Linssileikkaus muutti elämää - Eteenpäin uusin silmin

”Näitä et enää tarvitsekaan”, sanoi optikko ja asetti silmälasini lukollisen vaatekaapin hyllylle. Oli kesäkuun ensimmäinen päivä, ja istuin yksityisellä silmäklinikalla odottamassa linssileikkausta. Pian pääsisin eroon laseistani, joiden kanssa en koskaan ollut oppinut elämään.

Olin harkinnut leikkausta jo kaksi vuotta sitten, jolloin täytin viisikymmentä. Kävin silloin esitutkimuksessa, jossa tutkittiin silmieni rakenne ja taittoarvot sekä varmistettiin, että leikkaus ylipäätään voidaan tehdä.

Koska halusin eroon sekä likinäköisyydestä että ikänäöstä, parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui linssileikkaus. Tätä puolsi sekin, että toisessa silmässäni oli merkkejä alkavasta kaihista. Toimenpiteen jälkeen kaihileikkausta ei myöhemmin enää tarvittaisi.

Linssileikkauksessa mykiö, silmän linssi, poistetaan ja korvataan tekomykiöllä. Menetelmä on sama kuin kaihileikkauksessa. Erona tavalliseen kaihileikkaukseen on vain se, että linssileikkauksessa tekomykiö on monitehoinen. Toimenpide on myös selvästi kaihileikkausta kalliimpi.

Kypsyteltyäni asiaa, säästettyäni rahaa ja käytyäni uudelleen lääkärin tutkittavana olin valmis operaatioon. Ja tässä sitä nyt oltiin: myssy päässä ja kaapu yllä odottamassa leikkaussaliin pääsyä. Olo tuntui avuttomalta, koska silmiini laitettujen tippojen vuoksi näin tavallistakin huonommin. Ja täytyy myöntää, että vähän jännittikin.

Jännitys meni ohi, kun tositoimet alkoivat. Leikkaussalissa asetuin istuimeen, joka muistutti hammaslääkärin tuolia. Selkänoja laskettiin alas, ja leikkauspeite vedettiin ylleni niin, että vain oikea silmä jäi näkyviin. Silmälääkäri Kimmo Koskela jutteli rauhallisesti ja asetti silmääni luomenlevittimen, joka estää räpyttelyn. Ympärillä hääri hoitajia, jotka tekivät töitään varmoin ottein.

Leikkauksessa silmään tehdään muutaman millin viilto, jonka kautta mykiö poistetaan ja uusi asetetaan tilalle. Puudutuksen ansiosta en tuntenut viiltoa enkä kipua muutenkaan. Kun oikea silmä oli operoitu, oli vasemman vuoro. Koko toimenpide oli ohi noin 40 minuutissa.

”Näytät ihan kärpäseltä”, kommentoi 17-vuotias poikani päästyäni kotiin. Leikkauspäivänä silmien edessä on pidettävä isoja, muovisia suojakilpiä, jotka teipataan ihoon kiinni. Niitä käytetään viikon ajan myös nukkuessa.

Ulkonäkö ei todellakaan mairitellut, mutta olin innoissani! Muoviläpysköjen takaakin erotin jo monenlaista: koivunlehdet pihapuussa, sanomalehden tekstin ja uutistenlukijat televisiossa.

© Tommi Tuomi

Olin pitkään haaveillut siitä, kuinka hienoa olisi aamuisin herätessä nähdä heti terävästi ympärilleen. Vuosikymmeniä näkymäni olivat olleet sumuisia. Olin 11-vuotias, kun sain ensimmäiset silmälasini. Teinivuosina ja vielä aikuisenakin näköni heikkeni niin, että enimmillään linssin vahvuus oli -7.

Silmälasit tuntuivat aina kuin seinältä minun ja maailman välissä. Vaikka linssejä ohennettiin, ne painoivat silti. Jumpassa ne hiostivat nenällä ja uidessa kastuivat. Monet kehykset näyttivät hyviltä, mutta vahvojen linssien takana silmät tuntuivat häviävän olemattomiin.

Hankin ensimmäiset piilolinssini 16-vuotiaana, ja siitä lähtien käytinkin useammin piilolinssejä kuin silmälaseja – aina viisikymppiseksi asti. Ne toimivat hyvin, kunnes silmät alkoivat kuivua ja väsyä. Optikkoliikkeisiin upposi paljon rahaa, koska ikänäön vuoksi tarvitsin moniteholinssejä.

Pari päivää leikkauksen jälkeen huolestuin, kun auringonvalo aiheutti välkehdintää näkökentän reunoilla. Eivät kai verkkokalvot ole irtoamassa? Linssileikkaus lisää jonkin verran irtoamisen riskiä, joka muutenkin on hieman tavallista suurempi voimakkaasti likinäköisillä.

Kiirehdin vastaanotolle. Silmälääkärin mukaan välkehdintä johtui siitä, että uusi mykiö ei ollut vielä täysin kiinnittynyt kapselipussiinsa. Myös valon taittuminen itsestään paranevaan leikkausviiltoon voi alkuun aiheuttaa heijastuksia. Välkehdintä tasaantui, mutta aurinkolasit olivat tarpeen kirkkaassa säässä ensimmäisinä viikkoina.

Yksi tyypillinen seuraus linssileikkauksesta on se, että autojen ja katulamppujen valot näyttävät pehmeiltä, ikään kuin niiden ympärillä olisi sumukehä. Tämän olen huomannut myös itse, ja siksi en mielelläni aja autoa pimeässä.

Puoli vuotta leikkauksen jälkeen kävin jälkitarkastuksessa. Tulokset olivat hyvät, kuten ensimmäisessäkin tarkastuksessa, joka tehtiin pari kuukautta toimenpiteen jälkeen. Kaukonäköni on nyt tavallista parempi ja lähinäköni hyvä. Sen sijaan keskialueelle, noin metrin päähän, en näe täysin terävästi. Se oli odotettavissa, koska leikkaustulos on useimmiten jonkinlainen kompromissi. Huomaan epätarkkuuden lähinnä tietokoneen ääressä, ja silloin käytän tarvittaessa lukulaseja. Muuten silmälaseille ei ole enää käyttöä.

Joidenkin mielestä taittovirheen ja ikänäön korjaaminen leikkauksella on turhamaista ja tarpeetonta. Itse en ajattele niin, koska hyvä näkökyky ja liikkumisen huolettomuus lisäävät elämänlaatua. Riskit on kuitenkin syytä tiedostaa ja puntaroida hyödyt ja haitat omalta kannaltaan. Jos nyt päättäisin uudelleen, tekisin saman valinnan.

Vaikka olin odottanut innolla h-hetkeä, koin silti jonkinlaista luopumisen tuskaa silmäklinikan takahuoneessa leikkauspäivän aamuna. ”Voi kauheaa”, parahdin, kun optikko otti lasini ja nosti ne vaatekaapin hyllylle.

”Ei se ole kauheaa, vaan ihanaa”, kuului lohdutus. V