Konkurssi muutti Saulin: ”Elämäni on merkityksellisempää kuin silloin, kun yrityksellä meni hyvin”

Sauli Jämsän, 52, elämän taloudelliset tosiasiat näyttävät kieltämättä karuilta.

Jos Sauli saisi palkkaa, osa menisi suoraan ulosottoon. Tämä johtuu siitä, että hänen yrityksensä teki viisi vuotta sitten konkurssin, josta jäi isot velat.

Mutta hän on ollut viimeiset vuodet työttömänä. Sen tarkkaa kestoa on hieman vaikea määritellä. Palkkatyötä hän ei ole löytänyt lyhyitä pätkiä lukuun ottamatta, vaikka on hakenut työtä koko ajan. Tällä hetkellä toimeentulo tulee sovitellusta peruspäivärahasta.

Saulilla on teini-ikäisiä lapsia elätettävänä. Siinä saa taiteilla, sillä myös Saulin vaimo on peruspäivärahalla.

Saulin tilanteessa olevia on Suomessa enemmän kuin Riihimäellä asukkaita. Tilastokeskuksen mukaan 45–54-vuotiaita, työttömyyskorvauksella eläviä miehiä on tällä hetkellä 32 000. Melkein yhtä paljon on heitä, jotka hänen laillaan maksavat yli 50 000 euron ulosottovelkoja.

Onko Saulin elämä on siis karua ja katkeraa?

Ei sinne päinkään.

Konkurssi ja työttömyys ovat kyllä muuttaneet hänen elämäänsä.

”Elämäni on nyt rikkaampaa ja merkityksellisempää kuin silloin, kun yrityksellä meni hyvin.”

Miten ihmeessä se on mahdollista?

Ei riitä kaikille

Sauli unelmoi valloittavansa maailman keksimällään kuutiopalapelillä. © Sauli Jämsän kotialbumi

Kyse ei ole siitä, etteikö työ olisi Saulille edelleen tärkeää, sillä sitä se on.

Työ on hänen elämässään kärjessä heti perheen jälkeen.

Kyse on siitä, että Sauli ajattelee työstä eri tavoin kuin aikaisemmin.

”On paljon tärkeää työtä, josta ei makseta palkkaa. Palkka ei ole enää minun silmissäni asia, joka määrittelee työn työksi.”

Nykyisin Sauli pitää työnä sellaisia asioita, joiden toteuttamisesta on hyötyä jollekulle, vaikka sen tekemisestä ei maksettaisi.

Saulin mielestä työhön liittyvää ajattelua on välttämätöntä muuttaa, koska palkkatöitä ei tule riittämään kaikille.

”On pakko suostua siihen, että on jokin muukin hyväksyttävä tapa olla olemassa kuin palkkatyö tai yrittäminen.”

Hän itse on ehtinyt olla työurallaan sekä yrittäjä että palkollinen.

Suhdanteiden armoilla

Alun perin Saulista piti tulla tutkija. 1990-luvun loppupuolella hän teki fysiikan alaan liittyvää väitöskirjaa taivaankappaleiden karkeiden pintojen lämpösäteilystä. Työ jäi kesken.

”Kyllästyin.”

Tutkimusta tehdessään Sauli oli saanut idean, joka vei mukanaan. Hän keksi kolmiulotteisen puupalapelin, jonka avulla voi kehittää avaruudellista hahmottamiskykyä.

Hän ryhtyi kaupallistamaan keksintöään ja perusti yrityksen. Keksintösäätiö ja Kehitysaluerahasto uskoivat ideaan ja myönsivät tuotekehitysrahaa.

Sauli myi palapelikuutioita kouluille ja liikelahjoiksi, mutta pitkän päälle siitä ei ollut elinkeinoksi. Niinpä hän laajensi toimintaansa puusepänverstaiden alihankkijaksi.

Vuonna 2002 sekään ei lyönyt leiville. Sauli vaihtoi rakennusalalle. Firma alkoi tehdä kylpyhuonesaneerauksia, sitten muitakin remontteja.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana yrityksellä oli hyviä jaksoja, jolloin palkkalistoilla oli jopa kymmenen työntekijää. Useimmiten yritys kuitenkin työllisti nipin napin vain Saulin itsensä, välillä myös liudan alihankkijoita.

Pieni yritys oli suhdanteiden armoilla, mutta Saulista tuli ketterä. Jos talvi oli runsasluminen, yritys siirtyi tekemään lumenpudotuksia katoilta.

Yrittäjänä huoli toimeentulosta oli lakkaamatta päällimmäisenä mielessä. Jälkeenpäin Sauli näkee, mitä se hänelle teki.

Konkurssi tuli

Konkurssi antoi Saulille aikaa ajatella asioita uudella tavalla. © Niclas Mäkelä/Otavamedia

Taistelu yrityksen pärjäämisestä kapeutti Saulin maailmankuvaa.

Hän ajattelee, että tämä johtuu osittain yrittämisen sisäänrakennetusta logiikasta, sen pelinomaisesta luonteesta.

”Urakan voi voittaa vain yksi. Niinpä kaikki muut ovat vastustajia, joita vastaan pelaat. Ja he pelaavat sinua vastaan. Omanarvontuntosi riippuu siitä, voitatko vai häviätkö.”

Yrityksen kannattavuudesta tuli ainoa tehtävä Saulin elämässä. Se vei tilan kaikelta muulta.

”Niitä asioita tai ihmisryhmiä, joita en arkipäivässäni kohdannut, ei ollut minulle olemassa.”

Perhe kärsi siitä, että Saulilta ei riittänyt huomiota. Tätä hän ei tosin itse huomannut.

Vuonna 2012 yritykseltä loppuivat työt kuin seinään.

Keikat menivät yrityksille, jotka tekivät kolmanneksen halvemmalla.

”Kyse ei ollut siitä, ettenkö osannut laskea urakan hintaa oikein. Tiedän harmaan talouden konsteja, joilla hinnat olisi voinut painaa alemmas, mutta en halunnut toimia niin.”

Päätöksestä oli seurauksena konkurssi. Pari vuotta aiemmin ostettu omakotitalo meni myyntiin. Oma mieliala otti pohjakosketuksen.

”Kävin yhtä aikaa ylikierroksilla ja olin hällä väliä -tunnelmissa. Hapan maistui.”

Toisaalta yrityksen kuoppaaminen oli helpotus, sillä peli yrittäjänä oli ollut kuormittavaa.

Sauli ajattelee, että hänet piti järjissään se, että perhe pysyi kasassa.

”Vaimo ei lempannut pihalle. Hän on itsekin kovista oloista lähtöisin. Häneltä löytyi turnauskestävyyttä.”

Turnauskestävyyttä löytyi myös Saulilta itseltään.

Silmät aukesivat

Aikansa hän suri kohtaloaan, mutta lähti sitten koulun penkille. Ajatuksena oli hankkia opettajan pätevyys, jolla voisi opettaa matematiikkaa ja fysiikkaa peruskoulussa, lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Opinnoista tuli Saulille käännekohta.

Hänen silmänsä aukenivat hänen lukiessaan tutkimuksia, joissa kuvattiin nuoria, joilla menee niin huonosti, että ovat joutuneet irti yhteiskunnasta.

”Ymmärsin, että tällaisia nuoria on paljon. Halusin tehdä heidän hyväkseen sen, mitä yksi pieni ihminen voi.”

Sauli otti yhteyttä Vamokseen, Helsingin Diakonissalaitoksen pyörittämään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten palvelukeskukseen ja ilmoittautui vapaaehtoistyöntekijäksi.

Se oli alku Saulin uudelle uralle palkattoman työn maailmassa. Näitä töitä on tähän mennessä kertynyt useita. Hän on esimerkiksi ollut kolmen nuoren mentorina, tukihenkilönä.

Yhden nuoren kanssa hän käy arkisesti läpi läksyjä, sillä pojan koulupohja jäi aikanaan huonoksi.

”Pojan olo on silminnähden parantunut ja itseluottamus kasvanut. Ajattelutavan muutoskin näkyy.”

Sauli myös opettaa Vamos-koulussa matematiikkaa ja fysiikkaa ja on Helsingin kaupungin nuorisotalossa vapaaehtoisena ohjaajana. Se homma on poikinut hänelle myös ajoittaista palkkatyötä.

Yhteistä hyvää

Sauli hakee jatkuvasti täysipäiväistä työtä opettajana tai nuoriso-ohjaajana.

Yksi syy työnhakuun on se, että hän haluaisi maksaa konkurssivelan pois. Peruspäivärahasta ja satunnaisesta keikkatyöstä ei velkaa juuri lyhennetä.

Palkkatyötä ei kuitenkaan ole löytynyt.

”Työt menevät todennäköisesti jollekin minua nuoremmalle, jolla on pienet lapset. Se on ok, sillä enemmän hän paikkaa tarvitsee kuin minä. Minulle kelpaa tällainenkin olomuoto.”

Siis millainen?

”Sellainen, että saan tehdä vapaaehtoistöitä, joista olen kiinnostunut ja joissa koen olevani hyödyksi.”

Saulin käsitys työstä on tehnyt täyskäännöksen. Muita vastaan pelaaminen on muuttunut samassa veneessä olemiseksi.

”Nykyisin työ tarkoittaa minulle sitä, että olen jollain tavalla hyödyksi muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Pelaan yhteiseen pussiin.”

Yhdessä asiassa tämä nykyinen olomuoto on kuitenkin entistä huonompi.

”Hävettää, kun en pysty tarjoamaan lapsillemme juuri mitään materiaalista.”

Saulilla ja vaimolla ei ole yhteisiä lapsia, mutta edellisistä liitoista Saulilla on kaksi ja vaimolla neljä lasta. Tosin enää vain nuorin, 14-vuotias, asuu heidän kanssaan. Muut asuvat jo omillaan, paitsi Saulin 17-vuotias kuopus, joka asuu äitinsä kanssa Skotlannissa.

Suhteellisuudentajua

Moni kokee konkurssin, velkavankeuden tai työttömyyden henkilökohtaisena katastrofina, mutta ei Sauli. Se johtuu kahdesta syystä.

Ensinnäkään hän ei ole sitä ihmistyyppiä, joka kaihtaisi muutoksia.

Yrittäjävuodet opettivat, että muutos on jatkuvaa ja uusiin tilanteisiin pitää reagoida. Jos tarvitsi, hän aloitti alusta. Siitä asenteesta on nyt ollut apua.

Sauli arvelee, että hänestä kasvoi omiin kykyihinsä luottava sen takia, että hänen vanhempansa antoivat lapsena ja nuorena hänen olla juuri sellainen kuin on.

”Minun ei myöskään tarvinnut miellyttää heitä valinnoillani.”

Toiseksi Sauli osaa laittaa asioita mittasuhteisiin.

”Jos vertaan omaa tilannettani Somalian aavikolla janoon kuolevan lapsen olosuhteisiin, ei minulla ole mitään hätää.”

Saulin tilanteessa selviämisen tekee mahdolliseksi se, että elämme, toistaiseksi ainakin, hyvinvointiyhteiskunnassa.

Sen säilyttämiseksi hän kokee tekevänsä työtä koko ajan.

”Haluan olla viemässä yhteiskuntaa siihen suuntaan, että kaikki pidetään mukana.”

Lue myös:

Lääkärin hätiköity päätös ajoi yrittäjän konkurssiin

Seuran arkistosta: Tommy ja Carita Hellsten: ”Emme eläneet lainkaan”