Kalevalainen jäsenkorjaus auttoi olkapäähän

Mika Jernfors kärsi kaksi vuotta lamauttavasta olkapääongelmasta. Hän sai avun kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mika Jernfors suhtautui aluksi epäilevästi kalevalaiseen jäsenkorjaukseen, mutta Saana Monthanin käsittely poisti kivun lisäksi myös ennakkoluulot.

Mika Jernfors kärsi kaksi vuotta lamauttavasta olkapääongelmasta. Hän sai avun kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tomi Olli

Kalevalainen jäsenkorjaus on perinteikäs hoitomuoto. Millaista se on ja onko siitä apua? Lue Mika Jernforsin kokemus kalevalaisesta jäsenkorjauksesta.

Olkapäävamma vei toistuvasti sairauslomalle

Ikaalisissa asuvan Mika Jernforsin, 48 olkapäävaiva alkoi keväällä 2009. Opettajan töissä, kuntosalilla sekä piha-askareissa kuormittuneessa kädessä ilmeni liikerajoitteisuutta ja kipuilua.

Hierontakaan ei tuonut toivottua apua ja niinpä mies hakeutui saman vuoden syksyllä ensimmäisen kerran lääkärin vastaanotolle.

”Sain silloin samat eväät kuin myöhemminkin, eli särkylääkettä ja kortisonipiikin”, Jernfors muistelee.

Käden tilanne huononi. Välillä Jernforsin oli hakeuduttava sairauslomalle luokanopettajan työstään.

”Hampaiden pesu, pukeutuminen ja jopa pihvin leikkaaminen tuottivat ongelmia. Todellinen tuska alkoi kuitenkin vasta silloin, kun hermosärky alkoi valvottaa öisin.”

Samalla kipu pyöri koko ajan päällimmäisenä mielessä ja elämänilo karisi. Valoisasta miehestä tuli synkkä kulkija.

Jernfors jatkoi kipujen yltyessä käyntejään lääkärin vastaanotolla. Lopulta olkapäästä otettiin magneettikuva. Vikaa ei silti löytynyt.

”Virallinen koululääketiede ei löytänyt syytä liikerajoitteisen ja hermosärkyisen käteni ongelmiin. Ainoa diagnoosi oli tulehdus. Mieltäni synkisti jatkuva epätietoisuus: vaikka syytä ei löytynyt, yltyivät kivut.”

”En silti halua moittia lääkäreitä, he tekivät varmasti parhaansa. Heillä ei kuitenkaan ollut tähän vaivaan oikeanlaista hoitomuotoa.”

Lue myös: Jäätynyt olkapää saa hiusten pesemisen tuntumaan vaativan tason akrobatialta

Skeptikko uskaltautuu kokeilemaan kalevalaista jäsenkorjausta

Mika Jernfors sai ystäviltään tietoja myös erilaisista täydentävistä hoitomuodoista, sillä läheiset olivat hänestä huolissaan. Vahvasta epäilystään huolimatta hän päätti lopulta vuoden 2011 alussa hakeutua kalevalaisen jäsenkorjaajan vastaanotolle.

”Olin hyvin epäluuloinen. Ajattelin, että testataan tämäkin vielä, vaikkei siitä varmasti ole mitään apua. Mennessäni vastaanotolle luulin siellä istuvan kahdeksankymppisen vanhan tietäjän”, Mika hymyilee.

Yllätys oli suuri, kun hoitohuoneessa odotti nuorehko nainen Saana Monthan.

”Se toisaalta lisäsi epäluulojani. Hänen toimintatapansa oli kuitenkin alusta lähtien lämmin ja minut huomioonottava. Saana totesi myös asiallisesti ettei voi olla varma, onko hoidosta apua. Samalla hän kertoi hoidon kestävän noin puolitoistatuntia, mikä hämmästytti minua.”

Monthan aloitti käsittelemällä Mikan varpaat. Tämä ihmetytti epäilevää miestä.

”Sanoin, että vika on olkapäässä, ei varpaissa. Saana ilmoitti käyvänsä läpi koko kehon, sillä kipu saattaa säteillä aivan toisesta paikasta, kuin voisi olettaakaan.

”Hän kertoi myös koko ajan mitä teki. Se lisäsi luottamustani.”

Kalevalainen jäsenkorjaus toimi – Olkapää paranee

Hoidossa Jernfors huomasi Monthanin avulla kehonsa vinouden, olkapäiden epätasapainon sekä toispuoleisen lihaskireyden.

Lopulta hänen olkapäästään kuului pieni napsahdus. Samalla käsi alkoi jälleen toimia.

Selvisi, että suurin syy hermokipuun oli olkapään ja lapaluun eteenpäin kiertynyt asento. Lisäksi ongelmia oli kylkivälilihaksissa, rintarangan alueella sekä oikean jalan lihaksistossa.

”Kun kehoni asento suoristettiin, laukesi hermopinne”, Jernfors iloitsee.

”Samalla hymy palasi kasvoilleni ja tunsin taas olevani oma itseni. Pari päivää myöhemmin sain myös lopettaa särkylääkkeiden käytön, sillä kivut olivat poissa.”

Hän kannustaa kokeilemaan ammattilaisten antamia täydentäviä hoitomuotoja.

”Joka alalla on osaajansa. On selvää, että vuosisatoja vanhaa kalevalaista jäsenkorjausta ei olisi enää olemassa, jos se olisi hyödytön.”

”Hoito toimi minun kohdallani ja kahden vuoden kierre lääkkeineen ja synkkine ajatuksineen päättyi.”

Seura 11/2013

Lue myös: Homeopatiaa, korvakynttilöitä… Miksi moni saa apua perinteisen lääketieteen ulkopuolelle kuuluvista vaihtoehtohoidoista?, Anna.fi

Kalevalainen jäsenkorjaus – Käsittelyssä koko keho

A Kalevalaisessa jäsenkorjauksessa ihminen nähdään anatomis-fysikaalisena kokonaisuutena. Käsittelyssä hoidetaan koko keho, sillä ongelman aiheuttaja vinouttaa kehon rakenteita ja heijastaa usein kiputiloja eri puolille vartaloa. Pelkkien käsien avulla toteutettava hoito on pehmeää ja kivutonta. ”Käsittelyssä tukirakenteet ligamentteineen saatetaan paikoilleen käyttämällä hyväksi hoidettavan liikeratoja sekä hengitysrytmiä”, Sanna Monthan kertoo.

B Kalevalaisen jäsenkorjauksen vaikuttavuus on osoitettu muun muassa Kuopion yliopiston tekemissä tieteellisissä tutkimuksissa. Hoidolla on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi jalkojen virheasentojen oikomisessa, selän, hartiaseudun sekä niskan kiputilojen hoidossa ja issias-vaivan käsittelyssä. Samalla parannetaan muun muassa nivelten, lihasten ja sidekudosten liikkuvuutta ja vapautetaan hermoradat pinnetiloista.

C Kalevalaisten jäsenkorjaajien julkinen osaajarekisteri löytyy osoitteesta www.kansanlaakintaseura.fi. Sieltä saa myös lisätietoa hoidosta, hoitajista ja koulutuksesta.

X