Hilkka selviytyi munuaissiirrännäisen voimin
Ruokolahtelainen Hilkka Piik, 64, sai munuaissiirrännäisen yli kymmenen vuotta sitten, kun hänen omat munuaisensa olivat kutistuneet olemattomiin. Varaosa toimii edelleen hyvin.
Karkeakarvainen mäyräkoira Jeeppi pitää Hilkka Piikille seuraa kotona ja metsäretkillä.
Kaikki alkoi haavaisesta paksusuolentulehduksesta liki 40 vuotta sitten. Tulehduksen vuoksi Hilkka Piikin veriarvoja seurattiin säännöllisesti.
Jossakin vaiheessa kreatiniiniarvot alkoivat kohota. Se kertoi siitä, että munuaiset eivät enää toimineet kunnolla. Ilmeisesti tulehdus paksusuolessa oli alkanut vaurioittaa munuaisia.
Imatralla perushoitajana työskennelleen Hilkan vointi heikkeni, ja verenpaine huiteli korkeuksissa. Korkea verenpaine teki lisähallaa munuaisille.
”Iho kutisi, paleli, oli väsymystä ja pahoinvointia, kun kuona-aineet kerääntyivät elimistöön. Haavainen suolikin vei huonoon kuntoon.”
Hilkka joutui jäämään sairauslomalle. Hän tiesi, että tien päässä odottaa dialyysi ja elinsiirtojono.
”Miehelleni Ismolle oli varmaan rankkaa katsoa, kun toinen hiipuu vieressä. Minulla oli niin sanottu kutistusmunuainen. Munuaiseni olivat käpristyneet niin pieniksi, ettei niitä tahtonut enää edes löytyä.”
Kolme kertaa viikossa neljän tunnin ajan. Se oli Hilkan dialyysin rytmi. Piikit myivät omakotitalonsa ja muuttivat Hilkan entisen työpaikan, Honkaharjun sairaalan, kupeeseen. Onneksi lapset olivat jo aikuisia ja omillaan – heistä ei tarvinnut huolehtia.
Aamulla Hilkka vääntäytyi mäkeä ylös sairaalaan, söi aamupalan ja meni dialyysin. Hänelle oli kerrottu, että siirteen odotusaika on keskimäärin noin vuosi. Meni vuosi, toinen, kolmas.
Eläkepaperitkin tipahtivat postiluukusta. Nivelrikon, paksusuolentulehduksen ja munuaisten vajaatoiminnan vuoksi Hilkka ei ollut enää työkykyinen.
”Olin silloin 52-vuotias. Ensi alkuun se tuntui hurjalta, olinhan tehnyt töitä nuoresta asti. Erityisesti jäin kaipaamaan työn sosiaalista puolta.”
Odotus jatkui. Lopulta Hilkan veli lupautui luovuttajaksi. Sitten eräänä kesäkuisena yönä vuonna 2004 puhelin soi. Hilkalle oli löytynyt sopiva munuainen ja häntä odotettiin Helsingissä, Meilahden sairaalassa.
”Ihmeellinen sattuma oli se, että veljelläni piti olla viimeinen lääkärintarkastus samana päivänä kuin minun elinsiirtoni tapahtui.”
Hilkka meni munuaisensiirtoon innostuneena: vihdoin alkaa tapahtua!
”En minä osannut pelätä. Kävin leikkauspöydälle makaamaan, että taju veks ja kiitos.”
Munuainen asetettiin vatsaonteloon alavatsan vasemmalle puolelle. Siirrännäisen verisuonet liitettiin Hilkan verisuoniin ja virtsanjohdin virtsarakkoon. Kutistuneet munuaiset jätettiin paikoilleen.
Viereisellä sairaalasängyllä makasi nainen, joka sai saman luovuttajan toisen munuaisen.
”En miettinyt luovuttajaa silloin enkä myöhemmin. Ei sellaisesta kannata tehdä isoa numeroa. Tunnen vain kiitollisuutta häntä ja hoitohenkilökuntaa kohtaan”, Hilkka sanoo.
Elinsiirron jälkeen Hilkka joutui käymään vielä kolme kertaa dialyysissä, sillä munuainen ei lähtenyt heti toimimaan.
Vahvoja hyljinnänestolääkkeitä hän joutuu syömään loppuelämänsä. Parin vuoden ajan Hilkka joutui syömään myös kortisonia tulehdusvaaran vuoksi.
”Lisäksi sain siirrännäisen mukana viruksen, johon määrättiin vuoden kestävä lääkitys.”
Hilkka naurahtaa, että toipumiseen ei juuri jäänyt aikaa, sillä samoihin aikoihin he myivät kaupunkikaksion ja muuttivat kesämökille asumaan. Ismo teki remonttia, ja Hilkka hoiti huushollia.
”Olin alussa aika huonossa kunnossa. Hiuksetkin lähtivät – sen verran raju koettelemus se oli ollut. Aloin tehdä kävelylenkkejä ja sain hiljalleen voimia takaisin.”
Iso asia sopeutumisessa olivat Munuais- ja maksaliiton kuntoutuskurssit. Hilkka ja Ismo kävivät kurssilla ennen dialyysin alkua, dialyysin aikana ja elinsiirron jälkeen.
”Oli tosi ihanaa kuulua saman kokeneiden porukkaan. Olin onnellinen myös siitä, että Ismo lähti mukaan kursseille. Munuaissairaus koskettaa koko perhettä.”
Alussa Hilkan vointia seurattiin poliklinikalla viikoittain. Hiljalleen käyntien väli harveni.
”Yritän pitää munuaisestani mahdollisimman hyvää huolta. Se on niin kallisarvoinen kapistus. Otan lääkkeet säännöllisesti, juon paljon vettä ja vältän tiettyjä ruokia listeriabakteeririskin vuoksi.”
Myös kamppailulajit ovat kiellettyjä iskujen takia. Hilkka hymähtää, että hänellä alkaa kyllä olla vatsanseudulla jo riittävästi iskunvaimenninta.
Munuaisen kanssa on mennyt niin hyvin, että aina Hilkka ei edes muista koko asiaa. Nivelrikko, fibromyalgia ja reistaileva selkä ovat kurittaneet enemmän.
”Nivelrikkoa on nyt käsien lisäksi myös jalkaterissä. Lisäksi minulla on selässä nikaman siirtymä, joka jäykistettiin pari vuotta sitten.”
Fibromyalgiaan määrätyn kipulääkkeen Hilkka lopetti taannoin. Hän ottaa mieluummin kivun ja säryn kuin sumuisen pään.
Yli puolet munuaissiirrännäisistä toimii vielä kymmenen vuoden jälkeen. Hilkalla on menossa kahdestoista vuosi.
Nykyään hän käy kolmen kuukauden välein verikokeessa ja puolen vuoden välein munuaispoliklinikalla.
”Sain hyvän munuaisen. Monella voisi olla tämän ajan sisällä jo kolmas siirrännäinen menossa.”
Hilkka oli pitkään yhteydessä myös rouvaan, joka sai luovuttajan toisen munuaisen. Hänelläkin meni hyvin siirrännäisensä kanssa.
Hilkka vetää syvään henkeä ja katselee kotinsa terassilta Saimaalle, joka kimmeltää auringossa. Silmät lepäävät kauniissa maisemassa.
”Joskus mietin, millaista elämäni olisi ilman kaikkia näitä sairauksia. Mutta mitä se auttaa märehtiä. Näillä mennään, mitä on.”
Lähde: Munuais- ja maksaliitto.
Viva 11/2016