Laulaja Vicky Rosti: ”En osaa kuvitella itseäni vanhemman ukon kanssa”

Virve ”Vicky” Rosti on kokenut elämänsä aikana suuria iloja, mutta myös raskaita suruja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tänä kesänä tulee kuluneeksi 25 vuotta Menneisyyden vangit-yhtyeen perustamisesta. Sen kunniaksi Vicky, Freeman ja Menneisyyden vangit lähtevät koko kesän mittaiselle kiertueelle.

Virve ”Vicky” Rosti on kokenut elämänsä aikana suuria iloja, mutta myös raskaita suruja.
Teksti:
Anneli Juutilainen

Vicky Rostilla, 57, on edessään tiukkatahtisin kesä moneen vuoteen. Hän, Freeman ja Menneisyyden vangit tekevät paluun 25 vuoden jälkeen. Keikkoja on kesän mittaan yli 40.

Kiertuetta varten on vuokrattu iso kaksikerroksinen bussi.

”Nyt meillä on vihdoin hyvä tilaisuus viettää hippikesä”, Vicky iloitsee.

Viikon mittaisen kesäloman Vicky on kuitenkin vaatinut itselleen. Silloin hän vuokraa yhdessä lasten ja lastenlapsien kanssa mökin Parkanosta.

”Viiden 2–9-vuotiaan lapsenlapsen kanssa touhuaminen on aikamoista hulinaa. Yritän aina saada jonkun heistä hetkeksi syliini, mutta heillä on vauhti päällä eikä se oikein tahdo onnistua.”

Työ

Vicky oli vasta 15-vuotias, kun hän aloitti uransa Danny show’ssa. Nuoresta naisesta kuoriutui teinitähti heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

”En ollut juurikaan matkustellut tai syönyt edes kertaakaan ravintolassa. Yhtäkkiä minulla olikin omaa rahaa.”

80-luvulla ura jäi tauolle kotiäitiyden vuoksi.

”Välillä neljän seinän sisällä oleminen ahdisti, koska olin tottunut keikkailemaan lauantai-iltaisin. Päätin, että haluan jatkaa uraani heti, kun saan lapset jaloillensa.”

Nyt Vicky on onnellinen siitä, että pysyi kotona.

”Se kymmenen vuotta oli hienoa aikaa, en kadu päivääkään. Meillä on yhä erittäin läheiset välit.”

Vickyn uran toinen nousu alkoi vuonna 1987, kun hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailuissa kappaleellaan Sata salamaa.

Suosio jatkuu yhä.

”Nyt uskallan jo luottaa siihen, että duunini on vakaalla pohjalla. Tuskin koskaan joudun työttömäksi, sillä aina joku haluaa kuulla Sata salamaa tai Charlie Brownin.”

 

Talous

Vickyn rahankäyttö oli pitkään sitä luokkaa, että kaikki mikä tuli myös meni.

Danny-shown aikoihin Vicky sai keikan jälkeen rahat kouraansa ja työnsi ne suoraan lääkekaappiin. Sieltä hän tarpeen mukaan kävi nappaamassa seteleitä laskematta, paljonko kaapin pohjalle jäi.

Vicky ajautui suuriin verovelkoihin 70–80-luvun vaiheessa, ja toipuminen vei vuosia. Silti Vicky on aina jakanut menestystään läheisilleen.

”Mutsilleni ostin autokoulun ja auton.”

Vasta vanhempana Vicky rupesi varautumaan eläkepäiviin. Hän osti ensimmäisen omistusasuntonsa viisikymppisenä.

Tänä keväänä Vicky sai 9 500 euron mätkyt.

”En onneksi joudu kuseen vaan pystyn maksamaan ne. Nykyään osaan pitää vararahaston, joka tuo tarvittaessa joustoa eri elämäntilanteisiin.”

 

Rakkaus

Vickyn ja hänen avomiehensä Ari ”Nude” Kaasalaisen tiet kohtasivat viisi vuotta sitten. Tuolloin Nude tuli Vickyn Toyboys-bändiin kitaristiksi. Kun muut bändiläiset lähtivät tupakalle, Vicky ja Nude jäivät aina kahdestaan juttelemaan.

Vicky vaikuttui Nuden rauhallisesta olemuksesta.

”Kiinnitin huomiota hänen keskittymiskykyynsä. Hän ei ole huithapeli, joka sählää. Hän rakastaa nikkaroida ja tehdä hommia käsillään. ”

Pian ystävyys muuttui romanssiksi. Parilla on 16 vuotta ikäeroa.

”Ajattelin aluksi, että ei tästä voi tulla mitään. Luulin, että pidämme vain hauskaa yhdessä.”

Tunteet syvenivät salassa. Pian pari paljasti suhteensa bändille. Myös Vickyn lapset hyväksyivät äidin nuoren poikaystävän.

”He ovat tyytyväisiä, että äiti on löytänyt rinnalleen järkevän tyypin.”

Ikäero näkyy parisuhteessa Vickyn mukaan yllättävän vähän.

”Olemme hyvin samanhenkisiä: tykkäämme mökkeilystä, luonnosta, sienestyksestä ja kalastamisesta. Osaamme myös ottaa oman aikamme, emmekä kiehnää koko ajan kahdestaan.”

Vicky kertoo, ettei pari suunnittele häitä.

”Ei meidän ole mitään järkeä mennä naimisiin, kun ei tässä iässä enää lapsiakaan tehdä.”

Vicky on ollut aiemmin kahdesti naimisissa. Ensimmäisestä, 19-vuotiaana solmitusta liitosta Jussi Tukian kanssa syntyi neljä lasta 80-luvulla. Heistä yksi menehtyi selittämättömästä syystä Vickyn kohdussa ja syntyi kuolleena 8 kuukauden ikäisenä.

”Kun vauva syntyi, oli vain hiljaisuus. Sen jälkeen yritin sopeutua tilanteeseen vain tunti tunnilta.”

Menetyksen jälkeen pari sai vielä kuopuksensa.

Ella syntyi vuotta myöhemmin tismalleen samana päivänä, kun vauva oli syntynyt kuolleena. Se toi minulle suurta lohtua.”

Vickyn ja Jussin liitto päättyi 90-luvun alussa.

”Olin pettynyt itseeni. Lasten suru erosta oli myös todella rankkaa.”

Rakkautta kuitenkin riitti, ja pari palasi neljän vuoden kuluttua yhteen. Yhteiseloa kesti viisi vuotta. Sitten suhde kariutui lopullisesti.

”Olen kuullut sanottavan, että exän kanssa yhteen palaaminen on sama kuin laittaisi tavarat kirppikselle myyntiin ja ostaisi ne takaisin itselleen.”

Pian tämän jälkeen Vicky tapasi toisen aviomiehensä. Liitto kesti muutaman vuoden.

”Olen aina ollut huono puhumaan tunteistani. Ehkä se on kostautunut. ”

 

Intohimo

Vicky tunnustaa olevansa rakkaudessa äärimmäisen intohimoinen.

”Kun ihastun, maailmani täyttyy vain siitä toisesta ihmisestä enkä pysty keskittymään mihinkään muuhun.”

Elämä nuoremman kumppanin kanssa sopii hyvin Vickylle.

”En osaa kuvitella itseäni vanhemman ukon kanssa. En tiedä mistä se johtuu, mutta vanhemmat miehet eivät kiehdo minua tippaakaan.”

Vicky kertoo saaneensa lisää itsevarmuutta vuosien myötä myös makuuhuoneen puolella.

”Nuorempana olin kokeilunhaluisempi, mutta tässä iässä sitä tietää omat rajoitteensa. Nyt tiedän mitä tahdon ja mitä en missään nimessä halua.”

Kun Vicky kotiäitiyden jälkeen palasi keikkamaailman huipulle, hänen ympärillään pörräsi monenlaista vonkaajaa. Toki Vickykin testasi omaa viehätysvoimaansa.

”Enää en ole viettien vietävissä. Kai se on luonnonlaki, että kun lapsia ei enää tehdä, niin lisääntymistarve ei enää ole eläimellinen. Seksi on minulle nykyään enemmän läheisyyttä ja hyvän olon tuottamista. ”

Vicky on luonteeltaan mustavalkoinen: hän joko rakastaa tai vihaa. Silti nykyisessä parisuhteessa ei taistella turhasta.

”Välillä riitelemme, mutta ei koskaan mistään suurista asioista. Vain aikataulujen yhteensovittamiset voivat joskus aiheuttaa erimielisyyksiä.”

 

Terveys

Vicky pitää terveydestään huolta treenaamalla kuntosalilla kolmisen kertaa viikossa. Hän harrastaa golfia ja Fustraa, jonka avulla parannetaan ryhtiä.

Vicky on potenut elämänsä aikana vain kaksi suurempaa kremppaa: nilkan nivelsiteiden katkeamisen ja olkapääleikkauksen. Nekään eivät hidastaneet tahtia, ja Vicky on perunut keikkansa uransa aikana vain kerran. Se tapahtui 15 vuotta sitten, kun hänen veljensä teki itsemurhan.

Pikkuveli oli Vickylle läheinen.

”Broidi kärsi järkyttävistä selkäkivuista ja jonotti leikkaukseen. Hän sai kipuihinsa vahvoja lääkkeitä, jotka aiheuttivat hänelle masennuksen.”

Vicky kertoo, ettei huomannut mitään merkkejä veljensä masennuksesta. Veljellä oli vasta vuoden ikäinen lapsi, ja kaiken piti olla työhuolia lukuun ottamatta ihan hyvin.

Veli ei jättänyt jälkeensä lainkaan viestiä. Uutinen tuli Vickylle ”täysin puun takaa”.

”Se oli hirveä sokki. En pystynyt millään ymmärtämään sitä enkä tiedä pystynkö koskaan.”

Vicky ja hänen sisaruksensa ovat käsitelleet veljen kuolemaa eri tavoin. Yksi yrittää ymmärtää veljen ratkaisua, toinen suree ja kaipaa. Vickyn päällimmäinen tunne on viha ja pettymys.

”Minä olen vieläkin vihainen veljelleni siitä, että hän jätti meidät. Ajattelen, että perkele jätkä vedän sua turpaan taivaan portilla, kun jätit meidät tällä tavalla.”

Vickyn isä kuoli diabeteksen liitännäissairauksiin vain vuosi veljen kuoleman jälkeen.

”Olen käsitellyt broidin ja faijani kuolemat jollain tavalla itseni kanssa. Se on osa elettyä elämääni.”

Omalta tulevaisuudeltaan Vicky toivoo ennen kaikkea terveyttä.

”Ja sitä, että lapsillani ja lapsenlapsillani olisi kaikki hyvin. Rakkaitteni hyvinvointi on minulle tärkeintä, millään muulla ei ole merkitystä.”

X