Ei pelkkiä peräkammarin poikia: Myös nuoret naiset eristäytyvät yksin kotiinsa - näin kävi Päiville

Kotiin hautautumista selittävät sosiaalisten tilanteiden pelko ja koulukiusaaminen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sosiaalisesti vetäytyneellä nuorella ei ole lainkaan sosiaalisia suhteita tai ne rajoittuvat perheenjäseniin.

Kotiin hautautumista selittävät sosiaalisten tilanteiden pelko ja koulukiusaaminen.
Teksti: Paula Sallinen

Päiviä ärsytti, kun vanhemmat kyselivät, miten englantilaisen filologian opinnot yliopistossa sujuivat.

Vanhemmat eivät tienneet, että Päivi oli jättänyt kursseja kesken jo ensimmäisenä opiskeluvuotena eikä käynyt enää luennoilla.

”En kokenut, että heidän täytyisi tietää, mutta en myöskään halunnut, että he tietäisivät. Oletus oli, että olin aina hyvä koulussa. En halunnut, että he huolestuisivat ja olisivat ahdistavia”, Päivi kertoo.

Päivin nimi ei ole oikeasti Päivi, sillä hän ei halua kertoa tarinaansa omalla nimellään.

Syksyllä 2010 alkaneet opinnot takkusivat, koska opiskelu oli liian vapaata – kukaan ei katsonut perään. Päivillä oli myöskin vaikeuksia kirjoittaa esseitä. Arvosanat olivat menettäneet merkityksensä, vaikka vielä lukion alussa hän oli tavoitellut kiitettäviä. Lisäksi hänellä oli todettu keskivaikea masennus.

Toisen vuoden syyslomalla Päivi matkusti Etelä-Koreaan, maahan, jonka musiikista hän piti. Matkan jälkeen hän ei enää palannut yliopistolle. Hän pelkäsi flunssansa olevan sikainfluessaa eikä halunnut tartuttaa muita. Sitten yliopisto vain jäi.

”En ajatellut sitä sen enempää.”

Syysloman jälkeen Päivi jakoi lehtiä kaksi kertaa viikossa puolen vuoden ajan. Sen jälkeen alkoi elämänvaihe, jota hän kuvaa kahdella sanalla: pimeä keskiaika.

Ihmiset tuijottavat

Kotona päivät, kuukaudet ja vuodet menettivät merkityksensä.

Päivi kuvailee aikaa pumpuliksi tai ”yhdeksi klöntiksi”, josta on vaikea erottaa yksityiskohtia. Hän saattoi käydä kävelyllä, ehkä elokuvissa. Pääasiassa hän kuitenkin pysytteli kotona. Kaupassakäynti saattoi olla päivän ainoa sosiaalinen tapahtuma.

”Minua ärsytti, jos joku kysyi, mitä kuuluu. Koska en tehnyt mitään, minulle ei kuulunut mitään. Jos vanhemmat soittivat ja toivottivat hyvää viikonloppua, ärsyynnyin, koska minulle kaikki päivät olivat viikonloppuja. Niillä ei ollut mitään eroja.”

Päivät kuluivat lukemalla kirjoja, virkkaamalla ja seuraamalla netin englanninkielisen nettiyhteisön, Live Journalin, keskusteluja. Hän ei itse osallistunut keskusteluihin vaan lurkkasi, hengaili taustalla. Lurkkaamalla hän kuitenkin tunsi kuuluvansa yhteisöön.

Päivi näki usein valveunia, jossa joku oli hänen asunnossaan. Kun hän heitti tunkeutujaa tyynyllä, hän heräsi ja huomasi, ettei asunnossa ollut ketään. Toisinaan hän näki painajaista, jossa tyttö painaa kantapäällä hänen kurkkuaan.

Päivi eli niukasti. Hänen isänsa maksoi vuokran, joten hän oli pystynyt säästämään asumistukensa. Kun opintotuki loppui, hän eli pelkillä säästöillään. Hän ei edes tiennyt, että olisi voinut saada rahallista tukea elämiseensä. Tämä ei ole Suomessa harvinaista.

Sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten määrää Suomessa on hankala arvioida, sillä arviot nuorten syrjäytymisestäkin vaihtelevat paljon toisistaan. On arvioitu, että vuonna 2010 Suomessa eli yli 32 000 nuorta, jotka eivät nostaneet tukia, ja joista ei tiedetty käytännössä mitään.

Eräiden arvioiden mukaan heitä olisi noin 50 000. Kaksi kolmasosaa on miehiä.

Koska Päivi ei saanut tukia, hän ikään kuin katosi yhteiskunnan tutkasta.

Syömistä hän ajatteli paljon. Hän söi mielestään liikaa, yritti olla syömättä ja epäonnistui. Ulkona liikkuminen kävi tukalaksi, sillä hänestä tuntui, että ihmiset tuijottavat ja ajattelevat, että hän on lihava ja ruma. Hän liikkui mieluusti aamulla ja illalla, kun oli pimeää. Kaupassa hän kävi vain pikaisesti ja palasi nopeasti kotiin karkkien kanssa.

”Oli kertoja, jolloin olisin lähtenyt kauppaan tai ehkä jopa kävelemään, mutta koska mikään vaate ei mennyt kunnolla päälle, käännyin eteisessä takaisin.”

Hikkyt vetäytyvät kotiinsa

Sosiaalisesti vetäytyneellä tarkoitetaan nuorta, jolla ei ole lainkaan sosiaalisia suhteita tai ne rajoittuvat perheenjäseniin. Japanissa heitä kutsutaan hikikomoreiksi.

126 miljoonan asukkaan maassa arvioidaan olevan neljännesmiljoona nuorta, jotka eivät käytännössä poistu lainkaan kotoaan, ja puoli miljoonaa nuorta, jotka lähtevät kotoaan hyvin harvoin. Suomessa vastaavaa ilmiötä ei ole nimetty, mutta vetäytyjät itse käyttävät termiä hikky, joka on väännös hikikomorista.

Syrjäytyminen ei kuitenkaan tarkoita, että nuori olisi sosiaalisesti vetäytynyt. Hänellä voi olla vilkas sosiaalinen elämä ja harrastuksia. Hikkyt sen sijaan välttelevät, usein vastentahtoisesti, toisia ihmisiä.

”Sosiaalinen vetäytyminen voi johtaa syrjäytymiseen, sillä koulusta, opiskelusta ja työnteosta selviytyminen vaatii lähes aina sosiaalisia kontakteja ja kanssakäymistä”, kertoo sosiaali- ja terveysalan yliopettaja Minna Zechner Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Zechner on tutkinut sosiaalisesti vetäytyneiden nuorten internetkeskusteluja Hikikomero-keskustelufoorumilla. Hikkyt ovat pääosin nuoria miehiä. Useat heistä kärsivät sosiaalisten tilanteiden pelosta ja erilaisista mielenterveysongelmista. Monet olivat tulleet koulukiusatuiksi.

Etsivän työn ohjaaja Karita Snellman arvelee, että koulukiusaaminen on jättänyt vetäytyjiin koulupelon, joka vaikeuttaa sosiaalisia suhteita myöhemminkin. Osa kotiin vetäytyjistä välttelee opiskelun ja työelämän kasaamia paineita.

”Heille koti on turvasatama. Toisaalta päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville nuorille koti voi olla myös ahdistava paikka, jossa on vaikea olla oman olonsa kanssa.”

Naispuoliset vetäytyjät ovat Hikikomeron keskusteluissa vähemmistössä. Hikikomero-palstan miespuolisten hikkyjen keskuudessa oli vaikea sulattaa ajatusta naispuolisesta hikikomorista, sillä heidän mielestään yhteiskunta on naismyönteinen ja naiset löytävät aina seksikumppanin ja pääsevät parisuhteeseen.

”Perusolettamus monilla näyttää olevan, että naiset saavat olla vaikka miten rumia ja tyhmiä ja silti pääsevät valitsemaan parinsa”, Zechner sanoo.

Tyttöystävän ja seksikokemusten kaipuu on palstalla käsinkosketeltavaa. Osalla se kääntyy naisvihaksi. Jotkut pitivät naisia tyhmempänä sukupuolena, mikä selittää sen, että he ovat jääneet paitsi seurustelusta.

”Keskusteluissa naiset nähtiin usein lähinnä seksipartnereina. Yhtäältä suomalaisia naisia haukuttiin vaativiksi, toisaalta taas arvostettiin itsenäisiä suomalaisia naisia, joiden toimeentulo ei ole mieselättäjästä riippuvaista. Usein puhuttiin vastapoolina venäläisistä ja aasialaisista naisista, joiden arvioitiin hakevan miehestä vain elättäjää.”

Palstalla erikseen kiellettiin maininnat ”kavereiden, tyttöystävän tai seksielämän omistamisesta”.

Paljastava hakuhistoria

Muutama vuosi sitten Päivin selkä kipeytyi niin pahasti, ettei hän pystynyt istumaan viittä minuuttia. Silloin hän sai kerrottua vanhemmilleen, ettei hän enää käynyt yliopistolla.

Välillä vanhemmat kysyivät, pystyisikö Päivi jo palaamaan opintoihin, mihin hän aina vastasi kieltävästi.

”Tunsin vanhempien suhteen syyllisyyttä, etten ollut koulussa. Tuntui, että olin aiheuttanut heille pettymyksen. En ollut sellainen kuin minun olisi pitänyt olla: iloinen ja hyvä koulussa.”

Jos äiti mainitsi masennuksen, Päivi ahdistui ja suuttui. Suhde etääntyi entisestään, kun Päivi muutti toiselle paikkakunnalle vuonna 2013. Hän kielsi vanhemmiltaan yllätysvierailut eikä vastannut, jos he soittivat. Nykyään vanhemmat käyvät kylässä kerran parissa kuukaudessa ja puhelinsoiton sijasta lähettävät tekstiviestin tai sähköpostin.

Päivi kuitenkin tiesi, että vanhemmat olivat huolissaan. Kun hän pari vuotta sitten vieraili vanhemmillaan, hän huomasi internetin hakuhistoriasta, että koneella oli haettu tietoa psykiatrisista palveluista Päivin asuinpaikkakunnalla.

”Masennuksesta ja psykiartiasta puhuminen sai minut vihaiseksi. Ajattelin, että se ei kuulu sulle [äidille] tai sä et tiedä musta mitään.”

Päivin vanhemmat eivät vieläkään tiedä, kuinka kauan Päivi vietti eristäytyneenä kotiinsa.

Etsivän työn ohjaaja Karita Snellman sanoo, että Suomessa alle 25-vuotiaan nuoren on lähes mahdoton syrjäytyä. Viranomaisjärjestelmä nappaa kyllä kiinni nuoresta, jolla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa. Päivin tarina saa hänet kuitenkin pehmentämään väitettään.

”Kiltti ja koulussa menestyvä tyttö saa ihan rauhassa vetäytyä, sillä sukulaisista voi kuulostaa siltä, että menee hyvin, kun opiskelee yliopistossa. Yliopistolla ei kukaan myöskään kysele perään”, hän sanoo.

Huoli syrjäytymisestä kohdistuu lähinnä poikiin, sillä heillä on tyttöjä useammin päihdeongelmia ja he ”pitävät itsestään melua”, Snellman sanoo.

”Tytöt ovat näkymättömämpiä.”

Kotoa työpajalle

Päivin eristäytymisen katkaisi ammatinvalintapsykologi. Isä oli jo pitkään painostanut tytärtään menemään ammatinvalintapsykologille, ja Päivi varasi ajan saadakseen taukoa painostuksesta. Hyvin nopeasti kävi ilmi, ettei tapaamisilla etsittäisi Päiville uutta ammattia.

”Ensimmäisellä tapaamiskerralla vain itkin, kun en ollut puhunut kenenkään kanssa.”

Ammatinvalintapsykologi neuvoi Päivin depressiohoitajalle ja ohjasi työpajatoimintaan. Päivi kävi tutustumassa työpajaan ja lupautui osallistumaan toimintaan.

Työpajalla opeteltiin kirjansidontaa, lasitöiden tekemistä, virkkausta ja askartelua. Tärkein oppi oli kuitenkin päivärytmi. Päivi oli kotivuosina nukkunut epäsäännöllisesti, ja aamulla työpajalle lähteminen olikin aluksi vaivalloista. Vaivalloista olivat myös sosiaaliset suhteet. Työpajalla Päivi joutui juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa. Nyt hän on käynyt työpajoilla pari vuotta.

Jälkikäteen kolme vuotta omissa oloissa tuntuu hukkaan heitetyiltä.

”Olisinko pystynyt katkaisemaan sen [vetäytymisen] aikaisemmin, jos olisin tavannut tuollaisia ihmisiä silloin, kun mentiin alaspäin. Ei koulussa opeteta, mitä tehdä, jos et pääse kouluun, tai jos rahat loppuvat tai jäät yksin”, hän sanoo.

”Yläasteelta asti asiat alkoivat mennä alaspäin. En vain enää ollut onnellinen. Vähitellen kaikki meni huonommin, kunnes oltiin kuopassa.”

Kuopalla hän tarkoittaa kotia.

Päivillä ei ole suunnitelmia työpajan jälkeen. Hän pelkää, että jää jälleen kotiin, jos hänelle ei keksitä tekemistä työpajan jälkeen.

”Tykkään ajatella, että jäisin kotiin, koska olen niin laiska ja mukavuudenhaluinen. Tarvitsen sitä, että joku auttaa minua löytämään seuraavan jutskan. Ei olisi pidemmän päälle hyvä, että jäisin kotiin.”

X