Arvo Ylpön poika Into Ylppö harvinaisessa haastattelussa: ”Isä liukeni paikalta, kun olisi pitänyt kurittaa”

Arvo Ylppö touhusi lasten kanssa aina kun hänellä oli aikaa. Sitä oli ilmeisen vähän, sillä poika Into Ylppö pisti isänsä siitä tilille.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Into Ylppö kalasti isänsä Arvo Ylpön kanssa. "Hän oli ikiliikkuja. Isää ei todellakaan nähnyt istumassa mietteisiinsä vajonneena", Into Ylppö sanoo.

Arvo Ylppö touhusi lasten kanssa aina kun hänellä oli aikaa. Sitä oli ilmeisen vähän, sillä poika Into Ylppö pisti isänsä siitä tilille.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna Puhto

Kun Into Ylppö syntyi olympiavuonna 1952, Arvo Ylppö oli 64-vuotias. Lähes saman ikäinen kuin Into nyt.

Iästä huolimatta Ylpön vauhti ei ollut Inton lapsuudessa vähääkään hiljentynyt. Hän oli päivät Lastenlinnan ylilääkärinä. Illat hän piti yksityisvastaanottoa. Sen lisäksi hän ohjasi opiskelijoita ja hoiti lukuisia muita velvollisuuksiaan.

Inton lapsuuden tunnelmaan kuuluu oleellisesti isän kotiintulon odotus.

”Kun isä tuli matkoilta, aivan ensimmäiseksi hän keikutti meitä lapsia jalallaan Kiinan keisari ratsastaa -lorun tahtiin.”

Arkisin Arvo Ylppö söi lounaan kotona, jotta näkisi jälkikasvuaan edes kerran päivässä.

”Me odotimme häntä kauluspaidoissa, suorissa housuissa ja rusetit kaulassa. Ruokapöydässä isä usein kertoi meille työssään kohtaamistaan tapauksista, tietenkin ilman nimiä. Tarinat olivat välillä sen laatuisia, että jos äiti oli paikalla, hän lopetti puheet lapsille sopimattomina.”

Kalakaverit

Arvo Ylppö painotti kasvatusneuvoissaan, että vanhempien on tärkeää leikkiä lastensa kanssa. Into ei muista isän itse tehneen näin, ainakaan arjessa.

Vapaa-ajat olivat asia erikseen. Arvo Ylppö oli intohimoinen kalastaja ja sai Intosta elinikäisen kalakaverin.

”Kalastimme kahdestaan siihen asti, kun isä oli 100-vuotias.”

Se ei ollut mitään ongella istuskelua vaan kahden konkarin mittelöä luonnonvoimia vastaan. Näyttämönä oli usein perheen omistama ulkosaaristoon kuuluva askeettinen Långören.

”Jos oli myrsky, minä soudin, ja isä nosti verkkoja. Vene keinui aallokossa niin, että aallonpohjassa oli helppo nostaa verkko veneen keskelle kiinnittämääni isoon puikkariin. Olimme niin yhteen hitsautuneita kalastajia, että tämä sujui isältä vielä satavuo-tiaana.”

Ainoa asia, mistä kaksikolle tuli suukopua, olivat kalapaikat.

”Isä mielestään tiesi parhaat apajat. Jos soudin itse, verkot laitettiin minun paikkaani. Välillä laitoimme molempiin – ja isä joutui tunnustamaan, että minun paikkani oli vähintään yhtä hyvä.”

Lea Ylppö piti koko touhua liian vaarallisena satavuotiaalle.

”Äiti ei todella pitänyt siitä, että kävimme Långörenissä. Mutta se oli isälle tärkeää loppuun asti.”

Enempi opettaja

Into ymmärsi jo nuorena, että hänen isänsä ei ollut kuin muiden isät.

”Kaupungilla aina joku alkoi jutella hänelle. Nyin isän hihaa, että mennään jo, mutta sillä ei välttämättä ollut mitään vaikutusta.”

Kun Into vertasi omaa isäänsä kavereiden isiin, oma tuntui enemmän opettajalta kuin isältä.

”Johtui ehkä siitä, hän oli niin paljon pois.”

Tiukkoja kysymyksiä

Isän kanssa oleminen oli toimimista.

”Hän oli ikiliikkuja. Isää ei todella nähnyt istumassa mietteisiinsä vajonneena. Hän ei pitänyt menneiden murehtimista millään tavalla hyödyllisenä eikä itse tehnyt sitä koskaan.”

Inton kysyessä isä kyllä kertoi, miten Heikki ja Marjatta olivat kuolleet. Tragediat eivät olleet salaisuuksia.

”Isä selvisi niistä positiivisen luonteensa takia.”

Isän eteenpäin katsova asenne oli Inton mielestä myös hänen pitkän ikänsä salaisuus.

Isän ja pojan välit olivat niin suorat, että Into saattoi esittää isälle myös tiukkoja kysymyksiä.

”Kerran kysyin, miksi hänen piti ruveta isäksi vielä vanhoilla päivillä, vaikka hänellä ei ollut nytkään aikaa lapsilleen.”

Arvo Ylppö sanoi olevansa pahoillaan, että pojasta tuntui tältä. Hän antoi kaksi syytä.

”Ylpön nimi häviäisi muuten, oli isän ensimmäinen perustelu. Tämä oli minusta itsekäs syy.”

”Sitten hän sanoi oy Suomi ab:n lasten olevan hänelle niin tärkeitä, että edes omat lapset eivät menneet ohi. Tämä oli minulle niin tyhjentävä syy, että asia ei vaivannut enää.”

Isä pakeni paikalta

Arvo Ylppö ei ollut mikään kurinpitäjä nuoremmalle pesueelleen.

”Äiti sai hoitaa sen puolen ja kyllä hän hoitikin. Joskus toivoimme, että tulisipa isä kotiin, että helpottaisi. Hän ei ollut niin ankara. Päinvastoin. Isä liukeni paikalta, kun teimme jotain, mistä oli seurauksena kuritusta.”

Saunamajurina

Isä antoi Intolle luottamustehtävän jo nuorena.

Arvo Ylppö kutsui lähimmät ystävänsä kerran kesässä saarelleen pelaamaan korttia, skruuvia. Miehet kutsuivat sitä voimisteluksi ja kokoontumista voimisteluleiriksi.

Korttia pelattiin yötä päivää. Inton tehtävänä oli pyytää kalaa miesten ruoaksi ja pitää sauna ympäri vuorokauden lämpimänä.

”Kerran en päässyt paikalle, ja saunaa lämmitti joku tuuraaja. Hän otti kirjaimellisesti isän jatkuvat kehotukset: lisää puita pesään! Seurauksena saunan katto syttyi palamaan. Isä nostettiin kevyimpänä katolle, ja muut kantoivat hänelle vettä merestä. ”

Samat harrastukset

Ylpön lapset saivat valita tiensä itse.

”Luin ekonomiksi. Olisin luultavasti opiskellut lääkäriksi, ellen juuri siinä vaiheessa olisi ollut kapinamielellä. Jälkeenpäin valintani kadutti.”

Harrastukset sai Ylpön perheessä valita mielensä mukaan. Into oli lapsista ainoa, joka seurasi isää harrastuksissa. Kalastuksen lisäksi molemmat metsästivät.

”Isä lopetti metsästyksen, kun minusta tuli tarkempi ampuja.”

Toisin kuin isää, Intoa viehätti myös purjehdus.

”Se oli ainoa asia, jossa isä ei tukenut minua lainkaan.”

Jos jotain tapahtuu

Harrastukset hitsasivat isää ja poikaa yhteen. Yhteisiä kalastusvuosia tuli yli kolmekymmentä.

Oli yksi viimeisistä kerroista, kun he olivat lähdössä satavuotiaan isän kanssa kalastussaareensa kauas mantereesta. Isän reisiluu, se nuorena murtunut, vaivasi häntä.

”Hän hyppeli tapansa mukaan kivillä. Mutta nyt hän sanoi, että jos hän kaatuu, minun pitää kalauttaa halolla päähän. En voi tehdä mitään sellaista, vastasin. No, sitten kuljet vain pois, etkä ole nähnyt mitään. Silloin kävi ensimmäistä kertaa mielessä, että mitä jos jotain tapahtuukin.”

Ylpön reisiluu tosiaan murtui, mutta vähän myöhemmin. Se tapahtui kotona, kun hän tavoitteli tikkailla seisten kirjaa kirjahyllystä.

Jos yhteiset kalastusretket olivat henkireikä Arvo Ylpölle, ne olivat myös Intolle sitä arvokkainta aikaa isän kanssa.

”Se oli jatkuvaa touhuamista siihen asti, kunnes illalla avattiin pullo hyvää valkoviiniä ja katseltiin auringonlaskua.”

X