Sain aivoverenvuodon juhlien jälkeisenä aamuna

Elina Lehtilä, 43, heräsi huhtikuisena aamuna 2013 sekavaan olotilaan, joka osoittautui aivoverenvuodoksi. Vaikka hän pääsi nopeasti sairaalaan liuotushoitoon, aivokudosta ehti tuhoutua melko laajalta alueelta.

Tähän havahduin

Olin ollut edellisenä iltana työpaikan juhlissa, joissa meni myöhään.Olin juonut jonkin verran alkoholia. Heräsin aamulla vähän sekavaan ja väsyneeseen oloon. Sitten en muista mitään. Mieheni kertoi myöhemmin, että yritin nousta sängystä ja puhuin siansaksaa. Sitten vasen puoleni meni veltoksi.

Sairaalassa

Olin kaksi viikkoa Turun yliopistollisen sairaalan teho-osastolla, mutta en muista siitä ajasta mitään.

Vuorokausi sairastumiseni jälkeen minulta jouduttiin poistamaan kallosta pala, jotta turvonnut ja vaurioitunut aivokudos saisi tilaa eikä pääsisi tuhoamaan tervettä kudosta.

Toimenpiteeseen olisi voinut kuolla. Minulle tulikin myöhemmin kylmäävä tunne, kun kirurgi sanoi, että onpa hauska nähdä potilas, joka on selvinnyt siitä hengissä ja kuntoutuu hyvin.

Päästäni poistettu kallonpala pakastettiin ja laitettiin myöhemmin takaisin.

Aluksi aivoverenkiertohäiriön aiheuttajaksi epäiltiin aivoissani ollutta tulehdusta, mutta se tulkinta olikin väärä. Lopullinen syy sairastumiselleni jäänee arvoitukseksi.

Aivoverenvuoto aiheutti minulle vasemman puolen halvauksen, vasemman käden ja jalan tuntopuutoksen, silmien vasemmanpuoleisen näkökenttäpuutoksen sekä neurologisia oireita, kuten keskittymiskyvyn puutetta ja ajantajun heikkenemistä.

Kun minulla ei ollut enää hengenhätää, pääsin pois teho-osastolta. Muistan kuinka liikuttavaa oli, kun mies ja lapset tulivat katsomaan minua äitienpäivänä sairaalaan.

Touko-kesäkuun vaihteessa tilani oli niin vahvistunut, että minut siirrettiin Paimion sairaalan kuntoutusosastolle.

Kotiinpääsy

Pääsin kotiin syyskuun alussa, ja sain henkilökohtaiseksi avustajakseni Marin. Elämä kotona oli aluksi hankalaa, koska minulla oli vain yksi toimiva käsi ja jalka. Olen istunut alusta asti pyörätuolissa. Kotona piti tehdä erilaisia muutoksia, että pääsin kulkemaan pyörätuolilla.

Henkisesti olen selvinnyt elämänmuutoksesta hyvin. Jo sairaalassa löysin itsestäni piileviä voimavaroja, joiden avulla kestin koettelemukset ja hoitotoimenpiteet. Olen luonteeltani positiivinen tyyppi. Myös huumorintaju on auttanut vastoinkäymisissä.

Sairaudesta seurasi jotain hyvääkin. Pystyn nykyään olemaan paremmin läsnä lasteni elämässä, sillä ennen työpaineet veivät huomiota perheeltä.

Henkiseen jaksamiseeni ovat vaikuttaneet suuresti perhe ja muut läheiset sekä avustajani.

Aloin pian kotiutumisen jälkeen käydä erilaisissa kuntoutuksissa lähes päivittäin, ja käyn niissä yhä.

Tässä ja nyt

Nyt kun sairastumisestani on kulunut yli kaksi vuotta, pystyn jo kävelemään sisällä kyynärsauvan avulla lyhyitä matkoja.

Vasen käsi on kuntoutunut huonoimmin: se on yhä tunnoton ja nousee vain vähän olkavarresta. Toimintaterapeuttini on sitä mieltä, että siitä tulee vielä hyvä apukäsi, mutta viulistia minusta ei enää tule.

Teen kotitöitä apuvälineiden turvin. Tykkään esimerkiksi leipoa, mutta hahmotushäiriön vuoksi en saa pullia tasaisin välein pellille, mutta tällaiset pienet jutut eivät haittaa.

Olen sopeutunut siihen, etten enää palaa entiseen työhöni. Väsyn fyysisesti helpommin kuin ennen, joten en siksikään jaksaisi tehdä täysiä työpäiviä. Lasten kanssa puuhaaminen ja heidän kasvunsa seuraaminen ovat minulle todella tärkeitä asioita. Lisäksi pidän paljon yhteyttä ystäviini ja käyn teatterissa ja konserteissa.

Uskon, että kävelen tulevaisuudessa vielä paremmin. Fyysisistä rajoituksista huolimatta elämäni on hyvää juuri nyt. Haaveilen, että saisin kauniina soivan lauluääneni takaisin ja voisin jatkaa rakasta kuoroharrastustani.