Reijo Kallion rakkaustarina - ”Olisi hirveää, jos toinen lähtisi viereltä”

Kun iskelmälaulaja Reijo Kalliolla meni uran huippuvuosina lujaa, liitto Inkeri-vaimon kanssa muistutti etäsuhdetta. Nykyään he viettävät jokaisen hetken tiiviisti yhdessä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Reijo Kallio ja Inkeri-vaimo ovat olleet naimisissa jo 53 vuotta. Nykyään Inkeri on Reijon omaishoitaja.

Kun iskelmälaulaja Reijo Kalliolla meni uran huippuvuosina lujaa, liitto Inkeri-vaimon kanssa muistutti etäsuhdetta. Nykyään he viettävät jokaisen hetken tiiviisti yhdessä.
(Päivitetty: )
Teksti: Reija Kokkola

Espoolaisen kauppakeskuksen hälinä hiljenee, kun hissi nousee 11. kerrokseen. Valoisassa asunnossa asuu suomalaisia lauluillaan ilahduttanut Reijo Kallio, 83, vaimonsa Inkeri Kallion, 77, kanssa.

Kalliot ovat asuneet kauppakeskuksen kupeessa viisi vuotta. Sitä ennen he asuivat 31 vuotta Haukilahdessa, kunnes rivitalon ylläpito kävi liian raskaaksi.

Inkeri nauttii asumisesta ”ihmisten ilmoilla”, mutta rollaattorin avulla liikkuva Reijo ei mielellään lähde isoon kauppakeskukseen. Hänestä on kuitenkin mukava katsella ihmisvilinää avioparin lasitetulta parvekkeelta.

Kalliot ovat olleet naimisissa 53 vuotta, josta viimeisimmät neljä vuotta Inkeri on toiminut Reijon omaishoitajana.

Elämänrytmi on hidastunut tuntuvasti vuosista, jolloin hitit Yksinäinen ja Viikonloppuisä veivät Reijoa ympäri maata.

Toiselle on nyt aikaa, ja yhdessä on hyvä olla. Reijon uran huippuvuosina aviopari joutui olemaan pitkiä aikoja erossa.

 

 

Salaseurustelua

Ensimmäisen kerran katseet kohtasivat ravintola Salpauksessa Lahdessa vuonna 1959. Reijo oli keikalla ja Inkeri ystäviensä kanssa tanssimassa. Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä?

Inkeri: ”Ei. Olin lähtenyt tyttöjen kanssa pitämään hauskaa, en niinkään kuuntelemaan suosittua iskelmätähteä. Toki tiesin, että Reijo Kallio oli suosittu esiintyjä. Ja olihan hän hyvä laulaja ja komeakin.”

Reijo: ”Huomasin heti tyttöporukan. Nättejä tyttöjä, mutta kyllä Inkeri oli kaikkein kaunein ja ihanin. Kiinnitin häneen heti huomioni, vaikka en rohjennutkaan mennä esittäytymään hänelle. Sen jälkeen kohtasimme satunnaisesti ja moikkasimme vain ohimennen. Mutta aina hymyilimme, kun tapasimme. Ensitapaamisesta kului pari vuotta, ennen kuin aloimme seurustella vakituisesti loppuvuodesta 1961.

Kun suhde sinetöitiin seurusteluksi Tapaninpäivänä vuonna 1961, Inkeri ei uskaltanut kertoa suhteesta vanhemmilleen.”

Reijo: ”Kun aloimme seurustella, pidimme yhteyttä kirjeitä kirjoittamalla. Inkeri asui Lahdessa, jossa hänellä oli parturi-kampaamoliike. Hän teki paljon töitä iltaisin ja viikonloppuisin. Minä taas keikkailin eri puolilla Suomea. Kirjoitin Inkerille kertoakseni, milloin olin tulossa Lahteen päin. Kaipasin häntä kovasti.”

Inkeri: ”En uskaltanut kertoa vanhemmilleni seurustelevani iskelmätähden kanssa. Koko suku olisi pomppinut: kapakasta se meidän Inkeri miehen löysi! Lopulta oli pakko kertoa. Seuraavana jouluna Reijon vanhemmat tulivat meille kylään. Reijo oli ostanut minulle pienen kultaisen sydämen ketjuineen. Se on minulla vieläkin tallessa. Minä neuloin Reijoille villapaidan. Alkukankeuden jälkeen Reijosta tuli vanhemmilleni tärkeä ja rakas.

 

 

Omaan kotiin

Kesäkuussa 1962 Reijo ja Inkeri menivät kihloihin. Häitä vietettiin 5. lokakuuta vuonna 1963.

Reijo: ”Se oli rukouslauantai, keikkalaulajalle harvinainen vapaapäivä. Meidät vihittiin Lahdessa valkoisessa puukirkossa, joka on jo purettu. Häävieraita oli paljon etenkin Inkerin puolelta. Oli laulua ja musiikkia, mutta itse en häissäni laulanut.”

Inkeri: ”Oma tanhuporukkani esiintyi häissämme. Häistä jäi hienot muistot.”

Reijo: ”Emme lähteneet häämatkalle, ei siihen aikaan ollut tapana matkustella. Sitä paitsi minulla oli keikkoja melkein joka päivä, ja Inkeri loi uraa Lahdessa yrittäjänä. Olimme sellaisia vähän ykstotisia, emme harrastaneet turhaa kujertelua. Naimisiin kuitenkin menimme rakkaudesta ja uskoimme, että liitto kestää.”

Inkeri: ”Koska olimme töiden takia paljon erossa toisistamme, meiltä kyseltiin, olemmeko mustasukkaisia. Emme koskaan edes puhuneet asiasta keskenämme. Molemmille oli itsestään selvää, ettei vieraissa käydä. Ei tarvinnut tuntea mustasukkaisuutta.”

Reijo: ”Meillä oli oma koti valmiina ennen häitä. Inkerin tuttu kiinteistövälittäjäpariskunta neuvoi ostamaan kaksion Lahdesta uudesta rakenteilla olevasta taloyhtiöstä.”

Inkeri: ”He sanoivat, että naimisiin ei pidä mennä ennen kuin on oma koti.”

 

 

Perhe kasvaa

Reijo rakensi iskelmätähden uraansa. Keikkoja oli paljon, ja kiinnitykset saattoivat olla kuukaudenkin mittaisia. Samaan aikaan, 60-luvun puolivälissä, Inkeri lähti opiskelemaan Jyväskylään. Hän oli silloin raskaana.

Reijo: ”Minusta oli todella tärkeää, että Inkeri lähti opiskelemaan ja kehitti itseään ja uraansa, vaikka tapasimme tuohon aikaan vain kerran kuussa. Raskaus oli minulle erittäin hieno ja kaunis asia. Muistan vieläkin hyvin, kuinka kokeilin Inkerin masua. Pekka-poikahan siellä potki! Odotusajasta on jäänyt minulle ainutkertainen, kultainen muisto.”

Inkeri: ”Opiskelu kampaaja-parturiopettajaksi oli valtavan kurinalaista. Teimme harjoitustöitä usein yli 12 tuntia päivässä. Kun Pekka syntyi vuonna 1965, olin jo valmistunut. Loppuvuodesta sain lehtorin viran alan oppilaitoksessa Leppävaarassa, jonne myös muutimme. Ahtauduimme 27 neliön yksiöön Lahden tilavasta kaksiosta.”

Koti-isäksi

Reijon urassa koitti suvantovaihe 60-luvun puolessavälissä.

Reijo: ”Minulle koitui ainutlaatuinen tilaisuus hoitaa Pekka-vauvaa kotona, kun Inkeri kävi töissä. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Kävin toki aina välillä keikoilla, jolloin tulin kotiin aamuyöstä. Kömmin Inkerin ja Pekan viereen, ja sinne jäimme vauvan kanssa pötköttämään, kun Inkeri lähti aamulla töihin. Minä hoitelin päivällä vauvaa ja juoksevia asioita.”

Inkeri: ”Palasin töihin parin kuukauden äitiysloman jälkeen vuoden 1966 tammikuussa. Tuohon aikaan koti-isä neuvolassa vauvan kanssa herätti huomiota. Naiset katselivat Reijoa ja vauvaa luultavasti vähän kateellisinakin.”

Reijo: ”Halusin kantaa korteni kekoon perheen elättäjänä, joten keikkojen vähennyttyä menin autokouluopettajakursseille. Pekka laitettiin perhepäivähoitoon. Kun Pasi-poikamme syntyi vuonna 1970, meille tuli lastenhoitoapua kotiin. Silloin minulla oli taas paljon laulukeikkaakin.

Inkeri: ”Reijo ei millään tahtonut hyväksyä, että joku muu tulee hoitamaan poikia. Pakko oli, koska perheen oli elettävä. Ihanat tytöt, Silja ja Tanja palkattiin avuksemme.”

 

 

Raskas aika

80-luvun lopulla Reijo joutui isoon sydänleikkaukseen ja sairastui diabetekseen.

Reijo: ”Joulukuussa 1988 palasimme Australian-lomalta takaisin Suomeen. Lentokoneessa aloin tuntea huonoa oloa. Selkään sattui. Päästyämme kotiin huono olo vain jatkui. Lähdin illalla itse autolla sairaalaan Espoon Jorviin. Siellä minulle tehtiin pallolaajennus, ja sain nitrot. Kävi ilmi, että kuusi suonta oli tukkeutunut. Huhtikuussa pääsin isoon sydänleikkaukseen, jossa neljä suonista avattiin. Sydänleikkauksen jälkeen oli tosi kurja aika, jolloin valvoin öisin ja seurasin sydämeni tilaa. Sairastuin myös diabetekseen, mutta se saatiin pian hallintaan.”

Inkeri: ”En osannut pelätä Reijon puolesta, kun hän oli leikkauksessa. Siihen aikaan ei läheisille kerrottu potilaan tilanteesta samalla tavalla kuin nykyään. Minä vain odottelin kärsivällisesti tiedon muruja leikkauksen aikana. Tiesin kuitenkin, että hän on hyvissä käsissä. Reijo lopetti tupakoinnin kertaheitolla vuonna 1985. Alkoholia hän ei ole koskaan käyttänyt liikaa, joten hänellä oli hyvä pohjakunto. Se auttoi kestämään leikkauksen ja edisti toipumista.”

 

 

Lähekkäin

Reijo: ”En ole laulanut sanaakaan kahdeksaan vuoteen. Viimeisestä keikasta jäi ikävä muisto. Järjestäjän mukaan en laulanut tarpeeksi, vaikka vedin täydet setit. Hän ei suostunut maksamaan minulle täyttä palkkiota. Se oli todella ikävää, mutta en halua muistella sitä. En myöskään muistele uraani laulajana. Mitä niitä muistelemaan.”

Inkeri: ”Kyllä Reijo joskus kuitenkin laulaa, nimittäin unissaan. Yhtenä yönä heräsin, kun Reijo lauloi Isoisän olkihattua. Kyllä hän on aika usein keikalla unissaan ja komentaa roudareita. Muulloin Reijo ei enää laula. No, sitten minä laulan hänelle.”

Reijo: ”Inkeri hoitaa minua hyvin ja laittaa hyvää ruokaa. Meidän on hyvä olla yhdessä. Inkeri yrittää pitää minut virkeänä, vaikka olen usein hyvin väsynyt. Kun asunto on kauppakeskuksessa, kaikki on lähellä. Kaupat, apteekki, Kelan toimisto ja ravintolat. En mielelläni lähde kauppakeskukseen, mutta käyn kerran viikossa kerhossa, jossa puuhataan kaikkea mukavaa.”

Inkeri: ”Olen ollut Reijon omaishoitaja neljä vuotta. Nykyään Reijo kulkee rollaattorin avulla, ja on vähän hidas liikkeissään ja puheessaan. Kotimme on ihanassa taloyhtiössä, jossa on hieno saunakin. Siitä Reijo nauttii kovasti. Hän ei mielellään lähde kotoa, joten hän voi katsella ihmisvilinää katetulta parvekkeelta. Lapsenlapsemme käyvät meillä kylässä, mikä on meille suuri ilo. Suhteemme pohjana on edelleen vankkumaton rakkaus. Olisi kauheaa, jos toinen lähtisi viereltä pois.”

V

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X