Puhekouluttaja Juhana Torkki: ”Työelämässä puhutaan luvattoman huonosti”

Joskus puhetaidon ammattilainenkin pettyy itseensä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Juhana Torkki muistuttaa, että hyvä puhe palvelee kuulijaa.

Joskus puhetaidon ammattilainenkin pettyy itseensä.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Ollikainen

Meillä on hoppu.

Puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki on juuri saapunut Helsinkiin Italiasta. Paluumatkan mutkisti ylibuukattu lento, minkä vuoksi tapaamisia oli siirrettävä.

Tämä menee nyt ihan päin honkia, sillä jos Torkki jotakin vastustaa, niin kiirettä. Väärää ajankäyttöä, johon on syynä länsimaisen, materialistisen individualistin ahneus.

Torkin juuri ilmestynyt teos Puhevalta käyttöön lupaa alaotsikossaan paljon: näin valmistelet elämäsi parhaan puheen. Siinä hän esittelee kehittämänsä mallin, yhdeksän kysymystä, joihin vastaamalla voi jumpata aivonsa vireeseen ja valmistella puheen, joka palvelee kuulijaa.

Teoksen alussa Torkki pohjustaa malliaan varsin pitkillä keskusteluilla nykyajasta ja siitä, miten tärkeää olisi välillä pysähtyä. Pohjustus saa katetta, kun lukija pääsee kysymysten kimppuun. Sitä ennen hän on joutunut pysähtymään, astumaan ulos kiireestään.

Joten vaikka meillä on nyt hoppu, aloitetaan silti alusta: eräästä talosta Korpilahdelta, jossa asui kymmenhenkinen lestadiolaisperhe.

Perheen isä oli joutunut sairauseläkkeelle ja hoiti kodin, kun äiti kävi töissä. Lapsia oli kahdeksan.

Isällä oli joitakin periaatteita: Nukkuvaa ei saa herättää. Lukevaa ei saa keskeyttää. Soittavaa ei saa häiritä.

Niinpä talossa soi melkein aina jokin soitin. Juhana oli kuudes lapsi, joka kasvoi toisten tavoin klassisen musiikin keskellä. Mutta kuului kotona paljon muutakin.

”Meillä puhuttiin paljon ja väiteltiin. Mulla on sellainen mielikuva, että meteli oli aika kova, kun kaikki huusivat.”

Elämän lahja

Lestadiolaisperhe kävi tietysti seuroissa. Siellä pikku-Juhana oppi, että ihminen ja elämä ovat mysteereitä. Seurojen puheissa oli suurta tunnetta ja draamaa.

Koulussa Juhana piti esitelmän majavasta. Siinä ei ollut tunnetta, vaan tärkeintä oli kerätä ja kertoa muille mahdollisimman paljon tietoa.

Kontrasti seurapuheiden ja kouluesitelmien välillä oli siis suuri.

Mutta vähintään yhtä suuri ero on Torkin lestadiolaisuuden pohjalta syntyneen maailmankuvan ja länsimaisen materialismin välillä.

”Kotona opin ajattelemaan, että elämä on ihme ja ihminen on käsittämätön mysteeri. Että ihminen on Jumalan kuva, jokainen ateria on lahja ja luonto Jumalan taideteos”, Tolkki sanoo.

”Nykyaikaa hallitsee koneen metafora, ihminen nähdään koneena.”

Pisteet yhdistyvät

Juhana Torkki luki teinipoikana kirjan nimeltä Puhuva musiikki, jossa klassista musiikkia käsiteltiin retoriikkana.

Kirja oli Torkin ensimmäinen kosketus puhetaidon teoriaan.

”Klassinen musiikki auttoi näkemään puheessa rytmin ja muodon. Se puheista usein puuttuu, muoto, joka vetoaa ihmisen mieleen.”

Nuorella miehellä oli kuitenkin paljon mielenkiinnon kohteita ja lahjakkuutta. Hän aloitti lukion jälkeen opinnot sekä Sibelius-Akatemiassa että Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, josta hän valmistui teologian tohtoriksi. Väitöskirjansa hän teki vuonna 2004 Paavalin puheesta, jossa apostoli selittää kristinuskon perusteita Ateenan filosofeille.

Väitöskirjasta oli kuitenkin vielä pitkä matka siihen, mihin Torkki on lopulta päätynyt: yhdeksi Suomen johtavista puhekouluttajista, jota ovat kiitelleet esimerkiksi Jari Sarasvuo ja Alexander Stubb.

Torkki siteeraa mielellään Applen edesmennyttä johtajaa Steve Jobsia, jolla oli huikea taito markkinoida yhtiönsä tuotteita luomalla niistä tarinoita. Yksi hänen kuuluisa sitaattinsa menee vapaasti suomennettuna näin:

”Et voi yhdistää pisteitä katsomalla eteenpäin: voit yhdistää ne vain katsomalla taaksepäin. Sinun täytyy siis luottaa siihen, että pisteet yhdistyvät jollain tavalla tulevaisuudessa.”

Matkalla puheen ammattilaiseksi Torkin tärkeitä pisteitä olivat lestadiolaisuus, klassinen musiikki sekä kiinnostus retoriikkaan ja antiikin oppeihin.

Mutta vielä tarvittiin jotain, mikä yhdisti pisteet: Bill Clinton.

Jumppaa aivoille

Torkki meni kylään suomalais-amerikkalaisen ystävänsä luo, kun tämä katseli Bill Clintonin puhetta tietokoneelta. Clinton kampanjoi puheellaan John Kerryn puolesta Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2004.

Kun Torkki katsoi puheen, palaset loksahtivat kohdalleen.

”Kaikki tajusivat, että se oli hyvä puhe. Mutta minä pystyin myös selittämään, mitä siinä tapahtui, miksi se oli hyvä. Ymmärsin, että sille kaikelle, mitä olin opiskellut, olisi tässä käyttöä.”

Torkki innostui niin, että kirjoitti puheesta artikkelin ja tarjosi sitä eri lehtiin. Aluksi näytti, ettei kukaan kiinnostu, mutta sitten Torkki sai soiton Helsingin Sanomista.

Vielä suurempi yllätys oli, kun artikkelin julkaisemista seuraavana aamuna sähköpostissa odotti viesti Otavasta. Torkilta haluttiin aiheesta kokonainen kirja. Vuonna 2006 ilmestynyt Puhevalta sai hyvän vastaanoton ja teki Torkista kertaheitolla kysytyn asiantuntijan.

”Ensimmäisessä kirjassani olin kommentoija, tässä uusimmassa olen valmentaja. Olen yhdeksän vuotta kouluttanut ihmisiä ja sen pohjalta tehnyt tämän treeniohjelman.”

Torkki viljelee tekstissäänkin urheiluvertauksia: hänen kysymyksensä ovat jumppaa, jotka harjoittavat aivoja kuten lihaksia.

Puhevalta käyttöön ei ole oppikirjamainen teos. Se on kirjoitettu antiikin perintöä kunnioittaen dialogin muotoon: insinööri ja puhekouluttaja tapaavat kesken hiihtolenkin ja alkavat keskustella. Puhekouluttaja paljastaa insinöörille ne yhdeksän kysymystä, joihin jokaisen puheen pitäjän kannattaisi vastata hyvissä ajoin ennen esiintymistä.

Jo ensimmäinen kysymys yllättää lukijan: mistä olet kuulijoillesi kiitollisuudenvelassa?

Pelko sivuun

Torkki valmisteli kysymysjumppansa alun perin erääseen koulutustilaisuuteen, jonne haluttiin konkreettisia työvälineitä puheiden pitoon. Sellaisten puheiden, jotka innostaisivat kuulijaa, eivät vain välittäisi tietoa.

Kysymys kiitollisuudesta on keskeinen, koska se virittää puhujan kunnioittamaan kuulijoitaan.

”Kun oivaltaa oman kiitollisuutensa, mieli kääntyy katsomaan ihmisiä eri tavalla. Kiitollisuus on ihmiskunnan perusvoima. Vain länsimainen individualisti voi olla niin tyhmä, että unohtaa sen.”

Vaikka Torkin kirja on tarkoitettu kaikille, hän osoittaa sanansa erityisesti niille, jotka pitävät puheita työnsä puolesta.

Suomalaisten huonosta puhekyvystä puhutaan paljon.

”Eivät suomalaiset ole mitenkään erityisen huonoja puhujia, mutta suomalaisessa työelämässä puhutaan luvattoman huonosti.”

Ja toisin kuin esimerkiksi anglosaksisissa maissa, Suomessa puhetaidon opetus ei ole toistaiseksi kuulunut peruskoululaisten opetusohjelmaan.

”Mä olen seurannut asiaa, ja viimeisen viidentoista vuoden aikana on tapahtunut muutosta. Kouluissa on otettu todesta retoriikan haaste”, Torkki sanoo.

Kiitollisuuden lisäksi Torkki kehottaa kirjassaan puhujaa miettimään niin omia kuin yleisönsä pelkoja. Mutta pelon itse puheen pitämisestä hän kehottaa laittamaan kokonaan sivuun. Siinä on mukana ripaus narsismia; puhuja keskittyy ajattelemaan itseään ja omaa jännitystään, vaikka pitäisi ajatella ihan muita asioita.

”Ajattele, miten voisit palvella kuulijaa, ja rakasta yleisöäsi. Lähde rauhassa rakentamaan puhetta, keskity työhön. Jännitys on usein vain tekosyy siirtää puheen valmistelua”, Torkki huomauttaa.

Torkin teesit perustuvat paitsi hänen omiin kokemuksiinsa kouluttajana, myös niihin lukuisiin keskusteluihin, joita hän on käynyt eri alojen ihmisten kanssa.

”En ole keksinyt itse mitään. Olen kuunnellut ihmisiä.”

Murhaava palaute

Silloin tällöin puhetaidon ammattilainenkin pettyy itseensä.

Jokin aika sitten Juhana Torkki piti puheen insinööreille Turussa. Hän puhui paljon muun muassa kiireestä. Insinööreiltä kerättiin palautetta, joka oli pääosin kiittävää. Yksi kuulijoista oli kuitenkin erittäin tyytymätön.

Torkki oli osoittanut sanansa vain työssäkäyville, heille, joilla on kiire.

Negatiivisen palautteen antaja oli työtön.

”Se oli murhaava palaute. Siinä oli ihminen, joka joutuu kokemaan ulkopuolisuutta, kokemaan, ettei ole yhtä arvokas kuin muut. Ja minä tein hänelle saman. Se satutti.”

Torkista näkee, että asia harmittaa edelleen.

Ei ole kyse herkkähipiäisestä esiintyjästä, jonka yksi kielteinen palaute saa tolaltaan.

On kyse vain ihmisestä, joka välittää.

X