Onni-koira tyhjentää pyykkikoneen ja auttaa riisumaan housut – Perhe luovutti avustajakoira-Onnin apua tarvitsevalle

Omaan perheeseen osunut onnettomuus ja sen jälkimainingit saivat Maria Mäkelän toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Valot vihreiksi? Kyllä Onni hoitaa. Kun kuljetaan kaupungilla, avustajakoiran keskittyminen ei saa herpaantua.

Omaan perheeseen osunut onnettomuus ja sen jälkimainingit saivat Maria Mäkelän toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Anu Kylvén

Labradorinnoutajan nappisilmät tapittavat ylöspäin. Ne odottavat ohjetta, mitä tehdä seuraavaksi. Onni-koira on töissä. Se tietää sen itsekin: se on töissä aina, kun sille puetaan liivi.

Mikäs tuossa Hämeenkadun jalkakäytävällä tuoksuu? Pudonnut ranskanperuna! Onni-koira nuuskuttaa nopeasti herkun suuntaan mutta lopettaa ja nostaa kuononsa yhtä nopeasti. Se muistaa, että maassa lojuva herkku ei kuulu sen hampaisiin.

Kliks. Maria Mäkelä painaa naksutinta. Äänimerkki kertoo Onnille, että mieliteosta luopuminen oli oikein tehty. Ääntä seuraa aina lopullinen palkkio eli koirannami.

Jokainen lenkki on Onnille mahdollisuus kouluttautua. Sen pitää tottua vastaantuleviin lastenvaunuihin ja rullalautoihin sekä kadunkulmassa koiran korkeudella istuviin kerjäläisiin niin hyvin, etteivät ne hetkauta sitä.

Kun Onni on töissä, sen pitää keskittyä vain ja ainoastaan ihmiseen, jota se avustaa. Onnista on tulossa liikuntavammaisen avustajakoira.

Jotain enemmän

Sastamalalainen Maria Mäkelä, 34, on rakastanut koiria aina: niitä on ollut hänellä yhteensä 12, ja Marian omistama koirakoulu ProCanis on tunnettu Pirkanmaan alueella.

Koiraharrastajien parissa Maria on nähnyt, miten koira parantaa omistajan elämänlaatua ja fyysistä kuntoa. Agilityn ohjaustekniikoiden oppiminen ja virheettömän radan tekeminen antavat onnistumisen elämyksiä. Kurssilaisten kehittyminen ja onnistumiset ilahduttavat.

Silti Marialla on ollut halu tehdä koirien parissa jotakin oikeasti merkityksellistä. Ajatus muiden auttamisesta saikin neljä vuotta sitten vauhtia hurjalla tavalla, kun Marian silloisen puolison Marko Mäkelän ajama auto suistui kovassa vauhdissa valtatieltä päin kalliota.

Maria ja Marko pyörittivät niihin aikoihin koirakoulua yhdessä, ja päivät olivat täynnä ohjattuja tunteja. Mutta Markon vakavan onnettomuuden jälkeen Maria päivysti Markon luona Tampereen yliopistollisessa sairaalassa eikä pystynyt hoitamaan töitään.

Koiraharrastajien keskuudessa tieto tilanteesta levisi nopeasti, ja tutut halusivat auttaa.

Yksi kollega järjesti korvaavat kouluttajat seuraavien viikkojen ajaksi, jotta Marian ei järkytyksen keskellä tarvinnut huolehtia yrityksen pyörittämisestä ja ilmoitella asiakkaille perutuista tunneista.

”Oli uskomattoman hienoa, miten paljon apua tuli sellaisiltakin ihmisiltä, joita emme edes tunteneet”, Maria sanoo.

”Kun pääsin sairaalasta ja toivuin, ajatus hyvän jakamisesta vahvistui”, Marko sanoo.

”Maria muisti pitkäaikaisen haaveensa avustajakoiran kouluttamisesta. Olemme molemmat sellaisia, että jos tulee huikea idea, se pitää myös toteuttaa.”

Ja niin Marko ja Maria päättivät, että he kouluttavat avustajakoiran ja lahjoittavat sen Invalidiliitolle.

”Jos on mahdollisuus auttaa toista ihmistä, miksei tekisi sitä”, Maria sanoo.

Maria valmistui lähihoitajaksi vuosituhannen vaihteessa ja työskenteli valmistumisensa jälkeen jonkin aikaa Invalidiliiton palvelutalossa. Hän näki läheltä, millaista on, kun liikuntakyky menee.

”Voin vain kuvitella, millaista elämä olisi, jos joutuisin pyytämään toiselta ihmiseltä apua jokaisen tippuneen tavaran nostamiseen tai oven avaamiseen. Jokainen kaipaa välillä omaa rauhaa ja itsenäisyyden tunnetta, ja avustajakoiran kanssa sen voi saavuttaa helpommin kuin ihmisavustajan kanssa.”

Halu luopua

Päätettiin, että Maria hoitaa koiran kouluttamisen ja Marko esittelee asian Invalidiliitolle. Liitossa Markon ja Marian ideasta innostuttiin, koska avustajakoirista on huutava pula.

Invalidiliiton avustajakoirat koulutetaan pääasiassa yhdessä koulutuskeskuksessa Kemiössä. Aiemmin kukaan yksittäinen ihminen ei ole lähtenyt urakkaan. Avustajakoiran pitää läpäistä testit, jotta sen tiedetään olevan pätevä hommaansa.

Rotu oli Marialle heti selvä. Labradorinnoutajan tyypilliset piirteet sopivat avustajakoiralle: tasapainoinen luonne ja halu työskennellä ihmisen kanssa.

Kun koira kulkee avustettavan ihmisen mukana, sen pitää antaa piutpaut jokaiselle ylimääräiselle houkutukselle – hajuille, linnuille, ihmisille. Sen pitää luopua asioista, jotka sitä luontaisesti kiinnostavat. Niistä luopumista Maria harjoitteli Onnin kanssa joka päivä melkein siitä asti, kun palleroinen pentu lokakuussa 2014 saapui taloon.

Avustajakoira kulkee usein vapaana, joten sillä on periaatteessa mahdollisuus sännätä lokin tai maassa pyörivän makkaranpalan perään. Silti se haluaa valita ohjaajan. Katsoo ohjaajaansa silmiin ja pysyy tämän vierellä.

”Sen toimintamallin rakentaminen vaati systemaattisuutta. Meillä ei ollut vapaapäiviä, jolloin Onni olisi saanut liehua hihnassa miten lystää. Palkitsin aina, kun koira toimi oikein. Kouluttaminen ei saa perustua siihen, että kielletään väärästä käytöksestä”, Maria sanoo.

Myönteisellä vahvistamisella Onni on oppinut muun muassa avaamaan oven ja tyhjentämään pyykit pesukoneesta. Se riisuu käskystä avustettavaltaan sukat, takin ja housutkin. Liikennevaloissa se painaa kuonollaan nappia, jotta jalankulkijoiden valo saadaan vaihtumaan vihreäksi.

”Vaikka olen koirankouluttamisen ammattilainen, olen vain ihminen”, Maria sanoo.

”Väsyneenä saatan lipsua sovituista säännöistä omien koirien kanssa ja antaa niiden hulmahtaa ovesta ulos ilman lupaa ennen minua. Se on tietoinen valinta. Onnin kanssa lipsahduksia ei saanut tulla. Kaikessa oli oltava johdonmukainen.”

Kun kouluttaa koiraa toiselle eikä itselleen, rima nousee korkeammalle. Jo ennen pennun saapumista Maria listasi paperille liudan opetettavia asioita ja konkreettiset koulutussuunnitelmat.

”Paljon enemmän ja tarkemmin kuin alkaessasi kouluttaa itsellesi agility- tai tokokoiraa”, Marko nauraa.

Söpö siivousfriikki

”Onni-koira on niin innokas työntekijä, että siltä saattaa niin sanotusti mopo välillä karata”, Maria Mäkelä nauraa. Avustajakoira jää eläkkeelle noin kymmenen-vuotiaana. © Sara Pihlaja/Otavamedia

Avustajakoiraa tai harrastuskoiraa kouluttaessa on olennaista, että koiran ja kouluttajan kemiat kohtaavat. Miten Marialla ja Onnilla kävi?

”Voin vastata vain omasta puolestani, mutta minusta kemiamme kohtasivat hyvin. Onni oli selkeä kaveri kouluttaa.”

Kodin koiralaumassa Onnista tuli pian yhtä rakas kuin vakiporukasta. Toisinaan labbis lötkähti Marian viereen sänkyyn, ja kaksikko nukkui selkä selkää vasten.

”Silti alusta asti ajattelimme, että on omat koirat ja Onni. Se auttoi sisäistämään, ettei Onni ole tullut jäädäkseen meille”, Marko sanoo.

Onni-koira taitaa olla vähän työnarkomaani. Jos lattialle putoaa kynä , Onni herää sikeästäkin unesta ja syöksyy nostamaan sen. Vähän siivousfriikkikin Onni taitaa olla. Se ei tykkää, jos lattialla on irtoroinaa. Marian syliin on monta kertaa kertynyt kasa sukkia ja Minttu-tyttären leluja.

Välillä Onni tulee viereen ihan muuten vain, laskee leukansa polven päälle ja katsoo silmiin.

Kun Onni-koira oli vuoden ikäinen, Maria ja Marko erosivat. Tuli muutto omakotitalosta kerrostaloon, hevoset ja kissat oli annettava pois. Yhdeksänvuotiasta tytärtä piti tukea ja huomioida uudessa tilanteessa.

”Ero vei voimia, ja Onnin koulutus jäi vähän aiottua vähemmälle. Arjen juttuja tietysti opeteltiin koko ajan, mutta ylimääräiset temput olivat hetken jäissä”, Maria muistelee.

Onni hankittiin aikoinaan yhdessä, joten Marko on pysynyt projektissa tukena. Hyvän tekeminen ei karitutunut henkilökohtaisen elämän myllerryksiin – varsinkaan, kun ex-pariskunta on muutenkin pitänyt asialliset välit.

Omaan kotiin

Korvat kääntyvät eteenpäin, häntä huiskii ja tassut steppaavat malttamattomasti. Onni odottaa tehtävää. Ei Marialta tällä kertaa, vaan Elsi Martikaiselta.

Lenkistä Tampereen Hämeenkadulla on kuukausi, ja Onni-koira on nyt muuttanut Porvooseen. Tästä lähin sen rakastava katse suuntautuu Elsiin.

Elsi liikkuu pyörätuolilla, koska hän sairastaa FALS:ia. Neurologinen sairaus rappeuttaa liikehermoratoja.

”Onni on uskomattoman taitava ja ihana koira, oikea hurmuri. Olin todella onnekas, kun sain sen. Jo muutaman treenikerran jälkeen Onni osaa vetää minut selinmakuulta istumaan. Omat vatsalihakseni eivät siihen riitä”, Elsi kertoo.

Maria kuuntelee tyytyväisenä.

”Ei ole mahdotonta, että kouluttaisin vielä joskus toisen avustajakoiran. Yllätyin, miten paljon voin saada siitä, että annan jotain toiselle. Kun pääsin tutustumaan Elsiin, tajusin Onnin merkityksen lopullisesti. Iloitsen siitä, mitä hyvää olen työlläni saanut aikaiseksi.”

Kun Maria näkee, miten tiiviiksi Elsin ja Onnin suhde on nopeasti käynyt, liikutuksen kyyneleet puskevat silmiin. Mieleen lipuu myös haikeus: koira, joka oli osa perhettä lähes kaksi vuotta, on nyt lähtenyt oikeaan kotiinsa.

Ero ei onneksi ole lopullinen. Jos tarvitaan apua tai Onnille hoitopaikkaa, Maria on valmiina.

Lue myös: Labradorinnoutaja Ollista kouliutui kivusta varoittava avustajakoira – ”Koira havaitsee ihmisen muuttuvat eleet ennen kipukohtauksen alkua”

10 asiaa, jotka paljastavat, että koirasi rakastaa sinua enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa

X