Pia ja Heikki Kahila: ”Toisen menetys olisi suurin katastrofi”
Ajatus puolison menetyksestä pelottaa Pia ja Heikki Kahilaa. Jotta heidän unelmansa pitkästä yhteiselämästä toteutuisi, kumpikin hoitaa hyvin terveyttään. Siihen kuuluvat kuntoilun lisäksi terveystarkastukset kolme kuukauden välein.
Musiikkiin liittyviä projekteja vetävillä Kahiloilla on oma tunnuslaulu: Kesäpäivä Kangasalla.
Vähintään kerran viikossa Pia Kahilan, 60, ja Heikki Kahilan, 80, valtaa katumus. Miksi he eivät aloittaneet yhteistä taivalta aikaisemmin…
Hehän rakastuivat ensimmäisen kerran jo lähes 30 vuotta sitten. Silloin seurustelu kariutui kummankin intohimoon tehdä omaa työtään.
Pia teki uraa kilpatanssijana ja tanssiurheiluvalmentajana. Heikki omisti elämänsä viihteen tekemiselle toimittuaan ensin television ensimmäisenä päätoimisena uutistenlukijana.
”Viihde on ollut minulle intohimo, työ, harrastus ja elämäntapa”, hän tiivistää.
Suhteen päätyttyä Pia ja Heikki olivat satunnaisesti yhteydessä toisiinsa. Kesäkuussa 2000 Pia kuuli Heikin kertovan cha cha cha -tanssilajista radio-ohjelmassa. Hetken mielijohteesta hän soitti miehelle. Seuraavana päivänä Heikki puolestaan kutsui Pian syömään.
Sen jälkeen he eivät enää eronneet. Heidät vihittiin maistraatissa vuonna 2003 ja ensimmäisenä hääpäivänä myös kirkossa. Sitä ennen Heikin oli täytynyt voittaa yksi vastus.
Taistelu
Pian terrieri ei aluksi sietänyt Heikkiä.
”Kävin aikamoisen taistelun Nikon kanssa siitä, että sain olla Pian luona”, Heikki nauraa.
Niko pyrki eroon kilpailijastaan repimällä aamuviideltä postiluukusta tipahtaneen Helsingin Sanomat ennen kuin Heikki sai sen käsiinsä.
”Pian vierestä se yritti karkottaa minut pissaamalla tyynylleni. Niko oli täydellinen jätkä. Meillä oli pahoja riitoja ja kävimme vakavia keskusteluja”, Heikki kertoo.
Yksimielisyys syntyi, kun Niko kuuli Heikin kirjoittavan vanhalla, Yleisradiolta vuonna 2000 läksiäislahjaksi saamallaan Triumph-kirjoituskoneella.
”Sitä se rakasti ja kietoutui jalkojeni ympärille kuuntelemaan.”
Nikoa ei enää ole. Nykyään Pia ja Heikki hellivät sekarotuista Oskaria, Suomenlinnassa asuvaa kummikoiraansa, joka toisinaan käy heidän luonaan yökylässä.
Triumph pääsi eläkkeelle, kun Pia osti Heikille 80-vuotislahjaksi tämän ensimmäisen tietokoneen.
”Olen ottanut sen kanssa suuren harppauksen, mutta pokemoneihin saakka en etene”, Heikki linjaa.
Kuntoilua
Pia jäi eläkkeelle saatuaan sydänkohtauksen vuonna 2006. Nykyään niin hänen kuin Heikinkin päivä alkaa usein aamukuudelta.
Useimpina aamuina he kiertävät kotitalon vieressä olevaa jalkapallokenttää viisi–kuusi kierrosta eli kolmisen tuhatta askelta. Seitsemännessä kerroksessa olevaan kotiin palataan portaita pitkin. Liikuntatuokio päättyy jumppaan ja venyttelyyn.
Sen jälkeen Heikki keittää kahvin ja Pia valmistaa puuron.
Kerran viikossa päivä alkaa vesijuoksulla Töölön uimahallissa, jossa syödään myös aamiainen.
”Mitä enemmän on ikävuosia, sitä paremmin on huolehdittava kunnosta”, Heikki huomauttaa.
Siihen kuuluvat myös ääniharjoitukset kaksi kertaa viikossa sekä terveystarkastukset, joissa kumpikin käy neljä kertaa vuoden aikana. Heikki käy lisäksi kerran vuodessa miesten tautien erikoislääkärin vastaanotolla.
”Haluamme pitää huolta terveydestä emmekä odottaa sairastumista”, Pia toteaa.
Sydänkohtauksen jälkeen hän vaihtoi juoksulenkit kävelyyn. Kiipeilyäkään he eivät enää harrasta.
”Kaikenlaisen extreme-urheilun aika on ohi.”
Ikävuosien karttumisen mahdollisesti tuomista ongelmista he ovat keskustelleet avoimesti. Kummallakin on hoitotahtotestamentti.
”Hoidamme itseämme, että saamme olla saman katon alla mahdollisimman pitkään. Että kumpikaan ei joutuisi hoivakotiin”, Heikki sanoo.
”Onneksi tänä päivänä kotiin voi tilata monia asioita, kuten ateriat, siivouksen ja pyykinpesun”, Pia huomauttaa.
Yksin jääminen pelottaa.
”Unelmoimme pitkästä, yhteisestä elämästä. Toisen menettäminen olisi se suurin katastrofi”, Heikki lausahtaa.
Kauhistelua
Kahiloiden lukujärjestyksessä aamun liikuntaa seuraa pitkä tovi sanomalehden parissa. Kummallekin tulee oma kappale Helsingin Sanomia.
Heikiltä saattaa kulua sunnuntaipainoksen parissa neljäkin tuntia.
”Luen aivan kaiken. Harrastuksena käyn läpi myös vieraskieliset ja sivistyssanat sekä tarkistan vieraskielisten nimien ääntämyksen”, kertoo Heikki.
Kirjallisuus on yhteinen harrastus. Siihen liittyy rakkaus suomen kieleen ja sanoilla leikittelyyn.
”Välillä hämmästelemme, mihin kaikkeen suomen kieli voikaan puhuttuna taipua niin radiossa kuin televisiossakin”, Pia nauraa.
Viihdettä he seuraavat hyvin laajasti.
”Aloitin sen tarkkailun jo 40-luvun lopulla. Minulla on kohtalainen käsitys sen historiasta ja siitä, miten tähän on tultu”, Heikki toteaa.
Viihteen muutokset eivät konkaria katkeroita.
”Silti on pakko todeta, että tosi-tv aiheuttaa henkisiä näppylöitä.”
Pia valmentaa edelleen harvakseltaan tanssipareja, pitää tanssikursseja ja kirjoittaa dekkaria veljensä vaimon kanssa. Heikki kirjoittaa kolumneja. Suurimman osan töistä he pyrkivät tekemään yhdessä. Yhteistyöllä on syntynyt käsikirjoituksia ja koreografioita konsertteihin ja musikaaleihin, luentoja ja kirjoja.
Mittavia projekteja olivat tanssiin liittyvä kirja Kun Suomi sanoi, saanko luvan sekä Heikin elämää kuvaava Ääneen elettyä.
Nyt työn alla on tutkimus itsenäisen Suomen rakastetuimmista iskelmistä. Tavoitteena on löytää 50 suomalaista eniten koskettavaa laulua.
Pian ja Heikin yhteinen sävelmä ei ole iskelmä, vaan Pirkanmaan maakuntalaulu.
Vuosia sitten Pia ja Heikki ajoivat keikkamatkalla Seinäjoelta Jyväskylään. Matkalla he pysähtyivät kahville ja jaloitellakseen kiipesivät näkemänsä kukkulan laelle ihastelemaan järvimaisemaa. Kummankin mieleen tuli sama sävelmä, jota he puhkesivat laulamaan:
”On Längelmävesi tuolla, vöin hopeisin hohtelee, ja Roineen armaiset aallot, sen rantoja hyväelee…”
Kesäpäivä Kangasalla jäi yhteiseksi tunnusmelodiaksi, jota Pia usein hyräilee.
”Jos kohtaamme kuoleman jälkeen toisessa todellisuudessa vaikkapa vihreinä miehinä, tunnistamme toisemme tätä laulamalla”, Heikki veistelee.
Röntsäilyä
Kahilat tekevät töitä yhä.
Ikiliikkujilla on kuitenkin oma hieman yllättäväkin rutiininsa: röntsäilypäivä.
”Se ei tarkoita aamusta iltaan juopottelua”, vakuuttaa Heikki hymyssä suin.
Se on päivä, jolloin he eivät tee työtä.
Röntsäilypäivillekin pariskunnalla on kyllä plan eli suunnitelma. He käyvät elokuvissa, näyttelyissä ja syömässä ravintoloissa.
”Röntsäily on haahuilua kiinnostavissa paikoissa”, Heikki kiteyttää.
Röntsäilypäivät saivat alkunsa oivalluksesta.
”Luin jostain, että kotityöt näivettävät naisen. Halusin päivän, jolloin ei laiteta ruokaa kotona. Kyse ei ole vain ruoan laittamisesta tai tarvikkeiden hankkimisesta. En halua miettiä joka päivä, mitä ruokaa valmistetaan”, Pia kertaa.
Rakkautta
Lienee turha mainita, etteivät Kahilat riitele.
”Meillä on rajallisesti aikaa. Jo alussa päätimme, ettemme riitele sitä rikki”, Heikki kertoo.
Pariskunnalla on yhdessä hauskaa. He hulluttelevat sanoilla ja harrastavat assosiaatiohuumoria, katselevat televisiosarjoja ja elokuvia.
”Elämme yhdessä koko ajan. Silloin läheisyydestä tulee jotain vielä enemmän, ja toisen oppii tuntemaan perin pohjin”, Pia miettii.
”Mitä vanhemmaksi tulee, sen vähemmän tarvitsee siihen, että on hyvä olla. Tunnen, että elämme nyt parasta aikaa”, Pia miettii.
Pariskunta osoittaa kunnioitusta toista kohtaan valitsemalla puheen sävyn ja sanat harkiten. Rakas ja kulta ovat usein toistuvia ilmaisuja.
”Ihmiselle, jota rakastaa, täytyy puhua kauniisti”, Pia toteaa.
”Kumpikin tuntee olevansa rakastettu. Se on hyvin tärkeä elementti, joka luo tietynlaisen ilmapiirin”, kuvaa Heikki.
Minut sytyttää…
Pia täydentää lauseen salamannopeasti:
”Heikki.”
Sitten hän lisää:
”Jokainen päivä sytyttää minut. Hymyilen aina herätessäni, koska toisinkin voisi olla.”
Myös Heikistä aamut ovat upeita säästä riippumatta.
”Aamuissamme on oikea tunnesävel. Meillä on hyvä fiilis. Se on sellaista meidän yhteistä elämää.”
Viva 10/2016