Maria Sid: Olen laiminlyönyt itseäni

Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid on opetellut organisoimaan tekemisiään. Siksi hän on joskus kuulustellut lastensa läksyt kolmelta yöllä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maria Sid on kätevä emäntä muutenkin kuin tv-roolissa.

Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid on opetellut organisoimaan tekemisiään. Siksi hän on joskus kuulustellut lastensa läksyt kolmelta yöllä.
(Päivitetty: )
Teksti:
Heini Kilpamäki

TUNNUSTAN, että olen todella utelias. Minua kiinnostaa koko maailma. On harmillista, että täällä Pohjolassa uteliaisuutta pidetään usein huonona asiana, vaikka se on oikeasti yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, joka auttaa ihmistä kehittymään.

Mieluummin olen herkkä kuin kyyninen. Olen joskus ollut liian luottavainen ja sinisilmäinen ja olen joutunut pettymään. Sitä luulee, että muut ovat samanlaisia kuin sinä itse, vaikka he eivät ole. Siitä voi tulla hyväksikäytetty olo.

 

TUNNUSTAN, että olen aika kätevä emäntä. On aikoja, jolloin en ehdi tehdä kotitöitä, mutta silloin kun ehdin, teen niitä todella mielelläni. Se on jopa luksusta. Oma työni on taiteellista ja abstraktia, mutta kotityöt ovat konkreettisia. Niissä näkee työnsä jäljen. Minusta on kiva tehdä myös miesten töitä.

Minulla on ollut elämäni aikana niin tiukkoja aikatauluja, että minun on täytynyt opetella organisoimaan omia tekemisiäni. En ole koskaan halunnut luopua perheestä tai urasta jommankumman takia. Koen olevani tieteellinen koe: voiko näin elää. Ja voi kyllä. Se vaatii vain järjestelyjä, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Jos olen ulkomailla töissä, lennän kotiin aina pienimmänkin tilaisuuden tullen. Se väsyttää, mutta on tärkeää.

Kun ohjasin Play me -teatteriproduktiota Kiinassa, laitoin kellon herättämään aikaeron takia kolmelta aamuyöllä. Silloin pääsin Skypellä kuulustelemaan lasten läksyt ja lukemaan heille iltasadut. Aina pitää tietää, mitä omat lapset ajattelevat.

 

ENNUSTAN, että aion seuraavaksi matkustaa Lontooseen lasteni kanssa. Aiomme tehdä niitä perusjuttuja, mitä olen siellä aina itse tehnyt, mutta tällä kertaa teemme niitä yhdessä. Käymme muun muassa teatterissa ja aistimme suurkaupungin tunnelmaa. Lapsille on tärkeää saada perspektiiviä ja nähdä, että asumme lopulta aika pienessä maassa.

 

TUNNUSTAN, että erikoisin tilanne, johon olen joutunut, on työskentely Abban Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kanssa. Ohjaan syyskuussa ensi-iltansa saavan Kristina från Duvemåla -musikaalin Tukholman Cirkus-teatteriin. Siksi istun heidän kanssaan samoissa pöydissä tehden samaa työtä. He ovat todella maanläheisiä, enkä tule ajatelleeksi, että nuo ovat nyt ne.

En ollut nuorena Abba-fani, vaan Beatles-tyttö. Björn ja Benny nauroivat minulle, kun kerroin tämän heille.

On absurdia, että samalla tavalla kuin Mamma Mia! -musikaalin päähenkilöt, myös minä olen asunut äitini kanssa yhdellä Kreikan saarella. Olin silloin 6-vuotias.

 

ENNUSTAN, että muutan Tukholmaan perheeni kanssa töitteni perässä ja asumme siellä ainakin vuoden.

Olen asunut eri puolilla Tukholmaa ja minulla on siihen kaupunkiin romanttinen suhde. Pidän paljon Tukholmasta, mutta saa nähdä, jaksanko ruotsalaisia. Tykkään paljon suomalaisesta jäyhyydestä ja pinnallisuus ärsyttää. Ruotsalaista keskustelukulttuuria voisi kuitenkin tuoda tännekin.

 

TUNNUSTAN, että olen laiminlyönyt kaikessa kiireessä itseäni. Tämän vuoden projekti on pitää hyvää huolta itsestäni henkisesti ja fyysisesti. Juoksen kesäisin ja hiihdän talvisin Lapissa. Henkistä puolta hoidan saamalla uusia impulsseja. Tapaan ystäviä, keskustelen ja kulutan kulttuuria. On tärkeää kommunikoida ympäristönsä kanssa.

 

TUNNUSTAN, että olin villi teini. Asuin äitini kanssa. Hän onneksi ymmärsi, millainen olen. Juhlin silloin tosi paljon ja harrastin monia eri asioita. Silloin piti kokea kaikki.

Luin teininä Sinuhe egyptiläisen ja sillä oli suuri vaikutus minuun. Kiinnostuin egyptologiasta ja matkustin yksin Egyptiin heti, kun olin täyttänyt 18. Luin kirjaa itsekseni Luxorissa ja ihmettelin, miten Waltari osasi kirjoittaa Egyptistä niin uskottavasti käymättä siellä itse.

En ole luonteeltani juurikaan muuttunut iän myötä. Rakastan vieläkin juhlimista ja juhlin, jos vain pystyn. Traagiset asiat elämässä ovat tehneet minusta kuitenkin vahvemman ja kiitollisemman. Kun on nähnyt, miten läheinen omanikäinen ihminen sairastaa ja kuolee, tulee myös todella kiitolliseksi siitä, että itse elää. Elämä on rajallista.

 

TUNNUSTAN, että olen oppinut rakkaudesta sen, että se pitää näyttää aina konkreettisesti. Kun imetin lapsiani, hymyilin heille aina kun he katsoivat minuun, vaikka olin todella väsynyt. Rakkautta lapsiin ei saa koskaan jättää näyttämättä.

X