Asbesti sairastutti Ville Tiaisen: Asbestoosista kehittyi keuhkosyöpä, vakuutusyhtiö ei jatka korvauksia

Kauniiksi ja kodikkaaksi kunnostetun omakotitalon keittiön pöydällä on muhkea mappi. Siihen on koottu merkittävä osa Ville Tiaisen, 79, elämää. Vanhimmat merkinnät ovat vuodelta 1957, tuoreimmat viikon takaa.

Tiainen altistui asbestille yli kuusi vuosikymmentä sitten, ja kansioon on koottu altistumiseen ja sairauden eri vaiheisiin liittyvät asiakirjat.

Mapin sisältö on karmaisevaa luettavaa vuosikymmeniä kestäneistä tutkimuksista ja potilaskertomuksista, ihmisarvoa alentavista lakimiesten ja muiden asiantuntijoiden lausunnoista, työhistoriasta, hävityistä oikeudenkäynneistä.

Kaikkien kipein on vakuutusyhtiön päätös olla jatkamatta minkäänlaisia sairaudenhoitoon liittyviä korvauksia, kun Tiaisen asbestoosin todettiin kehittyneen keuhkosyöväksi viime vuoden marraskuussa.

Mutta paperit sisältävät myös ihmiselämän verran syviä tunteita ilosta ja surusta vihaan ja lopulta kuoleman sanomaan.

”Tämän kanssa on eletty. Moniin muihin verrattuna olen ollut hyvin onnekas, koska olen saanut elää näinkin kauan. Ehkä koen vielä tulevan kesän”, Tiainen sanoo.

Syöpähoitojen kaventama käsi kansion päällä ei vapise, eikä ääni värise.

”En minä itse kuolemaa pelkää. Toivon vain, ettei se ole kivulias.”

Siniharmaisiin silmiin kihoavat hetkeksi kyyneleet, ja yleensä suora ja konstailematon katse tapailee jotain lattian liepeiltä.

Takana on viisi sytostaattihoitokertaa, joiden tulokset ovat lupaavia. Ne antavat lisäaikaa, mutta eivät paranna.

Tuberkuloosista astmaan

Marianna Malvasto ja Ville Tiainen kihlautuivat vuonna 2000. 17 vuotta kestänyt liitto on tiivis ja toimiva.

Ville Tiainen syntyi Imatralla. Kansalaiskoulun kasvatti aloitti 15-vuotiaana työuransa metsätöissä kotiseudullaan.

Vuoden kuluttua hän pääsi eristäjän oppipojaksi. Ammattilaisen esimerkkiä seuraten Tiainen oppi, kuinka suuren tuotantolaitoksen putkistoja, kattiloita ja muita välineitä eristettiin milloin lämmöltä, milloin kylmältä.

Työpaikkaa kotikaupungin suuresta tehtaasta pidettiin elinikäisenä ja tavanomaisena. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt tuolloin, että samalla alkoi Tiaisen altistuminen asbestille, jonka vaaroista ei vielä tiedetty.

Nykyisin tiedetään, että asbesti aiheuttaa muun muassa pölykeuhkoa eli asbestoosia, mesotelioomaa eli keuhkopussin tai vatsakalvon kasvaimia ja keuhkosyöpää.

Suomessa asbesti kiellettiin vuonna 1994. Tarkkaa lukua asbestille altistuneiden määristä ei ole, mutta arviot liikkuvat sadoissa tuhansissa.

Ensimmäisen kerran Tiaista hoidettiin Tiuruniemen sairaalassa vuonna 1957, mutta jo tätä ennen hänellä oli oireita, joita hän ei kuitenkaan osannut yhdistää työssään käsittelemäänsä asbestiin.

”Minulla oli ollut erilaisia hengitysvaikeuksia ja yskää jo kauan ennen kuin minua alettiin tutkia kunnolla”, Tiainen muistaa.

”Taudin määrittelyt heittelehtivät tuberkuloosista astmaan, mutta varsinaisen asbestoosidiagnoosin sain 1983. Myöhemmin tautilista kasvoi pölykeuhkolla ja asbestiplakilla.”

Pahvitötteröitä

Sairaudet merkitsivät Tiaiselle täydellistä elämänmuutosta hänen ollessaan 40-vuotias. Ajan ja työpaikan henkeen kuulunut raju alkoholin käyttö loppui kokonaan, ja hän lopetti myös tupakoinnin.

Neljää lastaan ja silloista puolisoaan hän yritti rasittaa mahdollisimman vähän, vaikka mieltä kaivoivat pelko ja katkeruus. Miehen rooliin ei kuulunut valittaminen.

Tiainen jatkoi eristäjän töitä, koska asbestin todellista vaarallisuutta ei edelleenkään joko tiedetty tai myönnetty.

Työnantaja tarjosi asbestitöitä tekeville erilaisia suojavarusteita, jotka nykyajan mittareilla katsottuna vaikuttivat naurettavilta.

”Meille jaettiin kaikenlaisia pahvi- ja paperitötteröitä, joilla oli tarkoitus suojata hengitysteitä, mutta todellisuudessa ne eivät suojanneet yhtään miltään”, Tiainen kertoo.

”Ne tuntuivat lähinnä nöyryyttäviltä ja aliarvioivilta. Asbestihan on pahimmillaan äärettömän hienojakoista, näkymätöntä pölyä, joka kerääntyy elimistöön eikä poistu millään keinolla.”

Kasvamista ihmisyyteen

Elämä päätti ottaa mittaa Tiaisesta vielä kovemmalla otteella. Perheen aikuiset lapset elivät jo tahoillaan, ja lopulta Ville ja hänen puolisonsa totesivat kuilun heidän välillään kasvaneen niin suureksi, että ero oli paras ratkaisu.

Uusi muutos Ville Tiaisen elämässä oli työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen asbestoosin vuoksi vuonna 1994.

”Se oli kolaus itsetunnolle, sillä miehen rooliin kuului tehdä töitä.”

Kaiken aikaa vierellä kulki ”syöpäpeikko”, johon Tiainen päätti lopulta suhtautua toisin kuin mitä häntä hoitaneet lääkärit odottivat.

Hänen odotettiin pelkäävän uutista syövästä, mutta Tiainen päätti opetella elämään pelkonsa ja mahdollisen syöpäuutisen kanssa.

”Tämä asenne vaikutti lääkäreihin ja muuhun henkilökuntaan erikoisella tavalla”, hän kertoo.

”Minä tivasin lääkäreiltä, että sanokaa nyt, joko minulla on syöpä älkääkä kierrelkö. Lääkärit puolestaan kiertelivät ja kaartelivat ja puhuivat munkkilatinaansa.”

Vertaistukiryhmät olivat vuosikausia Tiaiselle henkireikä, ja vakavasti sairaiden, toipilaiden ja heidän läheistensä muodostamassa ryhmässä hän sai kaipaamansa tukea.

Niissä hän sai myös kipinän itseopiskeluun. Elämään tuli pikku hiljaa uudenlaista syvyyttä ja henkisyyttä, kun Tiainen luki Yrjö Kallisen, Friedrich Nietzschen, Sören Kierkegaardin ja muiden merkittävien filosofien teoksia.

”Aloin uskoa ihmisyyteen uudella tavalla. Uskovaista minusta ei saa, mutta haluan kaikesta huolimatta jaksaa uskoa syvään inhimillisyyteen ja ihmisyyteen”, Tiainen sanoo.

Hän oppi vertaistukiryhmissä myös sen, että toisen kuuntelemisella ja myötätunnon osoittamisella on suuri merkitys. Samalla kun oppii kuuntelemaan toista, oppii myös itse puhumaan ja avautumaan.

”Aito ja syvä kanssakäyminen toisten kanssa tuo elämään syvyyttä ja henkisyyttä.”

Tavallinen arki on Mariannen ja Villen mielestä parasta. He liikkuvat yhdessä ja erikseen ja tapaavat paljon ihmisiä.

Tärkeä kohtaaminen

Marianne Malvaston tapaaminen 17 vuotta sitten toi Tiaisen elämään lisää pehmeyttä. Se oli menoa kertatapaamisella.

Kaksi elämän rosoista puolta kulkenutta ihmistä muodostavat harvinaisen tasapainoisen, lujan ja yhdessä hyvin toimeentulevan avioparin. Suhteessa on yhtä aikaa tilaa ja tiivistä läheisyyttä.

”Minä tiesin heti Villen tavattuani, että tässä on minun elämäni mies, jolle saan leperrellä rakkauttani joka päivä, vai mitä rakas?”

Pöydän toiselta puolelta kuuluu murahdus.

”Kröhm…olen sanonut, että ilmoitan, jos tilanne muuttuu.”

Pariskunta tunnetaan Imatralla vahvoina ja karismaattisina persoonina.

Ville vaikuttaa poliittisissa piireissä vahvana taustavaikuttajana, ja molemmat tunnetaan myös aktiivisina vertaistukiryhmien kannattajina ja osallistujina.

”Vertaistuesta on ollut meille suunnattomasti apua. Asioiden jakaminen kaltaisten kanssa on opettanut puhumaan omaa tuskaa ulos, ja samalla suhteuttamaan asioita”, Marianne sanoo.

”Emme olekaan ainoita, joilla on vaikeaa.”

Mutta pariskunta tietää, että he myös jakavat ihmisten mielipiteitä.

”Minulla ei ole mitään harhaluuloja sen suhteen, että jotkut saattavat jopa olla hyvillään kohtalostani. Päästäänpähän tuostakin messuajasta, saattaa jonkun mielessä liikkua”, Tiainen hymähtää.

Kuulostaa oudolta puheelta kuolemansairaan sanomana, mutta varmasti eniten on heitä, jotka arvostavat ja kunnioittavat tätä pariskuntaa.

Moni nuorempi mulla-ei-oo-mitään-tekemistä-eikä-mua-huvita-mikään -tyyppi saisi myös erinomaista käytännön koulutusta arjen elämiseen ja pienistä asioista iloitsemiseen pelkästään olemalla muutaman päivän Tiaisen pariskunnan kanssa.

Arki on tärkein

Pariskunnan talon ovi on lähes aina avoin heille, jotka haluavat tukea ja apua. Keittiön pöydän ääressä ovat vuosien varrella purkaneet tuntojaan niin herrat kuin narrit, nuoret ja vanhat. Monelle elämän pyöröovissa singahtelevalle, yltiöpäistä yksilöllisyyttä ja suorittamista korostavalle Villen ja Mariannen tapa elää on avannut ovia uusiin maailmoihin.

”Tavallinen arki ja sosiaalisuus ovat meille tärkeitä. Emme jää poteroihimme viettämään hiljaiseloa ja hautomaan asioita, vaan liikumme yhdessä ja erikseen, ja tapaamme muita ihmisiä”, Tiainen kertoo.

”Mutta osaamme myös hiljentyä ja vain olla tekemättä mitään. Ehkä juuri tämä elämäntyyli on osaltaan pitänyt minutkin näin kauan hengissä.”

”Mutta niin kauan kuin jaksan, aion elää jokaisen päivän kuten tähänkin asti.”