Riitta Väisänen maksuvaikeuksistaan: Jouduin ulosottomiehen asiakkaaksi

Riitta Väisänen joutuu luopumaan hevostallistaan, koska psyyke, fysiikka ja kukkaro eivät enää kestä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Riitta Väisäsen mukaan huumorin avulla ikävätkin asiat on helpompi kestää. Viime aikoina huumori on kuitenkin ollut ajoittain hukassa.

Riitta Väisänen joutuu luopumaan hevostallistaan, koska psyyke, fysiikka ja kukkaro eivät enää kestä.
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Riitta Väisänen, 60, on viettänyt jälleen unettoman yön. Sen jäljiltä lepopulssi on 111 ja verenpainekin huitelee aivan liian korkealla.

Myös aiemmin mitattu stressihormoni- eli kortisoliarvo kertoo Riitan elimistön kärsivän jatkuvasta ylirasituksesta.

Hän tarvitsee kipeästi lepoa.

”Olen niin väsynyt, etten oikein jaksa huolehtia itsestäni. Yritykset tekevät välitilinpäätöksiä. Minähän voisin tehdä jonkinlaisen välikuoleman.”

Riittamainen naurahdus pehmentää hurjalta kuulostavaa haavetta. Hän ei suinkaan halua poistua tästä maailmasta, vaan vähentää kuormitusta elämästään.

Hän on päättänyt myydä Orimattilassa sijaitsevan hevostallinsa.

Riitta on elänyt, harrastanut ja tehnyt työtä hevosten kanssa yli 50 vuotta.

Mitä hän aikoo tehdä niistä luovuttuaan?

Unelman toteutuminen

Riitan varhaisin muisto hevosrakkaudesta on se, kun hän kaksivuotiaana ratsasti tädin Hollannista tuliaisiksi tuomalla leikkikoiralla. Puolen metrin korkuisella airedalenterrierillä oli pyörät alla. Riitta istui selässä ja aikuiset vetivät.

”Se oli ratsuni.”

Ensimmäisen kerran Riitta pääsi oikean hevosen kyytiin kuusivuotiaana. Hänet nostettiin isän serkun Jehu-hevosen selkään sukulaisvierailulla Lemillä.

”Siellä istuin ilman satulaa.”

Kokemus oli pienelle tytölle ikimuistoinen.

”Jehun selkä oli lämmin. Työnsin pääni sen harjakseen. Se tuoksui ihanalta.”

Hevosen harjaksen haju lämpimänä kesäpäivänä on yhä yksi Riitan kolmesta lempituoksusta.

”Se, tuoretta ruohoa syöneen lehmän hengitys ja pikkuvauvan niska ovat maailman ihanimmat tuoksut.”

Teini-iässä Riitta osti siskonsa Lean kanssa ensimmäisen oman hevosen, vanhan ravurin. Jo silloin hän tiesi, että hevoset ovat osa hänen tulevaisuuttaan.

Syytä hevosrakkauteen on vaikea selittää.

”Hevonen on jalo eläin. Eri hevoset ovat opettaneet minulle eri asioita, yksi niistä on iso hoivaamiesvietti. Hevosten kanssa ei ole koskaan valmis.”

Ensimmäisen ravurin jälkeen tallit ja hevosten lukumäärä kasvoivat. Kaikkiaan Riitan hevoset ovat synnyttäneet lähes sata varsaa. Yhdellä hänen tammoistaan on perillisiä jo neljännessä polvessa.

Nyt Riitan tallissa on enää neljä omaa hevosta, joista yksi on poni. Vanhin on 25-vuotias Never Ending, joka on hänen kasvateistaan menestynein. Tamma tienasi kolmevuotiaana, vuonna 1983, satatuhatta markkaa Kymenlaakso-ajossa eivätkä sen ansiot päättyneet siihen.

”Se tienasi elantonsa. Nykyään raviurheilu on aika syvältä. Palkinnot pienenevät jatkuvasti, mutta kulut nousevat.”

Riitta myy hevosistaan vielä ehkä kaksi. Muut saavat elää hänen kanssa loppuelämänsä. Niitä hän kutsuu maisemointihevosiksi. Uusia hoidettavia hän ei hanki.

”Se oli nyt tässä.”

Rankka luopuminen

Riitan tallin seinällä roikkuvat monen hänen entisen kasvattinsa valjaat ja suitset. Niiden näkeminen ei tunnu enää haikealta.

”Aion museoida ne johonkin.”

Päätös tallin myymisestä ehti kypsyä monta vuotta.

”Luopuminen on ollut tosi rankkaa. Nyt se on pakko tehdä.”

Tallin ylläpitäminen pelkillä keikkatuloilla on haastavaa. 18-karsinaisessa tallissa on Riitan omien lisäksi 13 vuokrahevosta.

”Kiinteät kulut ovat suuret. Kuten olen aiemminkin sanonut, psyyke, fysiikka ja kukkaro eivät enää kestä.”

Taloudellisia tekijöitä suurempi syy luopumiseen on oma terveys.

”En kertakaikkiaan pysty tekemään enää mitään hevosten kanssa.”

Riitta ei ole kyennyt ratsastamaan vuosiin. Vielä viime vuonna hän pystyi ontuen taluttamaan hevosia tallista ulos, mutta enää ei sitäkään.

”Muutama päivä ennen joulua toisesta polvestani repesi rikki jotain.”

Siitä lähtien kävely on onnistunut vain kyynärsauvojen turvin.

Riitan kummassakin polvessa on pitkälle edennyt nivelrikko, jota ovat edesauttaneet hevoshommissa saadut kolhut.

”Polvissa ei ole enää lainkaan rustopintoja, joten luut klonksuvat vastakkain. Joka askeleella viiltää. Joudun syömään hirveästi särkylääkkeitä.”

Riitta on perunut sovitun leikkausajan jo kolme kertaa töiden vuoksi. Seuraavaa operaatiota hän ei siirrä.

Ensin on kuitenkin hoidettava ihorikot kuntoon.

”Ihossa ei saa olla kissan raapaisuakaan.”

Riitta sairastui vuonna 2010 punajäkälään. Se on ihottumana ilmenevä autoimmuunisairaus, jonka usein laukaisee stressi. Hän on saanut taudin pääosin hallintaansa. Vain nilkassa olevan vaurion hän joutuu toistuvasti raapimaan verille.

Riitta ei olisi Riitta, ellei hän keksisi jotain hauskaa sairaudestaankin:

”Ainakin voin raapia jotain konkreettista. Jos päässä kihisisi ja kuumenisi, en kykenisi korvien väliä kihnuttamaan.”

Samassa hän huomaa, että usein toistuvalla migreenilläkin on hyvä syy:

”Se on varmaan pelastukseni, koska se kaataa minut aina vähäksi aikaa lepäämään.”

Julkisesti rempseä

Riitta on ollut aamulla juhlistamassa viihdemies Reijo Salmisen 70-vuotissyntymäpäivää Lahdessa. Heidän ystävyytensä sai alkunsa jo 44 vuotta sitten.

”Itse asiassa Retsi toi minut julkisuuteen ensimmäisenä. Olin 16-vuotiaana kesätöissä konekirjoittajana Mallasjuomalla, missä hän oli pr-päällikkönä. Hän valitsi minut yrityksen kesälehden kesätytöksi. Muita osallistujia ei ollut.”

Sittemmin Riitta tuli tunnetuksi Miss Suomi -kilpailun ensimmäisenä perintöprinsessana, Miss Eurooppana, näyttelijänä, kirjailijana ja televisiojuontajana.

Riitta myöntää, ettei julkisuudessa eläminen ole ollut aina helppoa.

”Olen joutunut peittelemään monta iloistakin asiaa, koska en ole halunnut käsitellä niitä tuntemattomien kanssa. Se on vienyt onnesta suurimman riemun.”

Riitta on totuttu näkemään aina rempseänä ja iloisena.

”Kerran gynekologini ihmetteli, miten muka vaihdevuodevaivani ovat kauheat, kun sitä ei huomaa päällepäin. Tiedän vetäväni itse maton jalkojeni alta. Ongelmiani ei oteta tosissaan, kun kerron niistä naureskellen.”

Hauskuuttaminen ei ole näyttelemistä. Huumorin avulla ikävätkin asiat on helpompi kestää.

”En ole tyyppi, joka vetää ladon takana ranteensa auki.”

Viimeksi kuluneen vuoden aikana huumori on ollut ajoittain hukassa.

Riitta neuvotteli hevostallinsa kaupasta elokuusta alkaen. Kauppahinta ja pienetkin yksityiskohdat oli jo sovittu, kun ostaja vuoden vaihteessa yllättäen perui hankkeen.

Se oli Riitalle kova kolaus. Vuosia jatkunut kamppailu toimeentulon ja terveyden puolesta purkautui äärimmäisenä väsymyksenä.

”Hetkeen en jaksanut esimerkiksi sopia maksujärjestelyjä laskuista, joihin sillä hetkellä ei ollut käteistä rahaa.”

Muutamat laskut siirtyivät jopa ulosottoon.

”Hävettää ja harmittaa, vaikka lehdistä saa lukea jatkuvasti julkisuuden henkilöiden samantyyppisistä vaikeuksista. Olen antanut kasvoni läskeille, vaihdevuosille ja nyt vielä ulosotolle. Luottoluokitukseni on varmaan Kreikan tasoa.”

Terapeutille töitä

Mutta minkälainen elämä Riittaa odottaa hevostallista luopumisen jälkeen?

Todennäköisesti hän jää asumaan taloonsa hevostallin naapuriin. Vielä toistaiseksi kotona asuu myös tytär Sofia Vilhelmina, 20.

Pitkäaikainen elämänkumppani ja Sofian isä Erik Mäkkylä asuu Ylöjärvellä, minne Riittakin aina välillä on suunnitellut muuttavansa.

”Kun Sofia oli pieni, Eki oli paljon matkoilla. Olisin ollut Ylöjärvellä aika yksin. Orimattilassa vanhempani auttoivat tytön hoitamisessa. Ajattelin muuttavani, kun tyttö lähtee kouluun, sitten ala-asteen jälkeen. Seuraavassa hetkessä kanssani asuikin murkkukimuli ja jälleen paikkakunnan vaihto jäi.”

Nyt muutto ei ole ajankohtainen naapurissa asuvien vanhempien vuoksi. Riitan isä, 83, toimii äidin, 82, omaishoitajana.

”Sitäpaitsi viihdyn maalla ja tilallani.”

Riitalle sanottiin jo vuosi sitten, että hän pääsisi polviensa vaurioiden vuoksi sairauseläkkeelle. Varsinainenkin eläkeikä tulee täyteen vajaan kolmen vuoden kuluttua.

”En minä sitä mitenkään odottele, en todellakaan. En tiedä, jäänkö eläkkeelle ikinä.”

Hän juontaisi mielellään vielä muutaman vuoden ajan Pertti ”Spede” Pasasen hänelle kehittämää televisio-ohjelma Kymppitonnia. Joitain neuvotteluja on käyty, mutta toistaiseksi ne eivät ole johtaneet päätöksiin.

”Radioonkin voisin tehdä jotain. Kirjoittaa haluaisin, mutta energia ei nyt riitä. Ensin pitää nollata pää ja tilanne.”

Niin, tehdä se välikuolema.

Riitta pyrskähtää nauruun:

”Voi olla, että tulen hulluksi. Kysyinkin kerran yhdeltä tuttavalta, miten hermoromahdus tapahtuu.”

Hän on lukenut monen julkisuuden henkilön kertomuksia terapiasta.

”Kivat ja huumorintajuiset terapeutit voivat ottaa minuunkin yhteyttä.”

Sitten hän keksii vielä paremman idean:

”Entäpä, jos kouluttautuisin itse terapeutiksi.”

X