Satu Silvo parisuhteestaan: ”Meidän suhteessa on paljon lepoa”

Satu Silvolla ja Reidar Palmgrenilla on yhteinen elämä ja monta uraa. Tänä vuonna kumpikin on tehnyt uuden aluevaltauksen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tänä syksynä Satu Silvo ja Reidar Palmgren näyttelevät yhdessä. Näytelmä on romanttinen komedia.

Satu Silvolla ja Reidar Palmgrenilla on yhteinen elämä ja monta uraa. Tänä vuonna kumpikin on tehnyt uuden aluevaltauksen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Ollikainen

Reidar Palmgren tuo kuvaukseen valmistautuvalle Satu Silvolle smoothien Silvon omasta ravintolasta.

Ja pussaa.

Onhan siitä toki jo useampi tunti, kun he ovat kotona Helsingin Käpylässä aamulla nähneet.

Pari päivää sitten he ovat palanneet Puumalasta ja Juvalta, missä he esittivät kihlajaislahjaksi saamansa komedian parissa viikossa toistakymmentä kertaa. Ajomatkalla takaisin kotiin on käyty tavanomainen purkukeskustelu.

Sitten on nukuttu liian pitkät päiväunet, minkä seurauksena Silvo on nukkunut yönsä huonosti.

Terveysjuoma ja suukko ovat siis tarpeen.

Virheistä on opittu

Näytelmäkirjailija Pasi Lampelalta kihlajaislahjaksi saatu komedia Vain Bocelli puuttuu on Satu Silvolle ja Reidar Palmgrenille erityisen rakas, ja he ovat esittäneet sitä ympäri Suomea jo kuusi vuotta.

Tänä syksynä he näyttelevät yhdessä tekstin, jota ei ole aiemmin esitetty Suomessa. Sekin on romanttinen komedia.

Englantilaisen Derek Benfieldin kirjoittamassa näytelmässä Toinen kerta toden sanoo nuoruudenrakastetut Marion ja Bernard kohtaavat toisensa yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Silvo ja Palmgren eivät itse ole mitään eilisen keiton lämmittäjiä – heidän rakkautensa syttyi seitsemän vuotta sitten yhteisessä produktiossa. Muuten pariskunnalla on paljonkin yhteistä Bernardin ja Marionin kanssa: he ovat suunnilleen roolihenkilöidensä ikäisiä, on aiempia liittoja ja aikuisia lapsia.

Elämänkokemus on kahden aikuisen suhteessa jalostunut voimavaraksi.

”Ollaan tehty omat virheemme ja epäonnistumisemme ja hyvä niin, ehkä jotain on opittu”, Palmgren sanoo.

”Vaikka menneisyys kulkee mukana, ne jäljet pitää jättää ja tehdä itseä kohtaan myötätuntotyötä”, Silvo lisää.

Lempein silmin

Reidar ja Satu iloitsevat, että elämänkokemus kahden aikuisen suhteessa on jalostunut voimavaraksi.

Satu Silvon piti alun perin näytellä Toinen kerta toden sanoo Antti Virmavirran kanssa jo vuosi sitten syksyllä, mutta produktio keskeytyi Virmavirran äkilliseen selkävammaan.

Vuoden mittaan vitsi siitä, että vasta toinen kerta todellakin toden sanoo, on ehkä ehtinyt jo hiukan kulua.

Silvo ja Palmgren näyttelevät omia roolihahmojaan sekä keski-ikäisinä että nuorina, ja sen lisäksi myös omia lapsiaan. Se on yksi Benfieldin näytelmän jujuista, joka tekee siitä samalla näyttelijälle mielenkiintoisen.

”Oli aluksi tosi rasittavaa ajatella itseään semmoisena kakskymppisenä”, Silvo sanoo. ”Miten sitä oikein ajatteli ja miten oli, kun tapasi toisia ja hengaili.”

Molemmille on kuitenkin ollut myös vapauttavaa nähdä koomisuus nuoremmassa minässään.

”Samalla se auttaa näkemään oman ikääntymisen hellyyttävänä asiana, jota voi katsoa lempein silmin”, Palmgren huomauttaa.

Näytelmän Bernardilla on rutinoitunut avioliitto, jossa tunteet ovat jo laimenneet. Siitä ei Palmgrenilla ole omakohtaista kokemusta.

”Mun elämäni ei ole koskaan ollut rutinoitunutta. Kurjaa se on toki joskus ollut. Vaikka onhan meilläkin rutiineja, kuten että sunnuntaiaamuisin minä laitan aamiaisen.”

Nuoruudenrakastetun löytyminen rinnalle vanhemmalla iällä on Silvon mielestä kuvio, johon moni voi samastua. Sellaisista suhteista näkyy ulospäin tietynlaista rauhaa.

”Meillä ei ole sama tilanne, mutta myös meidän suhteessa on todella paljon lepoa”, Silvo sanoo.

Lepoa tämä tehokaksikko kyllä tarvitsee ihan konkreettisestikin. Kumpikin on kunnostautunut monella alalla, ja tänä vuonna niin Silvo kuin Palmgren on tehnyt jälleen uuden aluevaltauksen.

Sattumalta molempiin liittyy politiikka.

Ikuinen maailmanparantaja

Satu Silvoa oli pyydetty kuntavaaliehdokkaaksi vihreisiin jo aiemmin, ja viime talvena hän lopulta siihen suostui. Tuloksena oli heti paikka Helsingin kaupunginvaltuustossa – täpärästi tarkastuslaskennan jälkeen mutta yhtä kaikki komeasti ensikertalaiselta.

”Mussa on ikuinen maailmanparantaja, ja olin pitkään miettinyt, mikä se mun yhteiskunnallinen tekemiseni on.”

Kaupunginvaltuutetun työmäärä toki hirvitti etukäteen, varsinkin kun Silvolla on monta rautaa tulessa jo muutenkin.

”Kyllä Satu ottaa itselleen koko ajan liikaa juttuja. Mä yritän vähentää, mutten toisaalta itsekään malta”, Palmgren sanoo.

Kotona politiikasta puhutaan usein. Silvo ja Palmgren toteavat olevansa pitkälti samoilla linjoilla, vaikka tulokulma on oman taustan vuoksi hiukan erilainen; leikkisästi heidän voisi sanoa edustavan vihreiden oikeisto- ja vasemmistolaitaa.

”Mun taustani on vähän punaisempi kuin Satun, joka on yrittäjä. Mutta kyllä mun ymmärrykseni yrittäjyyttä kohtaan on tässä syventynyt”, Palmgren sanoo.

Samaan aikaan kun Silvo teki vaalikampanjaa, Palmgren perehtyi erääseen ristiriitaiseen suomalaispoliitikkoon. Hän tarttui viime vuoden lopulla houkuttelevan tarjoukseen ja kirjoitti yhdessä Tapio Liinojan kanssa näytelmän Rauman kaupunginteatteriin. Sen aiheena on sotavuosien presidentti Risto Ryti.

Kynnys korkealla

On hiukan yllättävää, että viisi romaania kirjoittanut ja pitkän näyttelijänuran tehnyt Reidar Palmgren ei ole kirjoittanut kokoillan näytelmää jo aiemmin. Sitä on kyllä ehdoteltu.

”Näytelmätekstissä oleva lause joutuu kovempaan syyniin kuin mikään lause missään. Näyttelijä lukee ja testaa sitä kymmeniä ja kymmeniä kertoja. Jos lause ei ole hyvä, käry käy. Mä oon ollut arka sen asian suhteen, kynnys on ollut korkealla.”

Palmgren on myös nauttinut romaanien kirjoittamisesta juuri siksi, että se on yksin tekemistä toisin kuin teatterityö. Hänelle se tosin voi tarkoittaa sitä, että Silvo jumppaa vieressä – mikään ylhäiseen yksinäisyyteen vetäytyvä askeettinen erakkokirjailija hän ei ole.

Kirjoitustyön aikana Palmgren ja Tapio Liinoja haastattelivat muun muassa Rytin lapsenlasta ja saivat selville, että raskaina sotavuosina Gerda Ryti sairastui kohtusyöpään. Näytelmä näyttääkin Suomen viidennen presidentin maamme kohtalonhetkien ja yksityiselämän ristivalotuksessa.

”Musta on kauhean kiehtovaa, että Risto Ryti, jota hänen aikalaisena lähes poikkeuksetta kuvailee erityisen kuivaksi ihmiseksi ja joka oli matemaattisesti lähes nero, harrasti kuitenkin spiritualismia. Hänen vaimonsa oli vahvasti sellaisessa mukana.”

Rakastunut Ryti tulee ensi-iltaan Raumalla 14. lokakuuta. Kirjailija ei itse pääse paikalle, koska näyttelee samana päivänä Helsingissä komediaa.

Kaksi ja puoli elämää

Reidar Palmgren on vastikään muuttanut virallisesti kirjansa Helsinkiin Tampereelta, missä hän on asunut opiskeluvuosistaan lähtien. Tampereen-asuntonsa hän on edelleen säilyttänyt aikuistuvien poikiensa vuoksi.

Koti on nyt kuitenkin yhä selkeämmin Käpylässä. Arki sujuu kahden näyttelijän liitossa sopuisasti, vaikka se jaetaankin yhteisten työrupeamien aikana koko lailla sataprosenttisesti.

”Me ei riidellä työasioista, eikä kyllä kauheasti muutenkaan”, Palmgren sanoo.

Toki toisen erilaiseen rytmiin ja temperamenttiin on täytynyt totutella. Silvo esimerkiksi nukkuu usein lyhyitä yöunia, on aamuvirkku ja kova touhuamaan. Palmgrenin mukaan siinä missä hän elää yhden päivän, Silvo elää puolitoista.

”Satu on tähän ikään mennessä ehtinyt elää jo kaksi ja puoli ihmiselämää, hän on tehnyt niin valtavasti. Joskus tuntuu että liian valtavasti, mutta se on hänen persoonansa osa.”

”Mä teen kahdeksaa asiaa yhtä aikaa”, Silvo myöntää.

Näin tapahtuu usein esimerkiksi kodin puutarhassa, jonne hän unohtuu puuhastelemaan kotiin tullessaan pyöräilykypärä päässään. Kerran hän yritti moittia Palmgrenia siitä, ettei tämä ole oikein innostunut puutarhatöistä.

Syyksi paljastui se, että pyyntö pihalle saattoi johtaa polveilevaan viiden tunnin savottaan, josta ei oikein tullut valmista millään.

”Meidän temperamenttieron voisi kiteyttää niin, että mun tapa rentoutua on olla tekemättä ja Satun tapa rentoutua on tehdä jotain. Hän jaksaa olla paikallaan sen viisi minuuttia tai joskus hirveällä säkällä jopa yhden päivän. Mutta sitten pitää jo olla jokin projekti, että maalaanpa tuon tuosta! Mä taas nautin suunnattomasti pelkästä joutenolosta”, Palmgren sanoo.

Rauhanomainen rinnakkaiselo sujuukin parhaiten, kun kumpikin rentoutuu tavallaan.

”Musta taas olisi hirveän turhauttavaa tehdä omia juttuja, jos sä et olisi siinä riippumatossa. Silloin on tyhjä aukko, kun sä olet poissa, ihan tylsää”, Silvo sanoo.

Suomen Komediateatteri: Toinen kerta toden sanoo. Ensi-ilta Aleksanterin teatterissa 29. syyskuuta.

Kuvausvaatteet Reidarin housut ja takki: T’uomo Mens Wear ja teepaita: Guess Aleksi. Sadun paita: CaSaC ja farkut: Zaida.

Lue myös:

Satu Silvo oli Satulinnan palkaton piika

X