Käsien vapina olikin Parkinsonin tautia

Arto Marjomäki oli vasta 46-vuotias sairastuessaan Parkinsonin tautiin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Arto Marjomäki oli vasta 46-vuotias sairastuessaan Parkinsonin tautiin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Tiina Suomalainen

Joka vuosi muutama sata työikäistä sairastuu Parkinsonin tautiin. Helsinkiläinen Arto Marjomäki, 50, on yksi heistä. Kun hänen sairautensa todettiin, hän oli 46-vuotias.

Sairastuminen etenevään neurologiseen sairauteen ei keikauttanut Marjomäen mielenrauhaa. Nyt hän haaveilee työtahdin hölläämisestä, jotta voisi pitää itsestään parempaa huolta.

Tähän havahduin

Viitisen vuotta sitten huomasin, että vasen käteni vapisee usein levossa. Itse asiassa se taisi olla vaimo, joka huomautti vapinasta ensimmäisenä. Hän myös pohti, että entä jos kyse onkin Parkinsonin taudista.

Meni kuitenkin vuosi ennen kuin tein asialle mitään. En ollut huolissani, ja lisäksi pystyin kontrolloimaan vapinaa halutessani.

Joulukuussa 2010 olimme kuuntelemassa Kari Tapion konserttia. Pian sen jälkeen laulaja kuoli. Hänen äkillinen poismenonsa havahdutti minut siihen, että mitä vain voi tapahtua milloin vain. Päätin, että vapina pitää selvittää.

Vastaanotolla

Onneksi työterveyslääkäri lähetti minut varmuuden vuoksi jatkotutkimuksiin, vaikka oli sitä mieltä, että olen kunnossa.

Neurologian poliklinikalla neurologi totesi kävelyäni katsottuaan, että vasen käteni ei heilu mukana. ”Laitan vielä lähetteen kuvauksiin, mutta kyllä tämä Parkinsonia on”, hän totesi.

Kun palasin neurologin luota töihin, olin jotenkin haltioituneessa tilassa. Ajattelin, että asiat ovat sentään vielä hyvin, kun minulla on työpaikka ja järkevää tekemistä.

Minulle ei tullut itkupaniikkia myöhemminkään. Vaimo on hoitanut tunnepuolen.

Kuvauksiin kuuluivat magneettikuva, joka sulkee pois muita sairauksia, sekä gammakuvaus.

Diagnoosi varmistui huhtikuussa 2011. Olin onnekas, että sain diagnoosin nopeasti, eikä minun tarvinnut elää epätietoisuudessa.

Minun kävi hieman sääliksi neurologia, kun hän joutui kertomaan asian minulle. Yksi syy rauhalliseen suhtautumiseeni voi olla se, että meillä ei ole lapsia, joiden selviämisestä pitäisi murehtia.

Näin hoidetaan

Sairaus etenee hitaasti, mutta kuitenkin etenee. Se oireilee vapinana, lihasjäykkyytenä ja fyysisenä hitautena. Hoitoon kuuluu neljä ällää: lääke, liike, lepo ja lystinpito.

Syön pieniä annoksia kahta Parkinson-lääkettä, jotka pitävät vapinan siedettävänä. Kunnon unta tarvitaan, jotta dopamiinivarastot täydentyisivät.

Liikunta auttaa puolestaan ylläpitämään toimintakykyä ja lievittää monia taudin oireita. Harrastan päivittäin hyötyliikuntaa ja lisäksi teen viikonloppuisin pidempiä kävelylenkkejä. Talvella käyn avannossa.

Jokaiseen päivään pitäisi saada jotakin virkistävää. Minulle se voi olla vaikkapa piipahtaminen meren rannalle kevään merkkejä seuraamaan.

Tässä ja nyt

Työskentelen sosiaalityöntekijänä työllisyyspalvelussa. Nyt on suunnitelmissa, että siirtyisin osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Voisin tehdä vaikkapa 60-prosenttista työaikaa.

Kun lyhennän työaikaani, voin pitää itsestäni parempaa huolta ja harrastaa enemmän liikuntaa. Täyden työpäivän jälkeen olen yleensä niin väsynyt, että sohva houkuttaa liikaa.

Nuorena sitä kuvitteli tietävänsä, miten elämä menee. Olen oppinut sen, että vain muutos on pysyvää.

Asenne ratkaisee. Tukea saan Oiva-kerhosta, joka on työikäisenä Parkinsonin tautiin sairastuneiden kerho.

Kun kerhoon tulee uusia jäseniä, me konkarit vakuutamme, että ei elämä siihen lopu. Vielä tulee paljon mukavia asioita.

X