Vaatesuunnittelija Riikka Ikäheimo kannustavasta lapsuudestaan: ”Ajatuksiani ei koskaan tyrmätty – Kuulen yhä mielessäni: yritä, pystyt, jos haluat”
Isä oli jo 60-vuotias, kun Riikka Ikäheimo syntyi. Isä ehti kuitenkin opettaa hänelle tärkeimmän: parhaansa yrittämällä pääsee pitkille. Isän opetus näyttää nyt toteutuvan Riikan elämässä.
Riikka omistaa menestysaskeleensa vanhemmilleen. ”Tunnen, että vihdoin vien heille hyviä arvosanoja.”
Aamu alkoi usein isän ja tyttären yhteisellä leikillä. Isä kertoi Riikkaa herätellessään, että kohta he näkisivät maailman arvokkaimman ja kauneimman tytön.
Isä nosti Riikan syliinsä ja kantoi olohuoneen seinällä olevan kultareunaisen peilin luo. Kun Riikka käänsi päänsä, hän näki oman kuvansa.
”Isä opetti minut arvostamaan itseäni pienestä pitäen. Hän vakuutti, että olen hyvä sellaisena kuin olen.”
Riikka Ikäheimo, 29, on ripustanut kultareunaisen peilin omaankin kotiinsa. Se muistuttaa isän opeista.
Ja lupauksesta.
Kun Riikka kouluvuosina itki huonoja arvosanoja, isä lohdutti. Numerot eivät määritelleet sitä, mitä hänestä voisi tulla.
”Elämä antaa sinulle oikean arvosanan jonain päivänä, kun yrität parhaasi”, isä lupasi.
Hän oli oikeassa.
Yhteistä aikaa
Äiti oli 40- ja isä 60-vuotias, kun Riikka syntyi. Lapsi oli vanhemmille ihme, jonka ei pitänyt olla mahdollinen. He vaalivat aarrettaan.
”Sain heiltä parhaan mahdollisen lapsuuden. Rakkautta, tukea ja turvallisuutta. Hellyyttä ja huomiota.”
Isä jäi eläkkeelle pari vuotta Riikan syntymän jälkeen. Hänellä oli aina aikaa myös Riikan leikki- ja myöhemmin koulukavereille.
Riikka oli toisinaan mustasukkainen.
”En halunnut jakaa isää.”
Jotkut luulivat isää Riikan ukiksi. Se suututti. Kerran Riikka kysyi äidiltä, miksi hän rakastui vanhaan mieheen. Äiti vastasi, ettei iällä ole väliä. Rakkaus on jotain muuta.
Ikä ei ollut kuitenkaan merkityksetön.
”Aika pienenä tajusin, että joutuisin luopumaan isästä varhain. Hän ei tulisi olemaan vierelläni yhtä kauan kuin muiden isät.”
Oma paikka
Lapsena Riikka oli rohkea ja päättäväinen, mutta myös mietteliäs ja tunteellinen. Sellaisena hänestä tuli koulun poikien kiusanteon kohde.
”Joku toinen ei ehkä olisi välittänyt, mutta olin kovin herkkä.”
Niinpä isä ehdotti, että Riikka kokeilisi karatea. Laji voisi tuoda luonteeseen hitusen tarpeellista kovuutta.
Riikka oli 11-vuotias, kun hän pääsi kokeilemaan lajia aikuisten ryhmässä.
”Tunsin löytäneeni oman paikkani. Lajissa noudatettiin kuria ja pääsin haastamaan itseäni.”
Tärkeää oli sekin, ettei joukossa ollut lapsia.
”En ole oikeastaan koskaan kokenut olevani lapsi.”
Riikan iltapukuja nähdään lokakuun alussa arvovaltaisilla Pariisin muotiviikoilla. Esiteltävän malliston luomukset ovat saaneet innoituksen karatesta, jota Riikka harrasti yhdeksän vuotta. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA
Tärkeä päätös
Riikka halusi koko kouluajan viedä vanhemmilleen hyviä arvosanoja, mutta ei onnistunut, vaikka kuinka yritti.
Eräänä päivänä hän oli palaamassa kotiin jälleen kerran hylätyn matematiikan kokeen kanssa. Isä istui lempituolissaan, katsoi Riikkaa silmiin ja kysyi, oliko hän yrittänyt kaikkensa.
”Sillä se riittää äidillesi ja minulle. Älä ikinä anna yhdenkään opettajan tai numeron määrittää sitä, mikä sinusta voi tulla”, isä jatkoi.
Riikka meni huoneeseensa, sulki oven ja itki.
”Sillä hetkellä päätin, että jonain päivänä vien vanhemmille jotain, mistä elämä on antanut täyden kympin. Jotain, minkä vuoksi he voivat olla minusta ylpeitä.”
Riikalla todettiin vaikea luki- ja kirjoitushäiriö lukion kolmannella luokalla, mutta hän pääsi ylioppilaaksi keväällä 2008. Vähän sen jälkeen hän näki unen. Siinä hän laskeutui yökerhon portaita päällään musta, pitsinen iltapuku. Herätessään hän muisti asun jokaisen yksityiskohdan. Se tuntui jollain lailla tärkeältä.
Riikka päätti tehdä unessa näkemänsä iltapuvun.
Sisäinen ääni
Riikka ei ollut koskaan ommellut, saati tehnyt kaavoja, joten yritys oli tuomittu epäonnistumaan. Kun vanhemmat näkivät tekeleen, he tuijottivat sitä ensin sanattomina.
”Minusta tulee vaatesuunnittelija”, Riikka ilmoitti.
”Vau!”, sanoi äiti.
”Sinusta voi tulla ihan mitä tahansa”, lisäsi isä.
Vuoropuheluun kiteytyi tapa, jolla Riikka kasvatettiin.
”Ajatuksiani ei koskaan tyrmätty. Sen vuoksi kuulen yhä mielessäni: yritä, pystyt, jos haluat.”
Yrityksistä huolimatta Riikka ei päässyt opiskelemaan vaatesuunnittelua. Mutta hän kierteli kirpputoreja, osti vaatteita, purki ne ja ompeli palat omiksi luomuksikseen. Vähitellen hän sai niitä kaupaksikin.
Kesäkuussa 2012 Riikka matkusti Pariisiin osallistuakseen siellä toimivan muotialan oppilaitoksen, Esmodin järjestämälle kesäkurssille. Sen päättyessä hän oli kolmen parhaan oppilaan joukossa. Hän ei kuitenkaan halunnut jatkaa koulussa, vaikka siihen tarjottiin mahdollisuutta.
Pariisin hän jäi silti.
”Minusta tuntui, että kaupungilla on jotain annettavaa. Se piti vain löytää.”
Ensin oli löydettävä työpaikka. Hän kiersi ansioluettelonsa kanssa ovelta ovelle, mutta mihinkään ei haluttu palkata ranskan kieltä taitamatonta. Lopulta Riikka soitti kotiin itkien. Tällä kertaa ei riittänyt, että hän yritti parhaansa.
Isä vaikeni pitkään.
”Sitten hän sanoi, ettei ole ihme, etten saa töitä. Asenteestani huomasi, että olin antanut periksi, eikä kukaan palkkaa luovuttajaa.”
Seuraavana aamuna Riikka lähti liikkeelle päättäväisenä. Eräässä korukaupassa tarvittiin englannin kielen taitoista myyjää. Riikka sai paikan vannottuaan opettelevansa ranskan kielen.
Eräänä iltana Riikka huomasi pienen kaupan ikkunassa kauneinta ikinä näkemäänsä pitsiä.
”Silloin löysin tyylini suunnittelijana.”
Surua pakoon
Riikka palasi Suomeen kesällä 2013. Isä sairasteli ja Riikka tiesi, ettei yhteistä aikaa olisi enää kauan.
Se pelotti.
Isällä oli kuitenkin hänelle vielä paljon annettavaa.
Eräänä iltana Riikka lupasi ommella ystävälleen pitsisen hääpuvun. Hän kuvitteli sen olevan iloisen illan huulenheittoa. Leikki muuttui todeksi, kun tuleva morsian aamulla ilmoitti odottavansa heidän yhteistyötään.
Riikka soitti itkien isälleen. Lupaukset oli pidettävä, mutta entä silloin, kun ei osaa? Hän ei ollut ikinä ommellut kokonaan pitsistä pukua eikä hääpukua.
Isä vaati Riikkaa vannomaan, että tapahtuipa mitä tahansa, hän tekisi hääpuvun.
”Tulet saamaan siitä jotain muuta kuin rahaa, mutta minun tehtäväni ei ole kertoa enempää.”
Puku oli puolivälissä, kun isä kuoli 84-vuotiaana kesäkuussa vuonna 2014.
”Hääpuvun luomisesta tuli keino päästä omaan maailmaani, pakoon sydäntä riistävää surua. Siitä tuli selviytymiskeinoni.”
Se viitoitti myös tulevaisuutta.
”Siitä alkoi matka omaan brändiini. Isä tiesi, että se on kohtaloni.”
Äidin mukaan isä oli nähnyt Riikan lahjakkuuden varhain. ”Isä oli puhunut usein siitä, että tulen löytämään oman juttuni luovuudesta.” © RIIKKA IKÄHEIMON KOTIALBUMI
Haaveen täyttymys
Riikka oli aina haaveillut näkevänsä jonain päivänä luomuksensa Linnan juhlissa ja Hollywood-elokuvissa.
Isän kuoleman jälkeen hän takertui unelmaansa entistä tiukemmin. Hän ompeli käsin pitsisiä iltapukuja ja markkinoi niitä mahdollisille asiakkaille.
Sitten kohtalo puuttui taas peliin.
Kesällä 2016 Riikkaan otti yhteyttä yhdysvaltalainen käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja Peter Meech, jonka hän oli tavannut sattumalta kahvilassa Pariisissa. Peter halusi Riikan suunnittelemia asuja tulevaan elokuvaansa. Hän kutsui Riikan Los Angelesiin.
Samaan aikaan kaupungissa konsertoi Britney Spears, jota Riikka oli ihaillut pikkutytöstä asti.
”Halusin olla jonain päivänä kuin hän. Näin hänessä jotain ulkoista kauneutta syvempää.”
Nyt Riikka päätti ottaa yhteyttä Spearsin assistenttiin ja ilmoitti tehneensä laulajalle puvun.
”Jos olisin kysynyt lupaa, olisi vastaus voinut olla ei.”
Riikka kohtasi Britneyn maaliskuussa 2017 ja antoi tälle valmistamansa puvun. Hetki oli hämmentävä. Etukäteen suunniteltu puhe jäi pitämättä, mutta Riikka sai sanottua tärkeimmän.
”Kerroin, että puku on kiitos kaikesta siitä, mitä hän on musiikkinsa kautta minulle antanut.”
Entä elokuvaan pyydetyt asut?
Ne nähdään valkokankaalla, kun Peter Meechin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Around Robin saa ensi-iltansa vuoden lopulla.
Seuraava tärkeä etappi Riikan uralla on 1. lokakuuta, kun hän esittelee neljän iltapuvun mallistonsa arvovaltaisilla Pariisin Muotiviikoilla.
Iltapuvuista yksi on saanut nimensä Riikan äidiltä.
”Äidilläni Paulalla on maailman suurin sydän.”
Elämän tarkoitus
Lapsena Riikka pyysi usein isää kertomaan, mikä on elämän tarkoitus. Vastaus oli aina sama. Tarkoitusta ei voi tietää ennen kuin on elänyt.
”Ja että eläminen oman elämän sisällä on se tärkein asia.”
Kun isän aika alkoi olla lopuillaan, Riikka kysyi, joko hän vihdoin tietää oman tarkoituksensa. Isä hymyili.
”Hän tiesi, mutta ei kertonut, koska jokainen on täällä eri syystä.”
Riikka toivoo löytävänsä rinnalleen yhtä hyvän miehen kuin isä oli.
”Sellaisen, joka arvostaa ja kohtelee minua yhtä hyvin kuin hän äitiä.”
Toista isää hän ei etsi.
”Isä on aina kuningas, mutta elämässäni on tilaa omalle prinssille.”