Näyttelijä Kaisa Hela tunnustaa nyt: ”Terveyteni petti, kun otin nuorena kaiken työn vastaan enkä levännyt riittävästi”
Näyttelijä Kaisa Hela hoitaa itseään personal trainerin ja kalevalaisen jäsenkorjaajan avulla.
Kaisa Hela.
Parasta terveysruokaani on kotiruoka. Kokkaaminen on terapeuttista. Itsetehdyn ruoan voima on, että tietää mitä se pitää sisällään. Bravuurini on lihapullat.
Torjun stressiä pitämällä riman sopivalla korkeudella. Stressaantuneena muutun kireäksi. Silloin nukun ja syön enemmän kuin normaalisti. Stressissä kaikista raskainta on se, kun ajatus ei kulje.
Hoidan kuntoani monipuolisesti. Viime joulusta apunani on ollut personal trainer Tony Vierikko, jonka kanssa treenaan äärirajoille asti. Aloitin tiukemman treenaamisen, kun totesin 40 vuotta täytettyäni painoni nousseen. Urheilemisen lisäksi käyn joogassa ja huollan kehoani kalevalaisella jäsenkorjaajalla Saana Monthanilla. Hän pelasti aviomieheni olkapääleikkaukselta.
Näen painajaisia silloin, kun maa keinahtaa jalkojen alla. Olen aika pelokas ja reagoin voimakkaasti asioihin. Aistin herkästi läheisteni surut ja myötäelän voimakkaasti. Minulle annettiin herkät sensorit syntymälahjana. Suvussamme on muitakin huolehtijaihmisiä.
Riittävästi lepoa
Terveyteni petti kun otin nuorena kaiken työn vastaan enkä levännyt riittävästi. Hakeuduin sydänlääkärille rytmihäiriöiden pelossa. Sydämeni oli kunnossa, mutta lääkäri sanoi: ”Sinulla oli lauantaina kaksi musikaalin esitystä ja menit ennen niitä step-aerobiciin. Mitä kuvittelit saavuttavasi?”. Elämä jatkui sen jälkeen järkevämmin. Olen ollut kohta seitsemän vuotta freelancer.
Olen opetellut jaksottamaan työni ja lomani. Freelanceriksi jääminen on vaikuttanut hyvinvointiini positiivisesti.
Suurin pelkoni on, ettei millään olekaan mitään merkitystä. Että me kehityimme, viisastuimme, rakastimme ja olimme olemassa ihan turhaan.
65-vuotiaana haluan olla yhtä kaunis ja rautaisessa kunnossa kuin äitini, 68 vuotta. Hän lähti pari vuotta sitten Balille kahden viikon joogamatkalle. Olen perinyt äidiltäni liikkuvaisen elämäntavan. Olemme hyvin samankaltaisia. Meitä luullaan usein siskoksiksi.
Vilpitön ja hyväksyvä katse
Olen onnellisimmillani kohdatessani lämpimän, vilpittömän ja hyväksyvän katseen. Viimeksi sydämeni pakahtui, kun 7-vuotias kummipoikani istui viereeni sohvalle ihan kylkeen kiinni, katsoi syvälle silmiini, ei puhunut, pussasi vain poskelle, jolloin tajusin, että minut oli valittu lukemaan iltasatua.
Tosielämän sankarini on aviomieheni. Hänen ansiostaan olen kokonainen.
Rentoudun parhaiten aurinkotuolissa meren äärellä. Lämpö ja altojen kohina vaivuttavat minut unenomaiseen tilaan.
Mottoni on: Luota ja hengitä.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 10/18.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti