Sinikka Sokka: ”Mikä perkele on, että liikenne ei suju”

Sinikka Sokka räjähtää liikenteessä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sinikka Sokka tunnustaa, että temperamenttiseen taiteilijaluonteeseen kuuluu pieni kiehahdus tämän tästä.

Sinikka Sokka räjähtää liikenteessä.
Teksti:
Marja Nyman

Tunnustan, että sisälläni asuu temperamenttinen mutta samalla ujo nainen. Olen kärsimätön, jopa hätäinen ihminen. Reagoin käytökselläni hätäisesti joskus haitallisissakin asioissa. Koko ajan opettelen itsehillintää ja malttia. Äitini oli samanlainen. Seisoessamme pysäkillä hän hermoili, että no missä se bussi nyt viipyy. Olen perinyt malttamattomuuden geenin häneltä.

 

Ennustan, että en ikinä haluakaan päästä eroon teatterista. Teen työtä niin kauan kuin henki pihisee ja kysyntää riittää. Nautin siitä niin suuresti. Uskoisin aina suhtautuvani kriittisesti ympäröivään todellisuuteen. Kyselen mielessäni miksi aina näin ja miksi ei joskus toisin. Kyseenalaistan asioita, joita mielestäni pitääkin. Esimerkiksi meidän palvelukulttuurimme ei ole edistynyt yhtään. Se on yhä tympeää, ynseää ja pelokasta.

 

Tunnustan, että äitinä olen ollut liikaa pois kotoa lapseni ollessa pieni. Olen ollut hyvin urakeskeinen, mutta ehkä olen oppinut jotakin sen suhteen. Mimmana, isoäitinä, olen loistava. Osoitan lapsenlapsilleni paljon rakkautta, hellyyttä ja hoivaa. Teen mielelläni ruokaa, mutta siivoamisesta en pidä ollenkaan, vaikka siisteydestä pidänkin. Pidän silittämisestä, se on meditatiivista. Puhdas pyykki tuoksuu ihanalta. Minulla on aina tuoreita kukkia kotona. En tupakoi, kukat ovat ”savukkeitani”.

 

Ennustan, että iän myötä tulen entistä laajakatseisemmaksi ja rennommaksi. Työssänikin heijastuu rentous. En enää pelkää, mitä muut minusta sanovat tai ajattelevat. Itsekritiikkiä pitää olla, mutta olen ollut liiankin ankara itselleni. Toivon olevani myös entistä ystävällisempi ja ymmärtävämpi. Arvostan eri näkemyksiä edustavia eri-ikäisiä ihmisiä, heidän mielipiteitään ja maailmankuviaan.

 

Tunnustan, että muistisairautta käsittelevässä Pala palalta pois -näytelmässä olen ammatillisesti pois omalta mukavuusalueeltani. Perehdyin minulle uuteen maailmaan lukemalla ja keskustelemalla. Löysin hyvän artikkelin, jossa asiaa käsiteltiin ihmisten henkilökohtaisten kokemusten kautta. On hyytävää, miten huonosti yhteiskuntamme on valmistautunut suuriin vanhusikäluokkiin. Miten eriarvoisessa asemassa vähävaraiset vanhukset ovatkaan! En pelkää sairastumista, koska pelon kanssa ei voi elää. Ikäihminen kulkee kuolema olkapäillään. Se on haikeaa ja surullistakin, mutta ikääntyminen on väistämätön tosiasia.

Näyttelijä Jaana Saarisen kanssa yhdessä esitettävä Rantarouvat-näytelmä on toisenlaista pohdintaa vanhenemisesta, eroista ja luopumisista, mutta myös iloista. Niihin rooleihin meillä on kosketuspintaa oman elämän kautta.

 

Ennustan, että tässä maassa ollaan vielä tiukoilla. Poliittisen johdon toiminta on poukkoilevaa ja sekavaa. Vanhusten asiat ovat huonosti. Koulutus eriarvoistuu ja kulttuurialaa koskevat leikkaukset kauhistuttavat. Haja-asutusalueiden liikenneyhteyksien katkaisemisia ihmiset eivät tule nielemään purematta. Liikenne- ja viestintäministerikin (Anne Berner) aloitti niin kauniisti Lastensairaala-hankkeella, mutta mikä on tilanne nyt? Karkaavatko rahat veroparatiisiin?

 

Tunnustan, että suurin salainen paheeni on kiroilla ja huutaa täyttä kurkkua autonratissa. Onneksi teen sen ollessani yksin ja häiritsen vain itseäni. Karjun, että ”käytä vilkkuja” tai älä aja alinopeutta”. ”Mikä perkele on, että liikenne ei suju.” Mahtavatko salaa syödyt Kismetit olla paheeni? Meillä on luterilainen käsitys paheista, jotka voivat olla myös hyveitä. Lapsenlasteni hemmottelu ei ole pahe, saan tehdä sen ja teen sen tyylillä.

 

Ennustan, että jos elämässä aika ja raha antavat myöten, matkustan vielä paljon. En ole reppumatkaaja vaan haluaisin asua luksusolosuhteissa. Madeira on minulle paratiisi. Rakastan Pohjois-Italiaa ja Ranskan maaseutua. Etelä-Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Afrikassa riittäisi vielä paljon tutkittavaa. Irlanti kiehtoo ja Intia, jossa en ole käynyt vielä koskaan. Thaimaa ei houkuttele.

Suurin unelmani on perustaa kahvila, jossa olisi maailman paras palvelu ja kahvi tuotaisiin pöytiin. Itsepalvelukulttuuri on kamalaa. Kahvilassani olisi tarjolla myös muuta hyvää pössistä, kuvia ja musiikkia.

X