Yllättävä yhteistyö – Hanna-Maria Seppälä toimii paralympiatähti Toni Piispasen mentorina: ”Haluan antaa takaisin sitä, mitä itse olen saanut”

Entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä haluaa antaa takaisin urheilusta saamaansa hyvää. Sen vuoksi hän toimii ratakelaaja Toni Piispasen mentorina.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Meitä yhdistää positiivinen ajattelutapa. Tonillekin lasi on aina puolitäysi eikä puolityhjä”, Hanna-Maria kuvaa. ”Ja tietynlainen rohkeus viedä asioita eteenpäin”, lisää Toni.

Entinen huippu-uimari Hanna-Maria Seppälä haluaa antaa takaisin urheilusta saamaansa hyvää. Sen vuoksi hän toimii ratakelaaja Toni Piispasen mentorina.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Kemppinen

He istuvat vierekkäin ja katsovat peiliin.

”Hymyile. Nosta hieman kulmia. Sen verran, että silmät ovat auki, mutta otsaan ei tule ryppyjä. Se voi tuntua hölmöltä, mutta näyttää kuvissa raikkaalta.”

Entinen huippu-uimari ja nykyinen urheilumentori Hanna-Maria Seppälä näyttää esimerkkiä. Ratakelaaja Toni Piispanen harjoittelee. Hetki kertoo, mitä mentorin tehtävään voi kuulua.

Hanna-Maria saavutti vuonna 2016 lopettamallaan uintiuralla 17 arvokisamitalia. Nyt hän kannustaa Tonia, jolla niitä tähän mennessä on 14.

”Vai pitäisikö sittenkin palata kilparadalle puolustamaan etumatkaa”, vitsailee Hanna-Maria.

Miksi juuri Hanna-Mariasta tuli Tonin mentori? Ja mitä tekemistä uinnilla ja ratakelauksella on keskenään?

Vieterin ääni

Musiikissa oli dramaattinen, hakkaava rytmi. Toni odotti vuoroaan. Hän olisi viimeinen neljästä haastajasta mustan vyön karatekaa vastaan kamppailulajien näytöksessä Lahden Urheilutalossa.

Katsomossa istui 700 vierasta. Tonin osuus alkoi, kuten oli harjoiteltu.

Sitten tapahtui ajoitusvirhe.

Tonin aiottu voltti karatekan jalan yli jäi puolitiehen. Hän tippui pää edellä lattiaan metrin korkeudelta.

Se ei sattunut.

”Kuului vain kuin pitkän vieterin ääni, sellainen doing.”

Hän tiesi heti, että oli käynyt pahasti. Hän ei pystynyt liikkumaan ja kehosta oli kadonnut tunto.

Oli syyskuu 1993. 17-vuotias Toni oli ehtinyt käydä pari viikkoa lukion toista luokkaa. Hän haaveili liikunnanopettajan ammatista, perheestä eikä voinut kuvitella elämää ilman urheilua. Hän oli elänyt sen parissa aina.

Tonin lapsuudessa Hollolan Tiilikankaalla kaikki lapset potkivat jalkapalloa. Siltä ei voinut välttyä, sillä naapurustossa asui myöhemmin lajin kansainväliseksi supertähdeksi noussut Jari Litmanen. Tonikin oli lahjakas. Hän eteni Lahden Kuusysin riveissä kaupungin edustusryhmään.

Talvisin pelattiin jääkiekkoa, lasketeltiin ja lumilautailtiin, kesäisin kädessä oli pesäpallomaila. Laji kuin laji, Tonin vahvuus oli nopeus.

Kamppailulajeista hän innostui murrosiän kynnyksellä ja eteni karatessa nopeasti mitalisijoille.

”Onnettomuuden sattuessa ajattelin ensimmäisenä, että loppuiko urheileminen tähän.”

Toni naurahtaa.

”Siitä se oikeastaan vasta alkoi.”

Ratkaiseva päätös

Niskanikaman murtuma ja katkenneet hermot. Halvaantuminen.

Toni makasi kuusi viikkoa kallovedossa. Ei voinut tehdä muuta kuin ajatella.

”Päätin, että elämäni suurin tavoite on elää mahdollisimman normaalia elämää. Siihen kuuluisivat opiskelu ja perheen perustaminen.”

Vammautumista oli silti vaikea hyväksyä. Sysäys sitä kohti tuli neljä kuukautta onnettomuuden jälkeen, kun Toni tapasi kuntoutuskeskuksessa nuoria kohtalotovereita. Heidän elämänsä näytti sujuvan pyörätuolissakin.

Myönteinen ajattelu on ollut Tonille aina luontaista. Jos suunnitelma A ei toimi, edetään B:n kautta.

”En ollut vammautumisesta katkera, mutta harmitti. Miksi niin kävi juuri minulle? Ehkä eniten surin urheilun menettämistä.”

Toni ei ollut kuullut paraurheilusta ennen kuin näki kuntoutuskeskuksessa lajeja, joita voi harrastaa pyörätuolissa istuen. Hän syttyi pyörätuolirugbysta.

Aloitettuaan Toni nousi nopeasti Suomen maajoukkueeseen, jonka kapteenina hän toimi toistakymmentä vuotta. Kauden 1999–2000 hän pelasi ammattilaisena Yhdysvalloissa Tampa Generalsin joukkueessa.

Sitten oli aika vaihtaa lajia.

”Halusin menestyä paralympialaisissa ja sille tasolle emme päässeet pyörätuolirugbyssä.”

Toni Piispanen

Vammauduttuaan Toni arkaili lähteä kavereiden rientoihin. ”Mutta he eivät antaneet jäädä kotiin. Kukaan ei säälinyt eikä paheksunut. Myös heillä oli suuri merkitys siinä, että lähdin tavoittelemaan normaalia elämää.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Kantapään kautta

Hanna-Maria Seppälä kuuntelee Tonin tarinaa. Se koskettaa yhä.

”En ole uskaltanut edes miettiä, miten olisin itse selviytynyt, jos yhtäkkiä istuisin pyörätuolissa.”

Eniten hän ihailee Tonin rohkeutta.

”Elämä tapahtuu eikä sille mahda mitään. Ratkaisevaa on, miten siitä jatkaa eteenpäin.”

Hanna-Mariallekin urheilu on ollut kaikki kaikessa pienestä pitäen. Hän ei tavoitellut uraa huippu-urheilijana. Se oli sivutuote siitä, että hän nautti päivittäisestä tekemisestä.

”Halusin olla paras versio itsestäni joka päivä, oppia uutta ja parantaa suorituskykyä. Se vei minua eteenpäin ja oli yksi syy, miksi jatkoin uintiuraa niin kauan. Kilpailin itseni kanssa.”

Tukena oli oma perhe, äiti valmensi ja kaksi veljeä toimivat managereina.

”Monta asiaa opettelin silti kantapään kautta.”

Hanna-Maria voitti maailmanmestaruuden sadan metrin vapaauinnissa Barcelonassa vuonna 2003 vasta 18-vuotiaana. Hän valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, mutta samaan aikaan kalenteri täyttyi haastatteluista ja yhteistyökumppaneiden tilaisuuksista.

”En ollut valmistautunut median pyöritykseen.”

Se on yksi asia, jossa hän uskoo voivansa auttaa Tonia.

Kokemuksen ääni

Tonia valmensi aiemmin entinen pika-aitajuoksija Heini Sistonen. Elämäntilanne pakotti Sistosen luopumaan tehtävästä, ja hän ehdotti, että Toni hankkisi uintitaustaisen valmentajan.

Mitä yhteistä on uinnilla ja ratakelauksella? Yllättävän paljon. Kummassakin puhutaan sekunnin kymmenes- ja sadasosista.

”Uinnissakin tehdään paljon asioita käsillä. Uintitaustainen valmentaja ymmärtää käsien toiminnan, liikelaajuudet ja niiden kehittämisen lähtökohdat”, Toni selventää.

Hanna-Maria ja Toni tutustuivat Olympiakomitean urheiluvaliokunnassa, missä molemmat ovat jäseninä. Viime keväänä, etsiessään uutta valmentajaa, Toni soitti Hanna-Marialle.

”Tonin valmentaminen olisi ollut kiinnostavaa, mutta siihen kalenterini oli liian täynnä. Sen sijaan minusta tuli Tonille mentori-sparraaja. Jaan omaa kokemustani ja kevennän siten Tonin taakkaa”, kertoo Hanna-Maria.

Kantapään kautta hankitut opit siirtyvät eteenpäin. Hanna-Maria ei anna Tonin lupautua jokaiseen pyydettyyn haastatteluun tai yhteistyökumppaneiden tilaisuuksiin. Hän ottaa myös kantaa siihen, keiden kanssa yhteistyötä kannattaa tehdä ja miten.

”Managerointia kevyellä kädellä.”

Hanna-Maria tietää kokemusperäisen tiedon merkityksen. Uransa lopettamista suunnitellessaan hän kyseli siihen neuvoja entiseltä alppihiihtäjältä Tanja Poutiaiselta.

”Huippu-urheilija jää omilleen lopettaessaan. Kävin Tanjan kanssa läpi kaikkea yksityiselämästä vakuutusasioihin. Yritin valmistautua mahdollisimman paljon etukäteen, sillä koko identiteetti oli rakennettava uudelleen.”

Työ on yhä kesken. Toukokuussa ovat edessä lääketieteellisen pääsykokeet. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, hän valmistuu lääkäriksi kuuden vuoden kuluttua.

”Tällä hetkellä olen hyvinvointiyrittäjä.”

Urheilun saralla hän kokee olevansa hyväntekijä.

”Haluan antaa takaisin sitä, mitä olen saanut.”

Hanna-Maria Seppälä

Huippu-urheilijan on pakko olla myös itsekäs. ”Kipuilin sen kanssa paljon, sillä en ole luonteeltani sellainen. Perhe ymmärsi ja puoliso on tukenut aina. Sen sijaan kaikki opiskelukaverit eivät aina ymmärtäneet, kun kieltäydyin riennoista mennäkseni ajoissa nukkumaan.” © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Uusi pohjakosketus

Ratakelauksesta tuli Tonin päälaji vuonna 2009. Jo kolme vuotta myöhemmin hän voitti kultaa Lontoon paralympialaisissa, missä kisaa seurasi 80 000 katsojaa. Yksi heistä oli Suomen presidentti Sauli Niinistö.

Kisa on tähänastisen uran tähtihetki. Ikimuistoiset olivat myös palkintoja jakaneen Niinistön sanat:

”Tämä on hieno hetki sinulle, mutta yhtä lailla myös minulle.”

Vuonna 2013 Toni kelasi maailmanmestaruuden ja seuraavana vuonna Euroopan mestaruuden. Sitten alkoivat ongelmat. Syksyllä 2015 oikea olkapää turposi.

Magneettikuvat näyttivät, että se oli rakenteellisesti liian ahdas harjoitusmäärille. Sitä hoidettiin jääpusseilla ja kortisonilla, mutta ainoa toimiva ratkaisu oli olkapään avartaminen luuta poistamalla.

Toni halusi kilpailla vuoden 2016 Rion paralympialaisissa ennen leikkausta, olihan hän maailman rankingtilaston kärkisijoilla päämatkallaan 100 metrin kelauksessa.

Kisat päättyivät pettymykseen.

”Olkapää alkoi hyytyä viidessä sekunnissa. Porukka vilahteli ohi. Ajattelin, ettei tämän näin pitänyt mennä.”

Toni jäi neljänneksi. 400 metrin matkalla hän oli toiseksi viimeinen.

”Putosin pohjalle. Olin varma, että urani päättyi siihen. Henkisesti lopetinkin hetkeksi.”

Mutta vain hetkeksi.

”Osaan suhteuttaa asioita, koska olen kokenut kisapettymyksiä isompia menetyksiä. Urheilu on tärkeä osa elämääni, mutta se ei ole kaikki kaikessa. Minulle tärkeintä on perhe.”

Vaimo sekä nyt 14- ja 10-vuotiaat tyttäret olivat ratkaisevassa roolissa urheilu-uran jatkumisessa.

Eräänä iltana olkapääleikkauksen jälkeen perhe istui yhdessä keittiön pöydän ääressä. Toni kertoi aikovansa lopettaa. Vaimo ja tyttäret totesivat:

”No et varmasti lopeta.”

Kaistan vartija

Tonin loukkaantuminen videoitiin. Tallenne näytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999 television Kotimaan katsaus -ohjelmassa,. Tonikin näyttää videota usein puhujakeikoilla.

Hän ei ole katsonut sitä itse kertaakaan.

”Olin aitiopaikalla. Tunnistan jo musiikista jokaisen hetken. En halua negatiivisia tunteita niitä katsomalla.”

Toni piti sairaalassa tekemänsä päätöksen. Hänestä ei tullut liikunnanopettajaa, mutta hän valmistui liikuntatieteiden maisteriksi ja työskentelee Opetus- ja kulttuuriministeriössä Valtion liikuntaneuvoston suunnittelijana.

Puolisonsa hän tapasi vuonna 2002. Esikoinen syntyi vuonna 2004 ja kuopus neljä vuotta myöhemmin.

”Elämänlaatuni ei kärsinyt onnettomuudesta. Olen pystynyt toteuttamaan kaiken, mistä haaveilin.”

Tavoitteita on yhä. Syksyllä Toni kelaa maailmanmestaruuskisoissa 100 ja 200 metrin matkoilla Dubaissa. Seuraavana vuonna on edessä Tokion paralympialaiset.

Mikä on valmistautumisessa Hanna-Marian rooli?

”Hän rohkaisee menemään eteenpäin ja pysymään kaistalla.”

Hanna-Marian neuleet, housut ja korvakorut Dots…, toppi Feminett ja tennarit Zio. Tonin paita ja takki Sand Mikonkatu.

X