Retrohelmiä juontava Tanja Huutonen: ”Poikani diabetes hallitsee arkea”

Uutistoimittaja Tanja Huutonen, 47, virkistyy kaivamalla itsestään esille iskelmäpimun.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Uutistoimittaja Tanja Huutonen, 47, virkistyy kaivamalla itsestään esille iskelmäpimun.
Teksti:
Anna Muurinen

TUNNUSTAN, että olen aina pitänyt iskelmästä. Pienenä leikkasin aikakauslehdestä Pepe Willbergin paperinukenkin. Kun kerroin tämän Willbergille, hän nauroi säälivänsä minua. Olen aina pitänyt myös Suomi-rockista, ja olen käynyt varmaan sadalla Miljoonasateen keikalla.

 

TUNNUSTAN, että olen maalaistyttö, jolla oli aina valtava hinku kaupunkiin. Piilouduin pikkutyttönä äidin ja isän autoon, kun he lähtivät kaupunkiin. Tulin esille vasta kun tiesin, että he eivät enää kääntyisi takaisin.

Kotikylälläni Uuraisten Höytiällä asuu 300–400 ihmistä. Me kaikki lapset muutimme vuorotellen omillemme jo 15-vuotiaina, kun lähdimme lukioon Jyväskylään. Käyn Höytiällä kuitenkin edelleen mielelläni.

 

TUNNUSTAN, että olen kateellinen veljelleni, Yleisradion meteorologille, Matti Huutoselle, koska hän pääsi Aku Ankkaan. Siellä oli hiljattain meteorologi Masa Kiljunen!

Matti on minua seitsemän vuotta nuorempi ja meidän perheen kuuluisampi julkkis. Meillä on myös kaksi siskoa, joista toinen asuu San Diegossa ja toinen Zürichissä.

 

TUNNUSTAN, että olen aina ollut kova tekemään töitä. Olen työskennellyt 16 vuotta MTV3:lla uutistoimittajana, ja pidän uutistyöstä edelleen hyvin paljon. Viime vuosina tekemäni musiikkiohjelmat, Syksyn sävel retro ja Retrohelmet, ovat olleet virkistäviä syrjähyppyjä uutistoimittajan työstä. Sarja on hyvin minun näköiseni, sillä olen tehnyt siinä lähes kaiken: kaivanut aarteet arkistoista, käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut ja juontanut.

 

TUNNUSTAN, että olen hyvin ahkera. Silloin kun tehdään töitä, silloin tehdään perusteellisesti. Luulen, että asenne on periytynyt jo äidinmaidossa. Aamuheräämistaitoni sen sijaan ei ole ihan sitä luokkaa kuin äiti toivoisi, mutta siitä syytän vuorotyötä.

 

TUNNUSTAN että yksi haaveammattini on kirjeenvaihtaja. Olen asunut Wienissä nelisen vuotta, työskentelin siellä ravintoloissa ja diplomaatin kotiapulaisena. Yliopistossa pääaineeni oli saksa. Voisin mennä milloin vain haastattelemaan Angela Merkeliä. Harmillista, ettei kirjeenvaihtajan pestejä juuri enää ole.

 

ENNUSTAN, että tulen aina tekemään työtä, jossa saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Pidän ihmisistä ja tykkään olla siellä, missä tapahtuu. Voisin hyvin yhä mennä vaikkapa tarjoilijaksi.

 

ENNUSTAN, että kun saan lomaa, istun elokuvateatterissa. Kun odotin Sasu-poikaani, saatoin katsoa pari kolmekin leffaa peräjälkeen. Se oli ihanaa. Nykyisin tehdään niin paljon hyviä elokuvia! Pyrin näkemään kaikki kotimaiset elokuvat. Yleensä pidän espanjalaisesta Almodovarista ja vähän taiteellisemmista, mutta ei liian taiteellisista, elokuvista. Hiljaiset sillat voisin katsoa viidennenkin kerran.

 

TUNNUSTAN että minulla on huono omatunto siitä, etten ole ehtinyt työkiireen vuoksi käydä uimassa 5-vuotiaan poikani kanssa ihan niin paljon kuin olisi pitänyt.

Sasu oppi juuri uimaan. Uimahallissa Sasulla on räpylät ja snorkkeli, ja siellä sitä sitten mennään huutaen: ”Tietä, tietä!”

 

TUNNUSTAN, että Sasun diabetes hallitsee arkea. Hän saa seitsemän insuliinipiikkiä päivässä, kolmen tunnin välein. Myös ruokailujen on oltava hyvin tarkkoja ja säännöllisiä.

Ykköstyypin diabetes ei katoa koskaan, mutta sen kanssa oppii elämään. Olen uuden lastensairaalan kuukausilahjoittaja. Olen nukkunut lastensairaalan lattialla monta yötä. Siksi haluan, että paikka saadaan kuntoon.

 

TUNNUSTAN, että voisin parantaa omia ruokailutapojani. Saatan aivan hyvin syödä kylmiä nakkeja suoraan paketista.

 

ENNUSTAN että suomalainen iskelmäkulttuuri ei kuole koskaan. Se on kansanluonteessamme eikä lähde, vaikka kuinka matkustaisimme tai asuisimme ulkomailla.

San Diegossa 16 vuotta asunut siskonikin herkistyy edelleen, kun hän kuulee Jukka Kuoppamäen Sinisen ja valkoisen.

Vanhat klassikot koskettavat meitä aina, eikä se tarkoita, että ihminen olisi jotenkin takapajui- nen. Ne ovat sellaista tunnehistoriaa, jota siirrämme seuraavillekin sukupolville. Nythän nuoriso kuuntelee etkoillaan Frederikin Titanicia ja Nisa Sorayan Anna rakas raju hetki – kappaletta. Hyvät biisit löytävät aina uusia kuulijoita.

X