Vesa-Matti Loiri: ”Mitä olen katunut, olen käynyt läpi”

Vesa-Matti Loiri laulaa haikeita jäähyväisiä, vaikka tuntee vahvempaa elämänhalua kuin vuosikausiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ei tästä enää mikään nuoruus lähde, kyllähän tässä katsoo jo vähän taaksepäin. Kuva: Petri Juntunen.

Vesa-Matti Loiri laulaa haikeita jäähyväisiä, vaikka tuntee vahvempaa elämänhalua kuin vuosikausiin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pasi Kostiainen

Äänitysstudion takaosassa istuu mies kuin valtaistuimella. Tupakoi ja hymyilee, kättelee tukevasti.

Valtaistuin sopii hyvin, sillä Vesa-Matti Loiria, 64, voi pitää suomalaisen viihteen kuninkaana. Hän on tehnyt elokuvia, tv-viihdettä, teatteria, estraditaidetta ja musiikkia kohta jo puoli vuosisataa. Ja ainakin 1960-luvun loppupuolelta lähtien hän on ollut suuri suomalainen suosikki. Koko kansan Vesku.

Ja nytkin hän on enemmän kansanmies kuin kuningas. Loiria harmittaa, ettei hän nouse tervehtiessään ylös.

”Mä olen ihan liikuntavammainen tällä hetkellä”, hän sanoo.

”Tämä on diabeteksen aiheuttamaa. Jalkapohjista ja varpaista on tunto pois, joten tasapaino on vaikeeta. Ja tämmöinen ylipaino. Sitä mä olen kyllä nyt tosissani purkamassa. Nyt tosin polvet ovat niin kipeät, että kun nousee ylös tästä tai himassa sohvalta, niin sattuu.”

Sairauspuheet alkuun, sitähän se on aikuisten kohtaaminen.

Loiri aikoo aloittaa kuntopyöräilyn, että pääsee ensin kävelemään ja sitten lenkkeilemään.

Epäilemättä hän tietää, mitä treenaaminen on – onhan hän muun muassa nyrkkeillyt, pelannut jalkapalloa SM-tason maalivahtina HJK:ssa sekä jääkiekkoa Töölön Vesassa ja Jokerien kakkosjoukkueessa 1960-luvulla.

Kun on kerran ollut niin fyysinen kuin Loiri parhaimmillaan, sitä enemmän hänellä on ollut menetettävää. Loiri tunnustaa näkevänsä unia nautinnollisesta kilpajuoksusta. Neljä vuotta sitten iskenyt aikuisiän diabetes on kuitenkin edennyt nopeasti. Osittain huonon itsehoidon takia, Loiri tunnustaa. Yksin asuvana ei kuulemma tule oikein huolehdittua ruokavaliostakaan.

Vaikka ruumiillinen kunto vaikuttaa kaikkeen, sysätään se nyt sivuun.

”Muuten mulla on helvetin hyvät fiilikset”, hän sanoo.

Ei uutta nuoruutta

Loiri istuu samassa studiossa, jossa hän on kesän aikana työstänyt uuden levynsä. Hyvää puuta -albumi julkaistiin lainakappaleita sisältäneen Lappi-trilogian jatkoksi. Nyt suomalaiset huippubiisintekijät J. Karjalaisesta lähtien kirjoittivat lauluja varta vasten Loirille.

Työ oli lauluntekijöille imarteleva, harvoinhan Loirin tasoiselle legendalle pääsee rustaamaan säveliä ja sanoja. Mutta myös Loiri oli projektista niin otettu, että tunnustaa jännittäneensä.

Levyn laulut Loiri saa laulaa omasta, kutakuinkin eläkeikäisen ihmisen näkökulmasta. Tulkintaa aiheesta kuin aiheesta leimaa haikeus. Paljon on elämässä ehtinyt menettää – niin myös useasti eronnut ja yhden lapsensakin haudannut Loiri.

Ja olisikohan viime vuosien sairastelukin tuonut tulkintoihin lisää herkkyyttä ja haurautta…

”Sitä en ole miettinyt. Mulla on ollut elämässäni niin paljon asioita, jotka ovat antaneet sitä”, hän sanoo.

”Eikä tästä enää mikään uusi nuoruus lähde, kyllähän tässä katsoo jo vähän taaksepäin.”

Eläkkeellä Loiri ei juuri nyt tunnu paljon olevan. Kesän ajan hän on ollut aktiivinen paitsi levyttämisen, myös Mika Kaurismäen Loiri-dokumentin takia. Kiirettä on pitänyt niin, että rakkaalle Lapin-mökilleenkin Loiri ehti vähemmän kuin monen viime vuoden aikana.

Vuodenvaihteessa Loiri aikoo kuitenkin matkustaa Thaimaahan. Sieltä hän on löytänyt rauhalliselta alueelta ”kivan asunnon”, jossa aikoo viihtyä kolmen, ehkä jopa neljän kuukauden ajan.

Aasiassa Loiri aikoo ottaa iisisti, olla murehtimatta turhia työasioista tai mistään muustakaan. Omassa altaassa voi vesikävellä.

”Ja siellä voi lukea, vihdoinkin on aikaa lukea”, Loiri sanoo.

Luovalle toiminnalle on sentään mahdollisuus.

”On mulla pikkuinen syna, jolla voin kuvitella tekeväni biisejä.”

Kirjan sijaan leffa

Entä kirjoittaminen? Loirin elämä on ollut uskomaton. Olisi suomalaisen viihde- ja kulttuurielämän vuosikymmenien katsaus, jos Loiri kirjoittaisi elämäkerran.

Mutta ei. Kirjaa ei ole luvassa. Ei, vaikka Loirilta on sitä pyydetty. Ei, vaikka hänelle on tarjouduttu haamukirjoittajaksi. Ei, vaikka kaikki kustantamot ottaisivat riemusta kiljuen vastaan Loirin itsensä kirjoittamat muistelmat.

”Jos kirjoittaa, pitää kertoa niin paljon sellaisia asioita, että loukkaa väkisinkin ihmisiä. Olen päättänyt, että siihen en lähde”, Loiri sanoo.

Kunnioitettavaa, mutta harmillista. Varsinkin, kun Loiri sanoo, että hänellä on hyvä muisti.

Onneksi Kaurismäki on kuitenkin tehnyt dokumenttielokuvaansa huolellisesti. Hän on kiertänyt Loirin mukana alkukesästä lähtien. Kuvannut Loiria keikalla, levytysstudiossa ja tietysti Lapissa. Kun haastatteluja on tehty erilaisissa tilanteissa pitkällä aikavälillä, juttuja on tullut taltioitua eri fiiliksissä. ”Se rikastaa kokonaisuutta”, Loiri kiittelee.

Ainakin iso osa Loirin tarinoista on siis nyt taltioitu, vaikka hän itse kähiseekin, ettei siinä nyt ihan elämäkerran aineksia ole. Varsinkaan, kun koko laajasta materiaalista pitää rutistaa parituntinen leffa.

”Olen jutellut tuntikaupalla kameralle, puhuvaa päätä riittää. Mika on kusessa, sillä on materiaalia sellaiset 60 tuntia”, Loiri sanoo.

Naurunremakka katkeaa yskänkohtaukseen.

Tosielämän Turhapuro

Verkkopaitaan pukeutunut mies kuorsaa. Vaimo tulee herättelemään. Turhaan. Suu aukeaa sen verran, että mustatut hampaat näkyvät.

Jos voi valita hommien tai nokosten välillä, Uuno Turhapuro valitsee nokoset. Sehän on nähty Loirin unohtumattomina roolisuorituksina Spede Pasasen ikimuistoisissa elokuvissa.

Uuno Turhapuro oli tietysti kärjistys, satuolento. Mutta Uunon vetkuttelu tuli Loirillekin mieleen, kun uuden levyn tekeminen alkoi.

”Aina kun on joku haastavampi duuni, mä yritän siirtää sen aloitusta. Valmistaudun muka yksikseni.”

Hän naureskelee kertoessaan, että onnistui lykkäämään levytystä tällä kertaa viikolla. Se oli tosin lastenleikkiä siihen verrattuna, kun nuoruudessa yksinkertaisesti nukutti. Uni maistui, vaikka koko elokuvan kuvaus ryhmä odotti Loiri-Turhapuroa paikalle.

”Kerran sanoin vaimolle, että aijaa, et ole kuullutkaan: kuvaukset on peruttu, Spede on sairas. Heräsin sitten puolenpäivän aikaan puhelimen soittoon. Vaimo sitten puhelimeen, että Spedehän on sairas. Ja Spede siihen, että enhän ole. Vesku tänne ja äkkiä!”

Loiri kuittaa tarinan sillä, että on ”suojannut omaa untaan” ihan nuoruudesta lähtien. Ja sillä, että ”Turhapurossa on niin paljon” häntä itseään.

”Uunohan teki helvetisti töitä ettei sen tarttis tehdä töitä.”

Vakavoiduttuaan Loiri sanoo, että kyse on myös rimakauhusta. Vaikka itselleen ei sitä edes tunnustaisi, pelottaa kaikkien vuosikymmenten kokemusten jälkeenkin, pystyykö työhön. Onko sittenkään tarpeeksi hyvä?

Paniikki iskee ennen jokaista keikkaa. Takahuonerutiineihin kuuluu, että Loiria jännittää niin, että hän joutuu käymään oksentamassa. Bändin soittajat ovat tähän niin tottuneita, että tulkitsevat laulajan oireita kuin ennustajat.

Ahvenlahden Olli sanoi kerran: Kuusi yökkäystä, nyt tulee hyvä keikka!”

Eikä sitä tarvitse epäillä, etteikö Loiri tekisi töitä. Kun kone on saatu käyntiin, tulee yleensä selvää jälkeä. Uudenkin levyn laulut hän purkitti viidessä päivässä.

Surut omanaan

Puhuu Vesa-Matti Loiri mistä tahansa, hän puhkuu intoa. Levytys oli hieno kokemus uusien kumppanien, tuottaja Tommi Vikstenin ja äänittäjä Jussi Jaakonahon kanssa. Samoin Kaurismäen dokumentti.

Ja sen suhteen Loiri on hyvin tyyni, ettei hänen tarvitse tehdä hommia, jotka eivät kiinnosta. Kun tyrkyllä ei esimerkiksi ole ollut tarpeeksi mielenkiintoisia leffarooleja, elokuvat ovat viime vuosina jääneet tekemättä. Mieluummin Loiri on mennyt – ja menee – vaikka Thaimaahan.

Jopa sairaudet Loiri uskoo nujertavansa. Painon pudotuskin on jo alkanut. Vaikuttaa siltä, että Loirilla on ylipäänsä nälkäisempi ote elämään kuin muutama vuosi sitten.

”On. Ehdottomasti”, hän sanoo.

”Olen jollain tavalla oppinut ottamaan vastaan sen, että tässä ollaan jo 64. Ei se välttämättä merkitse mitään. Haluan säilyttää oman lapsenuskoni ja innostukseni, etteivät ne koskaan katoaisi täysin. Mutta kyllä mulla oli selvästi tyhjempi kausi. Siihen varmasti vaikutti se, että tuli ero parisuhteesta enkä nähnyt vähään aikaan pienempiä poikia. Mutta nyt juttu on okei, lapset on mulle niin tärkeä juttu. Kyllä tässä varmaan joku uusi styrkka on.”

Mutta välillä oli vaikeampaa. Nyt Loiri sen sanoo, vaikka joku oli hänen poikansa kuoleman jälkeenkin tullut ihmettelemään, eikö tämä sure lainkaan.

”Kyllä suren, mutta en demonstroi.”

Erot ja arvet

Samoin erot ovat ottaneet koville. Loiri naurahtaa kuivasti kuvaillessaan sitä, millainen konkari niiden kanssa jo onkaan. Omat tuntemukset parisuhteiden päätyttyä kulkevat kerrasta toiseen samoja latuja.

Ja näistä vastoinkäymisistä Loiri on saanut panoksia taiteellisiin räjäytyksiinsä.

”Kaiho, kaipuu, kaikki nämä. Mielenkiintoisia tunteita”, hän maistelee.

”Taiteilijan pitää pystyä siirtämään niitä sitten omaan taiteeseensa. Mistä muusta sitä ammentaisi? Ne tunteet ovat rikkaus, vaikka onkin ikävää rikastua tuolla tavalla.”

Loiri ei kuitenkaan tunnusta hakeutuvansa murheen alhoon taiteen vuoksi – ainakaan nykyisin. Hän sanoo välttävänsä itsesääliä ”sen kaikissa muodoissa”. Ja mitä vanhoihin parisuhteisiin tulee, arvet niidenkin osalta ovat pääasiassa umpeutuneet, Loiri muistuttaa.

”Entisiin on hyvät suhteet, niin kuin on saatu lehdistä lukea.”

Ja taas Loiri nauraa rohisee. Hän viittaa syksyn otsikoihin, joissa Lenita Airisto kehui Loiria loistavaksi rakastajaksi. Loirilla ja Airistolla oli ollut suhde 1970-luvulla.

Myöhemmin paljastui, että Loiri oli kannustanut Airistoa julkistamaan romanssin.

On se pelimies.

Maltilla voittaa

Loirista on kirjoitettu vuosikymmenten ajan. Hän on ollut poikkeuksellisessa asemassa, sillä viihdesuosikin tekemiset ovat kiinnostaneet juorulehtiä. Ja valovoimaisena näyttelijänä Loirilla on aina ollut paikka kiinnostaviin töihin alkaen läpimurtoroolistaan Pojat-elokuvassa vaikkapa Kalle Holmbergin ohjaamiin Dostojevskin näytelmiin.

Vesa-Matti Loiri ei aio kirjoittaa muistelmiaan. ”Olen päättänyt, että siihen en lähde”, Loiri sanoo. Kuva: Petri Juntunen.

Ne Loiri nostaa yhdeksi uransa tärkeimmistä töistä. Ne huomattiin – monien muiden roolitöiden ja levytysten tavoin – suopeasti myös kulttuurikriitikkojen arvioissa.

Vaikuttaa siltä, että Loiri on tehnyt mitä on halunnut. Ja juttuja on riittänyt. On arvuuteltu, onko korkki kiinni vai auki ja puhuttu Loirin naisista.

”En ole ollut julkisuuden suhteen hirveän varovainen. Olen oppinut nielemään asioita. Ja aina kun pystyy säilyttämään malttinsa, on jotenkin voittaja”, hän miettii.

”Välillä tuntuu epäoikeudenmukaiselta, mutta jos oikein rehellisesti tsiigailee taaksepäin, niin kyllä mua aika hyvin on kohdeltu.”

”Ei ole hirveästi asioita, joita kadun. Mitä olen katunut, olen käynyt läpi. Ja varonut tekemästä samoja virheitä. Mieleen ei tule mitään varsinaista esimerkkiä, mutta aina kun on syyllistynyt aggressioon, on tavallaan hävinnyt itselleen. Olen kuvitellut jo kasvaneeni asian yli ja sitten törmäänkin yhtäkkiä siihen, etten olekaan kasvanut. Sellainen ahdistaa aika kauan aikaa.”

Pätkätöissä

Jos nykyaikaa usein kielteisesti kuvaava sana ”pätkätyö” määriteltäisiin Loirin työuralla, sanalla olisi paljon myönteisempi merkitys.

”Olen ollut kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden tehdä – ja uskaltanut tehdä – erilaisia asioita. Ja se, että olen ollut tarpeeksi hullu, että olen uskaltanut rynnätä erilaisiin asioihin. Se on rikkautta. Kun jälkeenpäin ajattelen, en missään vaiheessa halunnutkaan yhden ammatin karriääriä. En viihtynyt missään teatterissakaan kuin kolme vuotta kerrallaan, sitten oli jo pakko päästä vapaaksi.”

Näin kävi Helsingin kaupunginteatterissa heti Teatterikorkeakoulun jälkeen. Kolme vuotta oli Loirin mukaan ”ihan maksimiaika”. Samoin Turun Kaupunginteatterissa, vaikka siellä tehtiin 1970-luvulla maineikkaalla ensemblellä sellaista teatteria, että vieläkin muistellaan. Hän kuvailee, että valinnat ovat tapahtuneet lähes itsestään. Kun Loiri on astunut milloin mihinkin ruutuun, hän on melko pian tuntenut osuneensa ihan oikeaan paikkaan.

”Loppujen lopuksi olen kauhean tyytyväinen, kun katson taaksepäin.”

Haaveita kuitenkin on edelleen. Ammatillisia vähemmän. Loiri kokee, että on yksinkertaisesti kasvanut liian vanhaksi muutamiin teatterirooleihin, joista nuorempana unelmoi. Sen sijaan Loiri haaveilee tervehtymisestä. Ainakin siinä määrin, että pystyy käymään Lapissa vielä monena vuonna.

”Nautinto tulee pienistä asioista. Mukava keli, lämmin olo veneessä järvellä. Siitä mä nautin”, Loiri sanoo.

”Ja kiertueella on mukavaa olla hyvän ryhmän kanssa liikkeellä. Tietää, että kohta pääsee lavalle.”

 

Taiteilija Vesa-Matti Loiri oli tekemässä jäähyväisiä, kun Hyvää puuta -albumi oli ilmestynyt ja Mika Kaurismäki valmisteli Vesku-dokumenttiaan. Juttu julkaistiin Seurassa 51–52/2009.

X