Heikki Salo sanoitti voimallisia lauluja sisällissodan naiskaartista kertovaan musikaaliin: ”Housut olivat uuden naiseuden symboli”

Sisällissodan naiskaartilaiset laulavat Heikki Salon sanoittamia lauluja Tampereen Työväen Teatterin lavalla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Heikki Salo kertoi toimittaja Sanna-Kaisa Hongistolle, millaista oli kirjoittaa sanoituksia sisällisodan naiskaartista kertovaan näytelmään Tytöt 1918.

Sisällissodan naiskaartilaiset laulavat Heikki Salon sanoittamia lauluja Tampereen Työväen Teatterin lavalla.
Teksti: Sanna-Kaisa Hongisto

Olet sanoittanut laulut Suomen sisällissodan naiskaartista kertovaan Tytöt 1918 -musikaaliin. Millaisia laulut naissotilaista ovat?

Laulut ja koko näytelmä kertovat 14–20-vuotiaista nuorista naisista ja heidän kohtaloistaan. Tarina ei keskity pelkästään taisteluihin, vaan muutamaan tyttöön, jotka ovat historian myllerryksessä kiinnostuneita jätkistä, vaatteista ja kaikesta mitä ympärillä tapahtuu.

Siellä on sotaanlähtölaulua, hää- ja rakkauslaulua sekä esimerkiksi kappale nimeltä Kun Jumala jätti Tampereen. Siinä Jumala vahingossa saappaallaan potkaisee ristin alas kirkontornista. Kappale perustuu siihen historialliseen tosiasiaan, että Tampereen Aleksanterin kirkosta putosi risti vuonna 1917, ja se oli poissa paikoiltaan koko sisällissodan tapahtumien ajan, aina vuoteen 1920 asti.

Yksi musikaalin tärkeistä lauluista on myös Housut on ase.

Mitä ”Housut on ase” tarkoittaa?

Kappale kertoo siitä, että naiskaartilaiset tekivät univormuihinsa perinteisen hameen sijaan housut. Ei pelkästään sen takia, että ne olivat kätevät metsässä ja taistelussa, vaan myös siksi, että ne olivat uuden naiseuden symboli. Ne viestivät voimaa.

Aikalaiset luonnehtivat naiskaartilaisia ”susinartuiksi”, ja heidät leimattiin ilotyttömäisiksi. Näytelmässä äitikin moittii tytärtään: ”Olet pukeutunut kuin huara.”

Tämä on vähän outoa, koska oikeastaan housuihin pukeutuminen sekä hiusten lyhyiksi leikkaaminen viestivät kaikkea muuta, eikö totta?

Aihe on yhä ajankohtainen. Etenkin vähemmistöihin kuuluvien nuorten naisten identiteettiä määritellään ja vääristellään ulkopuolelta.

Vuoden 1918 tapauksessa kategoriointi ehkä helpotti tyttöjen surmaamista vankileirillä. Jos heidät olisi nähty inhimillisestä näkökulmasta nuorina tyttöinä, joita he olivat, surmaaminen olisi ollut vaikeampaa.

Heikki Salo perheineen asuu Lauri Viidan syntymäkodissa Pispalassa. ”Nautin näkymästä, joka avautuu alas Pispalanjärvelle. Olen päättänyt ottaa maisemasta kymmenentuhatta valokuvaa.” © Sara Pihlaja

Sisällissodasta on sata vuotta. Tuntuiko aihe laulunteossa vielä tabumaiselta?

Kyllä se siltäkin tuntui. Aiheesta on tehty paljon tutkimuksia ja kirjoja, mutta niistä ei ole kovin paljon keskusteltu. Varsinkin naiskaarteista on vaiettu.

Sata vuotta on loppujen lopuksi lyhyt aika. Minä olen elänyt siitä peräti 60 vuotta.

Kun täytin 50, aloin henkilökohtaisesti ymmärtää historian mittakaavaa. Kun on elänyt puolet sadasta vuodesta, voi suurin piirtein hahmottaa sen, mitä on sata vuotta. Koulun historiantunneilla kuvittelin, että historia on laahaavaa ja hidasta, mutta viime vuosina minulle on selvinnyt, että se onkin nopeaa.

Olet kotoisin Lapualta. Onko tiedossasi, miten omat isovanhempasi osallistuivat sotaan?

Isoisäni eteni Vilppulaan asti valkoisten joukoissa, mutta hän sairasti pahaa keuhkotautia ja tuli rintamalta pois kuumeessa. Toinen isoisä ei osallistunut sisällissotaan, vaikka hän olikin mukana politiikassa ensin sosiaalidemokraateissa ja myöhemmin kokoomuksessa.

Itse olen viher- tai salonkivasemmistolainen. Sisälläni tunnen jotain ristiriitaisuutta siitä, että olen kotoisin Lapualta ja asun Tampereella. On tosi mielenkiintoista tuntea se, miten historia yhä vaikuttaa. Kotikyläni Muilu oli valkoisten ydinaluetta, kun taas Tampereen menneisyys on vahvasti punainen.

Oikeastaan olen kuitenkin jo vapautunut ristiriidasta.

Olet vuosikymmeniä tehnyt teatterihommia yhdessä vaimosi Sirkku Peltolan kanssa. Onko yhteistyö puolison kanssa riesa vai siunaus?

Sirkku on niin hieno ohjaaja ja käsikirjoittaja, että kyllä minulla on tsägä käynyt, kun olemme ruvenneet yhteistyöhön. Ehdottomasti siis siunaus, mutta meidän tapauksessamme yhteistyö ei voi olla jatkuvaa. Jotkut avioparit työskentelevät jatkuvasti yhdessä, mutta minä en pystyisi siihen.

Sinulta ilmestyi hiljattain omaelämäkerta Tarinankertoja. Miksi teit muistelmat nyt etkä vasta sitten ihan vanhana?

Tietokirjailija Jukka Lyytinen soitti ja kysyi, tehdäänkö tämmöinen. Ehkä kuolinvuoteella kirjoitan sitten toiset muistelmat, joissa paljastan myös ne oikeat salaisuuteni, joita en tässä kerro. Tosin isoveljeni ihmetteli jo tämän kirjan kohdalla, että ”kuinka sä uskallat nämä kaikki kertoa”.

 

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivassa 2/2018

X