Reijo Taipale: ”On hienoa olla isoisä”

Kun omat lapset olivat pieniä, Reijo Taipale uurasti keikoilla leivän perässä. Lastenlasten kanssa on toisin. Reijolla on aina aikaa Senjalle, jonka haaveena on seurata Papin jalanjälkiä laulajaksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Reijo Taipaleella on neljä lastenlasta, joista Senja Myller on nuorin. Isoisän hienoa elämäntyötä läheltä seurannut Senja haaveilee itsekin laulajan urasta.

Kun omat lapset olivat pieniä, Reijo Taipale uurasti keikoilla leivän perässä. Lastenlasten kanssa on toisin. Reijolla on aina aikaa Senjalle, jonka haaveena on seurata Papin jalanjälkiä laulajaksi.
(Päivitetty: )
Teksti: Reija Kokkola

Taipaleiden talo täyttyy naurusta. Viisitoistavuotias Senja Myller on käymässä isovanhempiensa Reijo ja Anita Taipaleen luona.

Reijolla ja Senja-tytöllä on selvästi mukavaa keskenään, vaikka ikäeroa on yli 60 vuotta.

Senjaa naurattavat isoisän eli ”Papin” jutut. Reijolle Senja on Senttu: kiva tyttö, komia flikka. Hän on tyttärentyttärestään selvästi ylpeä.

Myös Senjan äänessä on lämpöä, kun hän kuvailee isoisäänsä.

”Papi on lämmin, mukava ja hauska. Hän on minulle esikuva.”

Senja on varma siitä, että myös hänestä tulee laulaja.

Mutta onko se Reijosta hyvä ajatus?

Nuorena etäisä

Reijo Taipale muistaa yhä kirkkaasti päivän, jolloin Senjan äiti Satu syntyi 50 vuotta sitten. Satu oli Anitan ja Reijon ensimmäinen lapsi.

Satu syntyi vappupäivänä, ja Reijo oli – tietenkin – keikalla, eikä päässyt heti vauvan luokse.

Kun leipä tuli tien päältä, tien päällä myös oli oltava.

”Asuntovelallisen oli pakko olla erossa vaimosta ja lapsista”, Reijo sanoo.

Reijo sai tiedon esikoisen syntymästä suoraan keikkalavalle. Tunne oli huikea. Hän oli tyttövauvan isä!

Lapsia tuli vielä kaksi: Krista ja Roni.

”Valitettavasi en päässyt seuraamaan omien lasteni kasvamista”, Reijo sanoo.

Anita-vaimo hoiti kodin ja lapset, Reijo kiersi keikoilla. Noihin aikoihin oli tavallista, että artisti kiinnitettiin jopa pariksi viikoksi esiintymään tiettyyn paikkaan tai kiertueelle.

Kun isä tuli kotiin, lapset olivat riemuissaan ja perheen koiralta pääsi ilopissit lattialle.

”Lapset eivät sentään vierastaneet isäänsä”, Anita muistelee.

Tilanne on nykyään aivan toinen.

”Onneksi nyt on aikaa lastenlapsille”, Reijo sanoo.

Anitalle ja Reijolle lapsenlapset ovat lahja, rikkaus.

”On hienoa olla neljän upean tytön isoisä”, Reijo sanoo.

Reijolle ja Anitalle on ollut tärkeää päästä mahdollisimman pian katsomaan vastasyntyneitä lapsenlapsiaan. Vain heistä ensimmäisen, Toven, syntymän aikaan he olivat Espanjan-kodissaan.

Reijo oli kylässä, kun Tove syn- tyi. Anita soitti ilouutisen kyläpaikkaan.

”Anita pyysi antamaan isoisälle puhelimen. Hetken aikaa ihmettelin, että minäkö isoisä”, Reijo naurahtaa.

Senja on Anita ja Reijo Taipaleen neljästä lapsenlapsesta nuorin. Muut ovat Tove, 20, Emilia, 19 sekä Ina, 19. Tove ja Ina ovat tämän vuoden ylioppilaita. Emilia opiskelee toista vuotta Maastrichtin yliopistossa.

Mopolla Papille

Nykyään Taipaleet tapaavat lapsiaan ja lastenlapsiaan kesäisin Miehikkälän-mökillä. Usein paikalla on koko konkkaronkka: lapset, lastenlapset, heidän puolisonsa ja kumppanit.

Nämä hetket ovat Anitalle ja Reijolle tärkeitä.

”En jätä mökille menoa väliin varmasti koskaan!” Senjakin sanoo.

Reijo on vähentänyt keikkailua, joten hänellä on enemmän aikaa tavata läheisiään.

”Toivoisin, että voisin ensi kesänä lomailla koko kesän. Voisimme lähteä porukalla laivaretkelle Saimaalle”, Reijo haaveilee.

Nurmijärvellä asuva Senja käy tapaamassa Papia ja Mamia Helsingissä aina kun mahdollista.

”Tapaamme melkein viikottain. Senja myös soittelee ja laittaa viestejä”, Reijo kertoo.

”Monesta asiasta on helpompi puhua Mamille ja Papille kuin vanhemmilleni”, Senja kertoo.

Keväällä Senja sai mopokortin. Se helpotti yhteydenpitoa. Nyt hän pystyy pistäytymään skootterillaan Papin ja Mamin luona yksinkin.

Reijon ja Anitan iloon sekoittuu myös huolta. Kunpa Senja ajaisi varovasti.

Joka kerta kun Senja lähtee isovanhempien luota, Reijo saattaa hänet matkaan huolestuneena.

”Ettei vaan sattuisi mitään. Se huoli on aina, vaikka lapset tai lastenlapset olisivat jo aikuisia.”

 

Laulun lahja

Senja on ollut aina valtavan ylpeä isoisästään. Hän on käynyt Papin keikoilla pienestä pitäen.

Senjasta on hienoa saada seurata artistin elämää läheltä. Hän on nähnyt, kuinka ihmiset eri puolella Suomea tulevat juttelemaan Papille. Se tuntuu hauskalta.

”Tietenkin ymmärrän senkin, että työ on raskasta, kun pitää ajaa pitkiä matkoja.”

Viime kesänä Senja piipahti parillakin lavakeikalla. Päällimmäisenä hänelle jäi mieleen Papin into esiintyä ja hyvä ilmapiiri yleisössä.

Takahuoneessa Papi jakoi nimmareita. Senja pani merkille, että aina keikan jälkeen Papi on erityisen hyvällä tuulella.

Senjan oma lempikappale on Satumaa. Sitä hän silloin tällöin hyräilee.

”Papi on idolini. Olen saanut hänestä loistavan esikuvan taiteilijan uraa ajatellen. Parasta Papissa on loistava ääni ja lavakarisma. Toivon, että hän jatkaa laulamista niin kauan kuin nauttii siitä.”

Musikaalisuus on periytynyt kaikille Taipaleiden lastenlapsille.

Senja soittaa huilua ja käy laulutunneilla. Hän on erikoistunut pop- ja -jazz-lauluun, mutta hallitsee iskelmämusiikkiakin.

”Vielä tyttö ei sentään räppää!” Reijo naurahtaa.

Lisäksi Senja harrastaa nykytanssia, klassista balettia sekä street- ja jazz-tanssia. Viime keväänä hän sai ylistävän diplomin tanssikoulultaan.

Senjassa palaa samanlainen esiintymishalu kuin Reijossakin.

”Rakastan esiintymistä!”

Reijo kannustaa mielellään nuorta tyttöä. Hän on usein Anitan kanssa yleisön joukossa. Silloin isovanhempien mielessä läikkyvät liikutus, ilo ja ylpeys yhtenä mylläkkänä. Heidän mielestään Senjan vahvuuksia ovat varma työskentely ja nopea koreografioiden omaksuminen.

”Senja on kiehtova persoona”, Anita ja Reijo kuvailevat.

Senja on pohtinut joskus osallistumista tv:n artistikilpailuihin. Nyt hän kuitenkin keskittyy koulunkäyntiin ja musiikki- ja tanssiharrastuksiin. Se sopii hyvin Papillekin.

”Kyllä musikaalisuus kulkee geeneissä. Senja on laajentanut sitä vielä tanssin suuntaan. Mitään muuta polkua en osaa hänelle suositella.”

 

Yö ja päivä

Senjasta on mukava kuunnella, kun Papi muistelee lapsuuttaan.

Reijon poikavuodet poikkeavat valtavasti Senjan lapsuudesta. Vertaus kuin yö ja päivä on laimea kuvaamaan eroja.

Sodan jälkeen kaikesta oli pulaa. Oli ihme, jos koulussa oli edes kynä ja kumi.

”Eikä ollut nappuloita ja nippuloita, ei edes kunnollista höyläpenkkiä!” Reijo sanoo.

Hänen mieleensä on erityisesti jäänyt, kuinka surkeasti hänen opettajansa soitti harmonia.

Välitunnilla piti mennä ulos, mutta Reijo livahti usein harmonin ääreen. Hän soitti mielellään Metsäkukkia-valssia. Jälki-istuntoahan siitä tuli.

”Ei Papi varmaan pienenä päässyt laulu- tai tanssitunneille,” Senja toteaa vakavana.

Ei päässyt. Reijo kasvoi yhdeksän sisaruksen kanssa. Hänen isänsä kuoli, kun Reijo oli kolme vuotta.

Reijolla on isästä yksi muisto. Siinä hän kuljetti isän kanssa heiniä hevoskärryillä. Tie vietti alaspäin, ja pieni poika oli pudota kärryiltä. Isä nappasi paidasta kiinni ja sanoi: ”Tule ylemmäs, ettet putoa.”

”Hän osoitti omalla tavallaan, että välitti.”

 

Hienoja hetkiä

Senja on kiitollinen isovanhemmilleen monesta hienosta hetkestä.

Jo pienenä hän kyhjötti mielellään Papin kanssa laiturilla kalassa. Hän pyysi Papia laittamaan madon koukkuun ja kuunteli tämän hyräilyä. Siinä samassa tuli jutelluksi vähän kaikesta.

Mökillä myös uitiin, heiteltiin palloa, pelattiin lautapelejä ja katsottiin tv:tä.

Papi oli monessa mukana, mutta yhdessä ei: iltasatua hän ei lastenlapsilleen lukenut.

”Anita luki sadut, ja minä luin heille Iltapäivälehtiä,” Reijo naurahtaa.

Senja oli jo pienenä innokas esiintyjä. Hän viihdytti läheisiään taikatempuilla ja muilla hauskoilla jutuilla. Ennen esiintymistä pikku-Senja kumarsi syvään, ja sanoi: ”Olen Tenja! Olen ihminen!”

Raijo Taipale uskoo, että Senja löytää oman polkunsa nimenomaan taiteilijana.

”En ole hetkeäkään epäillyt, etteikö Senja pärjäisi artistin uralla. Hän on rohkea, mutta samalla jalat maassa. Uskon hänen lahjakkuuteensa. Se on hyvä tie eteenpäin, oli polku lopulta mikä tahansa.”

Reijoa ja Anitaa huolestuttavat nykypäivän vaatimukset nuorille. Ne tuntuvat yhä kovemmilta. He ovat huomanneet, että kaikki eivät nykymenoa kestä ja jaksa.

”Omat lapsemme ovat pärjänneet hienosti elämässä, nyt toivomme lastenlapsille terveyttä ja onnea. Että he jaksaisivat pinnistellä eteenpäin tässä maailmassa.”

Kun Senja lähtee kotimatkalle, Anita halaa lujasti ja Reijo saattaa hänet ovelle. Hän hyvästelee vilkuttaen.

”Mene varoen, Senja!”

Viva 9/2016

 

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X