Korson seurakuntasihteeri: Paperittomat saavat ymmärrystä, mutta kirkko ei saa toimia vastoin viranomaisia
Korson seurakunnan kansainvälisen työn sihteeri Samuel Luak sanoo, että paperittomat ansaitsevat mahdollisuuden lähteä maasta rauhallisesti.
Seurakunnan työntekijänä Samuel Luak ratkoo maahanmuuttajien arkisia ongelmia. Pohjaa työlle ovat antaneet opiskelu juristiksi ja papiksi sekä kuuden kielen kielitaito.
On vuosi 2005. Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla hymyilee mies. Tarja Halonen ojentaa hänelle kättä.
”Kun kävimme presidentinlinnassa, se näkyi televisiossa. Paljon oli ihmisiä, jotka olivat iloisia”, sanoo Samuel Luak.
Suomessa oli myös niitä, jotka olivat vihaisia eivätkä epäröineet kertoa siitä Luakille. Hänen suomalainen naapurinsa ei ollut koskaan käynyt presidentinlinnassa. Oli siis epäreilua, että Luak tuli Suomeen ja jo vuoden jälkeen kävi kättelemässä itse presidenttiä.
Ajallisesti matka tuhannen asukkaan pikkukunnasta Etelä-Sudanissa Vuolijoen kuntaan ja sieltä Korsoon on kestänyt kolmekymmentä vuotta.
Nyt asfaltoidulla parkkipaikalla Korson keskustassa seistessään 48-vuotias Luak vaikuttaa tyytyväiseltä. Hän on vuoden alusta lähtien toiminut kirkon palveluksessa kansainvälisen työn sihteerinä.
Sinnikkyys pelasti
Kun 14-vuotias Samuel vuonna 1983 jätti kotipaikkansa Etiopian rajalla sijaitsevan Akobon, tilanteeseen ei liittynyt dramatiikkaa. Kyse oli kesäretkestä isosiskon luo etelässä sijaitsevaan Malakal-nimiseen kaupunkiin.
Tuolta kesäretkeltä nuorukainen ei koskaan palannut.
Tarina on tavallinen: Pian sisällissodan alussa isä tapettiin, perhe pakeni ja hajosi. Arviolta 20 000 lasta, etupäässä poikia, joutui vuosien saatossa eroon perheistään. Toiset tuhoutuivat, mutta suuri osa päätyi Amerikkaan, Kanadaan ja Australiaan.
Kaikessa kaaoksessa Samuel oli sinnikäs ja onnekas: hän säilyi hengissä. Täysi-ikäiseksi tultuaan Luak opiskeli viisi vuotta juristiksi Al-Neelainin yliopistossa Khartumissa sekä suoritti lisäksi kahden ja puolen vuoden harjoittelurupeaman lakifirmassa. Vuonna 1996 työnäkymät juristeille eivät näyttäneet ruusuisilta.
Pian Luak koki hengellisen herätyksen ja lähti opiskelemaan presbyteerisen kirkon pastoriksi, ensin Khartumissa, sitten Egyptissä ja Libanonissa.
Koulutuksensa kautta Luak on kouliintunut sovittelemaan ja kohtaamaan ihmisten välisiä jännitteitä. Tätä taitoa hän tarvitsee nykyisessä työssään.
Hän puhuu kuutta kieltä. Monet Vantaan neuvoa tarvitsevista maahanmuuttajista puhuvat arabiaa, jota Luak tottui käyttämään lapsena Sudanissa.
Ennakkoluulot vastassa
Kirkkoturva merkitsee Samuel Luakin mielestä sitä, että paperittomat voisivat saada kirkolta vain lyhytaikaisen majoituksen. ”Olisi väärin, jos kirkko yrittäisi ohittaa viranomaispäätökset.” © JARI SILOMÄKI
Ensikosketuksestaan suomalaiseen arkeen kymmenisen vuotta sitten Samuel muistaa naapurin kateelliset kysymykset parkkipaikalla.
”Naapurini sanoi, ettei ollut koskaan ostanut autoa, ja te tulette ja ostatte auton. Sanoin, että sinä et tarvitse autoa, mutta minä tarvitsen.”
Myöhemmin, kun Luak oli ystävystynyt naapurin kanssa, tämä sanoi vielä, että on silti surullinen juttu, että maahanmuuttaja tulee Suomeen ja ostaa auton.
”Minä en pysty ostamaan autoa, hän sanoi. Sanoin että hei, sinä juot viikonloppuisin ja poltat joka päivä. Kerroin, että syön vain ruokaa. Hän nauroi ja sanoi, että olen hyvä tyyppi.”
Naapuri kuitenkin muisti lisätä, että varmaan kaikki maahanmuuttajat eivät ole yhtä hauskoja ja mukavia kuin Samuel.
Luak kertoo toisenkin esimerkin.
”Meitä oli miesten saunassa kaksi maahanmuuttajaa ja yksi kantasuomalainen. Sauna oli jo kuuma, mutta suomalaismies yritti heittää paljon löylyä. Sanoin kaverilleni, että tämä herra haluaisi lähettää meidät pois saunasta. Pian mies kysyi, montako vuotta olin ollut Suomessa – ja lähti pois”, Luak kertoo.
Kun joku kysyi, onko Luak naimisissa ja onko nainen suomalainen, Luak ymmärsi heti yskän.
”Jos joku on vihainen Suomessa, se on sama myös Sudanissa. Kun eurooppalaisia tulee maahan, sanotaan: ’tulevat ottamaan meidän työpaikkamme’. Ymmärrän kyllä vihaista suomalaista. Jos hän antaa minulle aikaa jutella kanssaan, voin selittää, miksi tulin Suomeen. Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa, oma tausta.”
Puhumattomuuden ansa
Luakin mukaan Suomessa ollaan varovaisia kohtaamaan toisia.
Pesutuvassa joku varaa vuoron ja edellinen tulee hakemaan pyykkiään vähän myöhässä. Odottaja on jo laittanut vaatteet kuivumaan. Asiasta ei puhuta, yhteistä kieltä ongelman ratkaisemiseksi ei ole.
Kun maahanmuutto oli uusi asia Kainuussa, suomalaislapset kehittelivät haukkumanimiä tulijoille: apina, neekeri ja musta makkara olivat Luakin mukaan kolme yleisintä.
”Jos luokassa tulee konflikteja lasten kesken, kerrotaan opettajalle ja opettaja vain kirjoittaa asiasta palautetta”, Luak sanoo.
Kun opettaja pelkästään kirjaa asiat ylös, ei tapahdu mitään.
”Lapsille, jotka tulevat muualta, pitäisi kertoa, kuka on syyllinen, mistä kaikki alkoi. Pyydä anteeksi, älä enää tee näin”, Luak sanoo.
Kun luullaan, että opettaja ei auta, seuraavalla kerralla lyödään nyrkillä.
Luakin mukaan on normaalia, jos joku on humalassa ja näkee erilaisen ihmisen ja yrittää sitten sanoa mitä on mielessä.
”Jos joku sanoo minulle rumasti, se ei haittaa mitään, minähän olen aikuinen. Mutta pientä lasta se haittaa”, Luak sanoo.
”Vihapuheesta olen ajatellut niin, että parempi, että ihmiset puhuvat. Jos joku puhuu, ymmärrän, ettei hän ole iloinen siitä, että joku tulee vaikkapa turvapaikanhakijana Suomeen. Hiljaisuus on vaarallisempaa”, Luak toteaa.
Eri kulttuurit
Luakin mielestä suomalaisuudella ei tarkoiteta vain yhtä asiaa. Pitäisi mieluummin puhua Korson kulttuurista, Savon kulttuurista, Kainuun kulttuurista. Kulttuuri maaseudulla poikkeaa Vantaan kulttuurista.
”Ymmärrän, jos joku täällä Vantaalla ei sano hyvää huomenta. Kaupungissa kaikki on tiukkaa, sukulaisia ei tavata. Sen takia yritän auttaa toisia maahanmuuttajia ymmärtämään, että kaikkialla Suomessa tavat eivät ole samanlaisia.”
Kun Luak kävi Jubassa, Etelä-Sudanin pääkaupungissa vuonna 2013 päivä ennen sisällissodan syttymistä, hän oli paikalla Suomen kansalaisena.
Kaikki kysyivät Luakilta, millainen maa Suomi on, millaisia ihmisiä siellä asuu. Hän tajusi edustavansa Suomea.
”Olemme asuneet maaseudulla pienessä kaupungissa ja nyt Vantaalla. Meillä on kokonainen kuva Suomesta. Sen takia tehtäväni on yrittää auttaa maahanmuuttajia löytämään paikkansa, miten kohdataan toisia ihmisiä,” Luak sanoo.
Totta vai keksittyä?
Kaikki ihmiset ovat yksilöitä, mutta jos hän edustaa jotain suurempaa kokonaisuutta, kirkkoa tai valtiota, hänen sanojaan on punnittava erityisen tarkoin.
”Jos Suomen presidentti puhuu jotain, kuuntelen tarkasti, mutta jos joku kadulla sanoo niin tai näin, sanon alright, se on sinun mielipiteesi. Minä tiedän, kuka minä olen ja miksi tulin Suomeen.”
Kun Luak tuli kiintiöpakolaisena YK:n pakolaisjärjestön kautta Libanonista Kajaaniin, se oli hänestä toimiva järjestely.
”Meille kerrottiin, mihin mennään, oleskelulupa annettiin ennen maahantuloa. Kun joku tulee turvapaikanhakijana, hänellä on enemmän kysymyksiä. Viranomaiset eivät tiedä mitään henkilön taustoista. Joku voi kertoa olevansa sudanilainen. Mistä sen voi tietää? Mistä voimme tietää, onko henkilö rikollinen? Sen, mitä ihmiset sanovat kadulla tai mediassa, ei pitäisi vaikuttaa viranomaisen työhön. Viranomainen ei voi itkeä ja sanoa, että okei, myönnetään oleskelulupa”, Luak sanoo.
Jos ihminen ei voi todistaa viranomaiselle, mistä hän on kotoisin, tilanne on Luakin mielestä vaikea.
”Arvostan viranomaisen työtä. Jos ihminen on asunut Turkissa vuosikymmeniä mutta hakee nyt turvapaikkaa päästäkseen pakoon sotaa Irakissa, miten viranomainen voi tämän tietää? Eräs Kairosta tullut somalialainen, jonka perhe asui Keniassa, tutustui tanskalaiseen ja osti tältä 2000 eurolla passin Tanskaan. Hänelle on myönnetty oleskelupa Suomessa.”
Kirkon työntekijän asema on kuitenkin viranomaista helpompi.
”Ei ole mitään syytä, miksi minulle pitäisi valehdella. Minulle kerrotaan koko tarina. En mieti poliisille ilmoittamista vaan sitä, miten voin oikeasti auttaa. Jos tarvitaan sielunhoitoa, kutsun papin. Jos tarvitaan rahaa, joku diakoni voi tulla arvioimaan tilannetta. Tehtäväni on neuvoa. Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mistä apua voisi saada”, Luak sanoo.
Paperittomat
Tällä hetkellä Suomessa on Luakin mukaan ihmisiä, jotka on lähetetty pois maasta, vaikka oikeasti heille olisi pitänyt myöntää oleskelupa.
”Kirkko palvelee yhteiskuntaa taustasta välittämättä. Mielestäni ei ole oikein, että kirkko protestoi viranomaisten päätöksiä vastaan. Kirkon työntekijänä sanon, että jos joku palautetaan, hänelle pitää antaa mahdollisuus lähteä rauhallisesti ja antaa pari päivää matkavalmisteluihin.”
Kirkkoturvalla tarkoitetaan sitä, että jos jollain ei ole asuntoa ja hänet lähetetään pois maasta, kirkko voi antaa majoituksen. Kyseessä on yleiskristillinen käytäntö, jolla on pitkät historialliset perinteet. Erilaiset yhteiskunnan marginaaliin joutuneet ryhmät ovat perinteisesti hakeneet turvaa kirkolta.
”Jos ihminen ei halua lähteä pois maasta, vaikka viranomainen on määrännyt, en voi auttaa. Sellainen voisi olla rikos. Jos kirkko yrittää ohittaa viranomaispäätökset, se on väärin. Kun palvellaan yhteiskuntaa, se ei tarkoita, että estetään viranomaisten toimintaa”, Luak sanoo.
Sudanissakin tuli Luakin mukaan sota, koska uskonto ympättiin mukaan politiikkaan.
”Sen myötä voi syntyä sisällissota. Euroopassakin on ollut sotia tästä samasta syystä.”