Nainen ikkunassa -menestysdekkarin kirjoittaja A. J. Finn: ”Maailma on tällä hetkellä aika pelottava”

Kolmisen vuotta sitten newyorkilainen kustannustoimittaja Daniel Mallory istui psykiatrin vastaanotolla. Häntä oli viisitoista vuotta hoidettu masennuspotilaana.

Psykiatri oli diagnoosista eri mieltä. Hänen mielestään Mallorya vaivasikin kakkostyypin kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa masennuskaudet ovat ykköstyyppiä syvempiä ja maaniset jaksot kevyempiä.

Malloryn lääkitystä muutettiin. Kuukauden kuluttua hän havahtui siihen, että olo tuntui paremmalta kuin koskaan masennusdiagnoosin jälkeen.

Kaksi viikkoa myöhemmin hän alkoi kirjoittaa.

Varastaa Hitchcockilta

Syntyi psykologinen jännitysromaani Nainen ikkunassa, joka ampaisi heti myyntilistojen kärkeen ympäri maailmaa. Kirja oli Suomessakin myydyin käännösromaani huhtikuussa.

Daniel Mallory julkaisi teoksensa kirjailijanimellä A. J. Finn. Syy on se, että hänellä oli alun perin tarkoitus jatkaa työtään kustannustoimittajana.

Esikoiskirjan huikea menestys on kuitenkin vienyt miestä. Päivätyönsä hän jätti viime joulukuussa voidakseen kiertää markkinoimassa kirjaansa ja kirjoittaakseen toista romaania.

Esikoisromaaniin pohjautuva elokuva tulee teattereihin ensi vuonna. Samalla ympyrä tavallaan sulkeutuu, sillä Mallory on paljosta velkaa nimenomaan elokuville – ei vähiten siksi, että Nainen ikkunassa toistaa Alfred Hitchcockin ohjaaman Takaikkunan idean lähes sellaisenaan.

Kirjassa kotiinsa sulkeutunut, traumatisoitunut nainen seuraa vastapäisten asuntojen elämää kamerallaan ja tulee nähneeksi surmatyön.

Mallory tekee Hitchcockin elokuvasta varastamastaan ideasta kirkkaasti oman teoksensa. Mutta hän onkin opiskellut menneet mestarit tarkkaan jo pienenä.

Pelkoa ilman väkivaltaa

Kun Daniel Mallory oli yhdeksänvuotias, hänen vanhempansa jättivät hänet kerran New Yorkissa elokuvateatteriin ostosreissunsa ajaksi. Se oli vanhempien mielestä kätevää, sillä poika saattoi katsoa jonkin mukavan leffan eikä lapsenvahtia tarvittaisi.

Sattumalta teatterissa meni kuitenkin tuolla hetkellä vain yksi elokuva, hollantilainen Spoorloos. Siinä nainen katoaa, ja lopussa selviää hänen hirvittävä kohtalonsa. Esimerkiksi ohjaaja Stanley Kubrickin mielestä Spoorloos on elokuvahistorian kauhistuttavimpia teoksia.

Ei siis ihme, että katsomiskokemus oli yhdeksänvuotiaalle Danielille sangen mieleenpainuva. Mutta kauhun keskelläkin hän ymmärsi elokuvan hienouden; että jokin voi olla niin äärimmäisen pelottavaa ilman väkivaltaa.

Mallory oli syrjään vetäytyvä ja yksinäinen lapsi, joka luki paljon. Se oli osittain pakenemista omaan maailmaan vanhempien toraisan avioliiton jaloista. Varakkaaseen sukuun kuuluvan äidin ja niukoista oloista pankkiiriksi nousseen isän yhteiselo oli jatkuvaa konfliktia.

”Se oli lapsena todella häiritsevää. He ovat edelleen yhdessä, vaikka ei pitäisi! Kun olin teini-ikäinen, isä muutti pois kotoa ja takaisin monta kertaa”, Mallory kertoo.

”Erityisen stressaavaa se oli silloin, kun äidille tuli rintasyöpä. Olin silloin seitsemäntoistavuotias.”

Nerokkaat psykot

Daniel Mallory uppoutui kirjojen lisäksi elokuviin ja istui harva se viikonloppu lähellä sijainneen teatterin film noir-, Hitchcock- ja muissa klassikkomaratoneissa. Niissä ei lentänyt veri vaan leikiteltiin ihmismielen pimeillä puolilla.

”Hitchcock ja hänen vertaisensa ymmärsivät, että mieli on paljon dramaattisempi leikkikenttä peloillemme kuin mikään, mitä voidaan projisoida kankaalle. Sellainen tarinankerronta on aina vedonnut minuun.”

Rikoskirjallisuudessa jylläsivät kuitenkin pitkään aivan toisenlaiset tarinat, sarjamurhaajatrillerit, joissa nerokkaat psykopaatit keksivät mitä mielikuvituksellisempia tapoja uhriensa tappamiseen ja kiduttamiseen.

Psykologisen jännityksen uuden aallon rikoskirjallisuudessa nostattivat 2010-luvulla muutama bestseller, kuten Gillian Flynnin Kiltti tyttö ja Paula Hawkinsin Nainen junassa. A. J. Finnin Nainen ikkunassa osuu aallonharjalle.

Menestys tuli kertarysäyksellä – käytännössä yhden lennon aikana.

Tarjouksia satoi

Syksyllä 2016 Daniel Mallory odotti Newarkin kentällä lentoa Palm Springsiin. Esikoisromaanin käsikirjoitus oli pari päivää aikaisemmin lähetetty kustantamoihin salanimellä.

Oxfordissa kirjallisuutta opiskellut Mallory oli työskennellyt kustantamoissa Lontoossa ja New Yorkissa, ja hän oli jo alalla tunnettu nimi.

Hän halusi, että hänen käsikirjoitustaan arvioitaisiin vain tekstin perusteella. Siksi hän keksi pseudonyymin A. J. Finn.

Etukirjaimet tulevat hänen lempiserkultaan Alice Janelta ja sukunimi serkun ranskanbulldogilta – sillä ei siis ole Suomen tai suomalaisuuden kanssa mitään tekemistä.

Lentokentällä Mallory sai agentiltaan tiedon, että käsikirjoituksesta oli tehty ensimmäinen tarjous. Agentti kehotti Mallorya pitämään lennolla puhelimen päällä, jotta hän saisi heti tiedon mahdollisista uusista tarjouksista.

Lento New Yorkista Palm Springsiin kestää kuutisen tuntia. Sinä aikana Daniel Malloryn elämä muuttui: tarjouksia suorastaan satoi. Muutaman päivän kuluttua kirjasta käytiin jo maailmanlaajuista huutokauppaa.

Psykologisen jännityksen suosio perustuu Malloryn mielestä siihen, että se on samaistuttavaa. Kukapa ei edes joskus edes hiukan epäilisi läheistensä vilpittömyyttä. Mutta myös tässä ajassa on jotain, miksi genre on niin kiinnostava juuri nyt.

”Se kertoo sellaisesta levottomuudesta ja epämukavuudesta, jota monet meistä tuntevat maailmassa, joka on tällä hetkellä aika pelottava.”

Daniel Mallory vieraili keväällä Helsingissä. © Pekka Nieminen / Otavamedia

Ei mikään kikka

Ennen yhdenkään tarjouksen hyväksymistä Daniel Mallory kirjoitti kustantamoihin kirjeen: hei, se olen minä, Dan. Sittemmin hän ei ole pyrkinyt mitenkään salaamaan henkilöllisyyttään.

Koska pseudonyymi ei paljasta sukupuolta, Nainen ikkunassa -kirjan tekijää on luultu naiseksi. On myös epäilty, että kyseessä on kaupallinen kikka.

”Minua suututtaa, kun väitetään, että yritän huijata yleisöä. Jos yrittäisin tehdä niin, en puhuisi toimittajille lainkaan. Sitä paitsi naislukijat eivät välitä, onko kirjoittaja mies vai nainen. Miehet sen sijaan välittävät.”

Miehethän eivät tunnetusti lue läheskään niin paljon naiskirjailijoiden teoksia kuin naiset mieskirjailijoita, vaikka ehkä pitäisi. Malloryn mielestä esimerkiksi naisdekkaristit ovat miehiä parempia.

”Naiset kirjoittavat parempia kirjoja osittain ehkä siksi, koska naiset ovat historiallisesti ja edelleen joutuneet kohtaamaan niin paljon enemmän sortoa, ennakkoluuloja ja väkivaltaa kuin suurin osa miehistä voi kuvitellakaan.”

Tämä on yksi syy myös siihen, miksi Malloryn kirjassa naapureiden elämää seuraa ikkunastaan nimenomaan nainen – vieläpä juopotteleva ja lääkkeitä nappaileva nelikymppinen. Häntä on helppo pitää epäluotettavana, koska hän ei aina itsekään ole varma, mitä on tapahtunut.

”Kokisiko mies samassa tilanteessa niin paljon skeptisyyttä? En usko. Kun mieshahmo juo paljon, kuten Harry Hole Jo Nesbøn kirjoissa, hän on taipumaton kovis, mutta kun naishahmo juo paljon, hän on pateettinen alkoholisti.”

Kurinalaista elämää

Ainakin toistaiseksi Daniel Mallory asuu New Yorkissa samassa pienessä asunnossa, jossa hän vuoden ajan naputteli iltaisin ensimmäistä bestselleriään.

Hän elää kurinalaisesti: viideltä ylös, kirjoittamista kahdeksaan, sitten uimaan, takaisin kirjoittamaan, lounas ja ehkä kuntosali, lisää kirjoittamista.

Toinen romaani on jo melkein valmis. Se ei ole jatko-osa ensimmäiselle.

Kun A. J. Finn saa kirjansa painoon ja pakolliset kirjakiertueet pois alta, Daniel Mallory aikoo ostaa itselleen ranskanbulldogin. Nimikin on jo päätetty: siitä tulee Ike.

Malloryn kummastukseksi moni on kysynyt, nimeääkö hän koiransa Ike Turnerin mukaan – siis miehen, joka hakkasi vaimoaan Tina Turneria.

”En käsitä sitä. Vähän kuin kysyisi, jos koiran nimi on Herman, että onko se niin kuin Göring?”