Elias tähtää korkealle, vaikka pyöräilyonnettomuudesta johtuva aivovamma haittaakin vielä opiskelua

Eliaksella oli tavoite: hän halusi lääkäriksi. Pyöräilyonnettomuus vei häneltä puheen lisäksi kirjoitus- ja laskutaidon. Nyt hän opiskelee lukiossa ja tavoittelee yhä korkealle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sitkeä ja periksiantamaton Elias Grudinschi pitää kiinni unelmastaan vammautumisesta huolimatta.

Eliaksella oli tavoite: hän halusi lääkäriksi. Pyöräilyonnettomuus vei häneltä puheen lisäksi kirjoitus- ja laskutaidon. Nyt hän opiskelee lukiossa ja tavoittelee yhä korkealle.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tiina Suomalainen

Elias Grudinschi, 18, on juuri aloittanut lukion toisen luokan. Fiksu ja ryhdikäs nuorukainen on mielissään, että kesäloma on päättynyt ja opinnot taas alkaneet.

Hänen lempiaineitaan ovat terveys-oppi ja psykologia. Hän odottaa innokkaasti myös filosofiaa, joka alkaa tänä vuonna.

Matematiikka, fysiikka ja kemiakin kiinnostavat, mutta ne ovat hänelle nykyään hyvin vaikeita.

Syynä on onnettomuus, johon Elias joutui marraskuisena aamuna lähes kahdeksan vuotta sitten.

Kymmenvuotias Elias oli pyöräilemässä tuttua reittiä kouluun Sammonlahden kaupunginosassa Lappeenrannassa. Suojatiellä oikealta tuli auto täyttä vauhtia ja törmäsi Eliakseen. Poika kimposi pyörän päältä ja lensi 20 metriä ilmassa.

Kaikki tapahtui nopeasti kuin sormia napsauttamalla, mutta silti Elias muistaa, ettei hän tuntenut pelkoa eikä kauhua. Hän mietti ainoastaan, miten voisi laskeutua maahan niin, että osuisi nurmikaistaleelle eikä asfaltille.

Elias iskeytyi pää edellä asfalttiin, ja hänen kypäränsä halkesi.

Tuli pimeys.

Elias Käpylän kuntoutuskeskuksessa, jossa hän opetteli uudestaan kävelemään.

 

Ensimmäinen sana

Elias kiidätettiin ambulanssilla Helsinkiin Töölön sairaalaan, jossa häntä pidettiin koomassa viikon ajan. Sen jälkeen Elias oli vielä tajuttomana vajaan kuukauden.

Hänelle tehtiin kaksi suurta aivoleikkausta. Puolet kallosta leikattiin pois, jotta turvonneet aivot saisivat tilaa.

Kun Elias makasi hengityskoneessa ja syvässä tajuttomuudessa, hänen vanhempansa ja kolme siskoaan joutuivat kohtaamaan todellisuuden.

”Mieheni oli aivan sokissa ja epätoivoinen, mutta minä sain voimia ylhäältä ja pystyin säilyttämään toivon ja optimismin. En hetkeäkään pelännyt, että menettäisimme Eliaksen”, äiti, Daniela Grudinschi muistelee.

Kun Elias siirrettiin Helsingistä takaisin Lappeenrantaan, perhe valvoi hänen sairaalasänkynsä vieressä ja yritti hauskuuttaa poikaa. Kun he kertoivat vitsejä, Elias hymyili. Siitä he tiesivät, että hän ymmärsi.

Jouluna Elias sanoi ensimmäisen sanansa – ”mama”. Se on hänen äidinkieltään romaniaa.

”Paras joululahja ikinä”, Daniela henkäisee.

Elias muistelee, kuinka hän alkoi jossakin vaiheessa hahmottaa, että hänen ympärillään on ihmisiä. Hän ei kuitenkaan pystynyt ilmaisemaan itseään mitenkään, ei edes nyökkäämällä tai silmiä räpäyttämällä.

”Se ei silti tuntunut pelottavalta, enkä ollut yhtään hädissäni. Olin kai sen verran tillin tallin.”

Askel askeleelta

Eliaksesta tuntuu, että hän syntyi uudestaan onnettomuuden jälkeen. Hän oli menettänyt kaikki taitonsa – hän ei osannut enää puhua, lukea, kirjoittaa eikä laskea, ei syödä, ei kävellä eikä pukea.

”Minun piti opetella samat asiat kuin vauvana.”

Elias sai puheterapiaa, fysioterapiaa, ratsastusterapiaa, toimintaterapiaa. Hän opetteli kävelemään valjaiden avulla. Hän istui neuropsykologin vastaanotolla ja teki lukemattomia testejä ja harjoituksia.

Daniela muistaa Eliaksen huterat ensiaskeleet ja Elias sen riemun, kun hän pystyi muodostamaan sanoja ja lauseita sitkeän harjoittelun jälkeen.

Kirjoitustaidon palauttaminen oli tuskaista. Elias osasi kyllä pidellä kynää, mutta paperille tuli vain harakanvarpaita.

”Kaikista pisin ja kivisin tie oli kuitenkin matematiikan opettelu. Jouduin aloittamaan perusteista, yksi plus yksi on kaksi. Varsinkin kertolaskut olivat haasteellisia, koska kaikki perustuu kertotauluun. Ja minähän en muistanut mitään”, Elias sanoo

”Toisaalta, koska muistini oli niin huono, en alussa edes hoksannut, minkä taidon olin menettänyt.”

Daniela Grudinschi on poikansa tukena, sillä Elias tarvitsee ohjausta, muistuttelua ja patistelua.

Vastoinkäymisiä

Onnettomuutta seuraavana syksynä Elias palasi entiselle luokalleen. Hän sai lämpimän vastaanoton, ja kaikki kaverit halusivat työntää Eliaksen pyörätuolia.

Hänelle tehtiin oma opetussuunnitelma ja hän eteni sitä mukaa, kun aiemmin opittuja asioita alkoi palautua mieleen.

Kun Elias väsyi, hän lepäsi säkkituolissa, joka oli luokan perällä.

Toiveista huolimatta Elias ei saanut jatkaa tutussa koulussa yläasteella. Rehtorin mukaan koululla ei ollut riittävästi resursseja tukea Eliasta. Niinpä poika joutui siirtymään uuteen kouluun ja erityisluokalle.

”Olin koko ajan kehittynyt ja mennyt eteenpäin taidoissani, mutta kun aloitin uudessa koulussa, kehitys tyssäsi”, Elias muistelee.

”En löytänyt paikkaani ja kaipasin entisiä luokkakavereitani. Masennuin ja pohdin paljon sitä, miksi minulle kävi näin.”

Yläasteen loppupuolella Elias sai kuulla, että hänen tiensä veisi erityisammattiopistoon.

Näin sanottiin yläasteen loppupuolella lukemattomissa palavereissa, joissa Elias istui erityisopettajien, fysioterapeuttien, neuropsykologien ja vanhempiensa kanssa pohtimassa tulevaisuuttaan.

Kaikki olivat harvinaisen yksimielisiä jatko-opintopaikasta. Paitsi Elias itse. Hän ei halunnut erityisammattiopistoon vaan lukioon.

”Lukio oli minulle itsestään selvyys. Vanhempani ja isosiskonikin olivat käyneet lukion. Haluan todistaa itselleni ja muille, että onnettomuus ei ole muuttanut tavoitteitani elämässä.”

Unelmasta kiinni

Elias piti pintansa aikuisten armeijaa vastaan. Hiljalleen äiti ja neuropsykologi taipuivat sille kannalle, että Eliakselle on annettava mahdollisuus.

”Eräs erityisopettaja sanoi, että motivaatio opiskella on kaikista tärkein. Ja sitähän Eliakselta ei puutu”, Daniela toteaa.

Niin sitten kävi, että Elias aloitti lukiotaipaleen syksyllä 2015 pienessä maalaislukiossa. Lappeenrannan kouluihin hänen arvosanansa eivät riittäneet.

”Siellä oli aivan mahtava yhteishenki. Viihdyin hyvin, ja kuuluin heti porukkaan kuin vanhana tuttuna.”

Opiskelu oli kuitenkin takkuista. Pieni lukio ei kyennyt tarjoamaan Eliakselle kaikkea hänen tarvitsemaansa tukea.

”Minulle annettiin puoli tuntia lisäaikaa kokeissa, mutta se tarkoitti puolta tuntia kynänpureskelua, koska en päässyt eteenpäin tehtävien kanssa.”

Ensimmäisenä vuonna Elias sai suoritettua vain puolet vaadittavista kursseista.

Mutta sitten opiskelu sai tuulta alleen. Viime syksynä Elias pääsi siirtymään Lappeenrantaan isoon lukioon, jossa hänen tarpeensa on huomioitu hyvin.

Kokeiden tekemiseen Elias saa lisäaikaa ja oman rauhallisen tilan. Kokeet on myös pilkottu pieniin osiin, jotta niiden tekeminen on helpompaa.

Paljon ja pitkälle

Vaikka Eliaksen päättelykyky onkin ennallaan, onnettomuus jätti syvät jäljet. Aivovamma on asteikon vakavimmassa päässä.

”Suurimmat haasteet Eliaksella ovat lähimuistissa ja toiminnan ohjauksessa”, äiti kertoo.

”Asiat unohtuvat herkästi, ja hänen on vaikea tarttua toimeen. Hän tarvitsee jatkuvaa muistuttelua, patistelua ja ohjausta.”

Vaikka Elias miten himoitsisi täyttää lukujärjestyksensä kaikilla mahdollisilla kursseilla, hänen on otettava rauhallisesti, sillä aivoja ei saa kuormittaa liikaa.

Mutta Elias on aina ollut sinnikäs.

”Pienestä pitäen olen haaveillut siitä, että opiskelen paljon ja pitkälle. Kun muut pikkupojat haaveilivat päiväkodissa rekkakuskin tai kilpa-ajajan ammatista, minä unelmoin urasta lääkärinä.”

Tie näyttikin aikoinaan tasaiselta. Elias oli hyvä oppilas, joka selvitti suvereenisti kaikki aineet matematiikasta liikuntaan.

Mutta sitten tuo kohtalokas törmäys mullisti kaiken.

Tanssit lainafrakissa

”En enää murehdi menneitä, vaan olen kiitollinen itselleni siitä, että edistyn koko ajan. Pärjään lukiossa omalla tavallani”, Elias iloitsee.

Hän on saanut kaikki kurssit läpi. Matematiikan numero on noussut 7:ään ja fysiikan 8:aan.

Eliaksen lukujärjestys on tavallista kevyempi, sillä hän käy lukion neljässä vuodessa. Henkilökohtainen avustaja oli Eliaksen tukena vielä viime syksynä, kunnes hän päätti, että haluaa käydä koulua itsenäisesti.

”Ei tunnu mukavalta, kun joku kulkee mukana koko ajan. Koen, että luokkakaveritkaan eivät siksi uskaltaneet tulla kanssani juttelemaan.”

Tänä lukuvuonna Elias tanssii vanhojen tansseissa lainafrakissa. Seuraavana vuonna ovat vuorossa ylioppilaskirjoitukset, joiden läpäiseminen on Eliaksen tämän hetken ykköstavoite.

Sen jälkeen häntä kiinnostaisi lähteä opiskelemaan fysioterapiaa, psykologiaa tai lääketiedettä.

Hän uskoo, että mikään ei ole mahdotonta, jos tahtoa riittää.

”Vielä tulee se päivä, kun juhlin penkkareita. Silloin haluan käydä entisessä koulussani heittämässä karkkia kaikille niille, jotka julistivat, etten voi mennä lukioon. Tässäpä näette!”

Lue myös:

Linda, 21, sai pyöräilyonnettomuudessa pysyvän vamman: ”Enää ei tule mieleenkään pyöräillä ilman pyöräilykypärää”

Aivovamma murskasi Tommin unelmat – kalloimplantti palautti elämänhalun

 

X