Vappu Pimiä hämmästelee Annassa naisia, joita ei kiinnosta talous tai politiikka: ”Ne ovat samanlaisia perusasioita kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminen”

Tv-ohjelmista ja Radio Novan ääniaalloilta tuttu Vappu Pimiä, 40, ei pelkää puhua rahasta ja hinnoitella osaamistaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vappu Pimiä

Tv-ohjelmista ja Radio Novan ääniaalloilta tuttu Vappu Pimiä, 40, ei pelkää puhua rahasta ja hinnoitella osaamistaan.
Teksti:
Lotta Sillanmäki

Juontajana ja yrittäjänä työskentelevälle Vappu Pimiälle on tärkeää tienata omat rahansa.

”En halua olla taloudellisesti riippuvainen miehestäni tai kenestäkään”, hän kertoo Anna-lehdessä pohtiessaan naiseutta koskevia väittämiä.

Vappu on oppinut huolehtimaan omasta toimeentulostaan jo lapsuudessa, sillä hän aloitti työt lehdenjakajana 12-vuotiaana ostaakseen Levikset.

Äitiyslomalle jäädessään Vappu pelkäsi joutuvansa pyytämään mieheltään rahaa.

”Minun luonteellani se olisi ollut vaikeaa. No, onneksi en joutunut. Palasin töihin, kun vauva oli kolmekuinen.”

”Olen opetellut miehistä röhkeyttä”

Vapun mielestä naiset osaavat myydä ideoitaan aivan yhtä hyvin kuin miehet, eikä palkka ei ole sukupuolikysymys.

”Olen opetellut miehistä röyhkeyttä palkkaneuvotteluissa. Miehillä on usein pokkaa pyytää isompaa liksaa kuin ehkä uskoisivat edes ansaitsevansa.”

Yrittäjänä Vappu käy vuoden aikana useita palkkaneuvotteluja, joissa hän kertoo hintansa kiertelemättä.

”Tiedän arvoni, enkä myy osaamistani alihintaan.”

Suoruudesta ja rehellisyydestä on tullut paljon myönteistä palautetta.

”Niin kauan kuin pelkäämme hinnoitella osaamistamme oikein, naisen euro on 80 senttiä”, Vappu toteaa.

Hän ihmettelee naisia, jotka sanovat, etteivät ole kiinnostuneita talousasioista tai politiikasta.

”Luulisi kiinnostavan! Ne ovat samanlaisia perusasioita kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminen.”

Parhaat vuodet ovat vielä edessä

Usein puhutaan, että yli nelikymppisen naisen on vaikea saada töitä.

”Bullshit!” sanoo Vappu, vaikka on joskus itsekin syyllistynyt ihmettelemään, mahtaako töitä löytyä enää hänen ikäiselleen.

”Miksei löytyisi?”

Vappu kertoo äitinsä opiskelleen uuden ammatin vielä viisikymppisenä.

”Olen saanut sellaisen työnteon mallin, että teen, mitä päätän.”

Tänä kesänä neljäkymmentä täyttänyt Vappu vertailee itseään nuorempiin versioihin itsestään enemmän kuin muihin.

”Onneksi nelikymppinen Vappu peittoaa kolmekymppisen mennen tullen.”

Kymmenen vuotta sitten hän kävi läpi suuria myllerryksiä elämässään.

Työtä lukuun ottamatta kaikki muuttui: avioliitto päättyi, osa kavereista jäi ja Vappu muutti ensimmäistä kertaa yksin asumaan.

Nyt Vappu uskoo, että seuraavat kymmenen vuotta ovat hänen elämänsä parhaat, sillä nuoruuden epävarmuus jäänyt taakse.

”Tiedän mitä osaan ja olen ylpeä siitä.”

X