Video: Heli Laaksonen lausuu Edith Södergrania: ”An men vaa, äläkä nynnyttele siin!”
Runous on Heli Laaksoselle jokapäiväistä, muttei koskaan arkipäivää. Se on suvi ja sunnuntai, lohtufiltti, ilopilleri ja hyvin pesty ikkuna omaan äidinkieleen.
Parikymppisenä Heli Laaksonen kirjoitti Edith Södergranin runon Elämä ruusukantiseen muistikirjaansa.
”Olen kirjoittanut Edith Södergranin Elämä-runon ruusukuvioiseen muistikirjani jo parikymppisenä. Vaikka osa kirjaan aikanaan keräämistäni runoista ei puhuttele enää lainkaan, tämän runon tenho ja merkityksellisyys säilyy. Edithin käyttämä kuvakieli on kirkasta ja kaunista, on nuolennopeita päiviä ja kultaisia lintuja.
Valoisina ja hyvinä päivinä ajattelen tämän Edithin silmäniskuksi: älä siinä ihmispolo vello itsesäälissä ja uskottele itsellesi, että maailmassa ei olisi kauneutta! Sen ahtaan piirin yli oikeasti voi astua – Nii et an men vaa, äläkä nynnyttele siin!”
Video: Miikka Järvinen – Otavamedia 2017
”Olen itsekin kirjoittanut runon, jossa on suora Södergran-viittaus. Ystäväni oli oikein masentunut ja dramaattinen. Kirjoitin runon muistutukseksi itselleniikin, että en lähtisi uimaan siinä samassa mustassa virrassa”.
Södergrani velipoik
Makkat kaivon pohjal
luvet kootui synkki
ja nualennopia linnu
lentävä ylitte.
Heitän sul narun
kiskon kaksin käsin
mul o ollu nii ikävä
sun pisamanaamatas
ja ämpärkaupal valo.
Toiveikkaan nostan.
Olet sitonu hiiren hännäst kii.
Mu ainut saalis.
Olissin su valoas tarvinnu
mehumaijal keittäny
pullottanu moneks talveks
nämä katulampu
ei munt lämmitä
sun pisamas
sammuva
yks
k
e
r
r
a l
l
a
s .
Heitän sul narun
mukan nouse
kapinan aikkane asekätkö.
Heitän sul narun
heitän
narui
touvei
tikapuit
niin kauan ko jaksan
istun kivel
kerron kivoi
itken iloi
mut
sin
sun seuraks
en
k
i
i
p
p
e.
Heli Laaksonen, 2011, kokoelmasta Peippo vei
Lue lisää: Eino Leinon päivänä 6. heinäkuuta ilmestyvässä Seurassa 27/2017 seitsemän tunnettua suomalaista kertoo rakkaudestaan runouteen.