Isänsä hylkäämästä Downin syndrooma -vauvasta tuli kaunotar, joka haluaa malliksi
Maija Mattilalla on unelma: hän haluaa malliksi. Äiti yritti ensin toppuutella tytärtään, jolla on Downin syndrooma. Sitten hänkin muutti mielensä.
Anna-Erika Mattila ei ollut uskoa silmiään nähdessään tyttärensä Maijan. Tytär oli pukeutunut 18-vuotissyntymäpäivien kunniaksi mustaan, kotelomalliseen pitsimekkoon, jonka hän oli käynyt ostamassa avustajansa kanssa.
Maija oli kaunis. Pitäisikö äidin vihdoinkin uskoa, että hänen kuopuksensa haluaa toteuttaa unelmansa ja tulla malliksi? Olisiko se mahdollista, vaikka Maijalla on Downin syndrooma?
Äiti otti Maijasta kuvan, näytti sitä ystävälleen, joka ehdotti, että tämä antaisi Maijalle erilaisen syntymäpäivälahjan. Maijasta voisi tehdä videon.
Ystävällä oli yhteyksiä Yleisradioon, ja niin video tehtiin Kioskiin, sosiaalisen median videopalveluun. Maija meikattiin ja puettiin, ja häntä kuvattiin kuin ammattimallia. Videon lopussa Maija sanoo: ”Tätä haluan lisää.”
Parin ensimmäisen vuorokauden aikana video sai 120 000 katsojaa.
”Se lahja oli kyllä niin parasta”, Maija sanoo.
Kun äiti näki videon, hän itki.
Maija Mattila innostui mallin työstä, kun hän katsoi Huippumallit haussa -ohjelmaa. ”Se on vieläkin lempiohjelmani.” © Sampo Korhonen
Pelko toteutui
Kun Maija syntyi 19 vuotta sitten syyskuussa Helsingissä, päivä oli poikkeuksellisen lämmin. Aamulla paistoi aurinko, kun Anna-Erikan lapsivesi meni.
Hän lähti Kätilöopistolle, kun oli saanut kahdelle vanhemmalle lapselle hoitajan. Lapset olivat hänen aiemmasta avioliitostaan, nyt hän oli synnyttämässä kolmatta lasta nigerialaiselle miehelleen.
Maija syntyi illalla yhdeksän pisteen vauvana. Vaikka kukaan lääkäreistä tai hoitajista ei sanonutkaan mitään, Anna-Erika näki heti, että hänen tyttärellään oli Downin syndrooma, kromosomihäiriö. Vauvan kieli tuli suusta ulos, ja hän näytti erilaiselta.
Aurinkoinen päivä oli muuttunut pilviseksi, satoi kaatamalla.
”Maijan isän kanssa seisoimme sateessa Kätilöopiston parvekkeella ja olimme varmoja, että nyt taivaskin itkee kanssamme.”
Anna-Erikan pahin pelko oli toteutunut. Hän oli ollut töissä Kehitysvammaisten tukiliitossa kahden ensimmäisen lapsen syntymän aikoihin ja nähnyt vanhempien valtavaa tuskaa. Hän oli toivonut, ettei hänen itsensä tarvitsisi sitä kokea.
”Tosin jo silloin kävi mielessä, että nyt minua taidetaan valmistella johonkin tulevaan”, Anna-Erika sanoo.
”Ensimmäinen lapseni tuli maailmaan pihtisynnytyksellä, hänellä epäiltiin aluksi kehityshäiriötä. Toisella lapsellani epäiltiin vesipäätä, mutta lopulta kummatkin lapseni todettiin täysin terveiksi.”
Nytkin hän toivoi, että epäily Maijasta olisi sittenkin väärä.
Kesti viikon ennen kuin diagnoosi varmistui. Kun Anna-Erika astui lastenlääkärin huoneeseen kuuntelemaan tuloksia, hän näki jo ovelta lääkärin ilmeestä, että epäily ei ollut väärä.
”Muistan, kuinka toiset äidit suunnittelivat lapsilleen hienoja kouluja, mutta minä vain mietin, kuinka me nyt selviämme seuraavaan päivään.”
Maija käy tällä hetkellä Lyhty ry:n Lamppukoulua, joka on kehitysvammaisille tarkoitettu päivä- ja työtoimintapaikka. Koulu suhtutuu kannustavasti Maijan kuvauskeikkoihin. © Sampo Korhonen
Isoveli lohdutti
”Kukaan ei varmasti halunnut loukata minua, mutta ihmettelen, miten hämmentynyttä jopa hoitohenkilökunta on, kun syntyy kehitysvammainen lapsi”, Anna-Erika miettii.
”Onneksi sairaalassa oli myös tolkun lääkäreitä, jotka puhuivat asioista niiden oikeilla nimillä ja suhtautuivat minuun luonnollisesti ja inhimillisesti.”
Hän liikuttuu vieläkin muistellessaan, miten vanhin lapsi Sakari lohdutti häntä.
”Sakari silitti minua ja sanoi, että älä äiti ole huolissasi, tästä tulee vielä ihan nätti tyttö.”
”Ja niin tuli hyvä tyttö”, Anna-Erika sanoo nyt kotonaan Helsingin Lassilassa ja katsoo Maijaan.
”Mun isoveli on aina oikeassa”, Maija lisää ja pyytää äidiltään lasin vettä. On nimittäin aika ottaa superfoodia, pillereitä, jotka on tehty suomalaisista marjoista. Ne ovat ravitsevia ja pitävät kilot kurissa.
Maija on pudottanut 14 kiloa syömällä terveellisesti ja liikkumalla. Jopa se musta kotelomekko, josta kaikki alkoi, on jouduttu pienentämään.
Maija on nyt yhä lähempänä unelmaansa. Hänestä tehdään parhaillaan mallikansioita, ja muitakin muotikuvauksia on ollut. Ja lisää tulee koko ajan.
Muotibloggaaja ja yrittäjä Maiju Markkanen on tehnyt töitä Maijan kanssa. Maija oli mallina, kun Maiju esitteli sivustollaan suomalaisen suunnittelijan Noukin vaatteita.
”Maijan kanssa työskentely oli tosi mukavaa, koska hän on niin iloinen. Etukäteen mietimme, että tarvitaanko joitakin erityisjärjestelyjä, mutta ei niitä tarvittu”, Maiju Markkanen kertoo.
”Kuvausten loppuvaiheessa huomasin, että Maijaa väsytti, mutta niin olisi voinut käydä kenelle tahansa aloittelevalle mallille.”
Anna-Erika jäi pian Maijan syntymän jälkeen yksinhuoltajaksi, kun isä jätti perheen. © Sampo Korhonen
Downin syndrooma karkotti isän
Maija ja äiti asuvat nyt kahdestaan, sillä vanhemmat lapset ovat muuttaneet omilleen.
Maijan isä lähti pian tytön syntymän jälkeen. Hän ei kestänyt, että lapsella oli Downin syndrooma
”Hän ei hyväksynyt Maijan kehitysvammaa. Hän ei pystynyt käsittelemään asiaa ja kielsi minuakin puhumasta siitä. Se oli hirveän ahdistavaa, itse olen luonteeltani päinvastainen.”
Vaikka Maijan syntymä oli sokki, äidille ei tullut mieleenkään, että Maijaa olisi pitänyt piilotella tai hänestä olisi tehty peräkamarin tyttö.
Maijalle pidettiin suuret ristiäiset, joihin kutsuttiin iso joukko suomalaisia ja nigerialaisia ystäviä. Sanallakaan ei puhuttu Maijan kromosomihäiriöstä.
”Olihan se piinallista, sillä näin ihmisten katseista, että hekin tiesivät.”
Anna-Erika oli helpottunut, kun mies lähti, vaikka elämä mullistui. Hän oli kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, jolla oli myös erityislapsi.
”Alku oli rankkaa. Oli päiviä, jolloin olin niin väsynyt, että soitin kirkkoherranvirastoon ja pyysin meille pappia tuekseni, että jaksaisin iltaan saakka.”
Anna-Erikaa auttoi myös Mikko Kuustosen laulu Onnentyttö, jonka hänelle lähetti tuttu kätilö. Laulu kertoo tytöstä, jolla on Downin syndrooma.
”Tanssimme koko perhe laulun tahdissa, pidin Maijaa sylissä, ja vanhemmat lapset tanssivat vierelläni. Sehän oli sitä onnea.”
Anna-Erika alkoi etsiä Maijalle erilaista kuntoutusta ja hämmästyi, kuinka vaikeaa se välillä oli.
Maijalla oli esimerkiksi voimakas alapurenta. Suomessa siihen saa erityistä terapiahoitoa, mutta äidille sanottiin tylysti, ettei sitä anneta downeille, koska nämä eivät ole yhteistyökykyisiä.
Äiti ei antanut periksi. Hän leikki Maijan kanssa kotona hammaslääkäriä niin kauan, että tämä oli yhteistyökykyinen.
”Hoito kesti yli toistakymmentä vuotta, mutta se auttoi paljon myös Maijan puheen kehityksessä.”
Maijan äiti Anna-Erika muistelee, että lapsena Maija oli iloinen ja itsepäinen. ”Tahtoa on vieläkin vaikka muille jakaa.” © Sampo Korhonen
Onko värillä väriä?
Noin seitsemän vanhana Maija alkoi ihmetellä, miksi hän on erivärinen kuin muut.
”Selitin, että kun minulla on valkoinen iho ja isällä musta iho, niin lapsesta tulee maitokahvinvärinen. Luulen, että Maijaa oli kiusattu, koska yhden riidan aikana hän huusi: ’Äiti, sä olet neekeli’”, Anna-Erika kertoo.
”Käänsimme tämän ihoväriasian positiiviseksi. Mietimme, että suomalaiset makaavat auringossa ja haluavat tulla juuri Maijan väriseksi, mutta Maija voittaa ne aina.”
Maija käy tällä hetkellä Lyhty ry:n Lamppukoulua. Se on kehitysvammaisille tarkoitettu päivä- ja työtoimintapaikka, jossa voi muun muassa maalata, tanssia ja soittaa. Koulu on suhtautunut Maijan kuvauskeikkoihin kannustavasti. Kun Maija käy kuvauksissa, on sovittu, että ne ovat työelämään tutustumista, eivät poissaoloja.
Unelmilla on siivet
Anna-Erika mietti pitkään, miten hän sanoisi tarpeeksi hellästi tyttärelleen, että tämä unohtaisi haaveet malliurasta. Kunnes hän yhtenä päivänä surffaili netissä ja huomasi australialaisen mallin Madeline Stuartin, jolla myös on Downin syndrooma.
”Katsoin Madeleinea ja katsoin Maijaa ja tajusin, että miksi ei. Sitä paitsi olen kannustanut muitakin lapsiani saavuttamaan unelmiaan.”
”Huomasin myös, että kun olen yrittänyt ehdottaa Maijalle hoito- tai keittiöalaa, hän ei ole tippaakaan kiinnostunut. Jotkut ehkä ajattelevat, että toteutan tässä nyt omia haaveitani, mutta asia ei todellakaan ole niin.”
Maijan haaveet lähtivät vuosia sitten lentoon, kun hän katsoi Huippumallit haussa -ohjelmaa.
”Se on edelleenkin mun lempiohjelmani Salattujen elämien lisäksi. Mun mielestä kaikkien mallien pitäisi olla ystäviä keskenään. Ei saa haukkua toisia tai riidellä. Eikä saa olla ilkeä, jos joku ei pääse jatkoon tai tippuu kilpailusta.”
Äiti muistaa, kuinka Maija Huippumallit haussa -ohjelman jälkeen käveli pitkin olohuonetta ja matki malleja niin taitavasti, ettei sitä voinut muuta kuin ihailla.
Maijalla onkin selkeä päämäärä.
”Jonakin päivänä olen vielä New Yorkissa ja esittelen vaatteita muotinäytöksessä catwalkilla.”