Huono kuulo eristi kotiin

Teollisuuden työpaikoilla melu voi olla vaarallisen kovaa eikä siltä osata aina suojautua. Osmo Pulliainen, 68, ei halunnut aikanaan käyttää kuppimallisia kuulosuojaimia. Nyt hänellä on keskivaikea kuulovamma.

Tähän havahduin

Työskentelin metallialan tuotantolaitoksessa, jossa työn ääniä riitti. Työurani alussa, nelisenkymmentä vuotta sitten, kuppimalliset kuulosuojaimet tekivät vasta tuloaan, ja karsastin niitä. Kuulonalenema ja työterveyshoitajan kehotus lähteä jatkotutkimuksiin keväällä 1995 tulivat yllätyksenä.

En huomannut itse mistään, että kuuloni oli vuosien varrella heikentynyt. En ainakaan tunnustanut sitä. Kuten moni kuulovammainen vammansa alkutaipaleella, minäkin olin sitä mieltä, että minä kuulen, mutta muut puhuvat epäselvästi.

Vastaanotolla

Kuulokäyrässäni oli selkeä notkahdus matalien, miesmäisten äänien kohdalla. Se oli selkeä osoitus meluvammasta. Molemmat korvani olivat vaurioituneet.

Kun diagnoosista oli kulunut kolme vuotta, huonompi korvani päätettiin leikata, ja sain myös kuulokojeen. Leikkauksesta ja kojeesta ei ollut apua, korva oli kuuro.

Vuonna 2004 sain toiseenkin, kuulevaan korvaani kuulokojeen. En aiemmin halunnut sitä, ja siinä tein kyllä virheen. Koska en kuullut kunnolla, keskustelut ihmisten kanssa olivat täynnä väärinymmärryksiä. Välttyäkseni ikäviltä tilanteilta jäin pois monista mukavista tilaisuuksista. Minä mökkiydyin.

Näin kuulen

Minulla on nyt kolmas kuulokoje. Aiemmat laitettiin korvakäytävään, ja ne olivat teholtaan tätä korvalehden taakse asettavaa kojetta huonompia.

Monelle huonokuuloiselle kynnys kuulokojeen käyttöön on korkea. Koje viestii ulkomaailmalle omasta vammasta. Jotta kuulokojeeseen ja sen äänimaailmaan tottuu, kojetta pitäisi kuitenkin käyttää koko ajan – paitsi suihkussa ja nukkuessa. Sitä pitää käyttää, vaikka olisi yksin kotona.

Kuuloni on niin huono, että ilman kuulokojetta joutuisin vääntämään television äänen niin kovaksi, ettei kuuleva voisi olla samassa tilassa. Ilman kojetta olen myös aika turvaton. Tuskin heräisin yöllä palovaroittimen ääneen. Luotan, että hädän sattuessa vaimo, koira tai kissa havahtuu ja herättää minut.

Olen harkinnut tyynyn alle asettavan tärinähälyttimen hankintaa. Samaan hälyttimeen voidaan kytkeä palovaroittimen lisäksi ovikello ja puhelin.

Kun puhun toisen ihmisen kanssa kasvokkain, käännän kuulokojeella varustetun korvan häntä kohti. Kerron auliisti vammastani ja pyydän puhujaa toistamaan sanomansa selkeästi, kasvot minuun suunnattuna. Huutaa ei tarvitse.

Tässä ja nyt

Olen eläkkeellä. Kuulonsuojelu on edennyt omista työvuosistani huikeasti. Enää työntekijälle ei ehdoteta kuulosuojaimia, nyt niiden käyttöä edellytetään. Nykymaailmassa ei minun kaltaisiani meluvammatapauksia pitäisi enää syntyä. En silti ole katkera vammastani.

Olen ollut niin pitkään kuulovammainen, että välillä unohdan huonokuuloisuuteni. Saatan puhua vaimolle toisesta huoneesta, vaikken kuule hänen vastaustaan.

Näin tapahtuu varmaan monen muunkin kuulovammaisen perheessä. Kuuloliiton teettämän kyselyn mukaan puolison kuulovamma saattaa heikentää parisuhdetta.

Oma kuulovammani on luokiteltu keskivaikeaksi. Se ei välttämättä pysy tällaisena lopun elämääni. Kuulo heikkenee iän myötä jokaisella, ja ikäkuuloisuus tulee huonontamaan kuuloani entisestään. Onneksi kuulokojeessani riittää vielä tehoja. Ellei riitä, vaihdan tehokkaampaan.