Kipu jäi pysyväksi

Sirpa Tahko on sinnitellyt seitsemän vuotta kovan kivun kanssa. Nyt elämässä on myös valoa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Olen hyväksynyt, että kipu on osa minua, Sirpa Tahko sanoo.

Sirpa Tahko on sinnitellyt seitsemän vuotta kovan kivun kanssa. Nyt elämässä on myös valoa.
Teksti: Pirkko Tuominen

Lääketiede pystyy auttamaan kroonisesta kivusta kärsiviä rajallisesti. Hoidoilla voidaan katkaista kivulta terä, mutta jäljelle jäävän kivun kanssa on usein vain opittava elämään. Sirpa Tahko, 46, on hyväksynyt sen, että kipu on osa häntä nyt ja aina.

Tähän havahduin

Sain seitsemän vuotta sitten kaksosraskauden keskenmenon. Kaavinnan jälkeisenä aamuna heräsin kotona hirveään jalkakipuun. En voinut astua vasemmalle jalalle. Makasin sängyssä, purin tyynyä ja huusin tuskaani. Minut kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Verenpaineeni ja sykkeeni olivat taivaissa, ja kipushokki oli lähellä.

Mitään gynekologista syytä ei löytynyt, ja lääkäri epäili välilevyn pullistumaa. Jouduin odottamaan magneettikuvaukseen pääsyä ja makasin osastolla lääkepöllyssä kolme päivää. En voinut enää koukistaa vasenta nilkkaani. Kun jalkani alkoi halvaantua, minut vietiin Töölön sairaalaan, jossa hoidetaan Uudenmaan vaikeimmat tapaturmat ja muut äkilliset tilanteet.

Vastaanotolla

Selkärangastani löytyi kaksi suurta välilevyn pullistumaa, jotka vaativat leikkaushoitoa. Ne olivat ehtineet kasvaa hankaliksi viiden päivän viiveen aikana.

Leikkauksen jälkeen kivut yltyivät uudestaan sietämättömiksi. Jalkani kuhisi kuin olisin pitänyt sitä muurahaispesässä. Pullistumat olivat painaneet hermon juurta liian kauan. Minulle jäi pysyvä hermojuurivaurio ja jatkuva, kova hermosärky.

Kaksosten lisäksi olin menettänyt jalkani – jouduin opettelemaan kävelemisen uudestaan – ja työkykyni ja saanut loppuelämän kestävän kivun.

Ortopedit yrittivät saada kipua kuriin, mutta eivät onnistuneet. Lakkasin nukkumasta ja valvoin kahdeksan kuukautta. Sairastuin masennukseen. Se on tavallista meille, joiden kipu kroonistuu.

Näin hoidettiin

Lopulta pääsin kivunhoidon erikoislääkärille, jota ilman en olisi enää hengissä. Hän tutki lääkevaihtoehtoja ja räätälöi juuri minulle sopivan lääkeyhdistelmän. Lääkkeet lievittävät kipua, mutta eivät poista sitä.

Lisäksi minulle asennettiin leikkauksessa selkäydinstimulaattori. Stimulaattori on ihon alla, ja selkäydinkanavaan asennetut elektrodit antavat värinänä tuntuvia sähköpulsseja. Ne sekoittavat kipuviestien etenemistä aivoihin ja helpottavat oloani, mutta eivät tee minusta kivutonta.

Tässä ja nyt

Hoidosta huolimatta minulla on jatkuvaa hermosärkyä jalassa. En voi istua enkä seisoa paikallani – en esimerkiksi ruokaile istuen. Voin olla makuulla tai kävellä.

Kysyn joka viikko itseltäni, onko minun pakko elää, ja päädyn aina siihen, että on. Lapseni, mieheni ja koirani antavat voimia, iloa ja toivoa. He ovat syy pysyä hengissä. Tuntuu, että olen vielä tärkeä jollekin. Saan heiltä ymmärrystä ja hyväksyntää. Minun ei tarvitse pyydellä anteeksi sitä, etten voi imuroida, laittaa astioita pesukoneeseen tai kantaa kauppakassia.

Olen jokseenkin toipunut masennuksesta, enkä ole epätoivoinen. Elän päivän kerrallaan. Välillä on parempia päiviä, välillä huonompia. Jos on huono päivä, tiedän, että kohta tulee parempi.

Olen hyväksynyt sen, että kipu on osa minua. Se ei mene pois, vaan elän sen kanssa lopun ikääni.

Hoidon nopeus ratkaisee

A. Monen kroonisen kivun taustalla on huonosti hoidettu akuutti kipu. Jotta kipu ei pääsisi kroonistumaan, se pitäisi diagnosoida ja hoitaa riittävän varhain.

B. Kivun hoidon perusta on oikea ja riittävä lääkitys, joka sovitetaan potilaalle yksilöllisesti. Lääkehoitoon voidaan yhdistää esimerkiksi akupunktio ja fysikaalisia hoitoja tai käyttää selkäytimen hermoja ärsyttävää hoitoa.

C. Voit auttaa kipupotilasta osoittamalla hänelle ymmärrystä ja hyväksyntää. Sääliä hän ei kaipaa.

Asiantuntijana kivunhoidon ja neurologian erikoislääkäri Maija Haanpää.

X