Rintasyöpä kulkee suvussa

Unohda sääli ja surkuttelu, kun läheinen sairastuu syöpään. Konkreettinen apu lohduttaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Läheisten muodostama hoitorinki auttoi Marja Airolaa sairauslomalla. Viikonloppuisin hoitovastuu oli miesystävällä.

Unohda sääli ja surkuttelu, kun läheinen sairastuu syöpään. Konkreettinen apu lohduttaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Virve Järvinen

Syöpäpotilasta ei tarvitse kohdella silkkihansikkain, muttei myöskään muistuttaa häntä elämän loppumisen mahdollisuudesta.

Paras tapa auttaa sairastunutta on kysyä häneltä, millaista apua hän kaipaa. Rintasyöpään sairastuneen Marja Airolan, 54, ystävät rakensivat hoitoringin.

Tähän havahduin

Tammikuussa 2012 istuin työhuoneessani. Kohotin liivien kaaritukien alta karkaavia rintojani, kun tunsin sormissani kyhmyn.

Illalla kerroin löydöstäni ystävälleni. Epäilin kyhmyä vaarattomaksi kystaksi ja emmin lääkärille lähtöä. Viisas ystäväni kysyi, mitä minä neuvoisin häntä tekemään vastaavassa tilanteessa. Varasin ajan yksityislääkärille.

Vastaanotolla

Rintani tutkittiin ultraäänellä, ja kyhmystä otettiin näyte. Odotin tuloksia pari viikkoa. Odottaminen oli kamalaa ja pelkäsin pahinta.

Olin käynyt aiemmin mammografiassa, sillä suvussani on rintasyöpää: äitini ja serkkuni ovat menehtyneet siihen ja tätini ja isotätini ovat sairastaneet rintasyöpää – nyt se oli minulla. Syöpäni oli loburaalinen syöpä, joka ei näy mammografiassa.

Kerroin sairaudestani

Kerroin diagnoosistani heti työnantajalleni. Hän kysyi, haluanko mennä kotiin ja tarvitsenko kyydin. Ajoin kotiin itse.

Seuraavana päivänä tulin töihin henkilökuntapalaveriin, jossa kerroin muille sairaudestani. Toivoin, että kaikki suhtautuisivat minuun kuten ennenkin.

En kaivannut sääliä enkä erityiskohtelua. Monen työtoverini silmät kostuivat kyynelistä, yksi parkaisi ääneen: sinullako? He olivat järkyttyneitä.

Kaikki tuttavani eivät suhtautuneet sairauteeni yhtä hienosti kuin työtoverini. Sain kuulemma olla onnellinen, että sairastin rintasyöpää – pahempia ja kohtalokkaampia syöpiä kun riittää.

En viitsinyt kertoa näille ihmisille sukuni rintasyöpävainajista ja peloistani. Näitä pelkoja ei ajattelemattomien ihmisten vähättely poista.

Sain tukea ystäviltä

Minut leikattiin kaksi kertaa. Sain puoli vuotta sytostaattihoitoa, mutta hoidot oli keskeytettävä, sillä päästäni löytyi kasvain. Se teki oloni erittäin huonoksi. Diagnoosin odotus ja syövän pelko oli rankkaa. Kasvain osoittautui hyvänlaatuiseksi.

Viestittelin hoitojeni välissä kuulumisiani työpaikalle. Työkaverit ja työnantaja soittelivat, lähettivät kortteja ja kävivät katsomassa minua. Myöhemmin he hakivat minua työpaikkamme tapahtumiin. Tuntui hyvältä olla mukana.

Ystäväni tekivät lukujärjestyksen, jossa jokaiselle päivälle oli kirjattu tuolloin hoidostani vastaavan henkilön nimi. Jos tarvitsin maanantaina kaupasta jotain, katsoin lukujärjestyksestä ystävän nimen ja soitin hänelle. Olen ikikiitollinen näille ystäville: sain päättää mitä ja millaista apua tarvitsin, mutten tuntenut itseäni taakaksi.

Tässä ja nyt

Hoidot ovat päättyneet, mutta käyn kontrolleissa loppuelämäni. Pelko on läsnä koko ajan: jos tunnen kipua kehossani, ajattelen etäpesäkettä sen syyksi. En silti ole hakeutunut kontrolleja tiheämmin lääkärin vastaanotolle.

En itse aloita keskustelua syövästäni, mutta jos joku kysyy siitä, vastaan. Haluan mennä elämässä eteenpäin, enkä elää rintasyöpäkokemukseni kanssa vuorokaudet ympäri.

Jos työpaikalla asiat takkuavat, saatan kiljaista ja sanoa, että otan syöpäkortin esiin, jos homma ei toimi. Muistutan samaan hengenvetoon, etten ole kokemuksestani huolimatta valaistunut tai muuttunut mitenkään. Olen valitettavasti sama tyyppi kuin ennenkin.

 

Seura 41/2014

Syöpäpotilaan kohtaaminen

Suunnaton surkuttelu ja yltiöoptimistisuus tuntuvat potilaasta usein pahalta. Itkua on turha pelätä. Syöpäpotilasta tuetaan, eikä hänen tarvitse lohduttaa hänen syövästään tietäviä ihmisiä, neuvoo toiminnanjohtaja Leena Rosenberg-Ryhänen Suomen Syöpäpotilaat ry:stä

B Syöpäpotilas ei halua kuulla tarinoita syöpään menehtyneistä ihmisistä. Voimien toivottaminen tuntuu hyvältä.

C Sairastunut saattaa kaivata lepoa alati läsnä olevasta sairaudestaan. Kannattaa kysyä suoraan, haluaako hän kertoa syövästään vai kuulla vaikka uusimmat juorut. Empatiaa voi osoittaa myös kosketuksella ja läsnäololla.

X