Seppo Räty: ”Ei ole huvittanu ikinä valehella”

Seppo Räty saapuu pakettiautollaan täsmälleen sovittuun aikaan Teboilin baarin pihaan Kiteellä.

Suosikkipaikassaan hän kertoo viimeisten neljän vuoden kuulumiset. Arki on ollut ympärivuorokautista taistelua kipuja vastaan. Räty jäi tullin virkamiehenä 2008 sairauslomalle selkäkipujen vuoksi, eikä sille näy loppua. Vakuutusyhtiö ei päästä eläkkeelle toistuvista anomuksista huolimatta.

”Selästä leikattiin ensin pullistuma. Pullistuma hävisi, mutta kivut tuplaantuivat. Otan parin tunnin välein pillerin”, Räty parahtaa.

Räty tottui aktiivina sietämään kipua, mutta viimeiset vuodet ovat olleet sietämättömiä. Hän ei voi istua, seistä tai maata kuin hetken kerralla, ennen kuin kivut alkavat säteillä. Kaikki nostaminen on kielletty ja liikkuminen on ajoittain kankeaa.

”Samaa monistetta, mikä kaikille tulloo, lähetellään edestakaisin. Päivämäärä vaan muuttuu. Vakuutusyhtiöllä ei ole mitään perustetta hylätä hakemusta”, Räty purkaa ärtymystään.

Hauskaa ja hengailua

Mies lämpenee pian asiaan, keihäänheiton nykytilaan. Räty ei ylistä Pitkämäen eikä Ruuskasen myöhäistä tuloskuntoa. Suomalaisheittäjien keskivartalosta puuttuu voima ja vauhdinotosta rytmi.

”Perslihaksissa ei ole ruutia. Lantion käyttö jää onnettomaksi”, Räty listaa.

Ruoskaa saavat muutkin kuin keihäänheittäjät. Räty ihmettelee hössötystä ja aputiimejä urheilijoiden ympärillä. Kansallisen tason urheilijoita holhotaan ja paapotaan kuin lapsia.

”Ei siellä psykiatria tarvita, jos urheilija on kunnossa. Se olis sama, että pitäs olla psykiatri, että uskaltaa lähteä aamulla töihin”, Räty tuhahtaa.

”Tämän päivän urheilijan mentaliteetilla, lajista riippumatta, tehään harjoituksia pari tuntia päivässä. Voi siellä märehtiä pitempäänkin. Sitten tullaan jollakin kulkuneuvolla kotiin. Sitten ei tehä mitään, ettei vaan rasittus. Voi hyvänen aika!”

Kyytiä saavat urheiluliitot, hampaaton olympiakomitea ja koko urheilujärjestelmä.

”Ihan jonninjoutava koko systeemi. Ensin pitää olla sponsori ja sitten vasta ruvetaan harjoittelemaan. Ennen vanhaan ekana piti tehä ulos.”

Räty ihmettelee, kuinka urheilijat kuvittelevat pääsevänsä helpolla menestykseen. Hän tietää kokemuksesta: Huippu-urheilu on kovempaa kuin mikään työnteko.

”Se on turha valittaa ilman tuloksia, että urheilijoita ahistetaan.”

Rädyn silmin asenne on muuttunut radikaalisti. Arvokisoihin ei mennä enää mitalinkiilto silmissä vaan keskitytään hauskanpitoon ja hengailuun.

”Päästään kisoihin, se tuntuu olevan päätavoite niin urheilijalla kuin valmentajallakin. Eihän tulosrajan rikkominen merkitse kuin vasta lupaa osallistua karkeloihin.”

Siitonen esikuvana

Seppo Räty innostui keihäänheitosta kotona Tohmajärvellä. Televisio näytti kesällä 1973, kuinka Hannu Siitonen heitti Suomen ennätyksen 93,90. Myöhemmin lehtikuva ennätysheitosta oli mallina tekniikan opettelussa.

”Jauhoin, jauhoin, kokeilin ja testailin eri tyyleillä”, Räty muistelee.

Keihäs istui käteen. Laji kysyi voimia, joita pojalla oli luonnostaan kehittynyt kotitöissä. Tohmajärven urheilukentälle oli matkaa kotoa viitisen kilometriä, mutta välimatka ei innostusta vähentänyt. Yleisurheiluharjoituksissa käytiin myös kävellen.

”Kaikki urheiluvälineet valmistettiin itse. Kerran pihistin vanhat suksisauvat. Ne oli aika pitkät, mutta lensivät hiton hyvin. Heittelin myös risuja ja työntelin kiviä”, Räty muistelee.

Kodin lähistöltä vanhasta pajarakennuksesta löytyi kauppapunnuksia, joita työnneltiin kilpaa.

Voimanhankinta

Kotona odottivat kotityöt, jotka oli tehtävä. Puut sahattiin käsin ja itsetehdyllä lumikolalla työnnettiin lumet pihasta.

”Ei siellä psykiatria tarvita, jos urheilija on kunnossa”, Seppo Räty sanoo. Kuva: Harri Mäenpää.

”Parisataa metriä kun talvella lapioi tietä auki ylämäkeen, niin tuli muutama kiertoliike tehtyä.”

Räty kiersi naapurin hevosen kanssa talosta toiseen auttamassa pientilallisten pelloilla ja metsätöissä.

”Töitä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä. Markan palkalla sai hirmusen kasan puolen pennin kinuskikaramelleja.”

Ensimmäisen kunnon tilin Räty kuittasi 15-vuotiaana tiilitehtaasta. Hän kävi töissä vanhemman veljensä papereilla. Oikean iän selvittyä työt loppuivat välittömästi.

Vuotta myöhemmin ikää oli riittävästi kaksivuorotyöhön. Myös Rädyn isä ja setä työskentelivät samassa tehtaassa. Räty viihtyi urakkatyössä, jossa 3,5 kilon painoisia tiiliä nosteltiin ja liikuteltiin käsin.

”Laskettiin kerran, että noin 40 000 kiloa tiiltä tuli nostettua keskimäärin yhden vuoron aikana.”

Nopeusharjoittelua

Tiilinippujen nostelu vaati voimien lisäksi nopeutta. Hihnan vierellä tiilinippuja lappoi vierekkäin kolme miestä. Tilaa oli vähän.

”Parhaimmillaan oon nostanu 17 tiiltä kerralla”, Räty laskee.

Paketin painoksi kertyi lähes 60 kiloa.

Räty kävi peruskoulun ja valmistui ammattikoulun ajoneuvo- ja työkaluasentajalinjalta. Kesälomat hän urakoi tiilitehtaalla.

Ammattikoulun jälkeen työ jatkui tiilitehtaalla.

”Raskaan ruumiillisen työn jälkeen treenattiin niin paljon kuin jaksettiin. Kymmenisen vuotta tein vuorotyötä ja treenasin kovaa.”

Kova ruumiillinen työ rakensi rautaisen pohjakunnon, mutta lihakset eivät aina kestäneet urakointia. Räty kilpaili jo ensimmäisessä arvokisassaan 1986 toipilaana.

Levolla ME-kuntoon

Räty tunnettiin voimaheittäjänä, joka ei säästellyt itseään harjoituksissa eikä kisoissa. Hänellä oli voimaa, mutta myös notkeutta kuin sirkustaiteilijalla. Räty lähti kisoihin aina voitto mielessä. Tappio otti koville, mutta eniten harmitti jatkuva vammakierre. Keväisin hiipi aina pelon tunne loukkaantumisesta. Niitä riittikin joka vuodeksi. Sairauslista olisi lannistanut henkisesti heikomman urheilijan.

Stuttgartin EM-kisoissa 1993 hän heitti murtuneella kyynärpäällä. Lääkäri kielsi puudutuksen. Arvokisadebyytti päättyi karsintaan.

Kyynärpää hajosi aikaisemmin Kalevan kisoissa.

”Kisan jälkeen käsi meni mustaksi, vaikka pidin sitä pakastimessa jäätelön ja vihannesten keskellä.”

Rooman MM-kisoissa 1987 Räty kilpaili nilkat vahvasti puudutettuina ja teipattuina. Ensimmäisessä yrityksessä tuntuma oli poissa. Räty mätkähti mahalleen. Hän kokosi itsensä ja voitti MM-kultaa SE-tuloksella.

Hurjimmassa heittovireessään Räty oli Tokion MM-kesänä 1991. Hän kohensi keväällä kahdesti maailmanennätystä. Kesäkuun alussa keihäs lensi Punkalaitumella 96,96. Lepo toi herkkyyttä ja lisämetrejä.

”Olin tehnyt jonkin aikaa puolipäivätöitä tehtaalla. Jäin sitten palkattomalle virkavapaalle ja keskityin urheiluun. Eläminen helpottui niin helvetin paljon siinä vaiheessa. Olin aivan käsittämättömässä kunnossa 1991–92.”

Jälleen kerran nousukiito katkesi rajuun loukkaantumiseen.

Tukholmassa maailma pimeni

Rädyn sisua ja kipujen sietokykyä koeteltiin kesäkuun ME-heiton jälkeen GP-kisoissa Tukholmassa. Räty voitti kisan, mutta ei päässyt koskaan palkintokorokkeelle.

”Jälkikäteen näin kuvasta, kuinka tukijalka petti neljännellä kierroksella. Kantapää vääntyi varpaiden edelle. Keihäs lähti poikittain, mutta lensi silti 85 metriä.”

Piikkarin takapiikit katkesivat kuin tulitikut ja lasikuituinen nilkkatuki meni säpäleiksi.

”Laitoin indosinia kielen alle ja sidoin tuen uudelleen tiukasti kiinni. Jätin yhden kierroksen väliin ja viimeisellä kiskaisin voittoheiton, yli 89 metriä.”

”Hieman siinä nilkka pyörähtel.”

Räty talsi heittopaikalta piikkarit jalassa suoraan hotelliin. Hän tyhjensi huoneen baarikaapin pikkupulloista ja tunki ruhjoutuneen nilkan kylmään kaappiin.

”Nilkka muistutti vesimelonia. Kun turvotus hieman laski, kävin suihkussa ja laskin ammeeseen kylmää vettä. Siellä lilluin vähän aikaa ja tyhjentelin pikkupulloja. Lähdin sitten lyhyin askelin töpöttelemään bankettiin.”

Selittelemättä ja ruikuttamatta

Tokion MM-kisoissa Kinnunen voitti ja Räty heitti toipilaana hopeaa.

”Kimmoa täytyy kunnioittaa siinä mielessä, että kun hän kerran sai sauman, hän käytti sen hyväksi. Muuten hänellä ei olisi ollut mitään jakoa”, Räty vakuuttaa.

Kaksi vuotta myöhemmin Stuttgartin MM-kisoissa Räty karsiutui finaalissa ja lausui kisan jälkeen kuolemattoman sanat: Saksa on paska maa.

Hän ei silloinkaan selitellyt tai harmitellut tappiota.

”Pikkasen petti kantti, kun menin pyytämään olkapäähän kortisonia. Sain piikin, mutta käsi ei ollut enää hallinnassa. Aistin, että käsi liikkuu, mutta siinä ei ollut kontrollia.”

MM-kisojen jälkeen jatkui tuttu ralli. Olkapää leikattiin.

”Ei huvita valehella”

Räty oli varma arvokisojen menestyjä, joka saavutti mitalin kolmissa olympialaisissa peräkkäin, viimeisen Atlantassa 1996. Paluu arkielämään ei sujunut ilman ongelmia: kymmeneen vuoteen urheilu ei kiinnostanut tippaakaan.

”Kyllä siinä oli ihan valtava krapula. Ralleja seurasin ja vähän lentomäen MM-kisoja.”

Vähitellen hän palasi keihäänheiton pariin, nyt valmentajana. Valmennettava Oona Sormunen kiskaisi Lahdessa Suomen mestariksi lähes 60 metrin ennätystuloksella.

Räty sanoo oppineensa valmentajana lisää kärsivällisyyttä.

Politiikassa Rädyn sanavalmiudella ja laukaisuilla olisi käyttöä, mutta kosiskelijoille on vastaus valmiina.

”Ei ole huvittanu ikinä valehella.”

Seura haastatteli Seppo Rätyä syksyllä 2012. Keihäänheittäjä oli odottanut sairauslomalla eläkkeelle pääsyä jo nelisen vuotta. Juttu ilmestyi Seurassa 42/2012.