Ohutsuolen syöpään sairastunut Ata: ”Syöpä opetti, että pärjään”
Parantumattomaan ohutsuolen syöpään sairastunut Ata Hautamäki sai viime marraskuussa hyviä uutisia. Syöpähoidot olivat yllättäen tehonneet. Ata uskaltaa taas unelmoida.
Syöpädiagnoosi oli aikanaan pahempi järkytys Atan miehelle kuin hänelle itselleen.
Ohutsuolen syöpä voi oirehtia monin eri tavoin. Helsinkiläinen dekkarikirjailija Ata Hautamäki, 71, ravasi vuosikausia lääkärissä kovien vatsakipujen takia.
Milloin oli ummetusta, milloin ripulia. Ata ei laihtunut, vaikkei lopulta voinut enää syödä juuri muuta kuin kanaa. Alkoholikin oli jäänyt kokonaan pois, mutta maha sen kuin kasvoi.
Useiden tähystysten jälkeen Ata sai diagnoosin: ärtyvän suolen oireyhtymä. Oireyhtymä oli vaaraton, ja sen saisi kuriin ruokavaliolla. Ata uskoi, että diagnoosi oli oikea. Kyseessä oli stressiperäinen sairaus, ja kirjojen kirjoittaminen oli rasittavaa homma.
Hän tyytyi siihen, että saisi elää loppuelämänsä kivuista kärsien.
Vatsakivut hallitsivat arkea
Hautamäen pariskunta oli haaveillut eläkkeelle jäätyään muuttavansa ulkomaille tai tekevänsä maailmanympärysmatkan. Unelmat oli pakko unohtaa.
Arkisetkin ilot katosivat elämästä. Atan mies Kari on hyvä ruuanlaittaja, mutta tämä ei saanut enää ruuanlaitosta nautintoa, koska vaimo ei voinut syödä hänen kokkauksiaan.
”Olimme aiemmin kestinneet mielellämme ystäviämme, mutta sekin jäi. Kyllästyin siihen, että muut herkuttelivat, mutta minä vain uitin korppua teemukissa”, Ata kertoo.
Ata noudatti tunnollisesti ärtyvän suolen oireyhtymää helpottavaa FODMAP-ruokavaliota, popsi kuitua ja joi reilusti vettä ennen jokaista ateriaa. Kivut pahenivat entisestään.
Vuonna 2012 hän joutui kaksi kertaa tiputukseen. Kalium-, suola- ja monet muutkin arvot olivat vinksallaan.
”Kysyin lääkäriltä, voisiko minulla kuitenkin olla syöpä. Olin lukenut, että suolistosyövän oire on nimenomaan ripulin ja ummetuksen vaihtelu. Lääkäri vastasi, että minut oli jo tutkittu, eikä mitään löytynyt”, Ata kertoo.
Lääkärit eivät kiinnittäneet huomiota ylävatsassa mollottavaan pattiin. Se oli kuulemma vain vaaraton rasvakasvain. Mollukka ei näkynyt tähystyksissä. Vatsa olisi pitänyt kuvata, mutta sitä ei kukaan lääkäri tehnyt.
Viimein oikea diagnoosi: parantumaton ohutsuolen syöpä
Seuraavana vuonna Ata pääsi kirjailijaresidenssiin Berliiniin, jossa hän sai keskittyä rauhassa uuden dekkarinsa kirjoittamiseen.
Siellä hänen kuntonsa romahti. Jo pelkkä käveleminen tuntui raskaalta. Lihaksissa ei ollut enää voimaa. Edessä oli taas sairaalareissu.
”Minut otti vastaan jumalattoman komea lääkäri. Suomessa lääkärit olivat tuskin vilkaisseet vatsaani, saati koskettaneet sitä. Tämä lääkäripä pyysi minua ensi töikseen riisuutumaan. Kun sain paitani pois, hän sanoi, että minulla on tukos ohutsuolessa”, Ata kertoo.
Röntgenkuvien ja verikokeiden tulokset viittasivat syöpään. Suolesta piti leikata pätkä pois.
”Minulta kysyttiin siihen lupaa. Tokaisin, että leikatkaa vaikka koko suoli. Olin jo niin kyllästynyt kipuihin”, Ata muistelee.
Kirurgi ja anestesialääkäri olivat hekin hauskannäköisiä.
”Sanoin heille, että olin tainnut tulla taivaanporteille”, Ata nauraa.
Näytteidenoton jälkeen tuli viimein oikea diagnoosi: parantumaton neuroendokriininen syöpä. Siinä hormoneja tuottavat solut lähettävät kasvaimia, jotka voivat ilmestyä mihin tahansa elimeen. Se on vielä niin harvinainen Suomessa, että ei ole mikään ihme, ettei oikeaa diagnoosia heti löytynyt. Sairastuneita on vuosittain alle 300.
Kasvain oli saatu poistettua, mutta koska Ata oli ehtinyt sairastaa niin pitkään, etäpesäkkeitä oli jo ehtinyt muodostua. Niitä löytyi maksasta ja imu-solmukkeista. Haimankin toiminta oli häiriintynyt.
Tieto oli silti Atalle helpotus. Viimein hän saisi oikeaa hoitoa.
Leikkaus vei heikkoon kuntoon
Ata vietti Saksassa kuukauden. Palattuaan Suomeen hän kuihtui päivittäisen ripulin vuoksi olemattomaksi. Hän painoi enää 42 kiloa. Mutta siinäkin positiivinen ajattelija näki jotakin myönteistä. Hän pääsi alennusmyynteihin haalimaan kokonaan uuden garderobin!
Kesällä 2013 Hautamäet muuttivat Tampereelta kotiseudulleen Helsinkiin.
”Olin niin heikossa kunnossa leikkauksen jälkeen, että ehdin miettiä, mitä haluan tehdä loppuelämälläni. Tärkein päätös oli, että halusin takaisin kotikaupunkiini. Täällä asuvat lapsenikin”, Ata sanoo.
Helsingissä alkoi syöpäpotilaan arki: hoitoja, hoitoja, hoitoja. Sitä Ata ei olisi kyllä uskonut, miten hyvin radioaktiivinen lutetium-hoito tehoaisi.
Ohutsuolen syöpä selätetty – vatsakivut eivät vaivaa
Marraskuun alussa 2015 Ata sai uskomattoman hyviä uutisia. Maksan etäpesäkkeet ovat kadonneet ja imusolmukkeetkin ovat niin hyvässä kunnossa, ettei pitäisi enää olla mitään huolta. Terveysasemalla pistoksina annettava lääkehoito jatkuu kuitenkin elämän loppuun asti.
Vatsakivutkaan eivät enää vaivaa. Ruokakin maistuu taas. Ata sai leikkauksen jälkeen listan ruoka-aineista, joita ei saa syödä. Sen hän onnistui kadottamaan saman tien.
”Nakerran lääkäreiltä salaa vähän sellaisiakin herkkuja, joita en saisi syödä”, Ata tunnustaa hymyillen.
Pistoshoidosta aiheutuviin kipuihinkin Ata on keksinyt helpotuksen. Kun häneen sattuu, hän alkaa laulaa.
”Varoitan hoitajia siitä etukäteen, etteivät he säikähdä. Kuvittelen, että ihmiset istuvat käytävässä ja kuulevat lauluni. Se huvittaa minua niin paljon, että unohdan kipuni”, Ata hymyilee.
Ata uskoo, että syöpädiagnoosi oli paljon pahempi järkytys Karille kuin hänelle itselleen. Mies ei aluksi uskaltanut poistua kotoa, vaan päivysti siltä varalta, että Atalle sattuisi jotakin.
”Eihän siitä mitään tullut! Nyt olen onneksi jo onnistunut vakuuttamaan hänet siitä, että minä kyllä pärjään. Sen ohutsuolen syöpä opetti minulle.”
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti