Yh-äidin tytär Tiina Lymi kasvoi menestyjäksi: ”Voimme olla toistemme elämässä käänteentekijöitä hyvässä ja pahassa”

Menestyksestään huolimatta Tiina Lymi kamppailee epävarmuuden tunteita vastaan. Kyky sietää niitä on kehittynyt, mutta yhä häntä pelottaa hiljaisuus.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Tämän työn tekeminen vaatii rohkeutta. On oltava ajoittain valmis painimaan karhun kanssa ja kestettävä paljaana olemista. On asetettava itsensä alttiiksi. Kivittäkää tai halatkaa”, Tiina Lymi sanoo.

Menestyksestään huolimatta Tiina Lymi kamppailee epävarmuuden tunteita vastaan. Kyky sietää niitä on kehittynyt, mutta yhä häntä pelottaa hiljaisuus.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Kemppinen

Yksinhuoltajuus, isätön lapsuus – elokuva Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja käsittelee käsikirjoittaja ja ohjaaja Tiina Lymille, 46, tärkeitä aiheita.

”Elämä ei välttämättä mene niin kuin on suunnitellut, mutta siitä voi silti tulla hyvä elämä. Jotkut asiat ovat asenteesta kiinni. Huonollakin kädellä voi pelata pokerissa sairaan hyvän pelin”, Tiina sanoo.

Hän tietää sen omasta kokemuksesta.

Lapsuudessa raha riitti vain välttämättömimpään

Tiina varttui yksinhuoltajaäidin ja veljen kanssa tamperelaisessa lähiössä. Raha riitti vain välttämättömimpään. Merkkifarkuista tai soittotunneista oli turha unelmoida.

Isä ei ollut millään tavalla osallisena Tiinan elämässä.

”Mutta oli kaksi mummua ja kaksi pappaa, isovanhempani, jotka olivat minulle todella tärkeitä. Vaikka lapsuudestani puuttui asioita, oli niitä korvaavia tekijöitä. Ei aina tarvitse olla samaa kuin muilla, voi olla jotain muuta.”

Tiina toivoo olevansa osaltaan tekijä tukea tarvitsevien lasten elämässä. Se ei aina vaadi paljoa.

”Kun olin lapsi, äidinkielen opettaja kehui minua erityisen hyväksi kirjoittajaksi. Se lause kantoi pitkälle. Voimme olla toistemme elämässä käänteentekijöitä hyvässä ja pahassa.”

Harvan elämä, toisin kuin sosiaalisessa mediassa useat antavat ymmärtää, on pelkkää aallonharjalla surffaamista ja onnistumista.

”Ihmiset tekevät virheitä, joutuvat satuttaviin tilanteisiin, ja elämä voi hajota monta kertaa, vaikka sellaista ei olisi ikinä kuvitellut omalle kohdalleen.”

Monta asiaa voi silti korjata, eikä menneisyyteen tai elämän ikäviin hetkiin kannata jäädä kiinni.

”Tietyn suru- ja viha-ajan jälkeen on mentävä eteenpäin, olipa kyse puutteista lapsuudessa, suhteesta vanhempiin tai ongelmista muissa ihmissuhteissa. Vahingoitan vain itseäni, jos jään märehtimään.”

Ulkopuolisuuden tunne ruokki kunnianhimoa

Vähän aikaa sitten Tiina auttoi 91-vuotiaan mummonsa muutossa. Tavaroiden joukosta löytyi kansioita, joihin mummo oli tallentanut Tiinan uran vaiheita. Ensimmäiset lehtileikkeet kertoivat 12-vuotiaana voitetusta kirjoituskilpailusta.

Äiti toisti usein, että lahjakkuutensa ansiosta Tiinasta voi tulla ihan mitä tahansa. Usko oli niin vankka, että Teatterikorkeakoulun pääsykokeiden vasta alettua äiti jo kertoi sukulaisille Tiinan aloittavan näyttelijäopinnot syksyllä.

Äiti oli oikeassa. Tiina pääsi ensimmäisellä yrittämällä Teatterikorkeakouluun. Ensimmäinen rooli elokuvassa Akvaariorakkaus palkittiin Jussi-patsaalla. Sen jälkeen Tiina on tehnyt työtä niin televisiossa, elokuvissa kuin teattereissakin. Hän on toiminut näyttelijänä, käsikirjoittajana, ohjaajana ja kirjailijana.

”Olen ahkera ja utelias. Kiinnostun asioista, ja haluan tutkia niitä. Lisäksi minulla on kova kilpailuvietti.”

Tiina on hetken hiljaa.

”Kunnianhimo liittyy ehkä ulkopuolisuuden tunteeseenkin. Olen kostanut lapsuuden möröille. En ollut koulukiusattu, mutta minua on kiusattu riittävästi. Nuorempana ajatus oli, että katsotaan, mistä kana pissii.”

Itseluottamus ei ole ollut aina vankka.

”Olen köyristellyt sisälläni hirveästi. Ajatellut, ettei minulla ole oikeutta toteuttaa tuota tai tätä. Että jossain on rikkaita ja hienoja ihmisiä, jotka ovat syntyneet tähän, mutta en kuulu heihin.”

Silti, kun asia on ollut riittävän tärkeä, Tiina on tarttunut siihen.

”Tämän työn tekeminen vaatii rohkeutta. On oltava ajoittain valmis painimaan karhun kanssa ja kestettävä paljaana olemista. On asetettava itsensä alttiiksi. Kivittäkää tai halatkaa.”

Kritiikki satuttaa, mutta ei särje palasiksi.

”En suostu pelkäämään epäonnistumista tai pyytämään anteeksi. On harmi, jos joku ei pidä työstäni, mutta seison silti sen takana.”

Nöyryyttäminen ei voi olla ohjaajan vallankäytön keino

Tiina on tuoreimman Mielensäpahoittaja-elokuvan pääkäsikirjoittaja.

”Kirjoittaessa näyttelen ja kuvaan päässäni elokuvan kertaalleen läpi. Se on vahva seinä, johon ohjaajana nojaan, vaikka toki mukanaolijat sitä muokkaavat omalla panoksellaan.”

Kokemus näyttelijänä on Tiinalle ohjaustyössä valttikortti. Hän tietää, miltä kameran toisella puolella oleminen tuntuu.

Minkälainen hän on ohjaajana? Vaativa ja tiukka, mutta myös luotettava ja keskusteleva.

”Näyttelijän on tunnettava, ettei hän voi olla huono, koska minä ohjaan. Otan kiinni, jos hän kaatuu.”

Maaliskuussa useat näyttelijät kertoivat ohjaaja Aku Louhimiehen alistaneen ja nöyryyttäneen heitä elokuvien kuvauksissa. Keskustelua sen tiimoilta käydään yhä. Tiina pitää aiheen saamaa julkisuutta erinomaisena.

Hän ei halua kaventaa ohjaajan valtaa. Kyse on siitä, miten sitä käytetään.

”Keino ei voi olla nöyryyttäminen. Tietysti saan läpsimällä ja haukkumalla toisen itkemään, mutta siinä itkee kiusattu ihminen eikä roolihenkilö. Se ei ole näyttelemistä vaan reagointia, jonka toistaminen on mahdotonta. Lisäksi se on moraalitonta, eikä mikään oikeuta sellaisia toimintamuotoja.”

Tiina luottaa henkilöohjaukseen.

”Kyseenalaisia keinoja käyttämällä piilotetaan se, ettei siihen tarvittavia taitoja välttämättä ole.”

”Älä odota, että joku toinen tekee sinut onnelliseksi tai rakentaa elämäsi”

Laidat kiinni eikä taklata. Tiina Lymi sopi lastensa kanssa jo vuosia sitten, että vaikeina hetkinä pidetään yhtä. Jääkiekkotermein sovitut periaatteet pätevät yhä.

”Rakastan lapsiani, ja minusta on ihana olla heidän kanssaan. Toisaalta olen ollut ihan surkeakin äiti, paljon töissä. Olen kokenut jumalattoman huonoa omatuntoa, mutta vanhemmuuteen liittyy aina syyllisyyttä. Niin pitääkin, sillä se tarkoittaa, että osaa pyytää anteeksi ja korjata toimintaansa.”

Tiinan ja näyttelijä Eero Ahon tyttäret Iida, 24, ja Ella, 21, ovat perineet taiteellista lahjakkuutta. Iida opiskelee viulunsoittoa Royal College of Musicissa Lontoossa. Ella aloittelee näyttelijäopintoja Teatterikorkeakoulussa. Tiinan kanssa arjen jakaa hänen ja tanssija Aleksi Seppäsen poika, Reino, 10.

”Reiska on urheilumies.”

Kasvatuksellaan Tiina on ruokkinut pelottomuutta.

”Mene kohti intohimoasi, vaikka se pelottaisi. Älä odota, että joku toinen tekee sinut onnelliseksi tai rakentaa elämäsi.”

Ja karsinut laiskuutta.

Tiina Lymi

Tiina Lymillä on ollut jo seitsemän vuotta vapaa-ajan asunto maalla, mutta hän on yöpynyt siellä yksin vain kaksi kertaa. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

”Saavutukset ovat 30 prosenttia lahjakkuutta ja 70 prosenttia työtä. Ensin pitää vain päättää, haluaako harrastelijaksi, piirin- tai maailmanmestariksi.”

Ei ole vaikea arvata, mikä on Tiinan tavoite.

Järjen puhe pitää tunteet kurissa

Tiinan ansioluettelo on pitkä. Hän hämmästyy sitä toisinaan itsekin. Silti hän painii yhä riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteiden kanssa.

”Kyky sietää niitä on kehittynyt iän ja kokemuksen myötä. Monessa tilanteessa painan järjellä sydämen alas.”

Pahimpia hetkiä ovat ohjaajana teatterin ensimmäisen läpimenon tai elokuvan ensimmäisen leikkausversion katsominen.

”Se on tilanne, josta mielelläni kävelisin painot jalassa Itämereen toivoen norppien syövän nopeasti. Koen syyllisyyttä ja epäilen tuhlaavani verovaroja.”

Epätoivon hetkellä järki ottaa puheenvuoron.

”Se sanoo tunteille, että olkaapa hiljaa. Kyseessä on vasta läjään harsittu, ensimmäinen versio. Ahdistus johtuu työn keskeneräisyydestä.”

Järki muistuttaa myös, ettei hänestä tunnu samalta enää kahden viikon päästä.

”Aikaisemmin menin huonoon kuntoon. Ajatukset olivat mustia, itkin ja oksensin yksinäni. Nykyään pääsen pahasta olosta eroon keskustelemalla itseni kanssa kymmenen minuuttia.”

Onko mitään, mitä hän ei uskaltaisi tehdä? On.

”Vielä riittää tapettavia lohikäärmeitä. Väistelen joidenkin menneisyyteen liittyvien asioiden käsittelyä, mutta tiedän tarttuvani niihin työurani aikana.”

Hänellä on tarve haastaa itseään myös fyysisesti.

”Sen sijaan hiljaisuus pelottaa. En ole koskaan uskaltanut pysähtyä, hiljentyä ja katsoa sisäänpäin. Peitän kaiken vauhdilla. En uskaltaisi meditoida kahta tuntia. Pahimmat pelot ovat ihmisen sisällä maissa, joissa ei tarvitse pelätä henkensä puolesta.”

Ihmisten salakuvaaminen kiehtoo

Sitten seuraa paljastuksia. Tiinalla on ollut jo seitsemän vuotta vapaa-ajan asunto maalla, mutta hän on yöpynyt siellä yksin vain kaksi kertaa.

”Olen varma, että jonain päivänä sinne tulee kirvesmurhaaja.”

Toiseksi: Tiina salakuvaa ihmisiä.

”Vakoilen ja kyttään. Ihmiset ovat kiehtovia, ja palasia heistä päätyy teoksiini. Jotkut ovat kissaihmisiä, minä olen ihmisihminen.”

Töitä on sovittu pitkälle tulevaisuuteen. Entä kansainväliset työt? Tiinan vastaus on kryptinen.

”Kun kaikki on tehty, on mentävä jonnekin, missä on tekemättömiä asioita. Mutta niistä kannattaa puhua vasta, kun on nimet paperissa.”

Mahdottomana hän ei pidä sitä, että tulevaisuudessa ohjaa ulkomailla.

”Mieluummin kuitenkin teen hyviä juttuja Suomessa kuin ö-luokan asioita Amerikassa.”

Farkut: Zaida, teepaita: Destiny

X