Nokialla sosiaalisesti eristetty opettaja ei koskaan toipunut

Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

On kevät 1972. Opettaja Vappu Heinola, 46, saapuu työpaikalleen nokialaiseen Kankaantaan kouluun ja aistii heti, että jokin on vialla. Erilailla kuin ennen.

Kollega tulee häntä vastaan käytävällä, mutta kääntyykin äkkiä takaisin tulosuuntaansa. Toinen opettaja ei käänny pois, mutta jättää vastaamatta Vapun tervehdykseen.

Outous jatkuu opettajanhuoneessa. Kukaan ei tule istumaan Vapun kanssa samaan pöytään.

Kaikille nokialaisille opettajille tarkoitetuissa luentotilaisuuksissa se penkkirivi, jolle Vappu istuutuu, jätetään tyhjäksi.

Vapun ystävä, toisen alakoulun opettaja, kertoo pian, mistä on kyse.

Ystävän esimies, hänen koulunsa johtaja, oli kutsunut opettajat koolle ja kertonut, että Nokian Opettajayhdistys päätti kokouksessaan, että tästä päivästä lähtien Vappu Heinolalle ei puhuta eikä häntä tervehditä. Koulujen johtajien toivottiin tiedottavan asiasta opettajakunnalle.

Ystävä kertoo sanoneensa kokouksessa, ettei aio noudattaa päätöstä.

Vappu huomaa, että jokunen hänenkin koulunsa opettajista vielä tervehtii häntä, mutta suurin osa ei. Kukaan ei kuitenkaan nouse puolustamaan häntä.

Ja ilma tuntuu jäähtyvän joka kerta, kun Vappu astuu opettajanhuoneeseen. Keskustelu katkeaa.

Siksi hän ei enää menekään sinne. Hän viettää kaikki välitunnit luokassaan.

Yksin.

Hän tuntee olevansa ypöyksin.

Virolainen ratkaisee

Yhdeksän vuotta aiemmin, marraskuussa 1963, eduskunta päätti kiihkeän keskustelun jälkeen äänin 123-68, että hallitus velvoitetaan ”ryhtymään kiireellisiin toimiin koulun uudistamiseksi yhtenäiskouluperiaatteen mukaiseksi”.

Jokaiselle lapselle oli taattava oikeus yhdeksänvuotiseen peruskoulutukseen riippumatta asuinpaikasta tai vanhempien varallisuudesta.

Vasemmisto oli jo vuosia kannattanut kaikille yhteistä ja ilmaista peruskoulua, ja oikeisto vastustanut sitä. Uudistusta kannatti vain kaksi kokoomuksen kansanedustajaa, Raimo Ilaskivi ja Olavi Lähteenmäki.

Peruskoulun vastustajien mielestä ajatus, että kaikki lapset opiskelisivat yhdeksän vuotta yhdessä ja ilmaiseksi, oli mahdoton. Peruskoulua pidettiin tasapäistävänä, kalliina ja sen pelättiin romahduttavan opetuksen tason.

Mutta peruskoululla oli ollut jo vuosia myös oikeistolaisia kannattajia, sellaisia kuin Opettajain Lehden päätoimittaja, liberaali-keskustalainen Antti Henttonen ja entinen kokoomuksen kansanedustaja Lauri Järvi.

Heidät peruskoulun vastustajat olivat leimanneet sosialistisen koulutuspolitiikan ajajiksi.

”Lauri Järvi tokaisi, että jos peruskoulun kannattaminen on sosialismia, me olemme tässä asiassa sosialisteja”, Henttonen, nykyinen opetusneuvos, kertoo.

Taistelulinjat kulkivat myös opettajien keskellä. Lauri Järven johtama Suomen Kansakoulunopettajain Liitto kannatti peruskoulua, oppikoulunopettajat vastustivat sitä.

SDP oli sisällyttänyt ehdotuksen yhtenäiskoulusta jo vuoden 1957 kulttuuripoliittiseen ohjelmaansa. Sosialistin leima alkoi haalentua Henttosenkin otsalta vasta siinä vaiheessa, kun Maalaisliittokin otti sen mukaan omaansa, Johannes Virolaisen johdolla. Maalaisliiton kallistuminen peruskoulun puolelle mahdollistikin peruskouluponnen läpimenon.

Ponnen hyväksymisen jälkeen peruskoulua alettiin kokeilla eri puolilla Suomea.

Kouluhallitus palkkasi peruskoulukokeilun vetäjäksi vuonna 1966 Erkki Ahon, joka oli kansakoulunopettajaksi ja kasvatustieteiden maisteriksi valmistumisensa jälkeen työskennellyt kansakouluntarkastajana ja Suomen ensimmäisenä koulupsykologina Lahdessa.

Ahosta tuli peruskoulun vastustajien maalitaulu, kun hän kiersi puolensadassa kokeilukunnassa ympäri Suomea sata päivää vuodessa.

Se oli hänelle hyvää harjoitusta tulevaan.

Eristämisen syy

Keväällä 1972 Vappu Heinolalle selviää myös syy siihen, miksi Nokian Opettajayhdistys päätti hänen eristämisestään.

Se johtuu lehtikirjoituksesta.

Peruskoulu alkaisi edetä pohjoisesta etelään jo seuraavana syksynä, ja Nokiakin liittyisi siihen lähivuosina. Vapun mielestä opettajat tarvitsivat runsaasti täydennyskoulutusta peruskoulun tulon vuoksi ja oli sitä mieltä, että se pitäisi järjestää opettajille kesällä ilman erillistä korvausta.

Nokian Opettajayhdistys oli asiasta täysin päinvastaista mieltä lähettäessään jäsenkirjeen opettajille tammikuussa 1972.

”Me emme mene täydennys- ja uudelleenkoulutuskursseille omilla kustannuksilla, vaan yhteiskunnan kuuluu kustantaa, mikäli entinen pätevyys ei riitä hoitamassamme virassa. Yhdistyksen päätös velvoittaa jäsenistöä. Siis ei! kesäyliopistoihin uuden matematiikan kursseille. Ei!”

Kirje suivaannutti Vapun kirjoittamaan 17.2.1972 Kansan Lehteen mielipidekirjoituksen, jossa hän kritisoi opettajien pitävän ”kynsin ja hampain kiinni kohtuuttomista etuoikeuksistaan” ja vaati opettajia kouluttautumaan peruskoulua varten kesällä sillä samalla palkalla, jonka he kesällä muutenkin saavat.

”Opettajille riittää kuusi viikkoa kesälomaa, kuten muillekin virkamiehille… Kun muut ammattikunnat kehittävät ja kouluttavat itseään jatkuvasti, kuuluu tällainen velvollisuus myös opettajille.”

Vappu Heinolan esittämät ajatukset olivat myrkkyä opettajajärjestöille.

Jos Heinolan esittämät ajatukset saisivat kannatusta yleisemminkin, taistelu lisäkoulutuksen korvaamisesta ylitöinä vaarantuisi.

Nöyryytys pahenee

Sosiaalisesti eristetylle Vapulle ei puhuta työpaikalla, mutta lehtien palstoilla häntä puhutellaan sitäkin enemmän. Kansan lehdessäkin todetaan:

”Biologina väittäisin, että Teidän aivojenne harmaa aivoaines on pahasti vaurioitunut.”

Vappu Heinola on tiukkojen, omia etujaan huonontavien periaatteidensa lisäksi muutenkin outo lintu opettajaksi. Lähes kaikki opettajat ovat oikeistolaisia, mutta Vappu Heinola on avoimesti sosiaalidemokraatti. Hänen miehensä, työkaluviilaaja Eino Heinola, on Nokian sosiaalidemokraattien ykkösnimi ja kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja.

Kun Vappu Heinolan sosiaalinen eristäminen on jatkunut reilusti yli vuoden, vaimonsa henkisestä tilasta huolestunut Eino Heinola kirjoittaa 17.5.1973 paikalliseen Nokian uutisiin:

”Erään opettajan kirjoittaessa kantanaan, että opettajien tulisi hyväksyä koulunuudistuksen edellyttämän jatkokoulutuksen suorittaminen kesän aikana, teki Nokian Opettajayhdistys vastinekirjoituksensa lisäksi päätöksen, että opettajat eivät tervehdi kirjoittajaa. Ainutlaatuinen päätös ammattiyhdistysliikkeen historiassa! Erityisen hämmästyttävää se on kasvattajaryhmän tekemänä. Naurettavuudestaan huolimatta päätöksen sisältämä sadismi osoittaa tekijänsä tason.”

Mutta edes Eino Heinolan reagointi asiaan ei pura kommunikaatiosaartoa.

Vappu valvoo yöt ahdistuneena, mutta sinnittelee työssään ja keskittää tarmonsa siihen. Tieto siitä, että hän saa vuoden 1974 syksyllä siirron upouuteen Myllyhaan kouluun, helpottaa hänen oloaan.

Silloin hänen painajaisensa ehkä päättyisi.

Hän on väärässä.

Silloin se alkaa.

Sanasota yltyy

Peruskoulu ja sen opetussuunnitelma oli vahvistettu lailla vuosina 1968 ja 1970, ja se eteni suunnitelmien mukaisesti Pohjois-Suomesta kohti etelää syksystä 1972 alkaen.

Mutta peruskouluun liittyviä periaatteellisia asioita oli edelleen auki. Muun muassa se, kuinka monta peruskoulun korvaavaa yksityiskoulua maahan sallitaan jäädä. Erimielisyydet näkyivät kiivaana sanasotana lehtien palstoilla. Niissä näkyi ennen kaikkea se, että yhteiskunta oli pahasti ylipolitisoitunut.

”Koulusta on muodostumassa paikka, jossa jokainen oppilas saa estottomasti toteuttaa itseään seurauksista välittämättä. Olemme lähestymässä Amerikan koulua, jossa tapot, raiskaukset ja raaka väkivalta kuuluvat jokapäiväiseen kouluelämään… Kiistaton tosiasia on, että parhaimmat oppimistulokset saavutetaan oppilasainekseltaan tasavertaisissa luokissa”, pääkirjoitti seinäjokelainen Ilkka 10.2.1971.

Vuoden 1972 lopulla Erkki Aho valitaan kouluhallituksen pääjohtajaksi sosiaalidemokraattien ehdokkaana. Puolueeseen hän oli liittynyt vuotta aiemmin.

Parin vuoden kuluttua Erkki Aho vastaanottaa kirjeen nokialaiselta opettajalta.

Opettaja on selvästi pahassa pulassa. Henkisessä hädässä.

Opettaja on Vappu Heinola.

Sopimaton pätevä

Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 1974 Vappu Heinolan luokan ovi aukeaa ja sisään tunkeutuu kaksi Nokian Opettajayhdistyksen jäsentä.

He alkavat jakaa oppilaille monistetta, jossa oppilaita kielletään tulemasta kouluun seuraavana päivänä. Monisteen mukaan koulun opettajat menevät lakkoon.

Kukaan ei ole kertonut Vapulle lakosta. Vappu häätää miehet ulos luokastaan ja kerää monisteet pois oppilailtaan.

Syy lakkoon on se, että Nokian kansakoulujen johtokunta on valinnut koulun johtajaksi miehen, joka ei ole koulun opettajien oma suosikki tehtävään.

Kansakoululain mukaan koulun opettajille on annettava tilaisuus kertoa, ketä he kannattavat johtajaksi. Lopullinen päätösvalta johtajan valinnasta on kuitenkin lain mukaan koulun johtokunnalla.

Siihen saakka Suomessa opettajien ehdokas on lähes aina valittu koulun johtajaksi. Ja jos näin ei ole käynyt, Suomen Opettajain liitto SOL on painostanut virkaan vastoin opettajien tahtoa valitun johtajan luopumaan tehtävästään.

Myös Myllyhaan vastavalittu johtaja on saanut SOL:n puheenjohtajalta Aimo Tammivuorelta ”vakavan toivomuksen”, että tämä kieltäytyisi tehtävästä.

Tuore johtaja on harkinnut tehtävästä luopumista, mutta johtokunta on anellut häntä ottamaan viran vastaan. Mies on Korpilahden koulutoimenjohtaja ja juuri luotsannut kuntansa peruskouluun, ja peruskoulu alkaisi Nokiallakin pian. Johtokunnan mukaan miehen kokemus peruskoulun perustamisesta ja hänen muita ehdokkaita korkeampi koulutuksensa ovat erityisperusteet valinnalle.

Vappu on sitä mieltä, että opettajat yrittävät lakollaan murtaa kunnallisen demokratian. Vapun mielestä uutta johtajaa on myös kohdeltu kaltoin, ja hän haluaa tukea tätä.

Niinpä Vappu marssii joka aamu työpaikalleen lakkovahtien ohi ja yrittää opettaa kolmeasataa lasta yhdessä toisen lakosta kieltäytyneen opettajan ja uuden johtajan kanssa.

Tehtävä osoittautuu mahdottomaksi. Viikon päästä kolmikko vain valvoo kouluun syömään tulevien lasten ruokailua ja tekee inventaariota koulun kalusteista.

Hätähuuto kouluhallitukseen

Vaikka työtuomioistuin toteaa lakon laittomaksi, Suomen Opettajain Liitto laajentaa lakon kaikkiin Nokian kouluihin.

Samaan aikaan nimettömät kirjoittajat herjaavat Vappu Heinolaa ja uutta johtajaa paikallisessa lehdessä.

Vappua syytetään myös opettajien demokraattisten oikeuksien polkijaksi.

Vappu vastaa kirjoituksiin. Hän ihmettelee, että jos koulun henkilökunnan täytyy demokraattisista syistä saada valita johtajansa, miksei koko koulun henkilökunnalla olisi äänioikeutta johtajan vaalissa. Miksi vain opettajilla olisi? Ja ovatko opettajat sitä mieltä, että tehtaidenkin työntekijöiden tulisi saada valita omat johtajansa.

Vapun ruodinta lehtien palstoilla laajenee hänen persoonaansa.

”Mikä työläisnaisen prototyyppi oikein luulet olevasi? On autoa, osaketta, turkkia, huvilaa, matkoja, kursseja, taidetta” , kysyy nimimerkki Akka Nokialaisessa 4.12.1974

Vappu tuntee taistelevansa yksin koko kunnallisen demokratian puolesta.

”Lakon saadessa yhä terrorimaisempia piirteitä on kysyttävä, miksi lainvastaisen toiminnan salliminen opettajajärjestölle on mahdollista maassamme”, Vappu kysyy kirjeessään Aholta.

Katastrofi lähellä

Vappu ei tiedä, että Erkki Aho yrittää parhaillaan kaikin keinoin lopettaa lakkoa, joka uhkaa nyt laajeta valtakunnalliseksi.

Kouluhallitus on lakon vuoksi kahden tulen välissä.

Johtajan valinnan kyseenalaistaminen tarkoittaisi kunnallisen itsemääräämisoikeuden ja demokratian mitätöimistä. Mutta jotta peruskoulu-uudistus voisi edetä Suomessa rauhallisesti ilman valtakunnallista suurselkkausta, opettajatkin pitäisi pitää tyytyväisinä.

Sopua yrittää hieroa osapuolten välille myös diplomaattisista taidoistaan tunnettu Antti Henttonen yhtenä OAJ:n edustajista. Hänet on edellisenä vuonna valittu kansakoulunopettajat ja oppikoulunopettajat yhdistäneen Opettaja-lehden päätoimittajaksi.

Pian lakkoa yritetään ratkoa myös hallituksen, pääministeri Kalevi Sorsan ja valtakunnansovittelija Paavo J. Paavolan avulla.

Tilanne laukeaa, kun valittu johtaja anoo virkavapautta ja siirtyy Hämeen lääninhallitukseen koulutoimentarkastajaksi.

Lakko loppuu kestettyään 42 päivää.

Pian loppuvat myös Vappu Heinolan voimat.

Uutispommi puskista

ETYK-keväänä 1975 Erkki Aho saa yhtä aikaa lehdistön kanssa eteensä Pirkkalan peruskoulussa käytetyn monisteen, joka on pöyristyttävää luettavaa. Moniste noudattaa marxilaista historiankäsitystä, ja siinä on jopa suoria lainauksia neuvostoliittolaisesta oppikirjasta.

Moniste oli osa kokeilua, jossa testattiin uutta tapaa opettaa lapsille yhteiskunnallisia aineita. Marxilaisesta ideologiasta suunnitelmassa ei mainittu mitään. Ahosta kokeilu vaikutti kiinnostavalta, ja saman paperin pohjalta sen hyväksyivät kouluhallituksen lisäksi opetusministeriö ja Tampereen yliopisto.

Aho ei ole vastuussa mönkään menneestä kokeilusta, ja moniste tulee hänelle puskista, mutta hän joutuu pääjohtajana selittelemään sitä.

Pirkkalasta tehdään satoja uutisjuttuja, ja jotkut epäilevät kokeilun olevan salaliitto Suomen siirtämiseksi sosialistiseen järjestelmään lasten aivopesun avulla.

Monisteesta kannellaan myös oikeuskanslerille, joka tutkii tapauksen. Tutkinnan tuloksena ketään ei rangaista, mutta oikeuskansleri antaa kokeilusta vastuussa olevalle kouluhallituksen osastolle huomautuksen, koska se ei ole tutkinut kokeilun sisältöä ja materiaalia eikä saattanut sitä kouluhallituksen käsiteltäväksi.

Kohu laantuu.

Vuonna 1978 peruskoulu saavuttaa Helsingin ja 1980-luvulla viimeisetkin eriarvoisuutta edistävät rakenteet eli tasokurssit saadaan pois peruskoulusta. Nyt teini-iän kynnyksellä tehdyt väärät valinnat eivät enää estä yhtäkään nuorta pääsemästä lukioon.

Voimat loppuvat

Lakon jälkeen Vappu Heinolalla on uusi leima otsassaan. Häntä pidetään nyt myös rikkurina.

Vapun astma pahenee, ja hän pyörtyy luokassaan kesken oppitunnin.

Kesällä 1975 Vapun terveys romahtaa ja hän saa diagnoosin posttraumaattisesta stressihäiriöstä. Hänen masennuksensa kroonistuu, ja hän joutuu olemaan sairaslomalla syksyn 1975 ja kevään 1976.

Vappu palaa töihin toiseen kouluun syksyllä 1976. Peruskoulu on edennyt Nokialle, ja Vappu on varovaisen innostunut paluustaan. Hän rakastaa työtään ja on aina saanut siitä runsaasti kiitosta.

Ensimmäisellä välituntivalvojavuorollaan yksi oppilaista saapuu Vapun luo ja sanoo, että tietää Vapun olevan häijy opettaja.

Vappu kysyy, mistä poika niin päättelee, eiväthän he tunne toisiaan.

”Isä ja äiti sanoivat, että lehdessä luki niin”, poika vastaa.

Vappu saa arvonnassa opetettavakseen 3 C-luokan. Hän opettaisi heitä neljä seuraavaa vuotta.

Muutaman päivän kuluttua Vapulta kysytään, tietääkö hän, että luokan vanhemmat ovat suunnitelleet lakkoa sen vuoksi, että lehdissä haukutusta Vapusta tulee heidän lastensa opettaja.

Vanhemmat päättävät kuitenkin antaa Vapulle mahdollisuuden. Mutta jos lehtien väitteet Vapusta pitävät paikkaansa, he aikovat nousta vastarintaan.

Aika ei paranna

Vappu Heinola opettaa 3 C-luokkaa neljä vuotta. Keväällä 1980, lasten siirtyessä yläasteelle, Vappu kiittää kevätjuhlassa kaikkia hyvästä yhteistyöstä.

Vanhemmat ylistävät Vappua omassa puheessaan. Suosionosoitukset ovat valtavat. Ne jatkuvat ja jatkuvat.

Vappu kokee tulevina vuosina työssään vielä monia vastoinkäymisiä.

Hänet leimataan Liberaalisen Kansanpuolueen joka kotiin jaettavassa vaalilehdessä osasyylliseksi ”vastoin lakia ja asetuksia” tehtyyn johtajan valintaan.

Hänelle ei poliittisen painostuksen vuoksi koskaan perusteta englantiin erikoistuneen luokanopettajan virkaa, vaikka hän hoitaa tehtävää pätevänä vuosikaudet.

Hän ei koskaan parannu masennuksestaan ja joutuu sen vuoksi ennenaikaisesti eläkkeelle. Hän purkaa ahdistustaan kirjoittamalla tapahtumista näytelmän nimeltä Näin murhataan ihminen, mutta sekään ei helpota hänen oloaan.

Hän ei ole päässyt Nokian vuosista yli vieläkään.

Hän on 90-vuotias.

Mutta sinä päivänä, 6 C-luokan kevätjuhlissa, Vappu Heinolan kyyneleet eivät johdu yksinäisyydestä, vihasta tai katkeruudesta.

Silloin, suvivirren soidessa, Vappu Heinola itkee onnesta.

Uusi leima otsaan

Vaikka taistelu peruskoulusta on rankkaa, Erkki Aho nauttii työstään. Se tuntuu tärkeältä, eikä tylsiä hetkiä, toden totta, ole.

Elämäntyö saa myös julkista kiitosta. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen myöntää hänelle professorin arvonimen tunnustukseksi työstä suomalaisen kasvatustyön hyväksi.

”Peruskoulujärjestelmän vakiinnuttaminen ja kehittäminen voidaan nähdä Erkki Ahon kestävimpänä saavutuksena”, sanotaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arvovaltaisessa julkaisussa vuonna 2012.

Keväällä 2016 Erkki Aho on elämäänsä tyytyväinen 79-vuotias eläkeläinen.

Isku tulee toukokuussa.

”Marxilaisen opetuskokeilun pääarkkitehti oli Erkki Aho”, julistaa Suomen Kuvalehti.

Juttu perustuu Jari Leskisen kirjaan Kohti Sosialismia! Siinä väitetään, että Erkki Ahon tavoitteena oli Suomen siirtäminen peruskoulun opetussuunnitelman kautta sosialismiin.

Väite läpäisee median lähes kritiikittä. Vain Ilta-Sanomien toimittaja kysyy Ahon kantaa asiaan.

”Väite on uskomaton ja täyttä mielikuvituksen tuotetta ja vääristää myös koko peruskoulun kehittämisen historian”, Aho kertoo.

Siksi Aho onkin päättänyt vastata väitteisiin Seuran nettisivuilla.

Mutta se onkin jo toinen juttu se.

Jutussa on haastateltu myös Myllyhaan koulun johtajaa, mutta hän ei halunnut nimeään mainittavan jutussa. Seuran tavoittamat Nokian Opettajayhdistyksen silloiset jäsenet eivät halunneet haastateltaviksi juttuun.
Lähteet: Erkki Aho: Myrskyn silmässä. Kouluhallituksen pääjohtaja muistelee (Edita, 1996)
Antti Henttonen: Pilkkeitä (WSOY, 1987)
Urho Somerkivi: Peruskoulu. Synty, kehittyminen ja tulevaisuus (Kunnallispaino 1982)
Katri Söder ja Anette Karlsson: Suomen koulutuspoliittinen tulevaisuus (Into 2016)