Isä halusi hoitolaitoksesta pois, tytär toteutti toiveen ja ryhtyi omaishoitajaksi
Iäkäs sotaveteraani Seppo Kirppu on onnekas: hän muutti laitoshoidosta takaisin omaan kotiinsa. Kotiinpaluun teki myös hänen omaishoitajakseen ryhtynyt tyttärensä Päivi-Hannele.
Seppo Kirpulle ja hänen tyttärelleen Päivi-Hannele Kirpulle Miehikkälän Hurttalan kylän kotitila on se ainoa ja oikea koti.
On otettava etunoja, että pääsee sohvalta ylös.
Seppo Kirppu, 94, tarttuu rollaattorin kahvoihin ja ponnistaa. Sohvalla ryhdikkäänä istunut mies kääntyy seistessään hieman kumaraan, mutta kasvoille nousee hymy ja silmissä käy kirkas pilkahdus: Nyt mennään!
Päivi-Hannele Kirppu katsoo, että päivänokosiltaan nouseva pappa pääsee turvallisesti sohvalta ylös. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA
Reitti ulko-ovelle on tuttu, vaikka mies kärsii vakavasta muistihäiriöstä. Askeleet oman kodin olohuoneesta tuulikaappiin on niin monta kertaa otettu, että ne kulkevat itsestään.
Tänne, Miehikkälässä sijaitsevan pellon laitaan rakennuttamaansa omakotitaloon Seppo palasi lokakuun alussa. Sitä ennen hän asui yhteensä reilut kolme vuotta kahdessa kotikuntansa hoitolaitoksessa, hyvinvointikeskus Kunilan hoivayksikössä ja toimintakeskus Ratevan kuntokodin vuokra-asunnossa.
Päivi-Hannele Kirppu, 53, astelee isänsä kyljessä kiinni. Vaikka Sepolla on rollaattori, sohvalta päiväunien jälkeen noustessa häntä pitää varmuuden vuoksi tukea, sillä omille jaloilleen nouseminen voi pyörryttää.
Päivi-Hannele kutsuu isäänsä papaksi. Tytär ja pappa asuvat taas saman katon alla, sillä tytär on isänsä omaishoitaja.
Ämpäri piipun päällä
Ulko-ovi avautuu, ja Päivi-Hannele auttaa rollaattoriin nojaavan isänsä pihalle.
”Miksi traktorinpiipun päällä on ämpäri”, Seppo kysyy.
Hän saattaa kysyä saman kysymyksen kolmesti puolen tunnin aikana.
Sepon sairastelu alkoi reilu vuosikymmen sitten, kun hän sai verenkiertohäiriön päähänsä.
Poika Timo löysi pöydältä lapun, johon oli oudolla käsialalla kirjoitettu, että on lähdetty sairaalaan.
Pappa oli sen itse kirjoittanut.
Muutama vuosi aiemmin Seppo oli saanut Alzheimer-diagnoosin, ja hän oli saanut siihen lääkityksen. Lääke ei kuitenkaan sopinut Sepolle, vaan hänestä tuli sanallisesti aggressiivinen, toimintakyky ja ruokahalu heikkenivät, ja univaikeudet sekä levottomuus lisääntyivät. Täydet kauppakassit piti tyhjentää jääkaappiin salaa, ettei Seppo hermostunut.
Seppo asui kuitenkin yksin kotonaan 91-vuotiaaksi asti kunnes kaatui saunassa keväällä 2014 ja päätyi sairaalan kautta kotikuntansa hoivalaitoksiin.
Sepon hoidossa kunnallisissa laitoksissa ei ollut moitteen sijaa, mutta hän ikävöi omakotitaloonsa pellon laitaan.
Kun Sepon tuli aika lähteä kotilomilta takaisin palvelutaloon, hän ei kyennyt aina edes nielemään.
Katkonaiset unet
Sepon toiseksi nuorimmalle tyttärelle Päivi-Hannelelle omaishoitajaksi ryhtyminen oli hänen oma valintansa.
”Halusin antaa omaa aikaani papan loppuelämälle, että hän saa olla kotonaan niin kauan kuin se on mahdollista.”
Päivi-Hannele on kouluttautunut vanhustyöhön erikoistuneeksi lähihoitajaksi ja työskennellyt saattohoitokodissa. Jo 1980-luvun puolivälissä hän muutti kotikylältä pääkaupunkiseudulle, josta myöhemmin siirtyi Pieksämäelle ja Suonenjoelle.
Päivi-Hannele joutui jättämään hoitajan työt elokuun lopussa osittain käsiinsä iskeneen ihottuman vuoksi, mutta hän halusi myös tulla isälleen avuksi.
Seppo kärsii muistisairauden ja verenkiertohäiriöiden lisäksi eturauhasen liikakasvusta, ja hänet on autettava asioilleen useamman kerran yössä.
”Papan omaishoitajana en ole nukkunut yhtään kokonaista yötä.”
Kotiin palattua Sepon vointi parantunut.
”Kotioloissa pystymme myös tarkkailemaan paremmin lääkityksen vaikutusta, ettei satu ikäviä yllätyksiä.”
Terapiaa savotasta
Pihalla Sepon katse lipuu navetan harmaasta seinästä punamullalla maalattuun puimalaan. Paikat ovat kunnossa. Työkalut on korjattu vajaan, ja nurmikko ajettu.
Seppo nyökkää, kun Päivi-Hannele selittää, että ämpäri on traktorin piipun päällä siksi, että piippuun ei sada vettä.
Sepon syntymäkoti sijaitsi samassa pihapiirissä Miehikkälän Hurttalan kylässä kuin hänen nykyinen kotinsa. Tänne maalaispoika Seppo syntyi vuonna 1923.
Seppo elätti aikoinaan itsensä ja perheensä maanviljelyllä ja metsänhoidolla. Nykyään pellot on vuokrattu, ja metsätyöt ovat vähentyneet polttopuiden tekemiseksi.
Sepolla on viisi lasta. Päätös siitä, että hänet otettiin pois ympärivuorokautisesta hoidosta ja Päivi-Hannele ryhtyi hänen omaishoitajakseen, ei sujunut ilman vastustusta.
”Pappa halusi kotiin, ja hänen itsemääräämisoikeutensa toteutui, koska minä jäin hänen omaishoitajakseen”, Päivi-Hannele sanoo.
Tytär on kuitenkin pärjännyt papan kanssa hyvin, ja nyt koko perhe hyväksyy jo sen, että Seppo on taas kotona.
”Kotiin tultuaan pappa kysyi ensimmäiseksi, että onko pannuhuone lämmitetty.”
Vaikka Päivi-Hannele on Sepon omaishoitaja, myös hänen sisarensa Outi ehtii ajoittain hoitamaan isäänsä. Silloin Päivi-Hannele pääsee sahan- ja kirveenvarteen rentoutumaan.
Urakoinnin tuloksena ensi talven puut ovat jo liiterissä ja seuraavan vuoden odottavat pätkimistään pihalla.
Mies sodassa
Seppo Kirppu oli salskea nuorukainen palvellessaan sotavuosina jalkaväkirykmentissä.
Takaisin sisällä talossa Päivi-Hannele riisuu tuulikaapissa isältään takin, hatun ja kengät, ennen kuin Seppo rullaa rollaattorillaan keittiön kahvipöydän ääreen.
Pian makealle perso pappa saa palan täytekakkua.
Seppo ei paljoa puhu. Kun hän pääsee ääneen, hän kertoo sodasta.
Palvelukseen hän astui 15. tammikuuta vuonna 1942 ja kotiutui 16. marraskuuta 1944.
Seppo osallistui lukuisiin taisteluihin saman Jalkaväkirykmentti 45:n riveissä kuin hänen isänsä Einari Kirppu. Einari oli mahtava mies, pituutta hänellä oli peräti kaksi metriä.
”Aunuslaiset olivat innokkaita tulemaan Suomeen, mutta Neuvostoliitto määräsi, että heidät piti palauttaa.”
Täytekakun ja mehulasillisen jälkeen pappaa alkaa taas ramaista, ja tytär saattaa hänet olohuoneeseen. Nahkasohva narahtaa, kun Seppo käy pitkälleen. Hän nostaa kädet kummankin korvansa päälle ja on hetkessä unessa.
Niukkaa toimeentuloa
Päivi-Hannele sanoo olevansa kulkuriluonne, mutta voisi jo jäädä aloilleen.
”Minulla ei ole varaa lunastaa tilaa itselleni, mutta asun tässä ainakin niin kauan kuin pappa tarvitsee minua.”
Omaishoitajan työpäivä kestää kellon ympäri. Vapaapäiviä Päivi-Hannelelle kertyy kuukaudessa kolme, ja silloin Seppo pääsee intervallihoitoon palvelukotiin.
Omaishoitajana Päivi-Hannelen palkkio on 784,11 euroa kuukaudessa. Kun siitä vähennetään verot, syrjäseudulla pakollisen auton käyttökustannukset ja vakuutus- ja eläkemaksut, Päivi-Hannelelle jää käteen noin 170 euroa kuukaudessa.
Lisäksi hänelle on käyttöoikeus Sepon tilille, johon kertyy hoitotukea noin 400 euroa kuukaudessa.
”Kun yhteisillä rahoilla tehdään pakolliset ruoka- ja talousostokset, rahaa ei juuri muuhun enää liikene.”
Seppo maksoi hoidostaan kunnallisessa hoitokodissa 1 200 euroa kuukaudessa, minkä lisäksi hänestä kertyi hoitokustannuksia Miehikkälän kunnalle noin sata euroa vuorokaudessa.
”Omaishoitajat säästävät yhteiskunnan kustannuksia, joten ehkä meille maksettavaa palkkiota olisi varaa hieman korottaa”, Päivi-Hannele toteaa.
Hän on mukana laatimassa kansalaisaloitetta omaishoitajien toimeentulon kohentamiseksi.
Sosiaalitukea Päivi-Hannele ei ole koskaan hakenut.
”Teen oikeaa ja arvokasta työtä, josta pitäisi saada myös kunnollista palkkaa.”
Kuvitellen onnelliseksi
Muistisairaudesta kärsivä Seppo Kirppu tunnistaa vanhoista valokuvista sukulaisia ja muita tuttuja kylän ihmisiä. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA
Herättyään Seppo alkaa katsella vanhoja valokuvia. Hän tunnistaa albumin harmailta sivuilta miltei jokaisen henkilön ja hymähtelee.
Kuvat tuovat hyviä muistoja papan mieleen.
Päivi-Hannele toivoo, että Seppo saisi olla loppuelämänsä kotonaan.
”Pystyn hoitamaan perusterveydenhoidon ja kipulääkityksen. Toivottavasti papan tila ei jatkossa vaadi enää sairaalaolosuhteita.”
Omaishoitajana Päivi-Hannelen oma elämä jää väkisinkin vähiin. Hän näkee ystäviään vain ani harvoin, ja teatteriharrastuksenkin hän on joutunut jättämään.
Silti hän sanoo olevansa onnellinen. Hänellä on suunnitelmissa rakentaa pihapiiriin sievä ulkovessa, puronvarren raivaaminen ja koko liuta muita projekteja.
”Kun kuvittelee tekevänsä enemmän kuin kykenee, elämä on mallillaan”, Päivi Hannele naurahtaa.
Seppo nostaa katseensa valokuva-albumista ja katselee hetken ympärilleen.
”Onko pannuhuone lämmitetty”, hän kysyy.
Totisena istuneen papan kasvoille nousee taas hymy ja suusta pääsee pieni naurahdus.
Vain pappa itse tietää, mikä häntä naurattaa.
Lue myös:
Saako omaishoitaja apua kotikuntoutukseen?
Mitä miestään hoitaneelle yhdeksänkymppiselle Helville kuuluu nyt?