Laura Lepistö: ”Nykyään pelätään liikaa kilpailua”

Taitoluistelun EM-kisat kotiareenalla Helsingissä, katsomossa yli kymmenentuhatta ihmistä ja siniristilippumeri.

Sitä ajatellessa Laura Lepistön jalat valahtivat makaroniksi. Onneksi kisoihin oli vielä vuosi aikaa: mielikuvaharjoitusten avulla jännitystä saattoi lieventää, ja tunnollinen harjoittelu antoi itsevarmuutta.

Kun Lepistö sitten luisteli keskelle hurraavaa Hartwall Areenaa tammikuussa 2009, hän oli henkisesti täysin valmis. Vapaaohjelman alkupuolella yhteen kierrokseen jäänyt lutz-hyppykään ei lannistanut vaan päinvastoin antoi suoritukselle lopullisen terän: nyt pitää mennä sata lasissa loppuun asti.

Päivän päätteeksi Lepistön kaulaan pujotettiin kotiyleisön edessä EM-kultamitali. Se oli hänen urheilu-uransa sykähdyttävin hetki.

Tänä talvena Helsingissä luistellaan MM-mitaleista. Lepistö toimii yhdessä Kiira Korven kanssa kisojen kummina. Heidän mantteliaan kantaa 17-vuotias Emmi Peltonen, jääkiekkoilija Ville Peltosen tytär.

Kisojen avajaisiin tehtiin muisteluvideo, jota varten Lepistö katseli pitkästä aikaa EM-kultasuorituksensa.

”Kyllä se otti yhä sydämestä!”

Videon teossa oli läsnä paitsi Lepistön menneisyys myös tulevaisuus: videon tuotti hänen osittain omistamansa, uunituore yritys.

Korkealle hypännyt jääprinsessa on pudonnut jaloilleen – eivätkä ne ole makaronista tehdyt.

Urheiluminä jää taakse

EM-kultahumua on kiva muistella, mutta urheilu-uransa huippuna Laura Lepistö pitää seuraavan vuoden MM-kisojen pronssiaan. Oikeastaan koko kevään 2010 Lepistö luisteli unelmakautta ollen elämänsä kunnossa: hopeaa Tallinnan EM-kisoissa, kuudes sija ennätyspisteillä Vancouverin olympialaisissa ja pronssia Torinon MM-jäillä.

MM-mitalipallilla hän katsoi vierustovereitaan, japanilaista Mao Asadaa ja eteläkorealaista Yuna Kimiä, ja tajusi päässeensä maailman kovimpaan kärkeen.

”Silloin ajattelin, että tämän jälkeen voin mennä ihan mihin tahansa kisaan ja kilpailen mitaleista.”

Kävikin niin, ettei Lepistö mennyt enää yhtään mihinkään arvokisaan. Loistokkaan kauden jälkeen alkoi loukkaantumiskierre, joka johti uran lopettamiseen kaksi vuotta myöhemmin.

Lepistö kuuluu kuitenkin niihin huippu-urheilijoihin, jotka ovat osanneet luoda nahkansa uran päätyttyä, menestyksen jälkeen. Kaikilta se ei ole onnistunut, traagisiakin tapauksia on nähty.

”Tärkeintä on, että osaa luopua urheilijan identiteetistä eikä jää menneisyyteen. Urheiluminä pitää käydä läpi ja nähdä se kaikki muu, mitä urheilu on antanut.”

Lepistölle luopumisen teki vaikeaksi tapa, jolla ura päättyi.

Nykyisessä työssään yrittäjänä Laura Lepistö hyödyntää taitoluisteluvuosiensa kokemuksia. ”Mä tiedän, miltä urheilijasta tuntuu.” © Vesa Tyni

Vesijuoksua itku kurkussa

Huipputalvea seuraavana syksynä Lepistö kaatui harjoituksissa ja loukkasi pahasti lonkkansa. Hän oli 22-vuotias ja joutunut jo huomaamaan sen, että kroppa ei toimi enää samalla tavalla kuin teini-ikäisenä.

Sittemmin Lepistö on puhunut paljon siitä, ettei taitoluistelijoiden kehonhuolto ollut tuolloin samalla tasolla kuin esimerkiksi joukkueurheilussa.

Vielä syksyllä 2010 hän uskoi jatkavansa uraa Sotšin olympialaisiin. Mutta epäonni jatkui; tuli akillesjännekipuja, joiden jälkeinen hermovamma lopetti uran lopullisesti.

”Oli henkisesti raskasta huomata, etten enää voi luottaa omaan kroppaan. Se tunne, kun viimeinen luotto menee… että mä enää uskalla laittaa noita luistimia jalkaan, kun jalat ei vaan toimi.”

Loukkaantumisten jälkeen urheilija jää Lepistön mielestä turhan yksin nuolemaan haavojaan. Kuntoutuminen vaatii aikaa ja hermoja, mikä on kurinalaiseen harjoitteluun tottuneelle piinallista. On vaikea ottaa rennosti, kun mieli kaipaa äärimmilleen venymistä.

”Ja sitten pitääkin mennä vesijuoksemaan päivästä toiseen. Välillä vain itkin kotona.”

Sattumalta Lepistö aloitti yliopisto-opinnot samana syksynä, jolloin loukkaantumiskierrekin alkoi. Alakseen hän valitsi kauppatieteen, joka tuntui luontevalta jatkeelta urheilu-uralle. Samaan on päätynyt kilpasisko Kiira Korpikin, myöhemmin myös esimerkiksi Juulia Turkkila.

”Jos on perusfiksu ja haluaa turvata elämän urheilu-uran jälkeen, niin kauppis avaa ovet toteuttaa unelmia.”

Yksi unelma sai nimen viime viikolla: urheiluun keskittyvää sisältömarkkinointia tarjoava Snou Creative Oy.

Kuka on Laura Lepistö?

Laura Lepistö teki koko opiskeluaikansa erilaisia työkeikkoja ja projekteja, mutta halusi toisaalta elää tavallista opiskelijaelämää. Identiteetin muutos urheilu-uran jälkeen vei myös aikansa, tai oikeastaan se jatkuu edelleen.

”Olen vieläkin muutosvaiheessa. Kun mua pyydetään vaikka seminaariin puhumaan ja kysytään titteliä, en oikein tiedä, mitä sanoisin: olenko ex-luistelija vai yrittäjä? On paljon asioita, joita teen entisenä urheilijana, mutta toisaalta haluaisin jo tuoda ammattitaitoani esille.”

Lepistö on perustanut Snou Creativen yhdessä toisen entisen urheilijan, ex-hiihtäjä Jesse Väänäsen kanssa. Kaksikkoa yhdistävät Vancouverin olympialaiset. Yrityksen kolmas omistaja ja perustaja on graafikko Juho Heinola. Lepistön sarkana on myynti ja asiakkuuksien hallinta.

”Mä tiedän, miltä urheilijasta tuntuu ja miten hän ajattelee. Tämä on luovaa työtä, tarinankerrontaa ja tunnetta. Urheilussa on arvokasta hyödynnettävää yrityksille, ja urheiluhan tarvitsee yritysrahaa, koska Suomessa on niin pienet resurssit.”

Viime aikoina Lepistö on tehnyt myös Suomen Olympiakomitealle tapahtumatuotantoon ja -konseptointiin liittyviä projekteja.

”Tämä tuntuu ihan täydelliseltä tässä vaiheessa elämää. Olen ollut työn suhteen hiukan sitoutumiskammoinen, mutta mies mulla on ollut sama kymmenen vuotta”, Lepistö naurahtaa.

”Joten tämä on iso askel eteenpäin, tästä lähtien tulen vihdoin keskittymään sataprosenttisesti omaan firmaamme.”

Pari vuotta sitten Lepistö avioitui pitkäaikaisen miesystävänsä Tommi Huovisen kanssa. Lempi syttyi lukiossa, jo ennen kuin Lepistö luisteli maailman kärkeen. Suhde on kestänyt niin menestyksen kuin identiteetin jälleenrakennuksen.

Huovinen työskentelee digitaalisia palveluita tuottavassa Wunderdog-yrityksessä. Pariskunta keskittyy nyt innostaviin töihinsä – perheen perustaminen ei ole ajankohtaista.

Ei tullut pianistia

Taitoluistelussa urheilija on jatkuvasti arvostelevan katseen alla: tuomarit arvostelevat suoritusta, suuri yleisö sen lisäksi koko olemusta ja ulkonäköä. Kuten monissa muissakin lajeissa paino on tiukassa syynissä, mutta sen lisäksi pitää osata laittautua.

Laura Lepistö muistaa hiukan ärtyneensä, kun joskus teiniaikoina luisteluleirille tuotiin stylisti neuvomaan meikkauksessa. Se ei kuulunut hänen mielestään urheiluun. Lepistön oli aikanaan jäälle vetänyt vauhdin hurma, eivät mitkään paljettimekot ja irtoripset.

Eihän Lepistökään toki jääprinsessatouhuilta välttynyt, mutta hänelle sellaiset paineet eivät muodostuneet koskaan ongelmaksi. Hän ei myöskään pidä pahana lastenkaan kilpailemista.

”Nykyään pelätään liikaa kilpailua. Lapsena kilpailu oli kuitenkin se, joka vei eteenpäin.”

Toisaalta Lepistö toteaa, että pakottamalla tuskin kenestäkään voi tulla huippu-urheilijaa. Eihän hänestäkään tullut minkään sortin pianistia, vaikka hän äidin toiveesta vielä alakoulussa harrasti pianonsoittoa. Soittaminen ei kiinnostanut, läksyt jäivät aina tekemättä.

Jäälle Lepistöä ei tarvinnut patistaa; mitä nyt ehkä joskus lauantaiaamuisin, kun olisi ollut kiva jäädä katselemaan lastenohjelmia televisiosta.

Helppoa elämää

Laura Lepistön on vaikea kuvitella, millainen hän olisi ihmisenä ilman urheilutaustaa. Se on muovannut koko maailmankatsomusta ja kasvattanut luonnetta. Urheilijana Lepistö on paitsi nähnyt maailmaa myös oppinut hallitsemaan itseään.

”Paineensietokyky on kova, siitä on puhuttu paljon luistelijoiden kanssa. Jo nuorena on koettu sellaisia tunteita, joita kaikki eivät välttämättä koe aikuisenakaan.”

Työelämässä on tietysti hyötyä siitä, että on tottunut valmistautumaan tilanteisiin niin hyvin kuin mahdollista. Mutta itsetuntemus kantaa elämässä ylipäänsä. Tunnemyrskyissä ja stressaavissa tilanteissa auttaa mentaalivalmennuksessa opittu taito analysoida itseä.

Urheilu-uran jälkeen elämä onkin tuntunut tasapainoiselta, jopa helpolta.

”Olen kaikesta kiitollinen ja iloinen. Kilpailuvietti ja kunnianhimo ovat silti tallella, kyllä ne vielä potkii. Toisaalta olo on rento. Tässä vaiheessa elämää voisi olla jonkinlainen kriisi menossa, että mitä elämässä pitäisi tehdä. Mulla ei sellaista ole.”

Lue myös:

Taitoluistelija Valtter Virtanen: ”Olen jumpannut päänuppia”