Kaksi kertaa vahingossa isäksi, sitten leskeksi ja yksinhuoltajaksi: ”Syöpä vei lasteni äidin, mutta se ei nujertanut meitä”

Rasmus Kujalasta tuli ensin yllättäen isä, sitten leski ja yksinhuoltaja. Vajaassa viidessä vuodessa rummut vaihtuivat puurokattiloihin muusikon elämässä. Luen ensin Rasmuksen tarina ja sen jälkeen juttu siitä, mitä hänelle kuuluu nyt.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

28-vuotias Rasmus Kujala, 4-vuotiaan Beatan ja 2-vuotiaan Filon isä. Lasten äiti kuoli harvinaiseen syöpään kesällä. kuva: Anni Koponen

Rasmus Kujalasta tuli ensin yllättäen isä, sitten leski ja yksinhuoltaja. Vajaassa viidessä vuodessa rummut vaihtuivat puurokattiloihin muusikon elämässä. Luen ensin Rasmuksen tarina ja sen jälkeen juttu siitä, mitä hänelle kuuluu nyt.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Rasmus Kujala, 28, ei saa tyttärensä Beatan, 4, hiuksista riittävän napakkaa poninhäntää.

”Jossain vaiheessa se vähän masensi. Sitten hyväksyimme, että ihmisillä on erilaisia taitoja. Isi osaa potkia palloa.”

Silti Rasmus on isä, jollaiseksi hän toivoi tulevansa Beatan ja Filon, 2, synnyttyä.

Viisi vuotta sitten hän ei edes haaveillut lapsista. Vielä vähemmän hän osasi kuvitella itsensä yksinhuoltajaksi.

Kaksi yllätystä

Rasmukselle oli järkytys kuulla tulevansa isäksi. Eihän hän varsinaisesti edes seurustellut.

Rasmus tapasi Päivin vuonna 2005. Keskinäinen vetovoima oli vahva, mutta seurasi pitkiäkin aikoja, jolloin he eivät tavanneet.

Kesällä 2009 yhteisiä hetkiä oli toistuvasti.

”Päivi käytti e-pillereitä, mutta nyt tiedän, että minulla on kyky läpäistä niiden suoja.”

Rasmus sai tietää Päivin odottavan lasta, kun raskaus oli edennyt kolmannelle kuukaudelle.

Beata syntyi toukokuussa 2010. Rasmus näki tytön ensimmäisen kerran kahden viikon ikäisenä. Tunteet eivät myrskynneet.

”Se oli hyvin arkipäiväinen tapaaminen.”

Oivallus tuli vasta kesällä.

”Beata katsoi minua silmiin, ja tajusin, että tuo on minun.”

Rasmus ei silti tuntenut itseään isäksi.

”Miten olisin voinut? Minulta puuttui isyyden peruskurssi eli raskausaika ja synnytys.”

Hän tunsi itsensä usein ulkopuoliseksi Päivin ja Beatan seurassa.

”Päivi hallitsi lapsen hoidon niin, ettei minulla ollut paikkaa. Harvoin ehdin vaihtaa vaippaakaan.”

Rasmuksen työ rumpalina vei hänet välillä viikoksi kiertueelle. Työnsä vuoksi hän päätti muuttaa Helsinkiin syyskuussa . Keskeneräiset opinnot pitivät Päivin Jyväskylässä.

”Saimme aikaan massiivisen kriisin ja erosimme. Se tuntui silloin ehkä helpottavaltakin ratkaisulta.”

Pari viikkoa sen jälkeen Päivi ilmoitti olevansa jälleen raskaana.

”Nauroin, se oli kuin farssi. Toisaalta olin myös iloinen. Ajattelin, että niin on tarkoitettu.”

Isyyden peruskurssi

Vuosi 2012 oli Rasmuksen tähänastisen elämän onnellisin. Hän ihasteli raskauden aiheuttamia muutoksia Päivissä, itsessään ja heidän suhteessaan. Hän meni mukaan neuvolaan ja otti aiempaa enemmän osaa Beatan hoitamiseen.

Filo syntyi elokuussa 2012. Rasmus leikkasi napanuoran.

”Etukäteen pelkäsin synnytystä, mutta se oli maaginen kokemus.”

Filon syntymän jälkeen isyys sai uudenlaisen merkityksen. Rasmuksesta tuli osallistuva isä. Kun Päivi lähti lasten kanssa leikkipuistoon ulkoilemaan, hän lähti mukaan.

Sen vuoden joulu oli monin tavoin käänteentekevä.

”Tajusin, että tuossa on elämäni nainen. Rakastuin Päiviin täysin naurettavissa määrin.”

Joulun pyhinä Päivi huomasi kyljessään tunnottoman kohdan.

Vain huonoja uutisia

Alun perin lihaskireydeksi tulkitun tunnottomuuden syy selvisi helmikuussa 2013, kun Päivin selkäytimestä löydettiin kasvain.

Tulossa oli vielä huonompia uutisia.

Päivin syöpä oli erittäin harvinaista lajia, sellaista johon sairastuu vain yksi kerran kymmenessä vuodessa. Hänellä oli astrosytooma, aivokasvain, joka sijaitsi selkäytimessä. Se oli pahinta mahdollista lajia.

”Tieto tuli ihan täytenä pommina. Tauti on parantumaton ja hoidoilla voi vain hidastaa sitä. Olin ajatellut, että jäljellä olisi vuosia. Nyt puhuttiinkin kuukausista.”

Samana päivänä Rasmus täytti 27 vuotta. Beata oli alle kolme- ja Filo puolivuotias.

Alussa Rasmus tunsi vihaa.

”Saatoin olla vihainen rattaita työntävälle, iloiselle naiselle. Joskus teki mieleni käydä mätkimässä joku autoilija atomin kokoisiksi palasiksi.”

Katkeruudeltakaan hän ei välttynyt.

”Sitten Päivi sanoi, että ajattele, jos sairaus olisi lapsillamme. Vasta se olisi epäreilua.”

Rasmus ihailee edelleen puolisonsa myönteistä ajattelutapaa. Vielä kuolemaansa edeltäneenä iltana Päivi suunnitteli retkeä Linnanmäelle, vaikka vessassa käyntikin vaati lähes ylivoimaisia ponnisteluja.

”Päivi löysi aina joka asiasta huumoria. Nauroimme niin paljon, että se varmaan ärsytti muita.”

Valintoja

Päivi ja Rasmus eivät salanneet sairautta lapsiltaan. Vaikeaa se olisi ollutkin, sillä Päivin tila heikkeni. Kesällä hän joutui turvautumaan rollaattoriin, joka vaihtui ennen joulua pyörätuoliin.

”Mutta ei meillä koko ajan itketty ja revitty hiuksia päästä. Sairaus oli meille normaalia arkea. Vaikka toinen on kuolemassa, tietyt asiat pitää tehdä.”

Pikku hiljaa vastuu lasten hoidosta siirtyi Rasmukselle. Tilanteen vuoksi hän päätti myös vaihtaa ammattia ja hakeutui aikuiskoulutukseen opiskelemaan kokiksi. Oma kiinnostus oli helppo jakaa lasten kanssa. Yhdessä he leipoivat, hämmensivät ja tökkivät puutikuilla kypsyvää kakkua.

”Päivi ei epäillyt, ettenkö selviäisi lasten kanssa hänen kuolemansa jälkeen. Pikemmin hän koki syyllisyyttä siitä, että aiheutti minulle tällaisen taakan.”

Huhtikuussa 2014 hän ryhtyi Päivin omaishoitajaksi.

Päivin valveillaoloa varjostivat kipu- ja epileptiset kohtaukset sekä pahoinvointi.

Oman osuutensa hoivasta ja huomiosta tarvitsivat myös Beata ja Filo.

Miten hän kykeni kaikkeen? Vastaus tulee nauraen:

”Olen ihan törkeän nopea.”

Päivi kuoli nukkuessaan aamuyöllä 28.6.2014.

”Se tapahtui juuri kuten halusimme; ilman kipua, nukkuessa, kotona, vieressäni ja lasten läsnäollessa. Taistelu oli ohi ja voitimme syövän, sillä se ei nujertanut meitä. Se teki meistä vahvempia.”

Filo heräsi aamukuuden tienoilla, Beata vähän sen jälkeen. Rasmus keitti heille puuroa ja he söivät aamiaista yhdessä. Sen jälkeen he lähtivät ulos keräämään kukkia, jotka laittoivat Päivin rinnalle aseteltujen käsien alle.

”Aikuiset sotkevat kuolemaan uskontoa, kuolemanjälkeistä elämää ja muuta mystiikkaa. Lapsille se on paljon yksinkertaisempi asia.”

Beata sujautti kukkien sekaan myös kortin.

”Vähän aikaa sitten katselin siitä hetkestä ottamiani valokuvia ja repesin. Vasta silloin tajusin, että kortissa luki ”onnea, äiti”.”

Rakas arki

Filo lusikoi lasagnea. Beata on ehtinyt tyhjentää lautasensa ja tavoittelee maitomukia. Kello on varttia yli viisi.

Rasmus rakastaa arkea, sillä se toistuu jokaisena päivänä saman kaavan mukaan. Se alkaa, kun Filo aamulla vähän ennen kuutta kömpii lastenhuoneesta, istuu vaipassaan Rasmuksen kasvojen päälle ja soittaa huuliharppua.

Ylös nousemisen jälkeen Rasmus vie lapset päiväkotiin ja menee tunniksi kuntosalille ennen töihin menoa. Neljältä hän hakee lapset. Ruoka on vähän ennen viittä, sen jälkeen katsotaan lastenohjelmia. Kuudelta leikitään, seitsemältä syödään iltapuuro ja kahdeksalta on lasten aika mennä nukkumaan.

”Rutiinit ovat meille välttämättömyys. Viikonloput ovat paljon rankempia, koska silloin ei ole tarkkaa rytmiä.”

Isyydestään hän on ylpeä:

”On mahtavaa herätä pikkuisten jalkojen tepsutukseen sekä siihen, kun lapsi mönkii, ähkii ja pörisee tullessaan ihan viereen, halaa ja antaa pusun. Sillä jaksaa kaiken läpi.”

Senkin, ettei päivässä ole aikaa kuin parikymmentä minuuttia aamuin illoin työmatkalla hoitaa asioita puhelimitse. Se riittää vaikkapa neuvola-aikojen varaamiseen.

”Ongelma ei ole naisen, vaan toisen ihmisen puuttuminen.”

Äidin muisto

”Äiti on kuollut, sitä ei voi kuvata”, ohjeistaa Beata.

Rasmus vilkaisee vaivihkaa, minkälaisen vastaanoton tyttären kommentti saa.
”Beata välttää helposti äidistä puhumista, jos se saa kuulijan surulliseksi. Sitä en halua.”Sen sijaan hän toivoo, että Päivin muisto on iloinen osa heidän arkeaan.

Beata selailee mielellään valokuva-albumeita ja muistelee äitiä kuvien tapahtumista. Hän myös sanelee kirjeitä äidilleen.

”Jossain vaiheessa hän pelkäsi, että myös minä kuolen. Hän rauhoittui ymmärrettyään, että silloin hän on jo paljon vanhempi ja pärjää itse.”Filo ei enää tunnista äitiään valokuvistakaan.Mitä Rasmus ajattelee tulevaisuudestaan?”Olen varma, etten jää yksin. Olen kokenut suuren rakkauden, joten tiedän, mitä se on. Ei minulla tule olemaan ongelmia löytää sitä uudelleen.”

Useammasta lapsesta hän ei haaveile.”Silti luulen, että niitä saan, joko omia tai kylkiäisinä.”

”Olen varma, etten jää yksin. Olen kokenut suuren  rakkauden, joten tiedän, mitä se on.”

”Tärkeintä ei ole kulkemamme matka, vaan se, mihin päädyttiin. Olen Beatalle ja Filolle sellainen isä kuin haaveilin olevani”, Rasmus summaa.

Kun Päiviltä lähtivät hiukset, myös Rasmus leikkasi itsensä kaljuksi. Beata yritti itkien estää: ”Isi, älä leikkaa, en halua että sinäkin kuolet.”

Lopulta tytär auttoi isäänsä ymmärrettyään, että isä vain halusi samaistua äidin kokemukseen.”Haluan olla tunnetasolla lasteni kanssa läheinen. Kerron joka ilta, kuinka paljon heitä rakastan.

Rasmuksen kuulumiset nyt: ”Löysin uuden rakkauden”

Beata, 5, katsoi pilvien ylle nousseen lentokoneen ikkunasta ulos.

”Oi, tämä on se pilvilaakso, missä äiti elää”, hän ihasteli iloisena.

Rasmukselta, hänen vanhemmilta ja sisaruksilta valuivat liikutuksen kyyneleet. Kahdenkymmenen henkilön ryhmä oli matkalla Kanarialle.

Rasmuksen vaimon, Päivin, viimeisiä toiveita oli päästä vielä kerran etelään ennen kuolemaansa. Matka oli jo tilattu, mutta se peruuntui syövän levittyä aivoihin.

”Toteutimme matkan Päivin muistoa kunnioittaen loka-marraskuun vaihteessa 2015”, kertoo Rasmus.

Hieman sen jälkeen Rasmus löysi toivomansa rakkauden.

Ongelmatonta suhteen aloittaminen ei ole ollut.

Treffit iltapuurolla

Rasmus etsi rakkautta internetissä.

”Kahden lapsen yksinhuoltaja ei kierrä baareissa eikä ehdi opettelemaan uusia harrastuksia.”

Yritykset seurustella lapsettomien kanssa kariutuivat.

”He halusivat aloittaa viettämällä aikaa kahdestaan, käymällä elokuvissa ja syömässä. Minulla ei ollut siihen mahdollisuutta.”

Kaksi suhdetta päättyi alkumetreillä lasten kasvatusta koskeviin ristiriitoihin.

Kolme kuukautta sitten Rasmus tutustui Juttaan, joka on kaksivuotiaan Mean äiti. Pari tapasi ensimmäisen kerran kahvilassa. Lapset olivat mukana toisilla treffeillä.

”Söimme iltapuuroa meillä.”

Jo nyt Rasmus luottaa yhteiseen tulevaisuuteen.

Uusioperheen hioutuminen

Uusioperheen hioutuminen on vaatinut keskusteluja erilaisista rooleista. Mikä on Rasmuksen suhde Meaan, jolla on isä? Tai Jutan suhde Beataan ja Filoon, joilla ei ole äitiä?

Kasvatuksesta on keskusteltu paljon.

”Lapsia ei voi komentaa eri tavalla.”

Särmiään hiovat lapsetkin.

”Mea on joutunut hyppäämään kolmilapsisen perheen nuorimmaksi kodista, jossa hänellä oli äidin jakamaton huomio.”

Rasmus ja Jutta ovat pohtineet myös sitä, miten heidän kokemansa erilaiset erot vaikuttavat suhteeseen.

”Kuolleesta tulee jossain määrin superihminen, joka teki asiat aina oikein. Miten Jutta kokee, jos toistelen, miten Päivi asiat teki?”

Toistaiseksi kaikki pulmat ovat selvinneet keskustelemalla.

Viisikko ei toistaiseksi asu saman katon alla. Yhteisestä lapsesta Rasmus ja Jutta ovat silti ehtineet keskustella.

”Olen muuttanut mieltäni. Haluan vielä kokea syntymän.”

Tanssitunneilla

Rasmus lausuu saman iltarukouksen kuin Päivi lasten nukkumaan käydessä:

”Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivilläsi meitä suojaa, peitä, älä meitä koskaan heitä.”

Päivi elää arjessa mukana monin tavoin.

”Beata kyselee, onko hän kuin äiti. Hän ei koskaan aloita karkkien syömistä ennen elokuvan alkua, koska äitikin aina säästi omansa.”

Tytön sängyn laidalla on äidin kuva ja muitakin valokuvia tutkitaan usein.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana Filo on päässyt vaipoista ja oppinut puhumaan. Siltä osin arki on helpottunut, mutta sisarusten väliset kiistat sen sijaan kasvaneet. Isän jakamattomasta huomiosta taistellaan jatkuvasti.

”Televisiota katsoessa on mietittävä tarkkaan, missä kukakin istuu.”

Beatan hiuksia Rasmus ei vieläkään osaa laittaa, mutta harrastuksiin hän osallistuu. Tyttö aloitti taannoin tanssitunnit.

”Siellä on lastensa kanssa tupa täynnä tanssitaustaisia äitejä sekä minä ja Filo.”

Uusi ammatti?

Rasmus valmistui kokiksi kesällä 2015 ja jatkoi töitään hotelli Kämpissä. Alan vaihto tulevaisuudessa on mahdollinen.

Päivin sairauden aikana he etsivät turhaan vertaistukea. Rasmus haluaa osaltaan paikata puutetta ja aloittaa vapaaehtoistyöntekijänä Terhokodissa kesällä 2016.

Päivin jälkeen hän saattoi kuolevaa ystäväänsä.

”Sain kokemusteni kautta kyvyn olla auttaja ja olen hyvä kohtaamaan kuolevan ihmisen. Se on lahja, jota haluan käyttää.”

Rasmus harkitsee jopa ammatin vaihtamista.

”Saatan opiskella hoitoalalle ja erikoistua saattohoitoon.”

X