kaloreita kuin sängyssä makaaminen. Koulun välitunneilla tein vatsalihasliikkeitä.

17-vuotiaana syömishäiriö alkoi saada ortoreksisia piirteitä. Ruuan piti olla mahdollisimman vähärasvaista, mieluiten rasvatonta. Halusin tietää tarkasti, mitä söin ja minun oli vaikea pitää tunteitani kurissa, jos kontrolli oli vaarassa pettää. Kerran sain kunnon raivokohtauksen, kun menin porukoilleni syömään grillikanaa. Olin sanonut, ettei kanassani saa olla marinadia, mutta sitähän siinä oli. Suutuin ihan hirveästi ja pesin kanan vesihanan alla.

En yleensäkään halunnut syödä missään muualla, jos en varmasti tiennyt, mitä oli tarjolla. Mieluummin kannoin omia eväitäni muoviboksissa. Tasapainoilen syömishäiriön kanssa jollain tasolla varmasti lopun elämäni. Se on minulle ihan fine.

Saan paljon

kommentteja ulkonäöstäni. Merkillistä on se, miksi ihminen muistaa aina sen yhden huonon kommentin, vaikka saisi kymmenen hyvää. On ihan sama, mitä teen tai miltä näytän, en koskaan voi miellyttää kaikkia. Mieluummin olen kuitenkin se rohkea tyyppi, joka uskaltaa kokeilla uusia haasteita kuin ihminen, joka jättää haukkujen pelossa kaiken kokematta.

Ennustan,

että fitness-buumi tulee laskemaan. Se on ollut näkyvissä Jenkeissä jo jonkin aikaa. Kaikista suurin itsensä rääkkäämiskulttuuri ja maksimaalinen treenaaminen ovat alkaneet väistyä henkisen hyvinvoinnin tieltä. Uskon sellaiseen treeniin itsekin.

Jenkeissä asuessani joogasin tosi paljon. Jooga ei merkinnyt minulle mitään sen hengellisempää. Uskon kyllä Jumalaan tai jonkinlaisiin ylempiin voimiin. Uskoni on ollut monesti myös koetuksella. Elämän ongelmakohdissa olen luottanut aina siihen, että asiat tapahtuvat jostakin syystä ja tarkoituksesta. Ne voivat aueta vasta kuukausien tai vuosienkin päästä, mutta syy kaikkeen selviää aina. Se on lohdullista.

Havahduin

Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksissa viidakossa siihen, että en ikävöinyt yhtään töitä, vaan kaipasin läheisiä ihmisiä. Nautin myös siitä, ettei ympärilläni ollut mitään ylimääräistä krääsää. Kaappini pursuavat aivan turhaa tavaraa, jotka ahdistavat minua nyt.

Selviytyjät-ohjelma tulee varmasti yllättämään monet ihmiset. Yllätin siellä itsenikin. Olin valmistautunut ultimaattiseen kärsimykseen ja hirveyteen, mutta lopulta mitään täydellistä epätoivon hetkeä ei sitten tullutkaan. Oli ihanaa olla viidakossa ilman mitään ylimääräistä. Söimme vain luonnon antimia, joten keinotekoisten ruoka-aineiden poissaolo sai aikaan varsinaisen puhdistuskuurin kropalle.

Pelkään sitä,

että kun elämässä menee oikein hyvin, jotain pahaa tapahtuu pian. Käsittelen pelkoa ritsa-teorian kautta: huonompi vaihe elämässä vetää ritsan kuminauhaa taaksepäin, mutta hyvä singauttaa taas reippaasti eteenpäin. Tällä hetkellä kaikki palaset tuntuvat loksahtaneen niin hyvin paikoilleen, että nyt pelkään, milloin se ritsa lähtee venymään taaksepäin.

Olen jo pitkään halunnut opetella puhumaan espanjaa, ja nyt sekin unelma näyttää olevan toteutumassa. Muutan nimittäin muutamaksi kuukaudeksi Espanjaan Biisonimafian kuvausten mukana. Olen tästä niin innoissani, etten voi oikein uskoa asiaa edes todeksi. Ilmeisesti unelmat joskus vain toteutuvat, kun niiden eteen tekee valtavasti töitä ja kaikki maailman tähdet ovat oikeassa asennossa.

X