Vatsakivut paljastuivat keliakiaksi
Marjatta Korpelainen, 71, kärsi selittämättömistä vatsavaivoista lapsesta lähtien. Hän joutui kuitenkin odottamaan melkein 50 vuotta ennen kuin diagnoosiksi varmistui keliakia.
Keliakiaa sairastava Marjatta Korpelainen ikävöi joskus makeita herkkuja, kuten berliininmunkkeja ja viinereitä. Ruisleipää hän ei kaipaa koskaan.
Jo lapsena järvenpääläinen Marjatta Korpelainen kärsi jatkuvista vatsavaivoista. Vatsaa kivisti, ja se oli usein turvoksissa. Lisäksi hänellä oli epämääräisen huono ja väsynyt olo.
Marjatta asui vanhempiensa, neljän siskonsa ja neljän veljensä kanssa Kymenlaaksossa maaseudulla, jossa syötiin paljon luonnonantimia.
Kukaan muu perheestä ei kärsinyt vatsavaivoista. Välillä Marjatankin olo parani, kunnes se huononi taas uudestaan.
Kahdeksanvuotiaana Marjatan vatsavaivat pahenivat niin, että hän vietti kaksi viikkoa sairaalassa tutkittavana.
”Siellä minulle tehtiin erilaisia kokeita. Ne eivät haitanneet, sillä olin sisätautiosastolla ainoa lapsi, joten sain muilta paljon hellittelyä.”
Mitään sairauteen viittaavaa ei kuitenkaan löytynyt, ja Marjatta pääsi takaisin kotiin.
Marjatan vatsavaivat jatkuivat, mutta elämä kulki muuten normaalisti. 25-vuotiaana hän meni naimisiin, ja perheeseen syntyi esikoinen muutamaa vuotta myöhemmin.
Kun Marjatta ja hänen miehensä yrittivät saada toista lasta, se ei ollutkaan helppoa. Marjatta sai kaksi keskenmenoa kolmen vuoden sisällä. Sen paremmin Marjatta kuin lääkäritkään eivät osanneet epäillä mitään erikoista. Toinen lapsi syntyi vasta neljä ja kolmas seitsemän vuotta myöhemmin.
Vatsaongelmat ja väsymys jatkuivat. Välillä vaivasi ripuli, välillä ummetus.
”Kävin eri lääkäreiden luona, ja monta eri sairautta suljettiin pois. Mitään vatsasairautta ei kuitenkaan löydetty. Sen sijaan vähän yli 40-vuotiaana minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, joka selitti väsymykseni”, Marjatta kertoo.
Monien tähystysten jälkeen Marjatta joutui pohjukaissuolen leikkaukseen. Lääkäri epäili, että vatsavaivat johtuivat pohjukaissuolen haavaumasta. Suolistosta ei kuitenkaan otettu koepalaa, eikä ruoansulatuskanavaa tutkittu ohutsuoleen asti.
Leikkauksen jälkeen vatsavaivat pahenivat entisestään. Marjatta sai kotona niin voimakkaita vatsakramppeja, että joutui neljä kertaa lähtemään pikavauhtia päivystykseen. Sairaalassa epäiltiin, että kyse oli vain vatsataudista. Marjatalla itsellään oli kuitenkin aavistus jostakin vakavammasta. Kun hän samoihin aikoihin kuuli ensimmäisen kerran sairaudesta nimeltä keliakia, hän meni kirjastoon etsimään siitä lisää tietoa.
”Kun seuraavan kerran olin terveyskeskuslääkärillä, ehdotin itse, että minulla saattaisi olla keliakia. Lääkäri määräsi minut sen jälkeen tähystykseen, jossa otettiin ohutsuolesta koepala.”
Joulukuussa 1994 Marjatan diagnoosiksi varmistui vihdoin keliakia. Aikaa ensimmäisestä sairaalareissusta oli ehtinyt kulua 42 vuotta.
Diagnoosin jälkeen asiat loksahtivat paikoilleen. Marjatta alkoi ymmärtää, miksi vatsavaivat olivat välillä helpottaneet.
Keliakia on sairaus, jossa viljatuotteiden sisältämä valkuaisaine gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa. Maalla oli ollut tapana syödä paljon itse viljeltyä viljaa, mutta varsinkin syksyisin myös paljon marjoja ja sieniä. Siksi vatsakivut olivat silloin helpottaneet. Marjatta myös oppi, että keskenmeno ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat tyypillisiä hoitamattoman keliakian oireita.
Diagnoosin jälkeen myös selvisi, että rajut vatsaoireet pohjukaissuolen leikkauksen jälkeen olivat johtuneet dumping-ilmiöstä, jolloin ruoka oli alkanut siirtyä ohutsuoleen liian nopeasti. Se oli aiheuttanut voimakasta pahoinvointia. Keliakian hoidon kannalta leikkauksesta ei ollut mitään hyötyä.
Diagnoosin saamisen aikaan jouluun oli vain pari viikkoa aikaa. Marjatta päätti aloittaa uuden ruokavalionsa heti, mutta perheelle hän leipoi vanhaan tapaan torttuja ja pipareita. Itse hän mutusteli riisikakkuja.
”Se joulu tuntui aika kuivalta. Oloni alkoi kuitenkin parantua nopeasti, ja lapseni tukivat minua uuden ruokavalion kanssa. Hekin olivat helpottuneita, kun tiesivät, mikä äitiä vaivaa.”
Joulun jälkeen Marjatta meni tapaamaan ravitsemusterapeuttia, joka kertoi, mitä keliaakikko saa syödä. Vuonna 1995 sairaus oli huonosti tunnettu, ja gluteenittomien tuotteiden valikoima kaupoissa suppea.
Marjatta opetteli kuitenkin leipomaan gluteenittomia leivonnaisia itse. Vehnän, rukiin ja ohran hän korvasi vehnätärkkelyspohjaisilla gluteenittomilla jauhoilla, joita oli siihen aikaan saatavilla.
Kahdessakymmenessä vuodessa gluteenittomien tuotteiden valikoima on parantunut valtavasti. Nykyään Marjatta käyttää paljon keliaakikoille tarkoitettua kauraa, tef-jauhoa ja siemeniä leivonnassa.
”Ruokavalioni muuttui sairauden myötä paljon terveellisemmäksi kuin aiemmin. Kun opin perusasiat, ruoanlaitto ei tuntunut enää lainkaan haastavalta.”
Läheltä piti -tapauksia sattuu edelleen. Kerran Marjatan ollessa sairaalan päivystyksessä osaston työntekijä jakoi kaikille aamupalaksi ruisleipiä. Marjatta kertoi keliakiastaan ja kysyi, ovatko leivät varmaasti gluteenittomia.
”Työntekijä vastasi, että kyllä ovat. Haistelin niitä tovin ja tulin siihen tulokseen, että ne olivat aivan tavallista leipää. Keliaakikon täytyy itse koko ajan olla valppaana ruoan kanssa.”
Vähäisenkin gluteenimäärän syöminen voi tuhota keliaakikon suoliston pintaa niin, että paraneminen vie useita kuukausia.
”Tunnen pienenkin määrän syömisen välittömästi vatsan nipistelynä.”
Marjatta on makeiden herkkujen ystävä. Joskus niitä löytyy yllättävistä paikoista, kuten ruskavaelluksella Saariselältä.
”Menin tunturin huipulla olevaan kahvilaan. Ajattelin, että siellä nyt ei ainakaan olisi mitään minulle sopivaa kahvileipää. Emäntä yllätti kertomalla, että hän leipoo gluteenittomat leivonnaiset itse. Se marjapiirakka maistui erityisen hyvältä.”
Viva 10/2016