Nivelrikosta kärsinyt Sari Puumalainen nauttii jälleen liikkumisesta: ”Lonkkaleikkausten jälkeen alkoi uusi elämä”

Nuorena kilpavoimistelua harrastanut näyttelijä Sari Puumalainen oli aina luottanut kehonsa toimivuuteen. Siksi nivelrikkodiagnoosi 43-vuotiaana oli valtava järkytys.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lonkkavaivaisina vuosina Sari Puumalainen haaveili kaikkein eniten ihan tavallisista kävelyistä. Nyt lenkit Roope-koiran kanssa ovat taas arkipäivää.

Nuorena kilpavoimistelua harrastanut näyttelijä Sari Puumalainen oli aina luottanut kehonsa toimivuuteen. Siksi nivelrikkodiagnoosi 43-vuotiaana oli valtava järkytys.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Ollikainen

Röntgenkuvassa näkyi luu, joka oli muurautunut kiinni lonkkakuppiin. Ympärillä ei erottunut tervettä vaan rikkonaista niveltä, kuin ohdakkeita.

Keskivaikea nivelrikko, lääkäri sanoi.

Diagnoosi oli järkytys, varsinkin kun näyttelijä Sari Puumalainen oli vasta 43-vuotias. Rytmistä kilpavoimistelua nuorena harrastanut näyttelijä oli tottunut siihen, että hänen kehonsa toimii toivotulla tavalla.

”Koin, että kehoni on pettänyt minut. Olen aina ollut fyysisesti niin ylivoimainen voimistelussa, olen voinut vaikka jalalla painaa valokatkaisinta. Se elastisuus säilyi tosi pitkään. Mutta sitten olinkin rikki. Siitä tuli iso kriisi”, Puumalainen sanoo.

Seuraava lääkäri kysyi, onko Puumalainen joutunut joskus onnettomuuteen, kun lonkat ovat niin huonossa kunnossa.

Selvisi, että lonkkien ”onnettomuudeksi” oli koitunut juuri se, jonka ansiosta Puumalainen oli tuntenut itsensä ylivoimaiseksi.

Irti laihdutuksesta

Voimistelumatolle Töölön kisahallissa oli asetettu vaaka. Joukkueen tytöt kävivät siinä punnitsemassa itsensä yksi kerrallaan, toisten edessä.

Lisäkiloista tuli sanomista – ja kauhea häpeän tunne.

Sari Puumalaiselle voimistelijan ihannepainossa pysyminen ei ollut yksinkertaista.

”En ole luontaisesti hoikka. En voinut nuorenakaan syödä mitä vaan.”

Jatkuva painontarkkailu vaikutti lopulta Puumalaisen ammatinvalintaan. Lopetettuaan voimistelun 16-vuotiaana hän harkitsi ensin tanssijan uraa, mutta se olisi tavallaan johtanut ojasta allikkoon.

”Ajattelin, että en jaksa laihduttamista lopun ikääni. Vaikka jotkut sanovat, että näyttelijän pitää olla tietynnäköinen, minusta näyttelijä on viestintuoja, jonka ei tarvitse mennä tiettyyn muottiin.”

Vaakalukemien kyttääminen nuorena ei kuitenkaan vääristänyt Sari Puumalaisen suhdetta omaan kehoon. Päinvastoin hän kokee vapautuneensa tiukoista vartalovaatimuksista, jättäneensä ne kokonaan taakseen.

Puumalainen haluaa myös muistuttaa, miten paljon voimistelu on hänelle antanut ammatillisestikin.

”Minulle tulevat annettuna sellaiset asiat, että miten sijoitun lavalla ja miten ymmärrän kehoani, ja kivun ja raskaiden aikojen sietokykyni on korkea.”

Liian notkea tyttö

Sari Puumalainen pitää edelleen ilmaisuvalmennusta muun muassa joukkuevoimistelijoille, ja hänen molemmat tyttärensä ovat harrastaneet voimistelua. Vaikka syömishäiriöt ovat lajin sisällä edelleen ongelma, asiat ovat toki menneet roimasti eteenpäin Puumalaisen nuoruudesta.

Esimerkiksi voimistelijoiden lihaksistosta huolehditaan nykyään aivan eri tavalla, eikä enää treenata pelkällä puulattialla.

Voimistelun mekaaninen rasitus vei Puumalaisen leikkauspöydälle jo 12-vuotiaana, kun yksi nikamista ärtyi niin pahasti, että siihen muodostui verimätäpussi ja luupiikki. Nikaman operoi sittemmin muun muassa Sergei Bubkankin leikannut kirurgi Ilkka Tulikoura.

Selkä palautui ennalleen, ja Puumalainen jatkoi voimistelua vielä muutaman vuoden. Hän oli todella notkea – ehkä liiankin notkea, voisi jälkiviisaasti sanoa.

”Jos niveliä kasvuvaiheessa venytetään liikaa ja tukilihaksisto ei ole kondiksessa, niin siellä tapahtuu varmasti jotain. Näin lääkäri on sen minulle selittänyt, ja loogiseltahan se tuntuu.”

Puumalainen on aikuisena harrastanut ajoittain muun muassa juoksua, joka ei todennäköisesti ole ollut nivelille hyväksi. Hän ei kuitenkaan voinut aavistaa, mitä lonkissa tapahtui. Mitään oireita ei ollut.

Sari Puumalainen

Sari Puumalainen sanoo viivytelleensä lonkkaleikkauksia turhaan, mutta toisaalta niihin täytyy olla itse valmis. © NICLAS MÄKELÄ

Takuu tuli täyteen

Sari Puumalainen sai kiinnityksen Kansallisteatteriin heti valmistuttuaan näyttelijäksi 1995. Pari vuotta aiemmin hän oli tavannut näyttelijämiehensä Risto Kaskilahden Nummisuutareiden harjoituksissa Ryhmäteatterissa. Pariskunnan tyttäret Saara ja Siiri syntyivät 1998 ja 2001.

Puumalainen on viihtynyt erinomaisesti Kansallisteatterissa, mutta isommalle yleisölle hän lienee tutumpi monista tv-sarjoista. Hänet myös tunnetaan edelleen paremmin Puumalaisena, vaikka virallisesti hänen sukunimensä on Kaskilahti.

Toisen lapsen syntymän jälkeen Puumalainen oli rapakunnossa, mutta uusi kipinä liikkumiseen syttyi naistenlehden juoksukoulussa. Urheilua hän on aina tarvinnut eniten pään nollaamiseen.

Kivut alkoivat pian sen jälkeen, kun mittari näytti neljääkymmentä.

”Sitähän sanotaan, että kun täyttää nelkyt, niin takuu tulee täyteen. Alussa kipu oli sellaista aaltoilevaa, välillä sitä oli vähemmän ja välillä enemmän. Minulla on aika korkea kipukynnys, joten en siihen aluksi niin reagoinut.”

Diagnoosin saatuaan Puumalainen yritti lievittää oireita ja hidastaa nivelrikon etenemistä kaikin mahdollisin konstein. Hän käveli, pyöräili ja vesijuoksi, kokeili gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota ja popsi lääkkeiden lisäksi luontaistuotteita, kuten hainruotokapseleita ja MSM-rikkijauhetta.

Luontaistuotteista ei apua löytynyt, ja kävely teki kipeää. Myöhemmin yksi Puumalaista hoitaneista lääkäreistä kehottikin lopettamaan koko kävelyn.

”Ihmetyttää, miksi kävely kuitenkin mainitaan hoitona joka paikassa.”

Sen sijaan Puumalainen arvelee, että gluteeniton ja maidoton dieetti auttoi ehkä hivenen hillitsemällä elimistön tulehdustilaa.

Leikkausta turha viivyttää

Sari Puumalaisen oikea lonkka leikattiin kaksi vuotta sitten. Selkäydinpuudutuksessa reisiluuhun kiinnitettiin metallinen kiila ja pallo, ja lonkkaan sen vastapariksi muovinen kuppi.

Ortopedi huomautti sairaalassa, että vasemman lonkan voisi leikata samalla kertaa. Puumalainen kieltäytyi ajatellen, että jos hän saisi vaikka sairaalabakteerin, se olisi sitten molemmissa lonkissa. Lisäksi hän elätteli toivoa, ettei toista lonkkaa tarvitsisi leikata.

Vieraan esineen asentaminen omaan kroppaan tuntui lähtökohtaisesti ahdistavalta, ja leikkausten riskit mietityttivät. Puumalainen sanoo viivytelleensä leikkauksia kuitenkin turhaan. Ennen toista leikkausta hän ehti päästä vuosi sitten niin huonoon kuntoon, että teatterin näytäntökauden loppu oli yhtä tuskaa.

Puumalaisella oli monta roolia Tippukivitapaus-nimisessä lastennäytelmässä. Hänen piti vetää lavalla kansantansseja ja muutenkin hiukan riehua. Kun hän näytöksien jälkeen ajoi puolen tunnin matkan kotiinsa, perillä piti ihmetellä, pitäisikö kontata vai kieritellä itsensä sisälle.

Puumalainen sanookin olevansa hyvä esimerkki siitä, miten ei kannata toimia. Toisaalta hän ymmärtää kivuista kärsivää ystäväänsä, jota muut nyt kehottavat kiirehtimään lonkkaleikkaukseen.

”Se matka pitää vaan kulkea itse, niin että ei enää jaksa ja on valmis.”

Puumalainen toipui leikkauksista hyvin, ja viime maaliskuussa tehdystä toisesta operaatiosta myös erittäin nopeasti: kolmen viikon kuluttua hän selvisi jo ilman keppejä ja lääkkeitä.

”Leikkausten jälkeen alkoi uusi elämä.”

Sari Puumalainen

© NICLAS MÄKELÄ

Lavista ja käppäilyä

Kaskilahdet asuivat pitkään isossa talossa Pohjois-Helsingissä. Viimeisen parin vuoden aikana perheessä on tapahtunut isoja muutoksia: Sarin lonkkaleikkaukset, esikoistyttären muutto pois kotoa ja sen jälkeen talon myyminen.

Nyt kolmihenkiseksi kutistunut talous asuu yhdessä tasossa pienempää, kätevämpää kotia, kuitenkin lähellä ystäviä ja entisiä maisemia. Lähellä on myös hyvät ulkoilumaastot, muun muassa Paloheinän kuntoiluportaat ja kävelyreitit, joita Puumalainen käy Roope-koiran kanssa koluamassa.

Tänä syksynä Puumalainen aikoo ottaa liikuntakalenteriinsa uuden harrastuksen, laviksen eli lavatanssijumpan.

Ehot lonkat rohkaisevat tähyämään taas matkoillekin. Kesällä Kaskilahden perhe lomaili Espanjassa.

”Nyt mä haluaisin hirveästi mennä käymään Dublinin pubeissa. En ole kauhean innostunut esimerkiksi museoista. Parasta matkoilla on istua kahvilassa ja katsoa ihmisiä. Muuten mielelläni käppäilen vaan.”

Ja kun on monta vuotta ollut joko kivuissa tai toipilaana, pelkkä käppäily kotikulmillakin käy elämyksestä.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 8/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X