Oopperalaulaja Juha Uusitalo sairastui ja joutui jättämään huippu-uransa: ”Katkeroiduin ensin hirveästi - Intohimo ja vimma ovat aina vieneet minua eteenpäin”

Sairastuin aivokasvaimeen vuonna 2008, jolloin se myös leikattiin. Olin silloin kirjoilla Sveitsissä. Kasvain löytyi, kun olin Firenzessä tekemässä oopperaa yhdessä kapellimestari Zubin Mehtan kanssa.

Vietin vapaapäivää ja olin ajamassa puolisoni kanssa Välimeren rantaan, kun aloin voida todella huonosti. Edes vesipisara ei pysynyt sisällä. Soitin oopperalle, joka lähetti lääkärin mittaamaan verenpaineeni, ja tuloksena oli ambulanssikyyti sairaalaan.

Sairaalassa nuori ja kaunis naislääkäri ilmoitti, että minulla on tuumori päässä. Enhän minä häntä aluksi uskonut, nuorta tyttölääkäriä! Yön aikana minut siirrettiin Firenzen neurokirurgiseen sairaalaan. Siellä toinen neurologi otti uudet kuvat ja näytti ne minullekin. Pakko se oli uskoa.

Syypää sairauteen

Yritin kovasti löytää aivokasvaimeen syyllistä, mutta sellaista ei ollut. Syytin itseäni, ja se oli virhe. Ajattelin, että olin tehnyt niin paljon tuhmuutta maailmassa, että olin ansainnut aivokasvaimen.

Neuvoksi kaikille: itseä ei saa koskaan syyttää sairaudesta.

Jälkeenpäin voi miettiä, että oliko stressillä vaikutusta siihen. Olin urani huipulla ja tein töitä maailman parhaimpien kapellimestareiden kanssa. Leikkaus onnistui, ja olin kolmen kuukauden päästä Esa-Pekka Salosen kanssa kiertueelle Euroopassa.

Urani jatkoi nousukiitoaan. Huippu-urani loppui vasta aivoinfarktiin kolme vuotta myöhemmin. Minua ei hoidettu ollenkaan, makuutettiin vain sairaalan käytävällä, vaikka olisi pitänyt kiireesti aloittaa liuotushoito. Tämä tapahtui Suomessa toukokuussa 2011. Sain hoitovirheen takia huomattavat korvaukset.

Musiikin parantava voima

Rakastan elämää. Sairasteluiden myötä rakkauden löytäminen erilaisista asioista on vahvistunut. Rakkaus itseä kohtaan on lisääntynyt.

Olen antanut ja annan vastaisuudessakin itselleni paljon asioita anteeksi. En murehdi asioista, joihin en pysty vaikuttamaan.

Tunnustan, että katkeroiduin ensin hirveästi kun urani jäi. Sehän oli minun maailmani, joka minulta tuhottiin. Onneksi laulu ei ollut ensimmäinen lajini.

Aloitin musiikkiurani huilistina, eli se musiikin maaginen voima on ollut ympärilläni aina. Väitänkin, että musiikilla todella on parantava voima.

Kaipaan oopperalavoja, vaikka niihin liittyy pahojakin muistoja, kuten stressiä. Tein niin järkyttävän suuria rooleja. Ympäristö ja kollegat, joiden kanssa sain kunnian tehdä töitä, olivat maailman huippuja. Ja oopperatalot olivat myös aivan huippuja.

Se aika on kuitenkin ohi. Olen halvaantunut, enkä voi liikkua kuten haluaisin. Jos joudun ajattelemaan, että mihin astun seuraavaksi, se vie liikaa huomiota laulamiselta. Laulan kyllä konsertteja mahdollisuuksien rajoissa.

Musiikki kuuluu jälkipolvessa

Erosin ensimmäisestä vaimostani keväällä 2008. Saimme kolme lasta. Vanhin tytär Vilja täytti juuri 24 vuotta, keskimmäinen tytär Maissi on 21-vuotias ja nuorin lapsemme Aarne on nyt 15-vuotias. Meillä on kaikilla hyvät välit nykyisin, ja arki toimii hyvin.

Musiikki näkyy jälkipolvessakin. Vilja on erittäin taitava viulunsoittaja, mutta elämä valitsi toisin ja hänestä tulee maanviljelijä. Minustakin piti tulla maanviljelijä. Olin 16-vuotiaaksi asti kaikki kesät Teuvalla tätini tilalla. Lypsin siellä käsin lehmiä, joita oli kuusi.

Maissi opiskelee Göteborgissa lyömäsoittajaksi. Pojastamme Aarnesta tulee puolestaan trumpetisti.

Intohimo vie eteenpäin

Ennustan, että hurahdan musiikkiin yhä uudestaan ja uudestaan. Hurahtelu voi kuitenkin olla vaarallista, jos ympärillä ei ole viisautta.

Hurahdin huilunsoittoon aikanaan niin, että jouduin velkajärjestelyyn. Meillä oli fanaattinen, neljän hengen porukka, jonka kanssa päätimme, että tulemme löytämään äänen instrumenteista uudestaan. Siitä tuli sellainen 20 vuoden seikkailu.

Velkajärjestelyyn meidät ajoi se, että ostimme Kaustisilta omakotitalon ja asuimme kaikki siinä. Se tapahtui juuri ennen 90-luvun lamaa, jolloin pankista sai lainaa.

Se oli aikamoinen kokemus, ja lopulta talo päätyi pakkomyyntiin.

Intohimo ja vimma ovat aina vieneet minua eteenpäin. Olen aina uskonut, että minussa on jotain. Aina voi pyrkiä täydellisyyteen, eikä siinä ole mitään hävettävää.

Me suomalaiset olemme kovia tyyppejä. Sairasteluiden jälkeen olen uskaltanut olla asioista rehellisesti jotain mieltä ja nojata rauhassa niihin. Elämän tarkoitus on löytää rakkaus. Voiko muuta olla?