Kuusamolainen suomenpystykorva pelasti isäntäväkensä karhun hyökkäykseltä: ”Piitun ansiosta selvisimme hengenvaarasta säikähdyksellä”

Kun Annakaisa ja Vesa Turunen olivat palaamassa reilun muutaman kilometrin metsäreissultaan autolleen, soratiellä heitä vastaan ei tullut heidän oma koiransa, vaan karhu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Piitu on uskollinen eräkaveri. Kovaluontoinen pystykorva ei jättänyt Annakaisa ja Vesa Turusta pulaan, vaikka vastassa oli karhu.

Kun Annakaisa ja Vesa Turunen olivat palaamassa reilun muutaman kilometrin metsäreissultaan autolleen, soratiellä heitä vastaan ei tullut heidän oma koiransa, vaan karhu.
(Päivitetty: )
Teksti: Ville Vanhala

Koiran kyselevää haukkua seuraa teeren arka kotkotus.

Lintu humahtaa ilmassa ja neljävuotias suomenpystykorva Piitu pyyhältää varpuja viistäen kippurahäntä suoristuneena linnun perään.

Teeri kaikkoaa metsänlaidasta avautuvalle Hyypiönsuolle. Piitu vilistää takaisin petäjän juurelle, mutta toista teertä ei löydy puun latvuksista. Koira työntää kuononsa sammaleeseen, oikaisee kaulansa ja nuuskii ilmaa.

Piitu hakee uutta vainua.

”Teeri pakeni haukulta”, toteaa Piitun kuusamolainen isäntä Vesa Turunen.

”Haukussa pysymistä olisi ollut mukava seurata, vaikka kanalintujen metsästyskausi on jo ohi.”

Viime vuoden syyskuussa lintumetsällä Kuusamon Närängänvaaralla olleen Piitun haukunta ei ollut kyselevää eikä innostunutta vaan täyttä rähinää.

Valpas pystykorva ei hakenut lintua, vaan se joutui suojelemaan kotiväkeään.

Piitu teki sankariteon.

Kovaluontoinen söpöläinen

Vastaanotto on riemukas.

Piitu heiluttaa kippurahäntäänsä ja tulee vieraiden jalkoihin haistelemaan ja kiehnäämään. Kun koiraa silittää se nostaa päätään ja korvat alkavat heilua.

Vesa Turunen osti Piitun kahdeksan viikon ikäisenä pentuna Lexan Kennelistä Kälviältä.

Turunen on myös itse koirankasvattaja. Hänen Säväkän Kennelin nimissä on syntynyt suomenpystykorvien lisäksi saksanmetsästysterriereitä.

”Halusin hiukan kovaluontoisen ja nöyristelemättömän suomenpystykorvan. Metsällä koiran täytyy olla rohkea, mutta se ei saa olla ihmisille vihainen.”

Piitua ei heti uskoisi hurjaksi koiraksi. Piitu on näyttelyissä arvosteltu erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, vaikka se on 42 senttimetrisenä nartuksikin hieman pieni.

Sankarikoira Piitu

Vauhdikkaasti metsässä etenevä Piitu malttaa hetkeksi asettua Annakaisa ja Vesa Turusen kanssa nuotion äärelle. © VESA TYNI / OTAVAMEDIA

Koiran ilme on lempeä, miltei hymyilevä.

Kultakarvainen söpöläinen tekisi mieli ottaa syliin.

Kun Turunen alkaa heiluttaa verstaan seinältä ottamaansa teerensiipeä, Piitu alkaa hyppiä isäntäänsä vasten. Turunen ampui kyseisen teeren, kun Piitu oli haukkunut sen puuhun. Myös ovenpielessä roikkuva näädännahka on muisto syksyn pyyntiretkeltä.

Varsinaiseen tulikokeeseen Piitu joutui Närängänvaaralla, kun koiraa vastaan asettui karhu.

Hyökkäys vaaran katveessa

Pystykorva ei ole pysyä auton takapenkillä.

Piitun pää ilmestyy etuistuinten väliin ja koiraa katselee valppaana tuulilasin läpi vaihtuvaa maisemaa.

”Piitu painaa reitin mieleensä. Jos se jäisi yksin metsään, niin se osaisi tulla omineen kotiin.”

Vilkkaalla Piitulla riittää vauhtia myös sisätiloissa. Usein isänsä mukana metsällä käyvä Annakaisa Turunen kertoo, että Piitu pelaa mielellään palloa ja herkuttelee pallon sisältä varisevilla makupaloilla.

”Piitu tykkää olla rapsuteltavana. Kun koiralle puhuu, se urahtelee takaisin aivan kuin se juttelisi ihmisten kanssa.”

Auton takaoven avautuessa Piitu syöksyy ulos ja vipeltää metsikköön. Koirasta näkyy kuusten lomasta kellertävä vilahdus ennen kuin se kaikkoaa näkymättömiin.

Tutulla Kuontilan Metsästysseuran palstalla Piitu tietää, mistä lintuja kannattaa hakea.

Kuusentaimet heilahtavat. Kippurahäntä vilahtaa havujen takana ja katoaa taas näkyvistä.

Piitu laukkasi pitkää kierrosta myös syyskuussa 2017 Närängänvaaran eteläpuolella. Kun Annakaisa ja Vesa Turunen olivat palaamassa reilun muutaman kilometrin metsäreissultaan autolleen, soratiellä heitä vastaan ei tullut heidän oma koiransa, vaan karhu. Eikä se löntystellyt.

Karhu hyökkäsi.

Sankarikoira Piitu

Piitu on alati valppaana. Risahtiko oksa? Pyyhälsikö teeri latvuksiin? © VESA TYNI / OTAVAMEDIA

Pelastaja metsästä

Vesa Turunen latasi aseensa valmiiksi, koska karhu laukkasi Närängänvaaran soratiellä häntä ja Annakaisaa kohti, Karhu ei ollut kovin iso ja sen turkki oli ruskean sijasta harmahtava.

”Pakenemisen mahdollisuutta ei ollut”, Vesa Turunen muistelee.

Ennen kuin hän ehti tähdätä aseellaan noin 15 metrin päästä häntä ja hänen tytärtään kohti rynnivää karhua, pystykorva Piitu ilmestyi tielle Turusten ja karhun väliin.

”Ajattelin, että karhu huitaisee tassullaan koiran pois edestään.”

Pienen koiran ärhäkkä olemus kuitenkin säikäytti karhun, ja se loikkasi tieltä syrjään ja ryntäsi Piitun jahtaamana metsään.

”Ne olivat nopeita sekunteja, kun karhu oli käymässä päälle. Koko kohtaus oli silmänräpäyksessä ohi.”

Vesa ei ala arvuutella sitä, miten olisi käynyt, jos Piitu ei olisi urheasti ajanut karhua matkoihinsa. Vaikka Turunen olisi ampunut, niin luoti tai luodit eivät tarkkoina osuminakaan olisi välttämättä heti pysäyttäneet vihaista karhua.

”Piitun ansiosta selvisimme hengenvaarasta säikähdyksellä”, Vesa Turunen sanoo.

”Kohtalaisella säikähdyksellä”, sanoo Annakaisa Turunen.

Karhu uhkaa vain harvoin ihmistä. Se kuulee ja haistaa jo kaukaa ihmisen hajun ja vetäytyy etäämmälle.

”Jos karhu on lähellä, niin se piileskelee yleensä näkymättömissä”, Vesa Turunen kertoo.

Vesa Turunen

Vesa Turunen on saanut Piitusta metsästysretkilleen rohkean, mutta hyväluontoisen kumppanin. © VESA TYNI / OTAVAMEDIA

Hän epäilee, että heitä kohti hyökännyt karhu oli naaras, jolla oli pentu tai pentuja mukanaan.

”Tai metsästäjät olivat ajaneet karhua ja se oli jahdista ärtynyt.”

Kun Piitu oli karkottanut karhun, Turunen soitti paikalle karhunpyyntiä harjoittavan metsästäjäkaverinsa karhunkaatoon koulutetun koiransa kanssa. Karhua ei voitu kuitenkaan jäljittää pitkään, koska sen jäljet johtivat läheiselle Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeelle.

”Kuusamossa havaituista karhuista osa elää valtakunnan rajan molemmin puolin.”

Piitu käy tulilla kääntymässä ja jatkaa kierroksiaan. Siro koira etenee metsässä miltei äänettömästi. Ohuiden jalkojen askellus on varmaa, vaikka metsäpohja vaihtuu suoksi. Piitu loikkaa mättäälle ja painaa päätään alas.

Sankari juo silmäkkeestä vettä janoonsa.

Tulevia sankareita?

Piitu on yksi niistä 18 koirasta, joille myönnettiin tänä vuonna Sankarikoiran arvo ihmishenkien pelastamisesta.

Kun kunniakirjoja jaettiin koiramessuilla Helsingin messukeskuksessa joulukuun puolivälissä, Piitu ei ollut vastaanottamassa palkintoaan.

Pystykorvaemo joutui jäämään kotiinsa Kuusamoon kaitsemaan toista pentuettaan. Piitun pentueen isä on kuusamolainen pystykorvauros Veeti.

”Piitun ja Veetin pennut syntyvät suomenpystykorvien jalostusneuvojan suosittelemasta yhdistelmästä”, Vesa Turunen kertoo.

Piitun talvi kuluu pentuja hoivatessa aina helmikuuhun asti, jolloin pennut ovat luovutusiässä. Jos pennut tulevat emoonsa, niin Kuusamossa saattaa hyvinkin kasvaa tulevia sankarikoiria.

X