Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen: ”Sitoutuminen lapsiin lähensi meitä”
Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen elävät kauan odottamiaan lapsiperheen ruuhkavuosia. Onnellinen elämä ei ole aina helppoa.
Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen: Vanhemmuus toi valtavan elämänmuutoksen.
Viime tammikuussa Satu Taiveahon hoitovapaa päättyi. Suvanto ry:n toiminnanjohtajan oli pakko palata työhönsä. Mieluiten hän olisi jatkanut sijaislasten kotiäitiyttä vielä tovin.
”Pitkään itkin aamuisin koko ajomatkan töihin”, Satu kertoo uusimman Seura-lehden haastattelussa.
”Se oli yllättävän kova paikka. Minunkaan silmäni eivät pysyneet kuivina”, puoliso, kansanedustaja Antti Kaikkonen myöntää.
Kuluneen vuoden aikana Satu ja Antti ovat kokeneet, minkälaisia lapsiperheen ruuhkavuodet todella ovat. He ovat myös oppineet, miten niiden pyörteissä selviää.
Sijaisvanhemmuus toi onnen
Satu Taiveahon ja Antti Kaikkosen matka vanhemmiksi oli tuskainen. Hedelmällisyyshoitojen epäonnistuttua ja adoptioprosessin kariuduttua he harkitsivat lapsetontakin elämää. Satu oli kuitenkin unelmoinut äitiydestä jo parikymmentä vuotta. Hoivavietti oli liian vahva tukahdutettavaksi. Satu ja Antti kävivät reilun vuoden kestäneen, sijaisvanhemmuuteen valmentavan koulutuksen.
Lokakuussa 2014 heistä tuli alle vuoden ikäisen pojan ja reilun vuoden kuluttua kolmevuotiaan tytön sijaisvanhemmat.
Vuosi sitten Satu kertoi Seuralle, toivoneensa lasta vuodesta 1995 saakka:
”Mikään ei voi kuvata onnen määrää, jonka koin, kun poika tuli meille. Ja sitten saimme vielä tytönkin. Olen superkiitollinen kuluneista vuosista. Ne ovat olleet ihanin asia, mitä minulla on ollut.”
Nykyisin kahdenkeskistä aikaa parilla on ollut niukasti, mutta se ei haittaa.
”Yhteinen, vahva sitoutuminen lapsiin ja vanhemmuuteen lähensi meitä entisestään”, Satu Taiveaho sanoo.
Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho kehottavatsijaisvanhemmiksi kaikkia, jotka tuntevat siihen kutsumusta.© PEKKA HOLMSTRÖM/OTAVAMEDIA
Jokainen sijoitettu lapsi on tavallaan erityislapsi
”Vanhemmuus toi valtavan elämänmuutoksen. Kaikki on nyt toisin. Ennen tulimme ja menimme omien tarpeiden mukaan, nyt lapset säätelevät kaikkea”, Antti kuvaa uusimmassa Seurassa.
Onnellinen elämä ei parin mukaan ole aina helppoa. Satu ja Antti kannustavat sijaisvanhemmuuteen kaikkia, jotka siihen tuntevat kutsumusta. Ruusuista kuvaa he eivät siitä halua antaa. Lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan vain, kun kasvu ja kehitys vaarantuvat vakavasti. Siten jokainen sijoitettu lapsi on omalla tavallaan erityislapsi.
”Sijoitetuilla lapsilla on usein rankkoja, traumatisoivia kokemuksia, joista aiheutuu erilaisia käytöshäiriöitä. Se voi olla vanhemmille todella raskasta”, Satu toteaa.
Satu toimii Uudenmaan sijaisperheet ry:n puheenjohtajana. Yhdistys pyrkii tukemaan vanhempia jaksamaan arjessaan entistä paremmin. Tehtävä on avannut hänelle sijaisvanhemmuutta omaa kokemusta laajemmin.
”Tuskallisinta on hyväksyä, ettei kaikkea voi korjata, vaikka kuinka haluaisi.”
Lue Seurasta numero 34/2017, mitä kissa tuumasi, kun perhe muutti uuteen asuntoon ja mitä Antti ja Satu vastaavat, kun heiltä kysytään voisiko perheeseen tulla vielä kolmas lapsi. Voit myös lukea jutun digilehdestä.